VIERAILIJA: Harri Järvinen: Perustuslaki suojelee myös työvoimaa

Työnantajan nykyinen kyltymätön halu ahdistaa työntekijät entistä alistetumpaan asemaan työmarkkinoilla näyttää olevan vahva valtavirta. Vai mitä mieltä pitäisi olla siitä, että valtakunnallisista työehtosopimuksista halutaan eroon, paikallista sopimista halutaan lisätä kertomatta varsinaista tavoitetta, palkka-avoimuutta kammoksutaan ja tietenkin työttömyysturvaa halutaan kaiken kukkuraksi heikentää. Vain muutamia esimerkkejä mainitakseni.

Kyllä tulee ikävä entisaikojen hetemäkejä, pekkasia, kahreja, somertoja, laatusia ja kumppaneita, jotka varmasti olivat porvareita, mutta ymmärsivät, miten Suomen ja suomalaisten hyvinvointi niin työnantajille kuin työntekijöille ja koko yhteiskunnalle syntyy. Yhdessä sopien.

Nykyään näyttää siltä, että työnantajalinnakkeissa tietynlaisella ideologialla, jopa puoluepolitiikalla, on suurempi merkitys kuin työmarkkinapolitiikalla, sen osaamisella. Selitykseksi ei riitä, että ajat ovat muuttuneet. Ei kai aikojen muuttuminen voi tarkoittaa sitä, että ennen suhteellisen tasa-arvoiset kumppanit olisivat jatkossa kuin kahden kerroksen väkeä: työnantajan valta kasvaisi ja työntekijän asema heikkenisi.

Kaiken työnantajamyllytyksen lopputulemana voi olla työehtosopimusten yleissitovuuden romuttuminen, mikä tarkoittaisi entisestään työntekijöiden aseman heikentymistä ja yritysten välisen epäterveen kilpailun lisääntymistä. Työnantajat ovat usein perustellusti olleet huolissaan epäterveestä kilpailusta, mutta miksi yleissitovuuden mahdollista poistumista ei nähdä sellaisena? Vai onko tavoitteena saada todellinen yliote työntekijöistä – maksoi mitä maksoi?

Työnantajat ovat huolissaan epäterveestä kilpailusta, mutta miksi yleissitovuuden poistumista ei nähdä sellaisena?

Työehtosopimusten yleissitovuudella on monia hyviä puolia. Se turvaa työnteon vähimmäisehdot, se ei mahdollista työsuhde-ehtojen polkemista kilpailuvalttina, se tekee työmarkkinoista ennakoitavammat, se säästää yrityksiä hallinnolliselta taakalta ja niin edelleen. Eikö tämä kaikki ole juuri sitä, mitä työnantajat ovat aina ainakin julkisesti halunneet. Miksi siis yrittää luopua yleissitovuudesta, kun se mahdollistaa kaiken edellä mainitun hyvän.

Kuten SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta on todennut, yleissitovuuden purkaminen ja paikallisen sopimisen hallitsematon lisääminen eivät ole ratkaisuja Suomen talouden ongelmiin. Ei vaikka amerikkalaisessa todellisuudessa pitkään elänyt Nobel-palkinnonkin pokannut Bengt Holmström muuta väittäisi.

Kansainvälisiin vertailuihin kannattaa yleensäkin suhtautua vähintään varoen, ellei sitten peräti epäillen. Jokainen valtio, jokainen yhteiskunta on rakentunut oman historiansa ja kulttuurinsa yhteisesti päätettyjen ja sovittujen asioiden summana. Maailmalta haettujen yksittäisten toimien toimivuutta Suomessa ei takaa mikään. Vaikka Ruotsissa tehtäisiin noin ja USA:ssa näin, se ei välttämättä toimi Suomessa.

Nykyhallituksen – kuten tulevienkin – pitäisi muistaa, että työlainsäädännön lähtökohta on työmarkkinoiden heikomman osapuolen, työntekijöiden, suojeleminen. Ymmärrystä tähän voisi hakea nykyään niin suositusta, kaiken mahdollistavasta perustuslaista, jossa muun muassa todetaan: julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta.

HARRI JÄRVINEN
Kirjoittaja on SAK:n yhteyspäällikkö.

26.5.2021