Onnistunut yhteistoiminta työpaikalla vaatii keskustelua, luottamusta ja yhteistä sopimista

Fiskarsin Iittalan lasitehtaalla päästään parempaan tulokseen työntekijöitä kuuntelemalla.

17.8.2021

KUVA YLLÄ: Varatyösuojeluvaltuutettu Eila Ilmén-Punkari ja pääluottamusmies Timo Viitanen.

FISKARS FINLAND OY AB IITTALAN LASI

PERUSTETTU 1881 nimellä Iittalan lasitehdas
KOTIPAIKKA Iittala
TUOTANTO Lasituotteet, esimerkiksi keittiöön ja sisustukseen. Pohjoismaiden suurin käyttölasia tuottava yksikkö.
HENKILÖSTÖ Noin 190, josta tuotannossa noin 170.
LIIKEVAIHTO 1,1 mrd. euroa (Fiskars Oyj Abp, 2020)

Lasinpuhaltajamestari Heikki Ollitervon työpisteellä on 47 astetta lämmintä. Ollitervo kertoo, että töitä tehdään 8 tunnin vuoroissa, nonstop-mallina. Töitä tehdään aina 45 minuuttia, mitä seuraa vartin tauko.

Tämä on yksi paikallisista työaikasopimuksista, joita pääluottamusmies Timo Viitanen on ollut solmimassa. Myös tehtaan kannalta keskeytymätön työ on paras toimintatapa. Muottien lämpö pysyy, ja prosessi jatkuu.

– Ei tähän ole ikinä valmis, koko ajan oppii uutta ja pääsee tekemään myös taide-esineitä, Ollitervo kertoo.

Ollitervo tuli Iittalaan aikanaan metsäkoneenkuljettajaksi. Vuokraemäntä kuitenkin vinkkasi, että lasinpuhaltajia tarvittaisiin. Siitä alkoi ura, jota on kestänyt 27 vuotta. Lasinpuhaltajien mestareiden mestarina hän pitää jo eläkkeelle jäänyttä Heikki Punkaria, mutta mestarin jäljillä ovat Tero Välimaa ja Arto Vilkki. Heistä tekee taitavia juuri se, että he ovat kiinnostuneita siitä, mitä tekevät. Nyt myös Ollitervon poika on aloittanut työt samassa tiimissä. Siitä isä on ylpeä ja iloinen.

Lasinpuhaltajamestari Heikki Ollitervo töissä.
Lasinpuhaltajamestari Heikki Ollitervo pitää erityisesti puhaltamisesta puumuotteihin, jolloin muotti on märkä, syntyy savua ja lasin pinnasta tulee elävä.

ENEMMÄN KUIN TAVALLINEN TEHDAS

Erityisesti suupuhalluksessa rakentuu vahva linkki tekijän ja tuotteen välille. Tehtaalla on taiteilijoita ja puhallusmestareita, jotka tunnetaan nimeltä kautta Suomen.

– Hieno asia, tehtaanjohtaja Heikki Väänänen arvioi.

Väänänen on ollut tehtaan johdossa kolme vuotta, sitä ennen globaaleissa kehitystehtävissä Nokialla ja Fiskarsilla. Niissä asioita on katsottu enemmän operaatiot kuin työehtosopimus edellä.

– Oma katsanto asiaan perustuu siihen taustaan, asioita ei tulkita enää 2020-luvulla tes-kourassa, mutta koko ajan keskustellaan johdon ja henkilöstön edustajien kanssa. On jatkuvaa tiedon vaihtoa, jaetaan näkemyksiä. Reiluja päätöksiä puolin ja toisin, molempien pitää ymmärtää toisiaan.

Selkeimmin yhteydenpito näkyy välittömänä, mutta tavoitteellisena yhteistyönä pääluottamusmiehen kanssa. Kulmakivinä ovat palaverit parin viikon välein.

Pääluottamusmies Viitanen kertoo, että yhdessä käydään läpi työ- ja tilaustilannetta, investointeja ja henkilöstöasioita.

– Kaikki koetetaan käydä läpi, Viitanen sanoo.

– Pääluottamusmies tuo esiin, mitä ääniä hän kuulee kentältä. Itse tuon hyvin avoimesti esiin sen, mitä johdossa keskustellaan. En usko hedelmälliseen lopputulokseen, jos minulla on eri tiedot kuin muilla työntekijöillä. Kaikkihan eivät ole aina samaa mieltä, se ei ole edes kovin eteenpäin vievää. On tärkeää, että on kulttuuri, joka sallii keskustelun, Väänänen toteaa.

Viitaselle keskusteluista on ollut hyötyä. Se, että myös henkilöstö saadaan mukaan keskusteluun, on seuraava askel. Hyviä juttuja, aamupalavereja ja kokoontumisia henkilöstöryhmittäin aloitettiin jo ennen koronaa.

Pääluottamusmies on työntekijöiden kanssa samalla puolella, mutta myös tehtaan puolella.

– Ei kukaan halua, että tehdas loppuu täältä. Näin vanhassa tehtaassa vanhojen toimintatapojen nykyaikaistaminen ja yhteisen edun saavuttaminen sitä kautta on iso askel. Luottamuksen luominen on olennaista, ilman sitä ei tule mitään.

Hioja ja laadunvalvoja Susanna Ilmanen töissä.
”Olen ylpeä, että saan tehdä tällaisia esineitä ja opetella taidetta. Tykkään fyysisestä työstä”, hioja ja laadunvalvoja Susanna Ilmanen sanoo.

Viitanen on yhdeksättä vuotta tehtaan pääluottamusmiehenä. Hän arvioi, että yhteistoiminta on ollut aikamoista opettelua puolin ja toisin. Kun hän aloitti, kokonaisuuteen kuului myös Nuutajärven lasitehdas. Työntekijöitä oli 230, nyt 160.

– Kyllä siinä on aika paljon kompromisseja tehty. Tuotannon arvo on aika lailla sama kuin silloin kahdella tehtaalla ja tuotantomäärällä. Yhteistoiminta punnitaan, kun tulee vaikeita hetkiä.

Vuoden 2016 isojen irtisanomisten jälkeen on ollut rauhallisempaa. Tehtaalla on ollut asioita, joihin pääluottamusmiehen on pitänyt puuttua, kuten työaikaan ja palkkaukseen. Siinä syntyneitä solmuja on purettu ja rakennettu uutta liitonkin tuella.

– On ollut palavereja, joissa on Teollisuusliiton tuella purettu auki asioita, jotta puolin ja toisin ymmärrettäisiin realiteetit. Siinä päästiin todella hyvään alkuun ja näin, että siitä on ollut iso apu.

Tehtaanjohtajan vaihtuessa rakentaminen jäi ehkä kesken. Toisaalta pöytä putsattiin ja aloitettiin uudelleen. Viitanen katsoo, että eteenpäin on menty isoin harppauksin.

– Kasvutarinaksi tätä voisi sanoa. Nyt rakennetaan ennakoivaa yhteistyötä. Ensin keskustellaan ja sitten tehdään päätöksiä ja saadaan niitä julki.

Hän pitää tärkeänä, että tehtaan ja varsinkin yrityksen johto kuuntelisi työntekijöitä, eikä vain toisin päin. Yleensä asiat ovat pieniä. Ison näkemysero on siinä, miksi töitä tehdään. Työntekijät käyvät töissä palkan takia. Siksi moni myös lähtee.

– Palkalla pitäisi tulla toimeen ja pystyä kilpailemaan, Viitanen toteaa.

Väänänen kommentoi, että työntekijöitä on myös kuunneltu ja monia muutoksia tehty. Hänen mukaansa kemianteollisuuden sisäisessä vertailussa palkat ovat koulutustasoon suhteutettuna kilpailukykyisiä.

– Vaihtuvuutta on aina, onhan meillä lähes 200 ihmistä töissä. Olemme analysoineet lähtijöitä parin vuoden aikana ja kun loogiset tapaukset, eläköitymiset ja äitiyslomat poistetaan, vaihtuvuus ei ole kovin suurta. Mutta toki alanvaihtajia aina löytyy, onhan työ fyysisesti hyvin vaativaa.

KOKO AJAN KATSE JA SUUNTA ETEENPÄIN

Koko ajan tehdään uutta ja investoidaan. Uudet sosiaalitilat, 300 neliön laajennus, tuo työviihtyvyyttä. Jäähdytysjärjestelmää rakennetaan parhaillaan. Pienenä yksityiskohtana on tehdassalin käytävän varressa ilmoitustaulu. Joku on jättänyt idean siitä, että kahvinkeittoon tarvittavan energian voisi ottaa aurinkopaneeleilla. Hyviä aloitteita otetaan myös käyttöön ja niistä palkitaan.

– Ei tarvitse olla miljoonan euron idea. Jotkut voivat olla arjen työhön tai joskus tuotantoon liittyviä asioita, Viitanen sanoo.

Hioja, laadunvalvoja Susanna Ilmanen on vuoden alusta alkaen tehnyt töitä hiojana. Hiomo on ollut miesten valtakuntaa, nyt hän on siellä ainoa nainen.

– Minua on ainakin kehuttu, hän nauraa.

– Tosi kiva on ollut oppia uutta.

Hän asettaa Mari-linnun puisiin jigeihin, joilla se pysyy paikallaan. Valo osoittaa katkaisukohdan, ylimääräinen lasi sahataan pois. Seuraavaksi hän hioo, viimeistelee ja pakkaa tuotteen. Työssä kädet ovat välillä märät ja hiekkaiset. Aiemmin hän on tehnyt töitä 12 vuotta tehtaan konepäässä laadunvalvojana ja pakkaamassa.

– Ihan kuin olisi tullut uuteen työpaikkaan, kun vaihtoi hommaa. Se innostaa. Olen ylpeä, että saan tehdä tällaisia esineitä ja opetella taidetta. Tykkään fyysisestä työstä. En haluaisi tehdä muuta, vaikka tämä on todella raskasta ja kroppa on kovilla.

Laadunvalvoja Minna Ahlsten.
”Kotiin kun pääsen, olen vähän aikaa jalat suorana sohvalla tai pihalla, että pysähdyn”, kertoo laadunvalvoja Minna Ahlsten.

TUHAT TOISTOA VUORON AIKANA

Laadunvalvoja Minna Ahlsten pakkaa Kastehelmi-laseja laatikoihin ällistyttävällä vauhdilla. Laseja tulee hihnalta vajaat tuhat tunnissa. Kädessä on rasitusvamma, mikä on pistänyt opettelemaan pakkaamista kättä säästäen. Silti hän ihmettelee päässeensä melko vähällä 22 työvuoden jälkeen. Vuorotyö ja tuhansia toistoja vuoron aikana on kova tahti, lämmintä on hellepäivänä 34 astetta.

– Kotiin kun pääsen, olen vähän aikaa jalat suorana sohvalla tai pihalla, että pysähdyn.

Ahlsten tietää jälkikäsittelyssä liki kaikesta kaiken. Hän on ollut pakkaamassa, mattauksessa, liimauspisteessä ja puhalluspään liinoilla, välillä hiomossakin.

– Olen ollut vähän kaikkialla. On pyritty työn kiertoon. Silloin menevät pitkät 12 tunnin vuorot nopeammin. Työ on kuitenkin pakkotahtista. Vaikka työpisteeltä voi poistua, säätämään vaikka robottiin juuttunutta tarralappua, pakattavat lasit kasaantuvat.

Ahlsten on kuitenkin pitänyt tärkeänä pitää tauot ja hyödyntää uutta sosiaalitilaa.

Pääluottamusmies toteaa, että paikallisesti sovittu työaikamalli 12 tunnin vuoroista on ollut iso juttu, joihin ihmiset ovat tyytyväisiä. Aloitteet työaikamalliin ovat tulleet työntekijäpuolelta, mutta hyötyä on myös tehtaalle.

– Vuorosysteemi tarkoittaa rankempia työpäiviä, mutta enemmän vapaa-aikaa ja palautumista työputken välillä. On muutenkin pystytty sopimaan esimerkiksi lasten sairauteen liittyen paikallisia sopimuksia. Siinä on otettu isoja harppauksia.

Myös tehtaanjohtaja Väänänen nostaa 12 tunnin vuoromallin hyvänä esimerkkinä yhteistyöstä. Iittalan vuoromalli on kiinnostanut esimerkkinä myös muita yrityksiä kemianteollisuudessa.

VISSY PAIKKAA HIKEÄ SELÄSSÄ

Eila Ilmén-Punkarin käsissä on leipälapion mallinen räätälöity työväline. Siihen hän koukkaa toisella puisella apuvälineellä pari jalallista Kastehelmi-viinilasia. Niistä jokainen tarkastetaan. Ilmén-Punkari on tehnyt töitä pitkään työsuojeluvaltuutettuna ja neuvoo nyt varalla seuraajaansa.

– Olen saanut aikaan vissyt. Kun ihmisiä alkoi pyörtyä lattialle, saatiin työnantaja järjestämään kaikille juotavaa, hän nauraa.

Parannuksia on tehty myös työpöytiin. Sähköiset pöydät nousevat eri pituisille ihmisille sopivaksi. Ja uusista sosiaalitiloista sanottiin, että ”nyt se Eilan toive toteutuu”.

– Riskinarviolla sain paljon aikaan.

Viitanen kertoo, että esimerkiksi työaikamuutokset eivät ole olleet helppoja prosesseja. Aikaa saattaa hyvinkin mennä vuosi, että saa tietyn asian läpi. Asioita on yleensä otettu kokeilun kautta käyttöön. Hän toteaa, että yleensä molemmat osapuolet voittavat ja sellaista sopimisen pitäisi ollakin.

– Työtilanne on todella hyvä. Kai jotain tehdään oikeinkin. Nyt haetaan lisää puhaltajia. Ei vain korvaamaan eläköityviä, vaan että väkimäärää nostettaisiin pitkästä aikaa.

Viitasen näkökulmasta yleissitovien työehtosopimusten merkitys korostuu. Myös työntekijöiden keskuudessa mietitään, mitä ylipäätään tulee tapahtumaan.

– Nyt on helpompi saada ihmisiä liittymään liittoon. Järjestäytymisen merkitys näkyy, kun sitä aletaan uhata. Aivan kaikki eivät ymmärrä, miten isoista asioista puhutaan. Työehtosopimuksilla on sovittu sairausloma-ajan palkat, isyys- ja äitiysvapaat, lomarahat ja kaikki. Järjestäytyminen on ainoa keino. Ei kukaan pysty yksinään neuvottelemaan, kun ei joukkovoimallakaan pysty.

Nyt haetaan lisää puhaltajia. Ei vain korvaamaan eläköityviä.

Neuvottelemisen ja sopimisen kulttuurissa Iittalan tehtaalla ollaan hyvällä tiellä.

– On menty niin paljon eteenpäin, että voin olla ihan tyytyväinen, Viitanen sanoo.

Myös tehtaanjohtaja Väänänen toteaa, ettei ole kokenut kolmen vuoden aikana työehtosopimuksia esteeksi. Jos ne eivät anna aina vastauksia kaikkeen, ne kuitenkin luovat raameja.

Iittalan lasitehtaalla on pitkä historia, mihin mahtuu myös tulisia sieluja.

– On henkilöitä, jotka ovat olleet melkein 50 vuotta töissä tehtaalla. Minulla tulee elokuussa kolme vuotta, se ei ole mikään aika. Mutta olemme kolmen vuoden aikana saaneet systemaattisesti parannettua yhteistyötä kaikilla tasoilla.

Väänäsellä on halu pistää projekteja eteenpäin, on ergonomiaprojekteja ja teollisuuden melunhallintaa. Tulokset näkyvät työhyvinvointimittareissa, lukemat ovat nousseet.

– Omassa dna:ssani on, että kehitetään koko ajan, mikä ottaa toki aikaa.

– Tehtaanjohtajan rooli on välillä kuluttava. Rakastan tekemistä ja tehdasta samalla lailla kuin henkilöstön edustajatkin. Haluan tehtaan ja sen tuotannon henkilöstön parasta. Ehkä meidän lääkkeemme ovat vain välillä erilaisia.

LASINPUHALLUS ON TAIDETTA JA TEOLLISUUTTA

Lasinpuhallus on teollista työtä ja samalla kuin kiehtova näytelmä metrin korkeudella, metallisella estradilla. Tässä esimerkkinä lasinen Aalto-vaasi.

Sydämenä hohkaa uuni. Seitsemän hengen tiimi eli postipoika, puhaltajat, kantajat ja tuuraaja toimivat yhteen. Postipoika ottaa pisaran lasia, eli postin pitkän tangon päähän. Siihen puhalletaan vähän ilmaa ja otetaan taas vähän lisää lasia, syntyy tuplaposti.

Puhaltaja ottaa lisää lasia, istuu penkille ja muotoilee oranssina hehkuvaa lasiaihiota kuupalla. Näin tehdään lasin jako sopivaksi. Aihio alkaa olla lähellä Aalto-vaasin muotoa ja se puhalletaan muottiin. Seuraavaksi se siirretään hollariin hetkeksi pyörimään ilmassa ja jäähtymään.

Kantaja ottaa vaasista pitkillä pihdeillä kiinni. Vielä polkimen painallus, pieni vesisuihku juureen lämpöshokiksi, nuijan kopautus – ja vaasi irtoaa. Kantaja kuljettaa sen 500-asteisena jäähdytysuuniin.

Kuudessa tunnissa lasi vähitellen jäähtyy, jännitteet poistuvat ja värit syvenevät. Sitten liinatarkastaja tarkistaa lasin. Hiomossa kantit hiotaan valmiiksi ja tuote pakataan matkalle kohti kuluttajaa.

VIISI VAIHETTA

Iittalan lasitehtaan prosessi voidaan yksinkertaistaa viiteen osaan:
1) Kuivista raaka-aineista sekoitetaan raaka-aineseos.

2) Seosta sulatetaan uuneissa 1 450 asteen lämmössä vuorokauden ajan.
3) Lasille annetaan sen muoto. Koneellisesti se syntyy tipasta lasia teräksiseen muottiin. Lasitippaa painetaan toisella kappaleella tai muottia pyöritetään, jolloin keskipakoisvoima saa lasin haluttuun muotoon. Vaihtoehtona on vaativa, kuuma ja monivaiheinen suupuhallus.
4) Hidas jäähdytysprosessi, jolla lasi saadaan kestäväksi.
5) Jälkikäsittely, jossa jokainen lasi saa vähintään visuaalisen tarkistuksen.

TEKSTI SINI SILVÀN
KUVAT VESA-MATTI VÄÄRÄ

 

Pääluottamusmies Vuokko Piippolainen
Pääluottamusmies Vuokko Piippolainen. KUVA: JOHANNES TERVO

Hyvä yhteispeli veitsenterällä

UPM-Kymmenen Alholman sahalla työsuojelussa ja yhteistoiminnassa on saatu paljon aikaan. Työstä on tullut mukavampaa ja turvallisempaa. Neuvottelukulttuuri on toiminut hyvin. Metsäteollisuus ry:n päätös irtisanoutua työehtosopimuksista pistää miettimään, miten jatkossa käy.

UPM-KYMMENE OYJ ALHOLMAN SAHA

PERUSTETTU 1896
KOTIPAIKKA Pietarsaari
TUOTANTO Mänty- ja kuusisahatavaraa. Sahalinjan kapasiteetti 275 000 kuutiota vuodessa.
HENKILÖSTÖ Noin 100, josta tuotannossa 90
LIIKEVAIHTO 1 816 milj. euroa (UPM-Kymmene Oyj 2020)

– Kun olen tullut tänne töihin vuonna 1988, työntekijöitä on ollut 240. Sama määrä sahataan, mutta paljon pienemmällä porukalla, työsuojeluvaltuutettu Sami Kettula kertoo. On satsattu uuteen ja laitteet ovat kehittyneet.

Kaikkiaan Alholmassa työskentelee noin 100 ihmistä, kahdessa vuorossa. Töitä tehdään tukkilajittelussa, sahalinjalla, tuorelajittelussa, rimoituskoneella, kuivaamossa, tasaamossa ja lähettämössä.

Pääluottamusmies Vuokko Piippolainen on aloittanut vuonna 1987. Silloin työvaatteiden selässä luki vielä Schauman. Työvaatteet piti pestä ja silittää itse.

– Oltiin ”tumma puku” päällä ja lenkkareilla mentiin. Sitten työnantaja alkoi herätä ja maksoi turvakengistä puolet, Kettula sanoo.

Kettula on ollut työsuojeluvaltuutettuna jo 20 vuoden ajan.

– Työsuojelupäällikön kanssa yhteistyötä funtsitaan paljon ja kehitetään erityisesti työturvallisuusasioita.

Asioita voidaan viedä eteenpäin työsuojelutoimikunnassa ja yhteistoimintakokouksissa.

UPM-Timberin Alholman sahan kehitysryhmä kokoontuu neljä kertaa vuodessa. Siinä asioita katsotaan ulkomaantoimituksia, myyntiorganisaatiota ja palkkahallintoa myöten. Kehitysryhmässä on nähty, että sahalla on onnistuttu erinomaisesti, sillä sairauslomaprosentti on vain 2,3 eli yhtä hyvä kuin toimihenkilöillä.

Uutta on nyt kuukausittain kokoontuva pienempi yhteistyöfoorumi, jossa kokoontuvat luottamusmiehet, sahanjohtaja ja henkilöstöpäällikkö. Foorumi on luotu uutta tilannetta varten, kun Metsäteollisuus ry irtisanoi vanhat työehtosopimuskäytännöt.

– Foorumissa puidaan paikallisia asioita. Sinne on myös aika helppo viedä asioita, joita työporukkakin osaa kysyä, Piippolainen sanoo. Uudessa tilanteessa on silti tuulista.

TYÖTURVALLISUUDESSA NÄKYY SUURI MUUTOS

Yhteispeli on tuottanut sahalla vuosien mittaan tuloksia erityisesti työsuojelussa. Vannerullia ei enää tarvitse nostaa hartiavoimin, on tullut nostoapuvälineitä.

– Telineet ovat käytössä joka paikassa. Tänä päivänä en ole nähnyt, että kukaan olisi tikkailla kiikkunut. Työturvallisuuslaki ohjaa tätä toimintaa, Kettula sanoo.

Kettula on myös päässyt työturvallisuuskorttikurssille ja sen jälkeen kouluttamaan omia työntekijöitä.

– Se on ollut kaikille mielekästä, on tullut ihan positiivista palautetta. Vain yksi kaveri on minun kurssillani nukahtanut, ja olen seitsemän pitänyt, hän vitsailee.

Esimerkiksi tasaamo, jossa tehdään valmiit määrämittaiset ja -laatuiset paketit, on nyt sataprosenttisesti tehtäväkierrossa. Kaikki työntekijät myös pitävät siitä, joka päivä oppii uutta ja työt vaihtuvat. Kierto on sekä työnantajalle että tekijöille eduksi, kun ergonomisetkin asiat pysyvät tasapainossa.

Olimme ensimmäinen saha, johon hankittiin huomiovaatetusta.

Aiemmin tuotanto jakautui miesten ja naisten töihin. Ei jakaudu enää.

– Itse olen tukkilajittelussa, ainoana naisena kahden miehen kanssa. Sinne tulee 60 rekkaa päivässä, Piippolainen kertoo.

Voimakas röntgen viimeistelee lajittelun tukkien oksaisuuden ja koon mukaan, ja tietokone analysoi puut kartiosuhteen mukaan. Lajittelu on pitkälle automatisoitua, mutta silti tarvitaan ihmisiä. Röntgenin käyttö tarkoittaa samalla sitä, että työntekijöillä on säteilymittarit ja he ovat saaneet säteilysuojelukoulutuksen.

Paljon on muuttunut siitä, kun raamisahalla keksillä vedettiin ja lajiteltiin tukkeja. Nyt koko prosessia ohjaa tietokone. Yksi työntekijä saattaa ohjata ja valvoa laajaa aluetta, on kymmeniä kameroita ja monitoreja.

– Olimme myös ensimmäinen saha, johon hankittiin huomiovaatetusta, Kettula kertoo.

Ensimmäinen nimitys vaatteille oli ”pellepuku”. Vastustusta tulee aina, kun tulee uutta, mihin ei ole totuttu. Tänä päivänä kaikilla on huomiovaatteet, kypärää myöten.

Myös työtiloista on tullut lämpöisiä ja valoisia pelkkien peltiseinien sijaan. Sosiaalitilat ovat hyvät, on kahvinkeittimet ja juoma-automaatitkin. Työssäoloon on satsattu.

SATA PROSENTTIA KUULUU LIITTOON

Tähän mennessä kehitys on ollut myönteistä. Nyt ollaan kuitenkin täysin uuden edessä, neuvottelemassa jatkosta ilman yleissitovaa valtakunnallista työehtosopimusta. Alholmassa koetaan, että Teollisuusliitto on tärkeä saada pysymään mukana neuvottelutukena.

Alholmassa on yhdessä ihmetelty, miksi tällaiseen muutoksen mennään. Tuntuma on, että nyt rikotaan yhteistoiminnan kulkua.

– Tähän asti jollakin lailla on arvostettu työntekijää, ihan pikkuriikkisen. Ainakin meidän silmissä arvostus laski aika lailla, Kettula sanoo.

– Työntekijäpuolella on kuitenkin hyvä tilanne, sata prosenttia työntekijöistä kuuluu liittoon ja meillä on suhteellisen hyvä henki, Piippolainen sanoo.

 

Pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu Juha Linna
Pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu Juha Linna. KUVA: JOHANNES TERVO

Puheyhteys toimii joka päivä

Pohjanmaan Rakennuspellin pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu Juha Linna kertoo, että asiat toimivat. Työnantajan kanssa keskustellaan hyvissä väleissä, puheyhteys on joka päivä.

POHJANMAAN RAKENNUSPELTI OY

PERUSTETTU 1987
KOTIPAIKKA Seinäjoki
TUOTANTO Julkisivut, ohutlevytuotteet ja peltikattojen asennukset. Esimerkkeinä toteutuksista Seinäjoen ja Kirkkonummen kuparikirjastot, julkisivuista Tampereen Koskikeskus.
HENKILÖSTÖ Noin 45, josta tuotannossa ja asennustöissä noin 25.
LIIKEVAIHTO 9,2 milj. euroa (2020)

– Työntekijöiden keskuudessakin on hyvä henki. On aina voinut sanoa, että on mukavaa tulla töihin. Töissä ollaan oltu saman luontoisia. On tekijämeininki sekä firmassa että asennuksissa. Kaikki tietävät, että töissä on aina välillä kiire. Se kuuluu työn luonteeseenkin, seinäjokelaisen Pohjanmaan Rakennuspelti Oy:n pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu Juha Linna kertoo.

Yhteyden pitää tiiviinä sekin, että Linna toimii myös tuotantovastaavan roolissa firman asioissa.

– Tulee kiirusjuttujakin, joihin on pyrittävä reagoimaan. Töissä kun ollaan, niin töitä tehdään. Ei olla kuluttamassa aikaa, mutta osataan rentoutua kahvi- ja ruokatunnilla, kyllä juttu lentää.

Linnalla on oma motto ”joka päivä oppii jotain uutta”, työ opettaa tekijäänsä. Erityisesti on panostettu työturvallisuuteen, mikä on iskostunut työntekijöihin. Ei tehdä mitään tyhmää tai vaarallista sen enempää asennuksilla kuin tuotannossakaan.

TYÖNTEKIJÄT PÄÄTTÄVÄT VENYMISENSÄ RAJAT

– Myös perusreklamaatiotakin käsitellään ja kerrotaan avoimesti johtajapuolelta myös firman tilanteesta. Missä mennään, miten pitää oikeasti saada jotain valmiiksi ja milloin. Keskustellaan porukan kanssa venymisistä. Jokaisella työntekijälläkin on päätösvalta siinä, ei ketään voi ylitöihin pakottaa. Keskustellaan projektiluontoisesti, kun jotain pitää saada nopeasti aikaan, kuka pystyy jelppimään.

Linna on ollut luottamusmiehenä vuodesta 2007. Yrityksessä on tehty myös paikallisesti sopimuksia. Yksi niistä on tuntipankkijärjestelmä, joka on luotu yhteistyössä työnantajan kanssa. Työn luonteeseen kuuluu, että kesällä pitää venyä. Silloin tuntipankkijärjestelmään kertyy aikaa tunti tunnista -periaatteen mukaan.

– Ylityöt maksetaan kuitenkin kuten pitää.

On erittäin tärkeä, että kun pyritään venymään, työkorvaukset tulevat kuitenkin niin sanotusti kirjan mukaan.

Hiljaisempina aikoina on tuntipankkitunteja pystytty pitämään. Näin on säästytty siltä, että osa työntekijöistä olisi lomautettu.

– On erittäin tärkeä, että kun pyritään venymään, työkorvaukset tulevat kuitenkin niin sanotusti kirjan mukaan. Tästä on työnantajan kanssa oltu samaa mieltä.

Linna pitää erittäin tärkeänä, että työehtosopimukset toimivat perälautoina asioille puolin ja toisin sekä työntekijäpuolelle että työnantajapuolelle. Yleissitovat työehtosopimukset ovat kaikkea muuta kuin turhia, muuten asiat menevät hankalaksi. Kun on raamit, myös paikallinen sopiminen on paljon helpompaa.

– Ehkä olemme siinä mielessä onnellisessa asemassa, että meillä on yllättävän hyvin kaikki. Menee asiat tavallaan oppikirjamaisesti, yhteistyössä sovitusti.

Työntekijät ovat 90-prosenttisesti Teollisuusliitossa, mikä antaa Linnalle hyvät mahdollisuudet toimia.

TAIDONNÄYTE: Birds by Toikka: Näin syntyvät suupuhalletut lasilinnut

Lasinpuhaltajat ovat valmistaneet Oiva Toikan lintusarjaa Nuutajärvellä ja myöhemmin Iittalassa lähes viidenkymmenen vuoden ajan. Lintulajeja on yli 400 ja niillä on keräilijöitä ympäri maailman. Lintuihin käytetyissä tekniikoissa löytyy koko suomalaisen lasinpuhaltamisen historia aina Nuutajärven tehtaan perustamisen ajoilta 1793 lähtien. Toikan linnut ovat viesti myös lasintaiteen kulta-ajoilta, jolloin suunnittelija ja lasinpuhaltajat työskentelivät tiiviisti yhdessä.

BIRDS BY TOIKKA: NUUTAJÄRVEN JA IITTALAN LASINPUHALTAJAT 1972–

Kuovi

Kuovi syntyy vapaasti puhaltamalla. Linnun muoto sopii lasinpuhallukseen. Oiva Toikka ja puhaltajat kehittivät tekniikan, jossa linnun ruumis muovautui kaulan toimiessa puhalluspillin kiinnityspisteenä. Aukkoon lisättiin lasia päälaeksi ja nokaksi. Kuovin valmistus alkoi vuonna 1999. Sen höyhenistö on luotu marmoroinnilla. Lintu on viimeistelty mattauksella, mikä on poikkeuksellista Toikan sarjalle.

NÄIN SEN TEIMME

Verstakon yhteispeli on saumatonta. Hötkyillä ei kannata, muttei aikaillakaan. Muotoiltava lasi on pidettävä 1 000– 1 150 asteisena. Linnun valmistus vaatii useita uuneja ja lämpöä on hallissa riittämin. Tarvittaessa seinustan kaikki valtaisat lasiovet avataan pihalle. Lentävät lajitoverit eivät olet tervetulleita, mutta Iittalan Lasimäen vierailijoilla on arkisin iltaan asti vapaa pääsy parvelle. Mitä alhaalla tarkalleen tapahtuu, miten suupuhaltaen sulasta lasista syntyy kerta kerran jälkeen tarkat laatukriteerit täyttävä uljas Kuovi?

1. Kirkkaaseen lasimassaan on lisätty valkoista lasia ja punaista värijauhetta.
2. Puhalluspillin päähän on saatu aloitus, jonka sisään on puhallettu ilmakupla.
3. Lasimassaa jäähdytetään ja muovataan Kuovin omalla puukauhalla.
4. Ilmakuplaa lasimassan sisällä pidetään yllä puhaltelemalla.
5. Linnun sulkakuvio syntyy ensin lasinauhaa pillistä kierrättäen.
6. Seuraavassa vaiheessa lasimassaan vedetään koukulla marmorointikuvio.
7. Linnun pyrstö muotoillaan nyppäreillä.
8. Kaula saa muotonsa hiilisaksilla.

9. Katso miten lasinpuhallusmestari Heikki Hiukkamäki viimeistelee Kuovin.

10. Lintu tarkistetaan huolellisesti, jotta se täyttäisi lintusarjan laatukriteerit.
11. Kuovi viimeistellään mattaamalla ja hiekkapuhaltamalla.
12. Viimeiseksi maailmalle lähtevä lasilintu vaatii monivaiheisen pakkaamisen.

Iittalan lasitehtaalla on erikseen lintuporukka. Noin 400 eri lintulajia puhaltaa viitisentoista nuutajärveläistä puhaltajaa ja pari iittalalaista. Kuovin synnyttäjät vasemmalta lukien mattaaja, lasinpuhaltaja Asmo Aalto, tarkastaja ja pakkaaja Heidi Jokiniitty, lasinpuhaltajamestari Heikki Hiukkamäki sekä lasinpuhaltajat Juhana Laihonen ja Leena Julin.

Iittalan Lasimäki on avoinna joka päivä klo 10–18, 16.5.–31.8. klo 10–20
Lasinpuhallusta voi käydä seuraamassa arkisin.

 

Lintusarja syntyi suunnittelijan ja lasinpuhaltajien tiiviinä yhteistyönä

Lasitaiteilija Oiva Toikka (takana) tarkkailee vuosisadan vaihteessa Nuutajärvellä miten lasinpuhaltaja Heikki Hiukkamäki muotoilee uuden linnun prototyypin nokkaa. KUVA IITTALAN DESIGNMUSEO

OivaToikka: ”Pidän tiimityöstä. Olen hiukan laiska, hauskaa kun muut tekevät päätyön, ja he osaavat tehdä sen paremmin kuin minä. En osaa puhaltaa. Teemme jotain, ja jollei tullut hyvä, teemme muunnoksia, monia muunnoksia. Prosessi on niin nopea. Voit muuttaa mielesi. Jos kehotan jotakuta hakemaan punaista väriä, jollei hän lähde heti, sanonkin ota sinistä. Välillä lasinpuhaltajat eivät kuule kunnolla, tai minä en kuule kunnolla, ja sattuu väärinkäsityksiä.” Rakastan vahinkoja. Käännös videohaastattelusta vuodelta 2007, Glassblowing 1 ja 2

Heikki Hiukkamäki: ”Olen tehnyt taidelasia siitä lähtien kun menin Nuutajärvelle 1985. Kun vuosia oli työskennelty Oiva Toikan kanssa, saattoi olla niinkin, että Oiva kävi sanomassa minkä kokoinen lintu tai suurin piirtein minkä näköinen pyrstö, minkä värinen pää tai mihin suuntaan nokka pistetään. Seuraavana päivänä hän tuli ja sanoi, nämä ovat kivoja, tehdään näitä.”

 

LINNUN TIE

1963 Oiva Toikka muuttaa Urjalaan Nuutajärven Lasin suunnittelijaksi.

1972 Ensimmäinen lintu.

1975 Linnun nimeksi Sieppo ja tuotantoon uusi laji Kiikkuri.

1981 Lintusarjasta osa Nuutajärven tehtaan 300-juhlavuoden kokoelmaa, mukana kaupalliset menestykset Alli, Riekko ja Kiiruna.

1980-luvulla linnuista suosittuja yrityslahjoja.

1993 Nuutajärven vuosilintutraditio alkaa.

1994 Linnut omaksi Birds by Toikka –kokoelmaksi, joka saavuttaa keräilijöitä erityisesti Keski-Euroopasta.

1990-luvun lama lasitehtailla epävarmuuden aikaa. Iittalan ja Nuutajärven tehtaat Hackmanille.

2003 Toikan näyttely Washingtonissa menestys, linnuille näkyvyyttä Yhdysvalloissa.

2007 Iittala ja Nuutajärvi Fiskarsin omistukseen.

2008 Paikalliselta keräilijältä 250 linnun kokoelma kalifornialaiselle Mingei-museolle.

2014 Nuutajärveltä lasinvalmistus Iittalaan.

2019 Lintujen puhaltaminen ja yhteistyö Oiva Toikan kanssa jatkuu. Uusia lintulajeja suunniteltuna ja joitain aiempia lajeja varioidaan. Iittalassa valmiudet kaikkien yli neljän sadan lintulajin valmistukseen. Linnut valikoituvat kysynnän mukaan.

 

TEKSTI TAINA ILOMÄKI-VIRTA
KUVAT JYRKI LUUKKONEN