Työehtosopimus takaa kaikille samat säännöt

Yleissitova työehtosopimus on tärkeä, koska se määrittää palkan ja työehtojen vähimmäistasot. Näin se suojaa työntekijöitä. Tes hyödyttää myös työnantajia estämällä sitä, että jotkin yritykset pyrkisivät saamaan kilpailuetua ja vähentämään kustannuksiaan polkemalla palkkoja.

16.8.2021

Molempien osapuolten edun mukaista on, että kun työehtosopimuksessa on määritelty paljon asioita, niistä ei jouduta enää erikseen kiistelemään työpaikalla. Sen sijaan paikallisesti on mahdollista sopia asioista toisin kuin työehtosopimuksessa, kunhan minimitasoista pidetään kiinni. Onnistuneen paikallisen sopimisen edellytyksenä on, että neuvotteluja käydään tasavertaisesti ja otetaan huomioon sekä työnantajan että työntekijöiden edut.

Tekijä haastatteli neljää pääluottamusmiestä, joiden työpaikat edustavat liiton eri sektoreita ja sopimusaloja. Yrityksistä kaksi jatkaa työehtosopimusten tekemistä, yhdessä tilanne on vielä auki ja yhdessä työehtosopimusta ei enää vuodenvaihteen jälkeen uusita, vaan työehdot sovitaan paikallisesti.

Kai Hagelberg
Kai Hagelberg

”Työnantaja ei voi ehdottaa ihan mitä vain”

KAI HAGELBERG

Varastotyöntekijä, pääluottamusmies
Tikkurila Oyj, Vantaa
Työntekijöitä noin 200

– Yleissitova työehtosopimus on todella tärkeä. Se on viimeinen perälauta, jota huonommin ei paikallisesti voi sopia. On paljon asioita, joita ei tarvitse edes ruveta käsittelemään, koska tes on olemassa. Työnantaja ei voi ehdottaa meille ihan mitä vain, sanoo Kai Hagelberg.

Tikkurilan maalitehtaalla kymmenen vuotta pääluottamusmiehenä toiminut Hagelberg pitää selvänä, että osapuolet eivät olisi tasaveroisia paikallisessa sopimisessa, jos työehtosopimusta ei olisi olemassa.

– Ankeita aikoja se toisi tullessaan. Isot firmat toimivat kansainvälisillä markkinoilla. Rahallisista korvauksista ja pekkasista väännettäisiin… vai tulisiko edes vääntöä ilman perälautaa? Työnantajan saneluksihan se varmaan menisi.

Ainakaan aivan pian tuollainen tilanne ei ole Tikkurilan työntekijöillä edessä. Kemianteollisuuden työnantajaliitto ei ole vihjaillut irtautuvansa valtakunnallisista työehtosopimuksista.

– Varmaan työehtosopimus on ihan hyödyllinen opus myös työnantajille. Se määrittelee, mitä kuuluu heidän direktio-oikeutensa piiriin ja mitä ei. Ehkä jossain kohtaa työnantajapuoli kokee ne tessin määrittämät minimitasot ongelmaksi. Mutta ilman niitä alettaisiin työsuhteessa olevia kyykyttää pahasti, Hagelberg sanoo.

”OSINGOT YKKÖSPRIORITEETTI YRITYKSILLE”

Vaikka työehtosopimukset eivät ole maalitehtaalla liipasimella, paikallisia sopimuksia on viimeisen vuosikymmenen mittaan irtisanottu työnantajan puolelta. Alkuna tälle kehitykselle oli Tikkurilan listautuminen pörssiyhtiöksi vuonna 2009.

– Meidän paikallisia sopimuksia on karsittu aika reilulla kädellä. Kaikilta henkilöstöryhmiltä on esimerkiksi palvelusvuosilahjoja otettu pois, vain tasavuosikymmenistä yrityksen palveluksessa saa vapaita. Ammattiosastojen virkistystoimintaakin tuettiin ennen, nyt on kaikki tällaiset jutut poistettu, kertoo Hagelberg.

Kaikki toiminta tähtää siihen, että pystyttäisiin maksamaan osinkoja.

Aikanaan Tikkurila kuului paikallisen sopimisen edelläkävijöihin.

– Työaikapankit on tehty ajat sitten. On ollut Savutonta Tikkurilaa ja muita projekteja. Mutta viimeiset vuodet on pääsääntöisesti saatu kuulla työantajalta siitä, mitä on jätetty pois käytöstä.

Ajatus ilman yleissitovuutta ja työehtosopimuksia saavutettavasta yhteisestä hyvästä ei siis ole Tikkurilan työntekijöiden kokemusten perusteella uskottava.

– Ykkösprioriteetti yrityksille on osingot, kaikki toiminta tähtää siihen, että niitä pystyttäisiin maksamaan. Muutenkin maailma on sellaisessa mallissa, että usko yhteiseen hyvään on koetuksella.

PAIKALLINEN SOPIMINEN TOIMII, JOS KUMPIKIN SAA JOTAIN

Kun Tikkurilassa käsitellään työehtoja tai -oloja, pääluottamusmies pyrkii aina selvittämään työntekijöiden näkemykset.

– Ensin asioita käsitellään ammattiosaston johtoryhmässä. Sitten on edunvalvontaryhmä, jossa kaikki osastot ovat edustettuina. Meillähän on kolme tehdasta: tuotanto, logistiikka ja kunnossapito, kertoo Hagelberg.

Keskusteluyhteys työantajan kanssa on toimiva.

– Kuukausittaiset vakiopalaverit on hr-osaston kanssa sovittu. Vaikkei olisi aina erityisesti agendaakaan, pidetään kuitenkin yhteyttä.

Hagelberg painottaa, että eräistä negatiivisista kokemuksista huolimatta hän on paikallisen sopimisen kannattaja.

– Mutta työehtosopimuksen pitää aina olla siellä sopimisen taustalla. Silloin paikallinen sopiminen toimii, kun molemmilla osapuolilla on puhtaat jauhot pussissa ja molemmat saavat siitä itselleen jotain. Tänä päivänä työnantajapuolelle paikallinen sopiminen usein vain tarkoittaa, että he sanovat, mitä tehdään, ja henkilöstöryhmät kumartavat.

TEKSTI MIKKO NIKULA
KUVA ANNIKA RAUHALA

 

Harri Saarenmaa
Harri Saarenmaa

Työehtosopimus antaa selkänojan pääluottamusmiehelle

HARRI SAARENMAA

Koneenhoitaja, pääluottamusmies
Suominen Kuitukankaat Oy, Nakkila
Työntekijöitä noin 75

Toimintaedellytyksiä ei pääluottamusmiehellä oikein olisi ilman työehtosopimusta, arvioi Harri Saarenmaa.

– Työehtosopimus on ihan olennainen osa tätä hommaa. Se antaa selkänojaa kaikelle, mitä tehdään. Sen ansiosta pääluottamusmies on oikeutettu tiedonsaantiin yrityksen tilanteesta ja työnantaja on velvollinen antamaan tietoa, jotta voidaan sopia asioista tasapuolisesti.

Kun työnteon vähimmäisehdot on määritelty työehtosopimuksessa, neuvottelujen käyminen työpaikalla on lähtökohtaisesti paljon helpompaa.

– Yleissitovuuden merkitys on siinä, että kaikki pelaavat samoilla säännöillä, eli työmarkkinoille ei tule monen kerroksen väkeä. Jotkin yritykset kuitenkin haluavat aina teettää hommat mahdollisimman halvalla, ja se tuottaisi epätervettä kilpailua.

Työehtojen pysyminen ”säädyllisinä” on yleissitovan työehtosopimuksen ansiota, näkee Saarenmaa. Mikään itsestäänselvyys asia ei ole, koska työnantajia on niin monenlaisia. Mutta kun joka asiasta ei tarvitse erikseen kinastella, myös työrauha pysyy paremmin yllä.

KAIKENKATTAVA PAIKALLINEN SOPIMINEN HANKALAA

Kuinka pääluottamusmies Saarenmaa toimisi, jos hän itse joutuisi tilanteeseen, jossa kaikki työehdot olisi sovittava työpaikalla?

– Heikkoa semmoinen paikallinen sopiminen olisi. Täytyisi varmaan porukalla kokoontua ja miettiä, mitä ruvetaan sopimaan ja mitkä ovat tavoitteet. Mutta lomapalkka, lomarahat, pekkaset, kaikki on sovittu tessissä. Eli se olisi vaikeaa. Ei se ainakaan niin helppoa tule olemaan, mitä Teknologiateollisuus ehkä ajattelee, Saarenmaa miettii.

– En oikein usko, että sellaista meidän työnantajakaan haluaisi, ainakaan ihan suoralta kädeltä.

Toistaiseksi kyse onkin vasta ajatusleikistä, sillä Suominen Kuitukankaat on Suomen Tekstiili ja Muoti ry:n jäsen, eikä tämän työnantajaliiton suunnalta ole väläytelty työehtosopimuksista irtautumista.

Yleissitovuuden merkitys on siinä, että kaikki pelaavat samoilla säännöillä, eli työmarkkinoille ei tule monen kerroksen väkeä.

Saarenmaa miettii vielä, mihin johtaisi sellainen tilanne, jossa pääluottamusmieskin ohitettaisiin työehdoista sovittaessa.

– Entä jos mentäisiin siihen, että työnantaja neuvottelee yksittäisten työntekijöitten kanssa? Silloin varmaan pärjäisivät ne, jotka ovat isoäänisimpiä, ja hiljaisemmat jäisivät jalkoihin.

UUSI TYÖAIKAMALLI TYÖNTEKIJÖIDEN ALOITTEESTA

Suominen Kuitukankaat noudattaa tekstiili- ja muotialan työehtosopimusta, joka antaa laajat mahdollisuudet paikalliseen sopimiseen. Tätä mahdollisuutta Nakkilassa on myös paljon käytetty. Viisi vuotta sitten yrityksessä aloitettiin kokeilu 12-tuntisesta työajasta. Ensin tehdään kaksi vuoroa kello 6–18, sitten kaksi yövuoroa kello 18–6, sen jälkeen seuraa kuuden päivän vapaa.

– Kokeilu meillä kesti yhden vuoden, ja sitten porukka äänesti jatketaanko tätä. Siinä vaiheessa, kun kokeiluun lähdettiin, noin kaksi kolmasosaa kannatti. Kun äänestettiin jatkosta, 93 prosenttia oli puolesta. Nekin, jotka vastustivat, eivät olleet erityisesti systeemiä vastaan. Heille vain olisi omaan elämäntilanteeseen 8 tuntia sopinut paremmin, Saarenmaa selvittää.

Hän uskoo, että nyt työaikakäytännölle ei löytyisi enää ollenkaan vastustajia. Järjestelyllä on ollut tekstiilialaan laajempaakin vaikutusta.

– Silloisen työehtosopimuksen mukaan 12-tuntinen työpäivä ei olisi ollut mahdollistakaan, mutta seuraavalla sopimuskierroksella se jo vietiin tessiin. Nyt sitä käytetään joissain muissakin paikoissa.

Saarenmaa korostaa vielä, että aloite asiassa tuli työntekijöiden puolelta.

– Ihan lattiatasolta sitä juttua lähdettiin viemään eteenpäin. Tämä on hyvä esimerkki tuloksesta, joita saavutetaan yhdessä neuvottelemalla eikä sanelemalla.

TEKSTI MIKKO NIKULA
KUVA JUSSI PARTANEN

 

Jani Närhi
Jani Närhi

”Jos vihreää kirjaa karsisi, lähtisi paljon hyvää pois”

JANI NÄRHI

Pääluottamusmies
Moventas Gears Oy, Jyväskylä
Työntekijöitä noin 200

Valtava työkuorman lisäys sekä työnantajalle että työntekijöiden luottamushenkilöille. Tätä tarkoittaisi yleissitovasta työehtosopimuksesta luopuminen ja sen korvaaminen paikallisesti neuvotelluilla työehdoilla, ennustaa Jani Närhi.

– Jos ajattelee työehtosopimuksen laajuutta, eihän yrityksistä löydy sen paremmin työnantajan kuin työntekijöittenkään puolelta ketään, joka osaisi sellaisia asioita sopia, sanoo Närhi.

Hän muistuttaa, että laki ei suojaa tai paranna työntekijöiden työehtoja niin kuin työehtosopimus. Lisäksi lainsäätäjät eivät ole työelämän asiantuntijoita, mutta neuvotteluosapuolet työehtosopimusneuvotteluissa ovat. He edustavat työelämää ja omaa alaansa.

– Voihan aina lyödä vaikka yhden A4-arkin tai 10 sivua täyteen tekstiä nykyisen 168 sivun sijaan ja sanoa, että siinä on meidän tes. Mutta jos nykyistä vihreää kirjaa ryhtyy karsimaan, kukaan ei voi sanoa, ettei kyse olisi työehtojen heikentämisestä. Sieltä lähtisi paljon hyvää pois.

JATKUUKO TES-AIKA MOVENTAS GEARSILLA?

Riittävän laaja ja yksityiskohtainen paikallinen sopiminen voisi pääluottamusmies Närhen mielestä ehkä jotenkuten onnistua isoissa konserneissa. Niillä on aikaa käytettävänä sekä resurssit hankkia neuvotteluihin tarvitsemansa apu ja tieto.

– Mutta pienissä yrityksissä, joissa omistaja voi olla yksi työntekijä muitten joukossa, ei ole aikaa perehtyä pykäliin eikä varaa ostaa lakipalveluita. Se, että yrityksissä on täysin erilaiset työehdot, asettavat ne kilpailutilanteessa ihan eri asemaan. On muistettava, että 93 prosenttia kaikista yrityksistä on pieniä, alle kymmenen hengen yrityksiä, sanoo Närhi.

Tuulivoimaloiden vaihteita valmistava Moventas Gears Oy on valinnan edessä. Aikooko yritys liittyä työehtosopimuksia neuvottelevan Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n jäseneksi vai neuvotella työehdoista paikallisesti? Työnantaja ei ole suostunut kommentoimaan asiaa, joten tietoa ei ollut saatavissa vielä tämän lehden mennessä painoon.

”KUIN SEINÄ SELÄN TAKANA”

Vaikka työehtosopimus on tärkein turva työntekijöille, se ei ole riittävä. Siihen on kirjattu vain minimiehdot.

– Se on kuin seinä selän takana, siitä sinua ei voi työntää läpi. Mutta jos yrityksessä asiat toimivat hyvin, sitä seinää ei huomata ollenkaan. Kaikki eivät edes tiedä, että monet asiat eivät tule työehtosopimuksesta, vaan että ne on paikallisesti sovittu, vertaa Närhi.

Työpaikka ei voi toimia pelkästään työehtosopimuksen pykälien varassa, koska ne eivät ota huomioon kaikkien yritysten olosuhteita.

– Yrityksillä on erilaiset tilauskannat ja toimitusaikataulut. Sama ei toimi kaikkialla. Kun sovitaan paikallisesti, työnantaja saa myytyä, asiakas saa tuotteen ajallaan ja työntekijä saa ehkä jonkin lisäansion tai palkallista vapaata siitä, että tulee tiettyyn aikaan töihin.

On ihan eri asia, huutaako yksi ihminen Hakaniemessä parvekkeelta vai huutaako miljoona ihmistä.

Työvuoromallit onkin yksi lukuisista asioista, joista Moventasilla on sovittu. Muita ovat esimerkiksi vuosiloman palkanmaksu, matka-ajan korvaus ja nollatuntisopimuksien käyttö.

– Aikapalkka on sidottu osaamiseen. Ei tähdätä pelkästään siihen, että palkka ei voi pudota, vaan että meillä palkka voi myös nousta. Työhön opastuksesta ja perehdytyksestä maksetaan lisää, viikkolepokorvauksestakin on sovittu paremmin kuin työehtosopimuksessa, Närhi luettelee.

Sopiminen ei ole helppoa työtä. Oikeanlainen paikallinen sopiminen kuitenkin tuottaa win-win -tilanteita eli ratkaisuja, joista hyötyvät sekä työntekijä että työnantaja.

– Kun molemmat osapuolet kokevat saavansa jotakin, molemmat voittavat. Yleensä se, että molemmat osapuolet saavat jotakin, tarkoittaa sitä, että myös molemmat luopuvat jostakin. Hyvä paikallinen sopimus on saamista ja luopumista oikeassa suhteessa.

JÄRJESTÄYTYMINEN ENTISTÄ TÄRKEÄMPÄÄ

Teknologiateollisuuden työehtosopimus on tarjonnut Suomen laajimmat mahdollisuudet siihen, että asioista voidaan paikallisesti sopia toisin. Pääluottamusmies arvioikin, että jos yritystason sopiminen ei ole toiminut riittävän hyvin, peiliin katsomisen paikka olisi lähinnä työnantajilla.

– Työnantajaliitto ei ole hoitanut omiaan. Meillä on kyllä Teollisuusliitossa hoidettu neuvottelukoulutukset, mutta onko työnantajapuolella? Närhi kysyy.

Näköpiirissä on, että Teknologiateollisuus ry:n toiminta tulee lisäämään lakkoja ja horjuttamaan työrauhaa monessa paikassa. Työntekijöiden turvana työehtosopimusten rapauttamista vastaan on järjestäytyminen.

– On ihan eri asia, huutaako yksi ihminen Hakaniemessä parvekkeelta vai huutaako miljoona ihmistä. Jäsenet ovat liiton voima. Tämän tilanteen pitäisi avata kaikkien silmät.

Närhi muistuttaa historiasta: Suomen ensimmäinen valtakunnallinen työehtosopimus solmittiin vuonna 1900 kirjapainoalalle.

– Tätä korttitaloa on rakennettu nyt 121 vuotta. Jos joku puhaltaa sen nurin, mistä löytyy uusia rakentajia? Rikkominen onnistuu äkkiä, korjaaminen ei.

TEKSTI MIKKO NIKULA
KUVA HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN

 

Marko Lang
Marko Lang

Huoli tulevasta painaa, jäsenillä iso tiedon tarve

MARKO LANG

Pääluottamusmies
UPM Plywood Oy Pelloksen vaneritehdas, Mikkeli
Työntekijöitä noin 450

UPM:n työntekijät elävät nyt epävarmuuden keskellä, kertoo pääluottamusmies Marko Lang. Yritys on jäsenenä työnantajaliitto Metsäteollisuus ry:ssä, joka on ilmoittanut, että se ei enää solmi valtakunnallisia työehtosopimuksia.

– Metsäteollisuuden ilmoituksesta lähtien meidän jäsenillämme on tosi paljon pelkoa siitä, mihin työelämä menee ja mitä tapahtuu yksittäiselle työntekijälle. Millä ehdoilla ja millaisella palkalla tehdään töitä? Millä työajalla? Mitkä ovat sosiaaliset määräykset?

Keväästä asti UPM Plywood, Teollisuusliiton neuvottelijat ja Plywoodin Suomen tehtaiden pääluottamushenkilöt ovat käyneet neuvotteluja, joiden tarkoituksena on tuottaa sopimus korvaamaan vuoden lopussa umpeutuvaa mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimusta.

– Olen varautunut siihen, että tämä ei tule olemaan helppo rasti vaan rankka rypistys. Kun nykytessiä katsoo, niin se on 92 sivua sisällysluetteloineen. Kirja on pitkän ajan aikana muotoutunut tällaiseksi. Mitään turhaa siinä ei ole, joka sivulla on merkitys. Tietysti työnantajalla ja työntekijöillä on molemmilla omat muutostarpeensa, sanoo Lang.

Teollisuusliitto on kuitenkin Langin mukaan valmistautunut sopimuskierrokseen hyvin. Hän kertoo saaneensa pääluottamusmiehenä liitolta tukea ja Hakaniemessä aina vastatun puhelinsoittoihin.

UHKANA TYÖEHTOJEN ERIYTYMINEN

Valtakunnallisen, yleissitovan työehtosopimuksen Lang näkee työntekijöiden yleisturvana.

– Sovitaan samat vähimmäismääräykset työntekijöille, estetään palkkakilpailua ja palkkojen dumppaamista.

Työnantajillekin työehtosopimus on tarjonnut varmuuden siitä, että kaikki yritykset lähtevät liikkeelle samalta viivalta.

– Urakkatarjouksia tehdessä on voinut luottaa, että kilpailijat noudattavat samoja työehtoja ja että niillä on samat palkkakulut.

Lang kertoo, ettei ole erityisen huolestunut isoista yrityksistä, mutta varsinkin pienimmille firmoille saattaa tulla houkutus kasvattaa katetta käymällä työntekijän palkkapussilla.

– Minä katson pitemmälle kuin vain tähän sopimuskierrokseen. Mietin, mikä tilanne on 10 vuoden päästä. Työehdot voivat lähteä eriytymään.

KYSYMYKSIIN VASTAAMISTA JA JALKATYÖTÄ

Viestintä jäsenille on nyt yksi Teollisuusliiton suurimmista haasteista.

– Moni on hoomoilasena. On ollut aika yleinen ajattelutapa, että työehdot ovat asia, joka vain tulee jostain. Parin vuoden välein ne tessit uusitaan, joskus niissä on vähän parempia juttuja ja joskus huonompia, kuvailee Lang.

Keskeneräisistä neuvotteluista tiedottaminen on kuitenkin herkkää puuhaa.

– Siinä saa olla sukkasillaan. Kun ihmisillä on epävarma olo, he oikovat lukiessaan ja tekevät helposti kaikenlaisia tulkintoja.

Esimerkkitapaukseksi Lang ottaa kesäkuussa julkaistun liiton tiedotteen, jossa kerrottiin, että ammattiosastot eivät tee yrityskohtaisia sopimuksia.

– Sitä tulkittiin niin, että sopimusneuvottelut olisivat poikki. Siitähän ei ollut kyse, jäsenille vain tiedotettiin valtuuston tekemästä muutoksesta liiton ammattiosastojen mallisääntöihin.

Työntekijän pitäisi tuntea olonsa turvatuksi ja tietää, mitä tapahtuu.

Yksittäinen luottamusmies on tiedon välittäjänä hyvin tärkeässä roolissa. Hänen on osattava vastata jäsenten kysymyksiin tai ainakin tiedettävä, mistä vastaus hankitaan. Jalkatyötä tarvitaan nyt paljon, korostaa Lang.

– Työntekijän pitäisi tuntea olonsa turvatuksi ja tietää, mitä tapahtuu ja milloin. Näen myös arvoa siinä, että jäsenillä on tietoa siitä, mitä me haluamme, mikä on meidän tavoitteemme ja mitä me ajamme sopimuksiin.

TES EI OLE ESTÄNYT PAIKALLISTA SOPIMISTA

Paikallista sopimista on UPM:ssä ja Pelloksen tehtaalla harjoitettu kauan. Tuloksia on tullut. Johtoajatuksena on ollut tehdä sopimuksia, jotka ovat sekä oikeudenmukaisia että tasapuolisia kaikille niille, joita ne koskevat.

– Viime vuonna saatiin sovittua iso palkkarakenneuudistus. Ennen meidän kolmella tehtaalla oli jokaisella oma palkkarakenne, nyt porttien sisäpuolella kaikkien palkka määräytyy samoin. Palkkauksesta tuli selkeämpi ja reilumpi. Myös 12 tunnin työpäivästä on sovittu, se on parantanut jaksamista.

Erikoista on kuitenkin, että julkisessa keskustelussa ja mediassa on toistuvasti vaadittu paikallisen sopimisen lisäämistä ikään kuin se olisi resepti kaikkiin yritysten ongelmiin. Työehtosopimuksista vetäytymisen on väitetty edistävän paikallista sopimista.

– Ymmärrän työnantajan kantaa ja näen, mikä heillä on pointtina. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olisin asiasta samaa mieltä. Mutta lisääntyykö se tehdaspaikkakunnalla tehtävä aito paikallinen sopiminen vielä nykyisestä? En usko, että juurikaan lisääntyy, sanoo Lang.

TEKSTI MIKKO NIKULA
KUVA PAULA MYÖHÄNEN

TOIMIJA: Jouni Mononen: ”Joskus tiedonsaanti on kortilla”

JOUNI MONONEN

Pääluottamusmies,
työsuojeluvaltuutettu
Tulikivi Oyj, Heinävesi

”Työkaverit kinusi viime syksynä, että ruppee sie siihen pääluottamusmieheksi. Vaaleiksi meni ja sain voiton. Eihän tämä nyt ole hommaa kummempaa. Mikäs siinä, en ole tähän itkuissa suin lähtenyt, kivaa on. Työkaverit ovat mukavia.

Tiedonkulku on sellainen, mitä monikin haluaa paremmaksi. Sitä pitäisi kehittää. Joskus tiedonsaanti on kortilla, mutta hommat pyörivät vanhaan malliin. Tottuneesti tehdään. Kaikki ovat olleet töissä vuosia, taitaa pisin työsuhde täällä olla yli 40 vuotta.

Vuonna 2003 tulin itse töihin Kermansavelle, sitten Tulikivi osti sen. Tulikivellä on pääpaikka Juuassa, täällä Heinävedellä tehdään keraamisia uuneja. Uuneja myös kehitetään koko ajan. Kaikkea kehitetään.

Tuotannossa työntekijöitä on Heinävedellä parikymmentä ja toimihenkilöitä neljä. Olen uuniosastolla elementtityöntekijänä. Uunielementtien raaka-aineet sekoitetaan vähän kuin betonimyllyssä, puristetaan koneella elementeiksi. Uunit kasataan kuin legopalikoista tehtäisiin, sitten laastia väliin, uuni pinnoitetaan, laitetaan luukut kiinni ja siinä se on. Täällä on myös saunaosasto ja laattaosasto, välillä joutuu hyppäämään muuallekin, kun joku on poissa. Se on sellaista työnkiertoa.

Nythän puhutaan paljon paikallisesta sopimisesta, että kaikkien pitäisi sopia itse. Siinä työntekijä kyllä häviää varmasti.

Pääluottamusmiehenä pitää tehdä oikeasti hommia. Onhan tässä jo joutunut selvittelemään kaikennäköisiä koronajuttuja. Kun korona alkoi, eriytettiin työporukat ja ruokataukopaikat kolmeen osaan. Töissä on myös koronatyöryhmä, ja välillä tulee uusia sääntöjä.

Tänä vuonna lomautuksia on ollut ihmeen vähän, vain kaksi. Konsernissa ovat yt:t päällä jatkuvasti. Kun yhdet loppuvat, niin toiset alkavat. Lomautukset ovat yleensä olleet viikon mittaisia. Eikä sitä yhtään tiiä, tilanne voi yhtäkkiä kääntyä, tämähän on pörssiyhtiö.

Oli myös palkkaneuvottelut alkuvuodesta, ja ihmiset tietysti aina kyselevät kaikkea maan ja taivaan välillä. Asiat on aina saatu selviksi, jotakin kautta. Teollisuusliiton paikallistoimistosta Varkaudesta olen saanut paljon apuja.

Nythän puhutaan paljon paikallisesta sopimisesta, että kaikkien pitäisi sopia itse. Siinä työntekijä kyllä häviää varmasti. Teollisuusliitto on kuitenkin sanonut, että se neuvottelee meidän puolestamme.

Pääluottamusmiehenä minulle on ainakin tärkeää olla tasapuolinen kaikille. Auttaa kaikkia. Otetaan päivä kerrallaan, ei tässä kummemmin. Meidän pomotkin ovat sellaisia kivoja, niitten kanssa voi jutella kaikesta ja kysellä, ei ole hirmuisia erimielisyyksiä ollut.”

TEKSTI SINI SILVÀN
KUVA JOHANNA KOKKOLA

”Luottamus pitää olla molempiin suuntiin”

Yhteen hitsattu porukka -kirjoituskilpailussa kolmannen palkinnon voittanut Pertti Hagren kertoo 32-vuotisesta pääluottamusmieskaudestaan.

29.4.2021

– Luottamus pitää olla molempiin suuntiin, toteaa valkeakoskelainen Pertti Hagren, 74, joka toimi työurallaan 32 vuotta pääluottamusmiehenä.

Valkeakosken muovikalvotehtaalla 42-vuotisen työuran tehnyt Hagren sai kolmannen palkinnon Teollisuusliiton ja Työväen Arkiston toteuttamassa Yhteen hitsattu porukka -muistitietokeruuhankkeen kirjoituskilpailussa.

Pääluottamusmiehen roolissa hän piti periaatteena, että työnantajan ja työntekijöiden välillä sovitusta pidetään kiinni puolin ja toisin. Hagren pohtii, että pitkä luottamusmieskausi kertoo, että omilta löytyi luottoa, mutta samalta suunnalta tuli myös kipakka palaute.

– Sain kuulla, että olin työnantajan kätyri joidenkin mielestä, Hagren naurahtaa.

ALUSSA NIUKKA VAALIVOITTO

Pääluottamusmiehen pesti alkoi vuonna 1976, jolloin hän lupautui ehdolle tausta-ajatuksenaan, että läpimenon mahdollisuudet vaalissa ovat ohuet.

– Kommunisteille oli aiemmin hävitty monta kertaa, mutta tulin valituksi neljän äänen erolla, Hagren kertoo.

Pääluottamusmiestehtäviensä ohella Hagren työskenteli varastomiehenä. Viimeisen kymmenen vuotta hän oli päätoimisesti luottamustehtävissä.

Luottamustehtävät veivät myös Kemianliiton liittokokousedustajaksi ja liiton hallitukseen. Hän vaikutti myös työeläkeyhtiö Ilmarisen hallintoneuvostossa 20 vuotta.

Ilmarisen ja liiton pestejä hän pitää silmiä avaavina.

– Annan suuren arvon, kun näki ja kuuli muiden työpaikkojen tavoista hoitaa asioita, Hagren sanoo.

PAIKALLISTA SOPIMISTA VUOSIKYMMENIÄ

Hagren on seurannut viime aikojen keskustelua paikallisesta sopimisesta. Metsäteollisuus ry ja Teknologiateollisuus ry ovat tehneet irtiottonsa keskitetystä työehtosopimustoiminnasta ja kertovat panostavansa paikalliseen sopimiseen.

– Ihmettelen suuresti, mikä kauhea hinku on tullut paikalliseen sopimiseen, Hagren päivittelee.

Hän toteaa, että hän on itsekin tehnyt paikallisia sopimuksia vuosikymmenet esimerkiksi työaikajärjestelyissä. Valtakunnalliset työehtosopimukset ja lait ovat olleet hyvä pohja sopia paikallisesti.

Hagren ei erityisesti kannata tai vastusta paikallista sopimista. Yleissitovien työehtosopimusten murentamiselle on hankala keksiä monia selityksiä.

– En keksi muuta syytä, kuin työntekijän kyykyttämisen, Hagren sanoo.

AIHEISSA RUNSAUDENPULAA

Hagren kirjoittaa työelämäkerrassaan myös aloitetoiminnasta. 1990-luvun alussa hän teki aloitteen jätemuovin käytöstä rullalavojen suojakääreenä. Aloite hylättiin, mutta myöhemmin Hagren huomasi, että aloite oltiin panemassa toimeen. Valitusprosessin kautta hänelle maksettiin myös aloitepalkkio.

Hagren huomasi kirjoituskilpailun Teollisuusliiton viestinnästä, mutta kirjoitusten jättämisen takaraja ehti tulla vastaan ja työ jäi aloittamatta.

Ammattiosaston kokouksessa hän sai tiedon, että kirjoitusten jättöaikaa on jatkettu. Tuolloin kirjoitusinto syttyi, vaikka kirjoittamista hän ei pidäkään omana alanaan.

Kirjoitusurakan suurimmaksi haasteeksi muotoutui rajaus. Vuosikymmenien aikaan on sattunut monenlaista, joten kaikkea ei rajatussa ajassa pysty kirjoittamaan.

– Olisi kannattanut aikaisemmin aloittaa. Ei ollut niin helppoa, kuin luulin, Hagren naurahtaa.

TEKSTI ANTTI HYVÄRINEN
KUVA EMMI KALLIO

Lue myös kirjoituskilpailussa ensimmäiseksi sijoittuneen Juha Kaasisen ja toiseksi sijoittuneen Taina Inkeri Lehdon haastattelut.

”Välillä pitää tehdä jotain ravistelevaa”

Yhteen hitsattu porukka -kirjoituskilpailussa toisen palkinnon voittanut Taina Inkeri Lehto kertoo, että moni asia on muuttunut miesten ja naisten tasa-arvossa sekä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa.

29.4.2021

– Aina välillä pitää tehdä jotain ravistelevaa, niin huomataan asioita, toteaa vaasalainen Taina Inkeri Lehto ja muistelee ABB Drivesin tehtaan naisten kalenteritempausta.

Tehtaan seinillä oli perinteisesti paljon kalentereita, joiden kuvissa oli puolialastomia naisia. Tehtaan naiset päättivät vuonna 1991 yhteisenä tempauksena viedä seinille kaikki käsiin saadut vastaavat mieskalenterit. Pian tämän jälkeen tehtaan johto kielsi kaikki alastonkalenterit.

Vaasassa Strömbergin liesitehtaalla ja sen jatkajilla 32-vuotisen työuran tehnyt Lehto sai toisen palkinnon Teollisuusliiton ja Työväen Arkiston toteuttamassa Yhteen hitsattu porukka -muistitietokeruuhankkeen kirjoituskilpailussa.

Vuodesta 1972 alkavassa työelämäkerrassaan Lehto kirjoittaa muun muassa tasa-arvokysymyksistä, työn ja perheen yhteensovittamisesta ja työolosuhteista. Ay-toiminnassa Lehto työskenteli pitkään pääluottamusmiehenä sekä valittiin useita kertoja liittokokousedustajaksi.

Ison osan urastaan trukkikuskina työskennellyt Lehto kertoo, että naisten ja miesten palkkaerot tulivat esiin kollegan kommentista. Trukkia ajanut mies oli valittanut naiskollegoille, että palkkakehitys on alkanut laahata sen jälkeen, kun naisetkin tulivat kuskeiksi.

– Vaikka samoja töitä miehet ja naiset tekivät, aina oli jokin ero palkoissa, Lehto sanoo.

Tasa-arvo on vuosien mittaan parantunut yhteiskunnan eri aluilla. Lehto nostaa esimerkiksi nykyisen maan hallituksen, jonka puolueiden puheenjohtajat ovat kaikki naisia.

– Jo minun työssäoloaikanani naiset alkoivat nostaa päätään, Lehto toteaa.

PERHEUUDISTUKSET EIVÄT EHTINEET

Kolmen lapsen äitinä Lehto koki, että perheen ja ansiotyön yhteensovittaminen ei ollut aina helppoa 1970- ja 1980-luvuilla. Lehto pohtii, että valtiovalta ja työnantaja tekivät hyviä uudistuksia, mutta hänen perheensä kannalta myöhässä.

– Kun kaksoset olivat kolmivuotiaita, tuli laki kotihoidontuesta.

Kotihoidontukea maksetaan alle kolmevuotiaiden lasten kotona hoitamisesta. Lehto kertoo, että hänen oli taloudellisesti pakko mennä töihin, vaikka haluja olisi ollut hoitaa lapsia kotona.

Myös työn joustot saattoivat olla kiven alla. Lehdon ensimmäisen avioliiton päätyttyä eroon hän pyysi päästä tehtaalla aamuvuoroon, jotta lapsen hoito onnistuisi uudessa tilanteessa. Ylimestarin ensimmäinen vastaus oli, että ”tämä ei ole sosiaalitoimisto”.

Liukuva työaika otettiin tehtaalla käyttöön, mutta se tuli aikana, jolloin Lehdon perheen lapsia ei enää tarvinnut kyytiä aamulla päiväkotiin ennen seitsemältä alkanutta aamuvuoroa.

Palkkatöiden ja ay-luottamustoimien ohella Lehto oli myös kaupunginvaltuutettu 30 vuotta.

– Kaksosilla on sellainen isä, että ei ole ollut huolta lähteä kokouksiin. Kotoa tullut tuki on aivan ehdoton, että lapsiperheen äiti pystyi osallistumaan, Lehto toteaa.

KIUSAAMISEEN PITÄÄ PUUTTUA

Lehto kirjoittaa työelämäkerrassaan laajasti työolosuhteista.

– Minulla oli tarve ja halu kirjoittaa sinne työpaikkakiusaamisesta.

Hän katsoo, että työpaikkakiusaaminen on rinnakkainen ilmiö koulukiusaamiselle. Tehtaalla hän näki, miten kiusaaminen voi järkyttää kohteeksi joutuvan mielenrauhaa.

– Työpaikalla pitäisi olla joku, joka puuttuisi sellaisiin asioihin. Kiusatut harvemmin puhuvat siitä itse ennen kuin se on liian myöhäistä, Lehto sanoo.

Lehto kirjoittaa tapauksista, joissa kiusaajat ja kiusatut olivat työntekijöitä. Keinoina olivat esimerkiksi valehtelu ja ammattitaidon kyseenalaistaminen.

– Onneksi olin itse sen verran vahva, ettei kiusaaminen pystynyt suistamaan elämää raiteiltaan, Lehto sanoo.

TYÖN JÄLJET NÄKYVÄT

Vuonna 2005 työkyvyttömyyseläkkeelle jäänyt Lehto kertoo, että työura on jättänyt jälkensä kehoon. Polvissa, niskassa ja olkapäissä on kulumia ja allergiat vaivaavat.

– Syytän trukin päällä huonossa ergonomisessa asennossa istumista, Lehto toteaa.

Useissa työtehtävissä uransa aikana työskennellyt Lehto kertoo, että elektroniikkapuolella työskennellessään hän joutui käyttämään pahanhajuista juotosainetta, joka sittemmin todettiin terveydelle vaaralliseksi astma- ja allergiariskien aiheuttajaksi.

Lehto kertoo, että välillä ajatuksiin tulee, missä kunnossa keho voisi olla ilman työn rasituksia. Mennyttä ei kuitenkaan voi muuttaa, joten sitä on turha liiaksi murehtia.

– Olen vähän sitä sorttia, että en jaksa kantaa katkeruutta, Lehto sanoo.

YÖKYÖPELIN MUISTELMIA

Kirjoituskilpailusta Lehto kuuli ammattiosastonsa aktiivilta, joka kannusti kirjoittamaan. Hän on aiemmin julkaissut kaksi omakustanteista kirjaa, joten kirjoittaminen on tuttu juttu.

Kirjoittaessaan Lehto palaa menneisiin hetkiin ja elää niitä uudelleen.

– Olen vähän yökyöpeli. Illalla kun muu elämä rauhoittuu, istun koneen ääreen.

Työelämäkerrassaan Lehto kertoo useista työelämän epäkohdista, jotka tarvitsevat huomioimista ja korjaamista. Hän myös jakaa vuolaita kiitoksia työtovereille, joiden avulla moni asia on ratkennut parempaan päin.

– Voittopuolisesti työelämästä on hyviä muistoja, Lehto sanoo.

TEKSTI ANTTI HYVÄRINEN
KUVA JOHANNES TERVO

Lue myös kirjoituskilpailussa ensimmäiseksi sijoittuneen Juha Kaasisen ja kolmanneksi sijoittuneen Pertti Hagrenin haastattelut.

”Autetaan kaveria pyytämättä”

Yhteen hitsattu porukka -kirjoituskilpailun voittanut Juha Kaasinen kertoo, että luottamus ja yhteishenki syntyvät työpaikalla puhumalla ja kaveria auttamalla.

29.4.2021

– Jos nähdään, että kaveri on pulassa, autetaan pyytämättä. Se on merkki, että työpaikalla on hyvä henki, toteaa helsinkiläinen Juha Kaasinen, 65.

Merillä, Wärtsilän Helsingin telakalla ja Järvenpään konepajalla 43-vuotisen työuran tehnyt Kaasinen voitti ensimmäisen palkinnon Teollisuusliiton ja Työväen Arkiston toteuttamassa Yhteen hitsattu porukka -muistitietokeruuhankkeen kirjoituskilpailussa.

Ison osan työurastaan luottamustehtäviä hoitanut Kaasinen piti periaatteenaan, että työporukassa jokainen saa olla yksilöllinen itsensä, mutta toimeen pitää tulla.

– Ylin ystävä ei tarvinnut olla, mutta huonot välit eivät saaneet pilata urakoita, Kaasinen sanoo.

Puhuminen on tärkeää, jotta asiat eivät jää kaivelemaan. Työuransa aikana hän on kokenut myös tilanteen, jossa työntekijöiden välienselvittely meni nyrkkitappeluksi.

– Jos työyhteisö ei keskustele, syntyy patoutumia, Kaasinen sanoo.

Luottamus on monella tavalla tärkeää toimivalle työyhteisölle. Kaasinen pohtii, että hänen työuransa aikana suurin muutos tuli johtamistapoihin.

Autoritäärinen johtaminen väistyi 1990-luvulla ja työntekijät alkoivat yhä enemmän ohjata itse työtään.

– Se palkitsi kovasti, että työnantaja luotti meihin. Kannettiin vastuu ja saatiin onnistumisen elämyksiä.

TYÖSUOJELU KEHITTYNYT HARPPAUKSIN

Vuosina 1976–1986 telakalla koneasentajana työskennellyt Kaasinen kirjoittaa työelämäkerrassaan elävästi ”mummoksi” kutsutun, 15 kiloa painavan lekan käytöstä asennustyössä. Väärällä tekniikalla heilautettuna mummo saattoi katkaista työntekijän sääriluun.

Telakalla tehdyn raskaan työn jäljet näkyvät kehossa. Kaasisen molempiin olkapäihin on leikattu tekonivelet. Hän kiittää kirurgiaa, sillä tänä päivänä kipuja ei ole ja eläkkeellä ollessa pystyy toimimaan ja harrastamaan.

Työsuojelun kehitys on ollut vuosikymmenten aikana silmiinpistävää. Erilaiset apu- ja suojavälineet sekä työtavat ovat kehittyneet huimasti.

Kaasinen muistelee, että alkuun telakalla saadut työsaappaat imivät vettä ja olivat kuukauden käytön jälkeen jo melkoisen painavat.

– Ennen piti näyttää rikkoutuneet hanskat, että sai uudet varastosta. Suojavälineiden saatavuus on muuttunut helpoksi ja työsuojelulaitkin ovat tulleet vaativammiksi, Kaasinen toteaa.

Telakan urakkakiistoihin väsyneenä Kaasinen siirtyi vuonna 1986 Järvenpään konepajalle, jossa hän työskenteli vuoteen 2014. Työuran viimeiset 11 vuotta hän toimi päätoimisena pääluottamusmiehenä.

PERJANTAIPULLOT POIS 1980-LUVULLA

Telakalla perjantai-iltapäivät olivat 1970-luvulla tavallisuudesta poikkeavia. Oli kohtalaisen yleistä, että viinapulloja korkattiin ennen työpäivän päättymistä.

– Kyllä se alkoholinkäyttö oli minulle yllätys. Tuoksun tunnisti, kun ei itse harrastanut, Kaasinen päivittelee.

Kaasinen kertoo, että yhtenä perjantaina miesporukka oli ryypiskellyt telakan rantapajalla. Työnjohtaja oli jatkuvasti käynyt ovenraossa, joten miehet olivat hitsanneet oven kiinni loppupäiväksi. Perjantaisin myös laulu saattoi raikua kostutetuista kurkuista.

Tarinoiden takana oli usein alkoholiongelmia. 1980-luvun puolella telakalla alettiin puuttua alkoholinkäyttöön ohjaamalla töissä humalassa olleita hoitoon. Myös potkuja tuli heille, jotka hoidon jälkeen jatkoivat vanhaan malliin.

Kaasinen kertoo, että työporukassa asiaan puututtiin myös kahdenkeskisissä keskusteluissa.

– Haluttiin auttaa, eikä tehdä heistä sankareita.

MUISTELUA KÄVELYLENKEILLÄ

Kaasinen sai kirjoituskilpailusta tiedon järjestäjiltä tulleesta ryhmätekstiviestistä. Hän kiittää tiedonkeruuhanketta, jolla saadaan arkistoihin työntekijänäkökulmaa.

Kirjoittaminen oli hänelle mieluista kansakoulussa, mutta vasta viime vuosina hän on innostunut uudelleen kirjoittamisen pariin.

– Monta kymmentä vuotta oli kynä penaalissa, Kaasinen toteaa.

Työelämäkerran kirjoittamisessa hänen työskentelytapansa oli muistella vanhoja aikoja illan kävelylenkillä, kirjata asioita ruutupaperille lenkin jälkeen ja kirjoittaa asiat puhtaaksi seuraavana päivänä tietokoneella.

– Hirmu luontevaa on kirjoittaa asia, joka on eletty, Kaasinen sanoo.

TEKSTI ANTTI HYVÄRINEN
KUVA KITI HAILA

Lue myös kirjoituskilpailussa toiseksi sijoittuneen Taina Inkeri Lehdon ja kolmanneksi sijoittuneen Pertti Hagrenin haastattelut.

Korkeatasoista aineistoa työn muutoksesta

Työväen Arkiston ja Teollisuusliiton yhteistyössä järjestämän Yhteen hitsattu porukka -kirjoituskilpailun tulokset julkistettiin 29.4.2021. Kilpailuun saatiin työelämäkertatekstit 51 kirjoittajalta.

Kirjoituskilpailun ensimmäisen 800 euron palkinnon voitti Juha Kaasinen Helsingistä. Toisen 400 euron palkinnon voitti Taina Inkeri Lehto Vaasasta ja kolmannen 300 euron palkinnon voitti Pertti Hagren Valkeakoskelta.

Lisäksi kirjoituskilpailussa kunniamaininnalla muistetaan usean henkilön yhteistekstiä, jonka on koonnut Anja Malm Imatralta. Toisen kunniamaininnan saa Pekka Valo Porista.

Palkintoraatiin kuuluivat Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto, kirjailija Pirkko Saisio, uskontotieteen yliopistonlehtori, dosentti Tiina Mahlamäki, Teollisuusliiton tutkimuspäällikkö Anu-Hanna Anttila ja Työväen muistitietotoimikunnan erikoistutkija Pete Pesonen.

Keruussa innokkaimpina palkitut ammattiosastot ovat Turun Teollisuustyöväen ammattiosasto 49, Valken Työntekijät 502 ja Helsingin seudun teollisuusasentajat 254. Ammattiosastot saivat 500 euron palkinnot.

TUTKIMUSHANKE SUUNNITTEILLA

Kirjoituskilpailu oli osa suurempaa Yhteen hitsattu porukka -muistitietokeruuhanketta, jossa tallennettiin teollisuustyöntekijöiden muistitietoa viimeisen 50 vuoden ajalta. hankkeessa haastateltiin myös 130 Teollisuusliiton veteraanijäsentä.

Tutkimuspäällikkö Anu-Hanna Anttila Teollisuusliitosta ja erikoistutkija Pete Pesonen Työväen Arkistosta toteavat keruuhankkeen onnistuneen mainiosti ja kerätyn materiaalin olevan korkeatasoista.

Anttila kertoo, että aineistoa on tarkoitus käyttää tutkimushankkeessa, jossa käsitellään työväenluokan työn muutosta 50 vuoden aikana. Yksi osa muutosta on työn digitalisaatio.

Pesonen korostaa, että kyseessä on merkittävä hanke, jollaista ei aiemmin ole tehty. Muissa vastaavan kaltaisissa hankkeissa on saattanut korostua työnjohdon näkökulma työntekijöiden jäädessä paitsioon.

Lisätietoja keruuhankkeesta löytyy hankkeen verkkosivulta.

TOIMIJA: Jukka Kostiainen: ”Järjestäytyminen on nyt äärettömän tärkeää”

JUKKA KOSTIAINEN

Pääluottamusmies
Versowood Oy, Vierumäki

4.3.2021

”Kaikki alkoi, kun sain puhelinsoiton Tampereelta [Teollisuusliiton järjestämistoimitsijalta] Jussi-Pekka Ahoselta kiinnostaisiko lähteä järjestäjäharjoitteluun. Aluksi viikon kurssilla opeteltiin perusasiat, sitten hyppäsin Jussi-Pekan mukaan. Hänen ohjauksessaan tehtiin edunvalvontakampanja Vierumäelle. Hän oli iso apu ja on mahtava persoona.

Versowoodilla Vierumäellä meillä on kaksi sahaa ja 200 työntekijää. Sahataan puutuotteita ja jatkojalostetaan liimapuuta. Tehdään esimerkiksi liimapalkkeja, puusiltaelementtejä ja katuvalojen sekä puhelinlinjojen pylväitä.

Käytiin alkuun ihmisten kanssa kahvilla, koitettiin tunnistaa kysymyksiä, jotka ovat työntekijöiden mielessä. Sitten tehtiin edunvalvontakysely, jolla kontaktoitiin jokainen työntekijä naamatusten. Esiin nousivat pekkaset, niiden maksutapa ja tasapuolinen saaminen. Osa tavoitteista saatiinkin läpi. Ideana oli saada porukka osallistumaan.

Järjestämisen kautta vahvistetaan jäsenmäärää työpaikalla, työoloja ja työehtoja sitä kautta. Meilläkin oli järjestäytymisaste 66 prosenttia, kun aloitettiin. Nyt jo yli 90 prosenttia.

Järjestäjän tehtävä on jäsenhankintaa, muttei pelkästään sitä. Näytetään, miten yksittäisen ihmisen ajatusmaailma vaikuttaa, tehdään liittoa ja edunvalvontaa näkyvämmäksi.

Jos saa tällaisen mahdollisuuden järjestäjäharjoitteluun, niin ei kannata empiä, kannattaa lähteä mukaan.

Minulla oli harjoittelun tavoitteena mennä katsomaan, mitä se järjestäminen on. Huomasin, että se on tosi mukavaa työtä. Kolme kuukautta olin 80 prosenttia ajasta oman mukavuusalueen ulkopuolella, mutta opin itsestäni uutta koko ajan. Jokaisen luottamusmiehen pitäisi tehdä järjestäjän työtä oman työn ohella. Järjestää ja myllätä ammattiosastoa.

Jäsenhankinta perustuu siihen, että kun työkaverilla on joku ideologinen, ulkoinen tai sisäinen syy, miksi hän ei kuulu liittoon, sitä vastaväitettä koitetaan purkaa, perustellusti. Aika usein se onnistuu, jossain tapauksissa ei onnistu. Pitää olla vain itse henkisesti läsnä, kuunnella, mitä toisella on asiaa.

Metsäteollisuuden ilmoitus, ettei se enää tee yleissitovaa työehtosopimusta, tarkoitti, että järjestäytyminen on nyt äärettömän tärkeää, se on ainut keino vaikuttaa. Ja se on tarkoittanutkin työntekijäpuolelle aika huimaa nousua järjestäytymisasteessa. Me ollaan kaikki saman asian takana, se antaa painetta työnantajapuolelle. Onhan sen merkitys aivan valtava.”

TEKSTI SINI SILVÀN
KUVA LAURI ROTKO

NÄKIJÄ: Marjo Miettinen: Luottamusmiehenä kasvaa ongelmien ratkojaksi

Mitä pidempään luottamusmies pysyy toimessaan, sitä parempi neuvottelija ja työpaikan kehittäjä hänestä tulee, sanoo Marjo Miettinen.

MARJO MIETTINEN Kasvatustieteiden tohtori. Väitöstyö ”Luottamusosaaminen: yhteisöosaaminen suomalaisen luottamusmiehen pääomana”. Ensto Oy:n ja Ensto Invest Oy:n hallituksen puheenjohtaja sekä EM Group Oy:n hallituksen jäsen. Yksi kyseisten perheyritysten omistajista. Teknologiateollisuuden hallituksen puheenjohtaja. Lisäksi mukana mm. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n, Solidiumin, Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n ja ETLA:n hallituksissa.

Luottamusmiehen tehtävä ei ole helppo eikä siihen pidä ryhtyä kevein perustein, sanoo luottamusmiesten osaamistasoista, kehittymisestä ja oppimisympäristöistä väitöstyönsä tehnyt Marjo Miettinen.

– Luottamusmiehen tehtävä on ajaa edustettaviensa asiaa sekä koko henkilökunnan asiaa. Samaan aikaan hänen pitää ymmärtää, mikä on yhtiön taloudellinen tilanne, ja ajaa yhtiön asiaa. Monta kertaa mukaan tulee vielä yhteiskunnallinen aspekti ja liiton näkemys.

Väitöstyöhön tehdyn luottamusmieskyselyn mukaan tehtävään vaaditaan jatkuvaa lukemista, oppimista, itsensä kehittämistä, läsnä olemista, kilpailukyvyn turvaamista, asiantuntijuutta, talousasioiden hallintaa ja paljon muuta.

Vaadittavien ominaisuuksien lista on miltei yhtä pitkä, mutta kärjessä on kaksi ylitse muiden: rehellinen ja avoin.

– Nämä ovat aika kovia vaatimuksia, Miettinen toteaa ja sanoo luottamusmiehen tehtävää hyvin monitasoiseksi.

PESTI KOULII VAATIVAMPIIN TEHTÄVIIN

Mitä pidempään luottamusmies on tehtävässään ja mitä enemmän hän oppii ja opiskelee, sitä pätevämpi hänestä tulee. Väitöstyössään Miettinen jakaa luottamusmiehet heidän kokemuksensa, valmiuksiensa ja kykyjensä mukaan neljään eri ryhmään. Työntekijöiden ja työnantajien odotukset muuttuvat luottamusmiehen kehittymisen myötä.

Ensimmäisen kaksivuotiskauden luottamusmiestä Miettinen nimittää lupaavaksi toimijaksi. Jos luottamusmies saa jatkopestin toiselle kaudelle, luottamus on jo syntynyt. Hän kehittyy luotettavaksi toimijaksi. Kolmannella kaudella luottamusmiehestä kehkeytyy osaava sovittelija.

– Tässä kolmannessa oppimisen tilassa luottamusmieheen luotetaan niin paljon, että ristiriitojen tullessa luottamusmies kutsutaan paikalle. Hän pystyy sovittelemaan ongelmia, koska hänelle on kehittynyt psykologista silmää.

Neljännellä kaudella muut alkavat kiinnostua luottamusmiehestä, jolloin hänet rekrytoidaan helposti esimerkiksi ammattiliiton luottamustehtäviin.

– Hänestä tulee verkostoituva vaikuttaja, ei vain yrityksessä, vaan myös sen ulkopuolella. Meillä on nytkin kansanedustajia, joilla on luottamusmiestausta.

Meillä on nytkin kansanedustajia, joilla on luottamusmiestausta.

LUOTTAMUSMIES VOI OLLA JOHTORYHMÄSSÄ

Luottamusmiesjärjestelmä on yksi tapa neuvotella ja sopia työpaikan asioista. Miettisen mukaan neuvottelujärjestelmää voisi muuttaa olennaisesti, mutta jonkinlainen sopimusjärjestelmä tarvitaan.

– Jokaisen kanssa ei voi sopia erikseen, täytyy olla jokin järjestelmä, kuinka viedään asioita eteenpäin ja kuinka sovitaan.

Luottamusmiestoiminnassa kyse ei ole vain palkoista ja työehdoista, vaan myös yrityksen sisäisistä pienistä ja suurista asioista. Miettisen mukaan on harmi, että työpaikan yhteistoiminta perustuu yhteistoimintalakiin, josta on tullut pitkälti irtisanomislaki.

– Yhteistoiminta on tarkoittanut paljon muuta kuin lomautuksia tai irtisanomisia.

Paikallinen sopiminen tuo omat lisänsä luottamusmiehen tehtävään. Miettisen mukaan se vaatii entistä parempaa kykyä tehdä kompromisseja ja perustella ratkaisuja.

– Yritykset ovat hyvin erilaisessa tilanteessa, esimerkiksi pk-sektorilla ei ole opittu tekemään paikallisia sopimuksia. Työntekijä- ja työnantajaliittojen pitäisi nopeasti järjestää paikallisen sopimisen koulutusta.

Joissakin yrityksissä luottamusmiehen kykyjä osataan hyödyntää. Väitöstyötä tehdessään Miettinen tapasi luottamusmiehen, joka kuului yrityksen johtoryhmään.

– Ruotsissa henkilöstön edustaja on yrityksen hallituksessa. Tämä oli hieman enemmän, eli hän oli mukana operatiivisessa tekemisessä.

SIDOSRYHMIÄ KUUNNELTAVA AVOIMESTI

Miettisen mukaan luottamusmiehen tehtävän vaikeus korostuu kriisiaikoina.

– On vähän sääli, että luottamusmies haetaan kehiin vasta kriisin alettua. Hänellä olisi annettavaa jo kehitysvaiheessa. Hyvät yhtiöt kehittävät toimintaansa henkilökunnan kanssa koko ajan. Meillä on jo pulaa hyvistä työntekijöistä.

Luottamusmies näkee yhtiön toiminnan eri näkökulmasta kuin esimiestaso tai ylin johto.

– Järkevä dialogi tärkeiden sidosryhmien kanssa on luottamusmiehelle a ja o, olipa sidosryhmä työterveyshuolto, työnantaja, poliitikot tai ammattiliitto. Aito ja aktiivinen keskustelu tuo tulosta.

Työntekijä- ja työnantajaliittojen pitäisi nopeasti järjestää paikallisen sopimisen koulutusta.

Korona ja tuotannon muuttuminen ovat tuoneet lisähaasteensa. Miettisen mukaan hyvä luottamusmies pystyy tekemään paljon pelon poistamiseksi. Ihmiset haluavat purkaa pelkotilojaan, ja siihen tarvitaan hyvää kuuntelijaa.

Miettisen omassa perheyhtiössä, Enstossa, henkilöstöltä tulleisiin toiveisiin on pyritty vastaamaan, maskien ja pleksien käytöstä alkaen tilojen eristykseen ja erilaisiin ruokailuaikoihin.

– Suomessa ei ole ollut totaalista lockdownia. Tehtaat ja teollisuus pyörivät. Enston Intian, Italian, Ranskan ja Espanjan tehtaat olivat totaalisesti kiinni. Toimitimme tavaraa Suomesta ja Virosta.

– Meillä oli kaikilla sama suunta. Mennään terveys edellä, mutta asiakkaat saavat tilauksensa.

TIEDONKULKU ON KAIKKIEN ETU

Suurin osa luottamusmiehistä on Miettisen mukaan päteviä. Luottamusmiehen roolissa pysyminen on joskus vaikeaa. Toisaalta häntä voidaan pitää liikaa työnantajan puolta ajavana, toisaalta luottamusmies voi jäädä vain työntekijöiden megafoniksi, eikä kehittyä neuvottelijaksi.

– Kaikenlaisia keinoja voi käyttää. Esimerkiksi yrityksen esi-infon jälkeen työntekijät voivat vetäytyä luottamusmiehen kanssa neuvonpitoon ja palata sitten takaisin jatkamaan tilaisuutta.

Työnantajat hyötyvät Miettisen mukaan luottamusjärjestelmästä, jos se toimii hyvin.

– Luottamusmies ennakoi ja poistaa riitatilanteita, koska hän tuntee ihmiset. Hän käy jatkuvaa vuoropuhelua. Luottamusmiehen pitää olla henkilö, jolle on helppo mennä puhumaan ongelmakohdista, ennen kuin niistä tulee ongelmia.

On vähän sääli, että luottamusmies haetaan kehiin vasta kriisin alettua.

Miettinen muistelee, kuinka hänen isänsä otti aikanaan luottamusmiehiä mukaan erilaisiin tilaisuuksiin ja keskusteli heidän kanssaan. Kynnys keskusteluun on pidetty matalana. Sysäys väitöstyöhön tuli SAK:n aikaisemmalta puheenjohtajalta Lauri Ihalaiselta, joka kysyi aikoinaan, miksi Enstossa keskustelu onnistuu, mutta muualla ei.

Miettinen puhuu väitöstyössään yhteisöosaamisen kehittämisestä ja luottamustyön kehittämisestä.

– Luottamus vie eteenpäin ja kerryttää lisää luottamusta. Yksi hyvä mittari on, käykö yhtiön johto tai toimitusjohtaja koskaan kysymässä luottamusmiehen mielipidettä.

TEKSTI BIRGITTA SUORSA / UP
KUVA PEKKA ELOMAA

LUOTTAMUSMIESVAALIT

Teollisuuden työpaikoilla valitaan luottamusmiehet 1.11.–31.12. Lue lisää ja lataa aineistoja: www.teollisuusliitto.fi/luottamusmiesvaalit

TOIMIJA: Ari Hemminki: ”Kovan työmiehen maine ei kanna”

ARI HEMMINKI

Varapuheenjohtaja, Ylihärmän metallityöväen ao. 214
Pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu, Finn-Power Oy, Seinäjoki

”Aiemmin kova työmies oli hyvin arvostettu. Paljon annettiin sille miehelle anteeksi, vaikka olisi elintavoissakin ollut aika lailla toivomisen varaan.

Minä, ja varsinkin minun isäni sukupolvi, me edustamme normikaavaa. Kun vaan hyvin ja hienosti tässä firmassa ollaan, niin sitten saadaan olla täällä loppuelämä. Ja toimitaankin normin mukaan; otetaan lainaa, ostetaan talo, maksetaan laina loppuun ja ollaan onnellisia.

Nuoret on etsittävä ja haettava mukaan uusin konstein. Heitä on kuunneltava ja heidän kanssaan on keskusteltava.

Yhä on usein niin, että kukaan ei vain ole pyytänyt nuorta työntekijää liittymään liittoon.

Noin sadasta Finn-Powerin tuotannon työntekijästä runsas puolet on järjestäytynyt ammattiliittoon, mukana myös vuokramiehiä.

Seutukunnalla pitää osata ylittää perinteiden ja median tahallisestikin luomat kielteiset mielikuvat ammattiyhdistysliikkeestä. Liittoon liittymistä kyselevän luottamusmiehen on vielä ymmärrettävä se nuoremman polven muuttunut katselukantti.

Nuoret ajattelevat usein, että he ovat täällä vain töissä. He arvostavat vapaa-aikaa ja perhettä. Älyttömän kova työnteko jättää ihmisen vain jostain muusta paitsi.

Viime aikoina olen ollut mukana ammattiosaston kehityskeskustelussa ja Murikassa Kehittyvä ammattiosasto -kurssilla. Suunnittelen myös työhuonekunnan perustamista.

Työhuonekunnasta tulisi minulle hyvä tukiverkko.

Saisin peilattua, mikä on porukan todellinen mielipide. Työhuonekunnan jäsenet voisivat myös kysellä, mitä mieltä hallissa ollaan. Ei jäisi vain minun vastuulleni päättää suhtautuminen johonkin tiettyyn asiaan.

Järjestämisen periaatteista olen liiton kanssa täysin samaa mieltä, ja olen valmis kantamaan järjestämistyössä korteni kekoon. Mutta en minä tunne ketään, joka olisi valmis lähtemään vapaa-ajallaan tuntemattomaan porukkaan, ehkä jopa haukuttavaksi. Käytämmehän me jo nyt vapaa-aikaa liiton asioihin, mutta järjestämistyössä pitää olla meille, kai aktiiveiksi kutsuttaville, hyvä suunnitelma; miten, koska ja kenelle.

Näkisin kyllä mielelläni uusia mainoskampanjoita Teollisuusliiton tunnetuksi tekemiseksi. Viimeisin kampanja videoineen ei vakuuttanut. Se edusti liikaa sitä vanhaa, pakottamista. Aika raakaa kritiikkiä tuli, ja minä ymmärrän hyvin ne näkemykset. Keskustelulla päästään kuitenkin aina parempaan tulokseen kuin riitelyllä.”

TEKSTI SUVI SAJANIEMI 
KUVA JYRKI LUUKKONEN