MAAILMA: Työehtosopimusten puuttuminen leikkaa palkkoja

Palkat ovat matalimmat niissä EU-maissa, missä työehtosopimusten peitto on pienin. Näin kertovat EU-komission viralliset tilastot.

KUVA YLLÄ: Romanialaiset mielenosoittajat huusivat hallitusta vastustavia iskulauseita keskusjärjestö Cartel-Alfan kokoon kutsumassa mielenosoituksessa hallituksen rakennuksen edessä Bukarestissa lokakuussa 2017. Tuhannet ihmiset protestoivat hallituksen aikomuksia leikata palkkoja noin 20 prosenttia valtionvelan keventämisen varjolla. KUVA DANIEL MIHAILESCU / AFP PHOTO / LEHTIKUVA

12.12.2020

Työehtosopimukset kattavat vain seitsemästä 30:een prosenttiin työntekijöistä yhdeksässä niistä kymmenestä EU-maasta, joissa sekä keskipalkat että lakisääteiset vähimmäispalkat ovat matalimpia.

Palkkatilaston kärkeen kuuluvissa kymmenessä maassa työehtosopimusten suojaa nauttii keskimäärin 70 prosenttia työntekijöistä. Suomi kuuluu tähän joukkoon. Meillä sopimusten peitto on Euroopan ay-liikkeen tutkimus- ja koulutuskeskus ETUI:n mukaan 91 prosenttia työntekijöistä.

Lisäksi työehtosopimukset määräävät muustakin kuin palkasta. Ne tuovat työntekijöille – maasta riippuen – monenlaisia muitakin etuja, kuten pidemmät lomat, vuosibonukset tai edullisemmat eläkemahdollisuudet.

EU-maiden heikoimmat keskimääräiset tuntipalkat ovat Bulgariassa, Romaniassa, Liettuassa, Latviassa ja Unkarissa. Niistä missään ei sopimusten kattavuus nouse yli 23 prosentin. Kaikissa maissa se on lisäksi vähentynyt vuodesta 2000.

Romaniassa neuvottelu työehdoista on pakollista, mutta ei tulokseen pääseminen. Alle 21 työntekijän yrityksissä ei ole velvollisuutta edes neuvotella.

Rajuin esimerkki on Romania. Toukokuuhun 2011 asti 98 prosenttia työntekijöistä oli työehtosopimusten piirissä. Silloin säädettiin muun muassa EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n vaateesta laki, joka kielsi kansallisen tason työehtosopimukset.

Sopia saa yhä, mutta pääasiallisesti vain yritystasolla. Neuvottelu työehdoista on pakollista, mutta ei tulokseen pääseminen. Alle 21 työntekijän yrityksissä ei ole velvollisuutta edes neuvotella. Aloitteen sopimiseen tekee työnantaja.

Ammattiliitto saa neuvotella, mikäli siihen kuuluu työpaikalla 50 prosenttia plus yksi jäsen. Jäseniä on kuitenkin oltava vähintään 15, mikä sulkee pienet yritykset pois. Arviolta 40 prosenttia työntekijöistä saa vähimmäispalkkaa, josta on tullut palkkojen katto. Se on nyt 466 euroa kuussa.

Nyt sopimusten kattavuus Romaniassa on 23 prosenttia työntekijöistä. Luku on harhaanjohtava, sanoi keskusjärjestö Cartel-Alfan pääsihteeri Petru Dandea Euroopan ammatillisen yhteisjärjestö EAY:n haastattelussa kaksi vuotta sitten.

Maassa oli rekisteröity 9 000 yrityskohtaista sopimusta, mutta vain 2 000 niistä oli ammattiliiton tekemiä. Loput yritys oli ”sopinut” valitsemiensa henkilöstön edustajien kanssa, Dandea sanoi.

Dandea uskoo, että Romania on kokeilukenttä. Työehtosopimusten romuttaminen on tapa rikkoa eurooppalainen yhteiskunnan malli. On erittäin tärkeää, että ammattiliitot EU:ssa vastustavat tätä, hän korosti.

TEKSTI HEIKKI JOKINEN

Sopimisessa tarvitaan tasavertaiset osapuolet

Väite, jonka mukaan Suomessa ei pystytä harjoittamaan paikallista sopimista työpaikoilla, on väärä.

SAK:n luottamushenkilöille syyskuussa tekemän kyselyn mukaan paikallisia sopimuksia on viimeisen kahden vuoden aikana tehty 59 prosentilla työpaikoista. Toimialoja vertailtaessa paikallisten sopijoiden osuus on korkein teollisuudessa, jossa lukema on 67 prosenttia yrityksistä. Paikallista sopimista tapahtuu vähiten kuljetusaloilla, mutta sielläkin sopimuksia on tehty joka toisella työpaikalla.

Yleisintä paikallinen sopiminen on ollut isoilla yli 250 henkilön työpaikoilla ja määrällisesti vähäisintä pienillä alle kymmenen henkilön työpaikoilla. Vaihteluväli on melko laaja, sillä suurten työpaikkojen ryhmässä paikallisten sopijoiden osuus on 75 prosenttia ja pienten työpaikkojen ryhmässä 39 prosenttia yrityksistä.

Paikallisia sopimuksia on tehty esimerkiksi palkkausjärjestelmistä, työajan tasoittumisesta, tulospalkkauksesta ja kannustimista, työaikapankeista, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmista sekä luottamushenkilöiden ajankäytöstä ja korvauksista. Luottamushenkilöiden arvioiden mukaan paikallinen sopiminen on sujunut työpaikoilla pääsääntöisesti onnistuneesti. Esimerkiksi teollisuudessa sopimisen arvioidaan sujuneen hyvin 45 prosentilla työpaikoista. Toisinaan hyvin ja toisinaan huonosti se on toteutunut niin ikään 45 prosentilla työpaikoista. Sopimisen arvioidaan luonnistuneen yksinomaan huonosti vain joka kymmenennellä työpaikalla.

Keskeisimmät syyt paikallisen sopimisen epäonnistumiseen ovat työnantajan pyrkimys sanella sopimuksia, työnantajan työntekijöihin kohdistama painostus tai haluttomuus ylipäätään sopia asioista. Sopimisen onnistumisen taustalla ovat työpaikalla vallitseva luottamuksen ilmapiiri, henkilöstön edustus työpaikan päättävissä elimissä, henkilöstön tuki luottamusmiehille sekä ammattiliiton tai ammattiosaston antama tuki paikalliselle sopimiselle.

Kun julkisuudessa käydyn keskustelun paikallisen sopimisen lisäämisen tarpeesta peilaa edellä kuvattuihin tuloksiin, voidaan vetää johtopäätös, jonka mukaan kysymys ei niinkään ole paikallisen sopimisen yleisyydestä vaan siitä, millä tavalla sopimustoiminta halutaan järjestää. Ammattiliittojen ja niiden edustamien työntekijöiden tavoitteena on turvata mahdollisimman tasavertainen neuvotteluasema työnantajan kanssa. Työmarkkinoiden jäykkyyksistä meteliä pitävien työnantajien ja heitä edustavien tahojen tavoitteena on ottaa valta omiin käsiin ja jättää työntekijät annettujen ohjeiden vastaanottajan ja toteuttajan asemaan.

Käsitteen paikallinen sopiminen takana piilee kaksi toisilleen vastakkaista näkemystä. Työntekijäpuolen kanta tarkoittaa neuvottelemista ja sopimista. Edellä kuvattu työnantajapuolen kanta tarkoittaa sanelemista ilman neuvotteluja ja sopimista. Se ei kuitenkaan ole kaikkien työnantajien toimintamalli, mihin SAK:n luottamushenkilöille tekemän kyselynkin tulokset laajasti viittaavat.

Paikallisesta sopimisesta käytävään keskusteluun kannattaa suhtautua kriittisesti. Aito sopiminen edellyttää tasavertaiset neuvotteluosapuolet. Se ei rationaalisuuden tai oikeudenmukaisuuden kaapuun puetuista kauniista sanamuodoista huolimatta ole kaikkien puheenvuorojen tavoite.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja