Jäsenet ovat tärkein voimavara

Jäsenet ovat ammattiliiton ja ammattiosastojen tärkein voimavara. Ilman jäseniä ei ole osastoja eikä liittoa. Toisaalta ilman työntekijöiden korkeaa järjestäytymisastetta liitolla ja sen edustamilla työntekijöillä ei ole täysimittaista neuvotteluasemaa suhteessa työnantajiin eikä vaikuttavaa vipuvartta suhteessa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.

Kyse on monelle itsestään selvästä asiasta, mutta samalla faktasta, jonka toistaminen on tarpeellista ja välttämätöntä. Jäsenten ja heidän aktiivisuutensa merkitys kaiken toiminnan perustana ei voi koskaan nauttia liian suurta huomiota. Vain tehokkaasti järjestäytynyt ja sopimusalojensa työntekijöitä kattavasti edustava ammattiliitto voi menestyä edunvalvonnassa, puhutaanpa sitten neuvottelemisesta valtakunnallisesti liittotason sopijaosapuolten kesken tai paikallisesti, tai työelämän lainsäädäntöön vaikuttamisesta.

Ammattiliittojen jäsenmäärät ovat viime vuosina tyypillisesti alentuneet. Näin on piirtynyt Teollisuusliitonkin jäsenmäärää kuvaava käyrä. Koettu kehitys ei kuitenkaan ole millään tavalla ennalta määrätty tai yksioikoinen. Jäsenmäärät ovat ajoittain ja paikoitellen myös kasvaneet.

Kasvun taustalta löytyy yleensä kaksi tekijää, joista kumpikaan ei edusta minkäänlaista salamyhkäisyyttä. Ensimmäinen on se, että toimintaympäristössä on tapahtunut jotain, mikä on herättänyt edunvalvonnan tarpeen ja työntekijöiden mielenkiinnon omien asioiden edistämiseen. Toinen on se, että järjestäytymättömille työntekijöille on tarjottu mahdollisuutta liittyä liiton jäseneksi.

Näistä jälkimmäinen toimintamalli on osoittautunut toimivaksi silloinkin, kun työntekijöiden keskuudessa ei ole koettu erityisiä tarpeita edunvalvonnan voimistamiseen. Suurin yksittäinen syy ammattiliittoon liittymättä jäämiselle nimittäin on edelleen se, että kukaan ei ole jäsenyyttä tarjonnut, saati ottanut asiaa puheeksi.

Parhaita jäsenyyden suosittelijoita ovat ammattiosastoon ja liittoon järjestäytyneet työkaverit. Työpaikalta, kotiseudulta tai muista yhteyksistä tutun ihmisen luotettava kokemuksen ääni painaa jäsenyyden tarpeellisuutta ja hyödyllisyyttä puntaroitaessa paljon. Päätös on aina liittymistä harkitsevalla ihmisellä, mutta olennaista on, että jäsenyyden tarjoaja on antanut jäsenyyttä harkitsevalle uutta ja tarpeellista tietoa päätöksenteon pohjaksi. On ratkaisu sitten mikä tahansa, on jäsenyyden tarjoaja ollut oikealla asialla. Tarkoituksena on yhteisen edunvalvonnan ja sen myötä myös oman aseman vahvistaminen.

Uusien jäsenten hankintaan ja olemassa olevien jäsenten asioiden hyvään hoitamiseen panostavat ammattiosastot, työpaikkojen luottamushenkilöt ja liiton aktiiviset jäsenet ovat ensiarvoisen tärkeitä osastonsa ja liiton vaikutusvallan kasvattajia. Samalla he ovat työntekijöiden tulevaisuuden, toimivien työmarkkinoiden ja yhteiskunnan rakentajia. Se on raikuvan tunnustuksen arvoinen asia.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja

10.2.2021

VIERAILIJA: Lasse Laatunen: Sopimisen ja työrauhan Suomea puolustettava

Työmarkkinasopimisella on pitkä historia. Kirjapainoalalla tehtiin ensimmäinen työehtosopimus jo vuonna 1900. SAK ja työnantajien STK perustettiin vuonna 1907. Yhteiset juoksuhaudat synnyttivät kesken talvisodan SAK:n ja STK:n tammikuun kihlauksen vuonna 1940. Valtakunnallista työehtosopimusjärjestelmää alettiin kehittää tasavertaisuuden pohjalta. Tuloksia ei tarvitse hävetä.

Nyt työmarkkinat ovat murroksessa. Monet työnantajapomot ihan vakavasti uskovat ammattiyhdistysliikkeen haihtuvan tuhkana tuuleen pelkkänä ilmoitusasiana. Sen jälkeen työrauha tipahtaisi taivaasta ilmaiseksi. Näinhän se ei mene.

Maailma on muuttunut ja tarvitaan paikallista sopimista, sanotaan. Markkinat ovat kyllä muuttuneet. Suomen historia ei ole kuitenkaan muuttunut. Yhteiset taustat ja ponnistukset ovat työmarkkinajärjestelmän kivijalka. Ihminen ei ole muuttunut. Neuvottelupsykologia on sama. Turvan tarve työsuhteessa on säilynyt. Työntekijä ei ole yrityksen vihollinen, vaikka hän käyttäisi perustuslain takaamaa järjestäytymisoikeuttaan. Yhteistyön perusta on toisen osapuolen kunnioittaminen.

Monille yrittäjille ja työnantajille paikallinen sopiminen näyttää olevan sama kuin työnjohto-oikeus. Tällainen onnela on kangastus. Paikallisen sopimisen rakentaminen harhakuvien varaan on huteralla pohjalla. Jos paikalliseen sopimiseen halutaan liittää työrauha, sopijapuolena on silloin oltava työntekijöiden rekisteröity yhdistys. Tällaisia ovat ammattiosastot ja työntekijäliitot. Juuri näitä tahoja metsäteollisuus ja yrittäjät pyrkivät karkuun. Pidän itse hyvänä muun muassa teknologiateollisuudessa ja kemianteollisuudessa harjoitettua työehtosopimusten väljentämistä. Työntekijöillä on vähimmäisturva ja työnantajilla työrauha.

Vellova tilanne ei selkiydy, ellei työnantajapiireissä tehdä uudelleenarviota.

EK:n natiseminen liitoksissaan alkoi vuonna 2011. Silloisen raamisopimuksen jälkimainingeissa toimitusjohtaja Mikko Pukkinen ja työmarkkinajohtaja Jukka Ahtela saivat potkut. Keskitettyjen ratkaisujen lopettamisesta EK päätti vuonna 2015. Vuoden 2016 kilpailukykysopimus (kiky) oli EK:lle tuskallinen. Metsäteollisuus erosi EK:sta. Kiky ei ollut helppo ammattiyhdistysliikkeellekään.

Sipilän hallituksen aikana EK:n usko porvarihallitukseen oli vahva. Kolmikanta kelpasi EK:lle vain valikoidusti. Rinteen/Marinin hallitusten aikana kolmikantatoimeksiannot ovat saaneet EK:lta happaman vastaanoton. Viimeinen myrsky vesilasissa oli EK:n uloskävely STM:n tasa-arvoryhmästä marraskuussa 2020. Työnantajien uusi asemointi työmarkkinapolitiikassa on vuosien jatkumo.

Heikentämällä ammattiyhdistysliikkeen asemaa sopijapuolena heikennetään myös sen valtaa. Työnantajien oman vaikutusvallan heikentymisen uskotaan korvautuvan porvarihallituksilla. Rinteen/Marinin hallitus oli työnantajille takaisku. Olen puolueista riippumattoman työmarkkinajärjestelmän kannattaja. Jokaisella saa olla oma poliittinen vakaumuksensa, mutta työmarkkinapolitiikalla ja politiikalla on eri tehtävät.

Työmarkkinajärjestöillä on paljon yhteistä varjeltavaa, esimerkiksi työeläkejärjestelmä. Sen rahoittaminen vaatii hyvän työllisyyden. Työllisyyttä tukemaan on saatava joustavat työehtosopimukset ja pitävä työrauha. Työntekijöillä on oltava kohtuullinen vähimmäisturva. Työmarkkinapolitiikan paras väline kiristyvässä kilpailussa on paikallista sopimista mahdollistava valtakunnallinen sopimusjärjestelmä.

Ammattiyhdistysliike ei ole toistaiseksi provosoitunut työnantajien irtiotoista. Vellova tilanne ei selkiydy, ellei työnantajapiireissä tehdä uudelleenarviota. Nykypolitiikka ei hyödytä ketään, kaikkein vähiten työnantajia itseään. Metsäteollisuus ja SY tuskin kantojaan muuttavat, mutta muiden suhteen on vielä toivoa.

LASSE LAATUNEN
Kirjoittaja on työskennellyt muun muassa Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n työmarkkinajohtajana ja lakiasiainjohtajana ja edustanut työnantajia kolmikantaneuvotteluissa neljällä vuosikymmenellä.

MAAILMA: Työehtosopimusten puuttuminen leikkaa palkkoja

Palkat ovat matalimmat niissä EU-maissa, missä työehtosopimusten peitto on pienin. Näin kertovat EU-komission viralliset tilastot.

KUVA YLLÄ: Romanialaiset mielenosoittajat huusivat hallitusta vastustavia iskulauseita keskusjärjestö Cartel-Alfan kokoon kutsumassa mielenosoituksessa hallituksen rakennuksen edessä Bukarestissa lokakuussa 2017. Tuhannet ihmiset protestoivat hallituksen aikomuksia leikata palkkoja noin 20 prosenttia valtionvelan keventämisen varjolla. KUVA DANIEL MIHAILESCU / AFP PHOTO / LEHTIKUVA

12.12.2020

Työehtosopimukset kattavat vain seitsemästä 30:een prosenttiin työntekijöistä yhdeksässä niistä kymmenestä EU-maasta, joissa sekä keskipalkat että lakisääteiset vähimmäispalkat ovat matalimpia.

Palkkatilaston kärkeen kuuluvissa kymmenessä maassa työehtosopimusten suojaa nauttii keskimäärin 70 prosenttia työntekijöistä. Suomi kuuluu tähän joukkoon. Meillä sopimusten peitto on Euroopan ay-liikkeen tutkimus- ja koulutuskeskus ETUI:n mukaan 91 prosenttia työntekijöistä.

Lisäksi työehtosopimukset määräävät muustakin kuin palkasta. Ne tuovat työntekijöille – maasta riippuen – monenlaisia muitakin etuja, kuten pidemmät lomat, vuosibonukset tai edullisemmat eläkemahdollisuudet.

EU-maiden heikoimmat keskimääräiset tuntipalkat ovat Bulgariassa, Romaniassa, Liettuassa, Latviassa ja Unkarissa. Niistä missään ei sopimusten kattavuus nouse yli 23 prosentin. Kaikissa maissa se on lisäksi vähentynyt vuodesta 2000.

Romaniassa neuvottelu työehdoista on pakollista, mutta ei tulokseen pääseminen. Alle 21 työntekijän yrityksissä ei ole velvollisuutta edes neuvotella.

Rajuin esimerkki on Romania. Toukokuuhun 2011 asti 98 prosenttia työntekijöistä oli työehtosopimusten piirissä. Silloin säädettiin muun muassa EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n vaateesta laki, joka kielsi kansallisen tason työehtosopimukset.

Sopia saa yhä, mutta pääasiallisesti vain yritystasolla. Neuvottelu työehdoista on pakollista, mutta ei tulokseen pääseminen. Alle 21 työntekijän yrityksissä ei ole velvollisuutta edes neuvotella. Aloitteen sopimiseen tekee työnantaja.

Ammattiliitto saa neuvotella, mikäli siihen kuuluu työpaikalla 50 prosenttia plus yksi jäsen. Jäseniä on kuitenkin oltava vähintään 15, mikä sulkee pienet yritykset pois. Arviolta 40 prosenttia työntekijöistä saa vähimmäispalkkaa, josta on tullut palkkojen katto. Se on nyt 466 euroa kuussa.

Nyt sopimusten kattavuus Romaniassa on 23 prosenttia työntekijöistä. Luku on harhaanjohtava, sanoi keskusjärjestö Cartel-Alfan pääsihteeri Petru Dandea Euroopan ammatillisen yhteisjärjestö EAY:n haastattelussa kaksi vuotta sitten.

Maassa oli rekisteröity 9 000 yrityskohtaista sopimusta, mutta vain 2 000 niistä oli ammattiliiton tekemiä. Loput yritys oli ”sopinut” valitsemiensa henkilöstön edustajien kanssa, Dandea sanoi.

Dandea uskoo, että Romania on kokeilukenttä. Työehtosopimusten romuttaminen on tapa rikkoa eurooppalainen yhteiskunnan malli. On erittäin tärkeää, että ammattiliitot EU:ssa vastustavat tätä, hän korosti.

TEKSTI HEIKKI JOKINEN

Ympäristö muuttuu – liitto toimii

Ammattiliiton toiminnan kivijalat ovat korkea järjestäytymisaste ja kattava luottamushenkilöiden verkosto. Niiden turvin liitto pärjää neuvottelu- ja edunvalvontaosapuolena toimintaympäristön muuttuessa ja vaikeissakin olosuhteissa. Tämä on jo koettu ja nähty ammattiliittojen voimakkaan kasvun ja nousun vuosikymmeninä 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin työntekijöiden asiaa ryhdyttiin edistämään monin tavoin puutteellisissa olosuhteissa. Teollisuusliiton toimintaympäristö on siihen nähden valmiimpi. Sen resurssit ovat suuremmat kuin työntekijöiden edunvalvojilla aikaisemmin.

Siinä on yleinen tausta, jota vasten Metsäteollisuus ry:n ilmoitusta lopettaa työehtosopimustoiminta voimassa olevien sopimuskausien päätyttyä on hyvä peilata.

Työnantajien etujärjestön päätös siirtää työehdoista sopiminen mekaanisessa metsäteollisuudessa ja bioteollisuudessa yrityskohtaiseksi ja työpaikoilla tapahtuvaksi toiminnaksi on vakavasti otettava linjanmuutos. Sen seuraukset ovat vielä vaikeasti ennustettavissa.

Tilanne ei kuitenkaan räjähdä käsiin. Työehtosopimukset ovat voimassa. Niiden mukaisesti toimitaan sopimuskausien päättymiseen asti. Mekaanisessa metsäteollisuudessa se tarkoittaa vuoden 2021 loppua. Teollisuusliitolla on näin ollen noin vuosi aikaa suunnitella ja valmistella tarvittavat ratkaisut ja toimenpiteet jäsenten etujen ajamiseksi myös yrityskohtaisessa sopimisessa. Tämä työ on jo käynnissä.

Paikallista sopimista on harjoitettu työpaikoilla työehtosopimusten pohjalta jo pitkään ja usein menestyksekkäästi niin, että saavutetut ratkaisut ovat hyödyttäneet työnantajia ja työntekijöitä. Siinä työssä keskeisiä toimijoita ovat olleet ja edelleen ovat liiton kouluttamat asiansa osaavat luottamushenkilöt.

Yrityspuolella tilanne on toisenlainen. Lopulta vain melko harvoilla yrityksillä on omaa korkeatasoista osaamista työehdoista neuvottelemiseksi ja sopimiseksi. Metsäteollisuuden valitsemalla tiellä yksi iso muuttuja on se, että työrauhasta neuvotteleminen siirtyy työpaikoille. Vaikka tämän nähtäisiin työnantajien näkökulmasta palvelevan metsäteollisuuden konsernien intressejä, voidaan kysyä, palveleeko toimintamalli pienempien yritysten tarpeita?

Luottamusmiesvaalit käydään Teollisuusliiton sopimusaloilla marras- ja joulukuussa. Erinomainen tavoite on saada luottamusmies jokaiselle työpaikalle. Sen rinnalla järjestäytymisasteen kohottaminen, eli uusien jäsenten saaminen liittoon, on olennainen tavoite ja tehtävä. Etenkin työpaikkakohtaisessa sopimisessa tarvitaan kaikki työntekijät samaan joukkueeseen.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja

AVAAJA: Meinaatko, että yksin pärjäisit?

Vastapäätä istuu puvussaan konsernin toimitusjohtaja. Rinnalla on juristi, vielä kovempi luu. Saman pöydän ääressä istut haalareissasi sinä. Taiteilet tuolin reunalla ja yrität tinkiä itsellesi pekkaset, oikeuden sairausloman palkkaan ja sitten, jos kantti vielä kestäisi, lomarahat. Olisiko helppoa?

AVAAJA kysyy ajankohtaisesta tai muuten tärkeästä aiheesta asiaa tuntevalta ihmiseltä. Mitä mieltä sinä olet aiheesta? Kommentoi juttua julkaisussa Teollisuusliiton Facebookissa tai Twitterissä (14.10. alkaen). Ehdota palstalle aihetta tai haastateltavaa sähköpostilla.

Ammattiliitot ovat olemassa siksi, ettei kukaan meistä jäisi yksin sille tuolin reunalle.

– Työpaikan asioista ja työehdoista minä aina lähden. Ammattiyhdistysliike on sitä, että työpaikan asioita ratkaistaan ja että jokainen pääsee osallistumaan ja vaikuttamaan.

Teollisuusliiton järjestäjä Vesa Niininen rakentaa ammattiyhdistysliikkeen perusjalkaa. Tämä perusjalka on sitä, että työpaikalla liitytään liittoon, valitaan luottamusmiehet ja lähdetään yhdessä ratkomaan ongelmia. Niininen on nähnyt, että kannattaa aloittaa juuri siitä, mikä hiertää työpaikalla päivästä toiseen.

Vesa Niininen

– Järjestämisessä kyse on totisesta edunvalvonnasta. Ongelma voi liittyä työehtosopimuksen noudattamiseen tai johonkin muuhun työpaikan asiaan, joka vaivaa ihmisiä päivittäin, Niininen kuvailee.

Työntekijät on saatava vakuuttumaan omista mahdollisuuksistaan vaikuttaa. Luottamus kasvaa, kun työpaikan ongelma on ratkaistu joukkovoimalla.

– Ei nyt tarvitse kaikkein hurjimmilla vaatimuksilla lähteä liikkeelle. Kun edunvalvontakysymys on realistinen, yleensä työnantaja suostuu. Ja harva työnantaja on niin hölmö, että kieltäytyy, jos työntekijöiden osallistuminen on vahvaa ja järjestäytymisaste huitelee 80 pinnassa.

– Työnantaja voi lähteä uhkailemaan tai yrittää harjoittaa esimerkiksi klassista hajota ja hallitsee -taktiikkaa. Yritetään saada osastot toisiaan vastaan, tai annetaan pikku suosionosoituksia joillekin työntekijöille. Tämä pitää käydä työntekijöiden kanssa läpi, jotta he huomaavat mistä on kyse.

TYÖEHTOJA EI VAIN ”OLE”

Joukkovoiman laki pätee niin valtakunnan tasolla kuin yksittäisessä työpaikassa. Suomessa ei laki takaa juuri mitään. Kaikki on sovittu työehtosopimuksissa eli tesseissä. Eri ammattiliitot solmivat ne vastaavien alojen työnantajaliittojen kanssa. Vain liittymällä liittoon työntekijät voivat taivuttaa työnantajapuolen siihen, että se ylipäänsä lähtee neuvottelemaan.

– Koko tes-järjestelmä, vähimmäispalkat ja palkankorotukset, luottamusmiesjärjestelmä, lomarahat, pekkaset, sairausajan palkat ja vuorolisät. Joka ikinen näistä eduista on työntekijöillä vain siksi, että niistä on neuvottelemalla sovittu, Niininen vääntää rautalankaa.

YTK eli Loimaan kassa on vain ja ainoastaan työttömyyskassa. Halvalla ei hyvää saa – eikä varsinkaan säällisiä työehtoja. Eikä Loimaalta kukaan soita ja kysele kuulumisia. Niininen kertoo, että hän järjestäjänä toimii työpaikan työntekijöiden ja luottamusmiesten tukena. Hän on soitellut ja kysellyt kuulumiset työpaikkakampanjan jälkeenkin.

JOS SOPIMISTA EI OLISI…

– Iso pääoma ottaisi vallan. Suuret yritykset määrittäisivät aivan kaiken. Eivät pienyrittäjät sitä valtaa saisi, Niininen ampuu alas pikkuyrittäjien isoja kuvitelmia ay-liikkeen ja sopimisen kulttuurin musertamisesta.

– Katsokaa, mitä tapahtuu rakennuspuolella. Suuret rakennusfirmat käyttävät kovaa valtaa suhteessa PK-yrityksiin, järjestäjä toteaa.

Tämä kurinpito jalkautuu lopulta hyväksikäytöksi. Jopa Stadionin korjauksen kaltaisissa julkisissa hankkeissa alihankintaketjujen viimeisistä lenkeistä löytyy oikeudettomia, järkyttävällä tavalla hyväksikäytettyjä ulkomaalaisia työntekijöitä.

Joka ikinen näistä eduista on työntekijöillä vain siksi, että niistä on neuvottelemalla sovittu.

Julkiseen keskusteluun on saatava käytännön tolkku. Toimittajien on vaadittava vastaukset siihen, mitä poliitikko oikein tarkoittaa hokiessaan paikallista sopimisen lisäämistä.

– Ja yrittäjäjärjestö esittää, että pienyrittäjien pöytälaatikot pursuavat liikeideoita. Ja että ne ideat sitten jotenkin välittömästi lähtisivät lentoon, kunhan saadaan tehdä enemmän paikallista sopimista.

Enemmän Suomen taloutta ja tuotteiden kysyntää heilauttelee maailmantalous. Pienyrittäjien epävarmuutta ei Niinisen mukaan poista se, että lisätään työntekijöiden epävarmuutta.

– Aktiivisella työpaikkatoiminnalla saamme järjestäytymisastetta nostettua. Silloin meidän ei tarvitse tyytyvä vallitsevaan olotilaan. Saamme vaikutettua koko yhteiskunnan suuntaan.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
GRAFIIKKA EMILIE UGGLA
KUVA KITI HAILA

Ammattiyhdistysliikettä tarvitaan edelleen

Suurin osa suomalaisista kannattaa yleissitovia työehtosopimuksia. Suurin osa työntekijöistä haluaa, että työsuhteen isot asiat kuten palkkauksen ja työaikojen perusteet ja minimitasot sovitaan työehtosopimuksissa. Ammattiliittojen jäsenyyden antaman turvan kysyntä on voimistunut koronakriisin aikana. Samalla on kasvanut kysyntä ammattiyhdistysliikkeelle sopimuskumppanina.

Viesti on selvä. Työntekijöiden yhteiselle edunvalvonnalle ja sopimiselle eri osapuolten kesken on tarve. Siksi vuosikymmeniä jatkuneet ennustukset ammattiyhdistysliikkeen kuihtumisesta ovat tähän mennessä osoittautuneet vääriksi.

Koronakriisi on aiheuttanut yhteistoimintaneuvottelujen vyöryn. Lomautettujen työntekijöiden määrä on noussut nopeasti korkeaksi, ja kohoaa edelleen. Irtisanomisten määrä on vielä alhainen. Se kertoo siitä, että valtaosassa yrityksistä nähdään kriisin tuolle puolen. Teollisuusliiton useilla sopimusaloilla kehitys etenee kuitenkin viiveellä. Olemassa olevat tilaukset kannattelevat yrityksiä vielä jonkin aikaa. Mitä sitten seuraa, jää nähtäväksi. Ajureina toimivat toivottavasti maltti, harkinta sekä luottamus tulevaisuuteen ja omiin kykyihin ratkaista ongelmat pala kerrallaan. Panikoimiseen ei ole varaa.

Toivottavaa myös on, että kriisissä keskitytään kriisin ratkaisemiseen. Sen varjolla ei pidä ajaa muita tavoitteita kuten työntekijöiden työehtojen heikentämistä. Vakaan tulevaisuuden kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että kriisistä selviydytään ilman tuloerojen kasvua ja uusien jakolinjojen muodostumista.

Teollisuusliitossa ja muissa ammattiliitoissa tehdään parhaillaan lujasti töitä sen eteen, että yritykset selviytyisivät kriisistä ja ihmisillä riittäisi töitä. Tässä ponnistuksessa ovat julkisuudessa pimentoon jääneet työpaikkojen luottamushenkilöt. Heidän osaamisensa ja panoksensa on tae sille, että tarvittavat neuvottelut ja järjestelyt pystytään vallitsevassa vaikeassa tilanteessa kaikessa runsaslukuisuudessaan yrityksissä toteuttamaan.

Luottamushenkilöt tekevät merkittävää ja tulevaisuutta pohjustavaa työtä. Ilman vakiintunutta neuvottelujärjestystä ja osaavia neuvottelijoita työpaikoilla olisi todennäköisesti ajauduttu sekasortoiseen tilanteeseen. Nyt niillä vallitsee järjestys. Siksi kiitoksen soisi kantautuvan luottamushenkilöille muistakin suunnista kuin työntekijöiden keskuudesta ja ammattiliitoista. Työnantajat voisivat muistaa tämän myös silloin, kun luottamushenkilöiden palkkioista seuraavan kerran kriisin jälkeen neuvotellaan.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja

MAAILMA Brasilian talousreformi ajaa ay-liikettä kehän nurkkaan – ”Työehtojen sopimisessa maa on palautettu viime vuosisadan alkuun”

Brasilian suurimman keskusammattijärjestön CUTin päämajassa ei säästellä sanoja, kun arvioitavana on presidentti Jair Bolsonaron ensimmäisen virkavuoden saldo. Kymmenien sääntelyä purkavien lakiehdotusten lisäksi hallitus on viestittänyt, että palkatkin pitäisi voida sopia suoraan työntekijän ja työnantajan kesken ilman ammattiliittoa.

4.5.2020

CUTin päämajan seiniä São Paulon alakaupungissa koristavat kuvat menneistä taisteluista ja saavutuksista, joiden voimalla Brasilian ammattiyhdistysliike nousi maanosansa vahvimmaksi. Kolmen vuoden ajan noita saavutuksia on nyt purettu, ja ay-liike on ollut lähinnä iskuja vastaanottava osapuoli.

CUTin kansainvälisten asioiden päällikkö Antonio Lisboa käyttää lähihistoriaa kerratessaan usein sanoja golpe parlamentario, parlamentaarinen vallankaappaus. Se viittaa kiisteltyyn tapaan, jolla työväenpuolue PT:tä edustanut presidentti Dilma Rousseff pantiin kongressin päätöksellä viraltaan ja tilalle nostettiin hänen keskustaoikeistolainen varapresidenttinsä Michel Temer.

Siitä alkoi ”modernisoinnin” nimissä toteutettu radikaalien työreformien sarja, jota Bolsonaron hallinto jatkaa – ja ahdistaa samalla ammattiyhdistysliikettä kehän nurkkaan.

Presidentti Bolsonaro ilmoitti, että brasilialaisten työntekijöiden täytyy tehdä valinta: haluavatko he, että heillä on oikeuksia, vai että heillä on työpaikka – molempia ei brasilialaisilla yrityksillä ole mahdollista tarjota, sanoo Antonio Lisboa, CUT:n kansainvälisten asioiden päällikkö.

PRESIDENTIN TARJOUS: VALITSE TYÖPAIKKA TAI IHMISOIKEUDET

Bolsonaron työmarkkina-ajattelua kuvaa Lisboan mielestä hyvin linjaus, jonka tämä esitti sekä vaalikampanjassaan että pian valituksi tultuaan.

– Hän ilmoitti, että brasilialaisten työntekijöiden täytyy tehdä valinta: haluavatko he, että heillä on oikeuksia, vai että heillä on työpaikka – molempia ei brasilialaisilla yrityksillä ole mahdollista tarjota.

Ensi töikseen Bolsonaron hallinto lakkautti koko työministeriön ja siirsi työelämäasiat talousministerin vastuulle. Kolmikantayhteistyö käytännössä loppui, keskusjärjestöt ja valtakunnalliset ammattiliitot eli konfederaatiot menettivät viralliset vaikutuskanavansa.

– Siinä rikottiin jo kansainvälisen työjärjestön ILO:n yleissopimuksia, jotka Brasilia on allekirjoittanut, Lisboa huomauttaa.

Ammattiliitoille palleaisku oli jo Temerin hallituksen toteuttama lakisääteisen ay-veron lakkautus. Verolla valtio keräsi ay-jäsenmaksut suoraan yrityksiltä ja tilitti ne edelleen paikallisille liitoille ja kansallisille järjestöille.

Lakkautus niisti ay-liikkeen tuloista kerralla arviolta 80 prosenttia. Lukuisien liittojen toiminta lamaantui käytännössä kokonaan. Iskulta säästyivät vain eräät São Paulon alueen metalliliitot ja pankkialan järjestöt, jotka olivat jo aiemmin hankkiutuneet riippumattomiksi valtiovetoisesta jäsenmaksuperinnästä.

Brasilian ay-liike on vaikeuksissa, mutta yrittää kerätä voimiaan. Vetoavuksi on saatu myös vankilasta vapautunut entinen työväenpuoluetta edustanut presidentti Luiz Inácio Lula da Silva, jota ay-liike oli tukemassa tämän kahdelle presidenttikaudelle 2003–2011.

Moni myöntää joko julkisesti tai epävirallisesti, että Brasilian ay-liike ottaa nyt kanveesissa lukua. Lisboa vakuuttaa, että seuraavaan erään jo valmistaudutaan, vaikka voimat eivät kenties riitä aiempien vuosien tapaisiin mielenilmauksiin.

Vetoavuksi loppuvuoden kunnallisvaalikampanjaan on kutsuttu myös vankilasta vapautunut entinen presidentti Luiz Inácio Lula da Silva, jota ay-liike oli tukemassa tämän kahdelle presidenttikaudelle.

LISÄÄ ERIARVOISUUTTA TYÖMARKKINOIDEN UUSJAOLLA

Miljoonakaupungin liikenneruuhkassa uusi ja innovatiivinen alustatalous syöksähtelee kuolemaa halveksien paketit moottoripyörien tavaratelineillä. Palkansaajien tutkimuslaitoksen DIEESEn päämajassa tiedetään, että motolähetit ja muut alustatalouden uurastajat ovat nyt Brasilian talouden nopeimmin kasvava alue.

Heitä on ehkä neljä miljoonaa, ehkä enemmän. Arviointi on vaikeaa, koska alustatalous kattaa jo lukemattomia ammatteja rakennustyöläisistä juristeihin ja partureihin.

Monet eivät näy missään rekistereissä ja ovat kaiken työaika- ja työsuojeluvalvonnan ulkopuolella, tutkimuskoordinaattori Fausto Augusto Junior huomauttaa.

Brasilian sadasta miljoonasta työvoimaan kuuluvasta jo yli 40 prosenttia on epävirallisen talouden palveluksessa.

Virallisesti työttöminä on 12 miljoonaa, mutta työssä käyvistäkin peräti 39 miljoonaa on vajaatyöllistettyjä, pätkätöissä tai osa-aikaisia.

Hallitus perustelee rajuja liberalisointitoimiaan tarpeella helpottaa uusien työpaikkojen luomista.

DIEESEn tietokoneissa raksuttavat tilastot kertovat, että pääosa jättivaltion kansantaloudesta rämpii edelleen vuosia jatkuneen nollakasvun tuntumassa.

Brasiliassa on käynnissä mittava tulojen keskittyminen, sanoo brasilialaisen Palkansaajien tutkimuslaitoksen DIEESEn tutkimuskordinaattori Fausto Augusto.

Teollisuuden puolella sellutehtaat höyryävät täysillä, mutta esimerkiksi moottoripyörien, autojen varaosien ja komponenttien sekä kenkien vienti on romahtanut naapurimaa Argentiinan talouskriisin seurauksena.

Augusto Junior ei usko hallituksen talouslääkkeisiin.

– Arviolta 80 prosenttia uusista työpaikoista syntyy nyt epävirallisen talouden alueelle, joka on jo nyt talouden suurin sektori, hän huomauttaa.

– Vaikka talous vähän kasvaisikin, se ei kasva tavalla joka helpottaisi työttömien, alipalkattujen työntekijöiden ja köyhimpien ihmisryhmien elämää.

Noin kahdeksan miljoonaa brasilialaista sinnittelee nyt tuloilla, joista riittää päivää kohti korkeintaan yksi euro.

– Brasiliassa on käynnissä mittava tulojen keskittyminen, DIEESEn tutkija sanoo.

– Epätasa-arvo kasvaa edelleen, rikkaimmat rikastuvat ja köyhyys lisääntyy, ja tämä kehitys on nopeutunut viimeisen viiden vuoden aikana.

MILJOONAT JÄÄVÄT VAILLE TURVAVERKKOA

Köyhimpien kannalta kenties kovin leikkaus on iskenyt perheiden tukihankkeeseen, joka kantaa nimeä Bolsa Familia. Se on Lulan hallinnon maineikas sosiaaliturvahanke, joka nosti kymmenessä vuodessa 30 miljoonaa brasilialaista ylös köyhyydestä.

Bolsa Familia maksaa pieniä kuukausiavustuksia köyhille perheille sillä ehdolla, että nämä pitävät lapsensa koulun penkillä ja huolehtivat säännöllisistä terveystarkastuksista.

Bolsonaron hallitus leikkasi ensimmäisessä budjetissaan hankkeen rahoitusta rajusti niin, että jo miljoona perhettä on jäänyt ilman tukea. Lisää pudokkaita on odotettavissa.

Augusto Juniorin mukaan leikkaus on vain yksi monista toimista, joilla populistihallitus on perunut vasemmistopresidenttien alulle panemia sosiaaliturvahankkeita.

Vastaavalla tavalla eriarvoisuutta kasvattavat hänen mielestään myös hallituksen työmarkkinareformit.

– Brasiliassa sosiaaliturva on vahvasti sidoksissa työsuhteeseen, hän muistuttaa. Kun uusia työtilaisuuksia syntyy lähinnä epäviralliseen talouteen ja määräaikaisiin, huonosti palkattuihin tehtäviin, jää yhä suurempi osa työntekijöistä käytännössä sosiaalisten turvaverkkojen ulkopuolelle.

TEKSTI JA KUVAT JUKKA PÄÄKKÖNEN

 

UUSLIBERALISMIN LABORATORIO?

Brasiliassa on runsaan kolmen vuoden aikana toteutettu tai pantu vireille muun muassa seuraavat työelämäuudistukset:

MICHEL TEMERIN VÄLIAIKAISHALLITUS (2016–2018)

  • Ammattiliittojen jäsenmaksuperinnän lakkauttaminen.
  • Nollatuntisopimusten salliminen.
  • Ulkoistamista koskevien rajoitusten höllentäminen.
  • Ammattiliittojen neuvotteluoikeuksien rajoittaminen.

JAIR BOLSONARON HALLITUS (2019–)

  • Työministeriön lakkauttaminen.
  • Kolmikantaisen lakivalmistelun lopettaminen.
  • Ay-jäsenmaksuperinnän kieltäminen lailla (kongressi torjunut).
  • Työnantajamaksujen alentaminen nuoria palkkaavilta työnantajilta. Rahoitetaan verottamalla työttömyyskorvauksia. Palkkaukset enintään 2 vuodeksi, palkkataso enintään noin 300 euroa/kk (kesken kongressissa).
  • Lakisääteisen työaikaseurannan lopettaminen alle 20 hengen yrityksissä.
  • Aiheettomasta irtisanomisesta tuomittavan rangaistuksen poisto tai lievennys.
  • Työsuojelutarkastuksen määrärahaleikkaus 70 %.

 

Mitä jos ammattiliittoja ei olisi? Ei kannata kokeilla, näyttävät esimerkit maailmalta

Järjestäytyminen ammattiliittoihin on ihmisoikeus. Suomessa ei kannattaisi kokeilla työelämän ihmisoikeuksien polkemista. Maailmalta on jo riittävästi havaintoja siitä, mitä sellaisesta seuraa.

– On vaikea kuvitella, että työnantaja ihan hyvää hyvyyttään korjaisi räikeät epäoikeudenmukaisuudet tai tekisi turvattomasta työstä turvallista. Kyllä jonkun niitä on vaadittava. Ihmisten on järjestäydyttävä ammattiliittoihin ja puolustettava porukalla oikeuksiaan.

Näin kiteyttää ammattiliittojen olemassaolon oikeutuksen ja tehtävän kansainvälisen toiminnan suunnittelija Tarja Valtonen SASKista. SASK on Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus. Kaikki Teollisuusliiton edeltäjät olivat aikoinaan keskusta perustamassa, ja Teollisuusliitto tukee sitä edelleen. SASK on ”työelämän ihmisoikeusjärjestö”, jolla on meneillään 35 eri hanketta kahdeksassa eri maassa.

Miksi Teollisuusliitto on myös viimeisimmässä liittokokouksessaan päättänyt laittaa yhden prosentin jäsenmaksutuloistaan köyhemmissä maissa taistelevien liittojen tukemiseen? Vastaukset on Valtosen mielestä helppo antaa.

– Ensinnäkin se on reilua. Ihmisoikeudet, kuten järjestäytymisoikeus, lakko-oikeus ja kollektiivinen neuvotteluoikeus, kuuluvat aivan kaikille. Toiseksi, työelämän huonoilla käytännöillä on tapana levitä maasta toiseen nopeammin kuin hyvillä. Kolmanneksi, jos työntekijöillä olisi kaikkialla kohtuulliset työolot, ei yrityksillä olisi niin suurta houkutusta siirtää tehtaitaan halvan työvoiman perässä pois Suomesta. Ei olisi enää niin paljon turvasatamia kaikkein törkeimmin käyttäytyville firmoille, Valtonen alleviivaa.

Ay-liike toimii vahtikoirana myös niille suomalaisille yrityksille, jotka yrittävät polkea työntekijöiden oikeuksia muualla.

OIKEUDETTOMIEN TODELLISUUS

– Kävin Malawissa tekstiilitehtaassa etelä-afrikkalaisen liittotoverin kanssa. Kemiallisten värjäysaineiden käry oli niin valtava, että pystyin olemaan siellä vain 15 minuuttia. Silmät vuotivat ja yskitti. Lähdimme sitten yhdessä etelä-afrikkalaisen kaverini kanssa etsimään ulko-ovea, jotta pääsisimme pois. Ei muuten ollut helppo tehtävä.

– Ja ihmiset tekivät työtään lähinnä paljain käsin. Mietin, mitä tämä kaikki vaikuttaa terveyteen.

– Jos työntekijöillä ei ole perusoikeuksia eikä oikeutta neuvotella yhdessä työehdoistaan, jokainen ymmärtää, mitä siitä seuraa. Ylipitkiä päiviä, sairauksia, vammautumisia, kuolemantapauksia.

Valtonen ei usko niitäkään väitteitä, joiden mukaan Bangladeshin hikipajat toimivat naisten tasa-arvon uranuurtajina.

– Tasa-arvon yhtenä mittarina käytetty naisten osallistuminen työelämään ei kerro mitään siitä, miten hyvin tai huonosti ihminen työllään elää. Bangladeshin köyhältä maaseudulta kaupunkiin lähtenyt nuori nainen tekee pitkiä päiviä raskaassa työssä ja lähettää rahaa kotikylään. Olot voivat olla turvattomat. Tuskin siinä jää paljoa aikaa lähteä iltakouluun tai uuden ammatin opiskeluun, Valtonen huomauttaa.

”HE” NÄYTTÄVÄT MALLIA ”MEILLE”

– Potkut uhkaavat koko ajan. Pomo ilkeilee. Olosuhteet ovat sata kertaa vaikeammat kuin meillä. Silti nämä ihmiset uskaltavat toimia ja saavat asioita aikaiseksi, Valtonen kuvailee köyhempien maiden ammattiliittoaktiivien saavutuksia.

Valtonen kertoo, että moni SASKin toiminnassa mukana ollut suomalainen kiteyttää ammattiliittotovereilta oppimansa näin:

– Pitäisikö meidänkin alkaa aktiivisemmin puuttua asioihin, nostaa peffamme penkistä?

Työnantajat lobbauspuuhissa

– Kuka nyt ihmisoikeuksia kehtaisi julkisesti vastustaa? Mutta me tiedämme, että yritysvastuulakia vastaan lobataan kabineteissa ja käytävillä, osa yritysten etujärjestöistä lobbaa, Sonja Finér toteaa.

Finér on Finnwatch-järjestön toiminnanjohtaja. Järjestö tutkii yritystoiminnan globaaleja vaikutuksia. Viime eduskuntavaalien alla järjestö veti kampanjaa yritysvastuulain saamiseksi Suomeen, kumppaninaan muiden muassa Teollisuusliitto. Laki perustuisi YK:n määritelmiin yritysten niin sanotusta huolellisuusvelvoitteesta. Lain avulla olisi tietyissä tilanteissa mahdollista saattaa Suomessa toimivat yritykset oikeudelliseen vastuuseen arvoketjujensa ihmisoikeusrikkomuksista.

– Poliittisille päättäjille on nyt saatava painetta, jotta laki saadaan säädetyksi ja jotta siitä saadaan kunnianhimoinen.

LAKI LEIMOJA PAREMPI

– On helppo kirjoittaa sinne Code of Conductiin (eettisiin toimintaohjeisiin), että yritys kunnioittaa työntekijöiden vapaata järjestäytymisoikeutta ja vapaata neuvotteluoikeutta. Mutta harvalla yrityksellä on osaamista tai mahdollisuuksia edistää niitä, esimerkkinä Malesian öljypalmuplantaasit.

– Tutkimallamme tilalla oli RSPO-vastuullisuussertifikaatti, joka edellytti työntekijöille oikeutta järjestäytyä ja neuvotella. Mutta käytännössä ammattiliiton pääsy plantaasille estettiin milloin milläkin tekosyyllä tai oikeusteitse niin, että työnantajan ei tarvinnut tunnustaa ammattiliittoa neuvottelukumppanikseen.

– Plantaasilla oli siirtotyöläisiä Nepalista ja Myanmarista. Kun auditoijat (tarkastajat) kävivät tiloilla, työntekijät eivät pystyneet raportoimaan väärinkäytöksistä, koska heillä ei ollut edes tietoa mitä ammattiliitto mahtaa tarkoittaa.

Finér toteaa, että Neste on ollut nyt mukana korjaamassa kyseisen öljypalmutilan oloja Finnwatchin tutkimusten seurauksena.

Toiminnanjohtaja pitää sertifikaatteja kyllä tarpeellisina työkaluina yrityksille, mutta laki olisi parempi.

– Yritysten intressissä on saada leima tuotteeseensa. Tämän seurauksena sertifiointeja kilpailutetaan eli etsitään se, joka tekee halvimmalla. Valvonnan laatu heikkenee, kriteerejä lievennetään, syntyy porsaanreikiä.

IDEOLOGIA VÄRITTÄÄ KESKUSTELUN

Suomen ajankohtaisessa keskustelussa ammattiyhdistysliikettä mustamaalataan ideologisista syistä.

– Tämähän se aika hassua onkin. Täällä Suomessa ay-liikettä yritetään ajaa aggressiivisesti ja aktiivisesti heikommaksi. Mutta ne suomalaisyritykset, jotka käyttävät alihankkijoita ihmisoikeuksien riskimaista, suhtautuvat ammattiyhdistysliikkeeseen myönteisesti. Ne huomaavat nopeasti, että niissä maissa, joissa ay-liike on heikko, on räikeitä epäkohtia. Ne huomaavat, että olisi paljon helpompaa, jos ay-liike valvoisi oloja suomalaisyritysten puolesta.

– Voisi avartaa maailmankuvaa, jos työnantajat kävisivät katsomassa, millaista meininki on esimerkiksi Intiassa tai Malesiassa. Siellä ei ole vahvaa ay-liikettä.

”JÄRJESTÄKÄÄ, PITÄKÄÄ KONEISTO KUNNOSSA”

– Espanja on karmaiseva esimerkki siitä, mitä tapahtuu, jos ay-liike on liian heikko puolustamaan työntekijöiden oikeuksia ja jäädään poliittisten suhdanteiden armoille.

Nykyinen työelämäkonsultti, teollisuustyöntekijöiden maailmanliiton IndustriAll:in entinen pääsihteeri Jyrki Raina toteaa, että Espanjassa porvarihallitus halusi murskata tes-järjestelmät. Työnantajat saivat runnottua läpi paikallisten sopimusten ensisijaisuuden valtakunnallisiin työehtosopimuksiin nähden.

– Jäljelle ei jäänyt oikeastaan muita rajoja kuin vähimmäispalkan minimi ja työajan maksimi.

Taustasyy on sangen alhainen järjestäytymisaste. Työpaikoilla ammattiliiton edustajien on ollut pakko suostua työehtojen heikennyksiin.

Raina tuntee erittäin hyvin eurooppalaisten työehtosopimusten neuvottelujärjestelmät. Työnantajapuolen missiona on Rainasta aina ollut ammattiyhdistysliikkeen heikentäminen. Mutta nyt globaali yritysmaailma on nähnyt, miten kätevää olisi pyörittää bisnestä ilman kiusallista ay-liikettä.

– Yleiseurooppalainen trendi on nyt siirtää sopimista paikalliselle tasolle, kansalliselle tasolle pitäisi jättää niin vähän kuin mahdollista. Työnantajat puhuvat tietenkin keskenään, he haluavat levittää ”hyviä käytäntöjä”, joita he ovat nähneet Kiinassa ja muissa epädemokraattisissa maissa.

Raina yllyttääkin Teollisuusliittoa jatkamaan järjestämistoimintaa eli suunnitelmallista jäsenhankintaa yhdistettynä aktiivisten ja työntekijöiden luottamusta nauttivien luottamusmiesten verkoston levittämiseen. ”Pitäkää koneisto kunnossa”, Raina tiivistää.

Suomen työmarkkinoiden nykyisessä neuvotteluilmapiirissä Rainaa huolettaa monikin seikka.

– En näe Suomessa sellaista luottamuksen ilmapiiriä, joka vallitsee Ruotsissa tai Tanskassa. Sanoisin, että yrittäjäpuolelta puuttuu ammattitaitoa, varsinkin pienissä yrityksissä. Suuryritysten johdossa voi taas olla talous- ja teknokoneita, jotka eivät ymmärrä henkisestä puolesta ja ihmisten johtamisesta mitään.

Suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen tulisi Rainan mielestä osoittaa, että ne puolustavat pienipalkkaisimpienkin etuja, ja tasa-arvosta puhuvien liittojen tulisi määrätietoisesti itse nostaa nuoria ja naisia johtopaikoille.

– Tekojen on vastattava sanoja. Muuten ammattiyhdistysliike menettää uskottavuutensa.

”PETTYMYKSEN PURKAMISTA”

– Onhan tämä aika kamalaa, kun työnantajapuolen on toivottava talouden alamäkeä.

Näin ironisoi maan nykyistä työmarkkinailmapiiriä Tapio Bergholm, Itä-Suomen yliopiston dosentti ja ay-liikkeen moneen kertaan luodannut tutkija.

– Työnantajajärjestöt menivät uskomaan omia asiantuntijoitaan, joilla olikin väärä käsitys talouden nopeasta hyytymisestä. EK:n näkökulmasta maassa on vielä vääränlainen hallitus. Työnantajien on nyt kiukuteltava. Niiden mielestä kiky ei ollutkaan tarpeeksi raju, Bergholm kuvailee.

Julkisuus on pääsääntöisesti hyvin toimeentulevien puolella, eli Björn ”Nalle” Wahlroos on miljonäärinä aina viisas. Mutta miten Wahlroosin väite Suomen joutumisesta ”Uruguayn tielle” voidaan ottaa tosissaan?

– Vuonna 1991 Suomi oli Argentiinan tiellä, joten siinä mielessä tämä ei ole mikään suuri innovaatio. Mutta miten suomalaisesta eläketurvasta ja eläkkeistä voidaan löytää syy etelä-amerikkalaisten lihantuottajavaltioiden talousongelmiin, sitä en ymmärrä. Ja kun demonisoidaan ennen kello seitsemää töihin lähteviä ihmisiä, on ammattiyhdistysliikkeen tehtävänä puolustaa heitä. Ay-liikkeen parhain puoli on se, että se pystyy kokoamaan nämä ihmiset yhteen. Pienillä panoksilla saadaan puheenvuoro suomalaisessa yhteiskunnassa.

Julkisuustaistelussa pitää ay-liikkeen muistaa oma mandaattinsa.

– Ammattiliittojen toimitsijoilla pitää olla kohtuullisen hyvä ymmärrys ajankohtaisen keskustelun teemoista. Pitää olla vähän kuin palokunta, olla niin hyvin valmistautunut, että pystytään nopeasti vastaamaan väitteisiin julkisuudessa.

– Ammattiliiton työntekijöiden pitää tietää, millä palkoilla heidän liittonsa jäsenet tekevät työtä. Pitää tietää, miten sosiaaliturvan muutokset tai veroratkaisut vaikuttavat jäseniin.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVITUS TUOMAS IKONEN

TOIMIJA: Erkki Mustajärvi: ”Miten me suostuimme kikyyn?”

ERKKI MUSTAJÄRVI

Kemian prosessihoitaja, pääluottamusmies
Cabb Oy, Kokkola
Kokkolan Kemiantyöntekijät ao. 597

”Nyt ollaan tiukasti kikyä vastaan. Mutta miten koskaan suostuimmekaan kikyyn?

Ammattiyhdistysliike on keskiluokkaistunut liikaa. On haettu sopimusmyönteisyyttä ja unohdettu kaikkein heikoimmassa asemassa olevat, alkaen siitä, että palkankorotuksia ei ole tehty senteissä tai euroissa, vaan prosenteissa. Tämä suosii jo valmiiksi palkkataulukkojen yläpäässä olevia.

EK ei enää neuvottele raamiratkaisuja. Keskitettyjen ratkaisujen aikaan pystyttiin sentään nostamaan huonoimpia palkkoja. JHL on nyt vaatinut [naisvaltaisille] aloilleen 20 pinnaa yli muiden. Teollisuusliitto ei ole ainakaan julkisesti sanonut, että se suhtautuisi tähän suopeasti. Selvää on, että EK edelleenkin vetelee taustalla naruja.

En hyväksy ay-liikkeen nöyrtymistä poliittisten puolueiden talutusnuoraan. Ay-liikkeen tulee olla aina oppositiossa, oli hallitus mikä tahansa!

Toiminta työpaikoilla kantaa ammattiyhdistysliikettä. Minä tuon aina esiin sen, että työntekijöiden ei kannata tuijottaa Helsinkiin. Katsokaa, miten me luottamusmiehet ajamme työpaikan asioita emmekä politisoi. Puutumme ongelmiin ja neuvottelemme niihin ratkaisuja työnantajan kanssa.

”Minä ehdotan, että kaikille pakolaisille myönnetään viisumi neljäksi vuodeksi. Pakolaiselta edellytetään, että hän käy koulua tai töissä sinä aikana.”

Solidaarisuutta ansaitsevat muiden muassa Suomesta turvaa hakeneet pakolaiset. Yllytän ay-liikettä oppositioon tässäkin asiassa ja toivon, ettei nykyinen hallitus jatkaisi Sipilän säälimätöntä linjaa. Mitä järkeä on siinä, että turvapaikan hakijoita makuutetaan pakolla vastaanottokeskuksissa, vaikka he haluaisivat tehdä töitä? Ja sitten laitetaan valtavasti henkistä pääomaa ja rahaa oikeuden istuntoihin ja käännytyksiin.

Tällainen on valtavaa haaskausta. Minä ehdotan, että kaikille myönnetään viisumi neljäksi vuodeksi. Pakolaiselta edellytetään, että hän käy koulua tai töissä sinä aikana. Näitä sen sijaan, että sotaa paenneita ihmisiä roikotettaisiin neljä vuotta löysässä hirressä, he oppisivat suomen kieltä ja tekisivät töitä. Vaikka edes viisi kymmenestä saisi töitä, olisi se jo valtava säästö.

Pakolaiselle voisi mahdollisesti hyväksyä ensimmäisessä työpaikassa alemman palkan, jonka pitäisi kuitenkin taata säällinen toimeentulo. Mutta työnantajalle tulisi velvollisuuksia! Hänen tulisi työllistää jatkossakin ja opettaa suomen kieltä. Sellaisia uusia ehtoja pitäisi olla.

Kaihdan politikointia ay-liikkeessä, mutta heräämistä poliittiseen todellisuuteen en missään nimessä torju. Viime vaaleissa perussuomalaiset nappasivat aika monen työntekijän äänen. Mutta heidän talouspolitiikkansa voisi olla aika monelle yllätys. Aika monessa maassa, missä oikeistolaiset puolueet ovat vallassa, heikentävät ne johdonmukaisesti työntekijän asemaa. Niiden ideologiaan kuuluu oikeistolainen talouspolitiikka.”

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVA KITI HAILA

Haastattelu tehtiin 7.10. Kunnon työn päivän seminaarissa eli kansainvälisen ay-liikkeen kampanjapäivän Suomen tapahtumassa.

Turja Lehtonen: Miksi järjestäytymisellä on merkitystä?

Suomessa on perinteisesti korkea ammatillisen järjestäytymisen kulttuuri ja perinne. Korkea järjestäytymisaste näkyy suoraan liittojen neuvotteluvoimassa. Alhainen järjestäytyminen sitä vastoin nakertaa neuvotteluvoimaa.

On päivän selvää, että työnantajat seuraavat herkällä katseella sitä, miten liittoihin kuulutaan. Järjestäytyminen määrittelee neuvottelukumppanin uskottavuutta työnantajan silmissä.

Ammattiliittojen jäsenyydellä on ollut ja tulee olemaan suuri merkitys työmarkkinapolitiikassa. Yleissitovat työehtosopimukset vaarantuvat, jos ammattiliittojen jäsenten määrä laskee tuntuvasti.

Myös kolmikantainen valmistelu näivettyy, mikäli ay-liike menettää joukkovoimansa. Tähän meillä ei ole kansakuntana varaa. Kolmikantainen työelämän kysymysten rakentaminen on osoittanut toimivuutensa ja on itse asiassa ainutlaatuinen koko maailmassa.

Olen aivan varma siitä, että työnantajatkin pääsevät neuvottelutulokseen ja yhteisymmärrykseen helpommin, jos neuvotteluosapuolena on järjestäytynyt työväki sen sijaan, että joukko yksilöitä pyrkisi neuvottelemaan itselleen työehtoihin liittyvät asiat.

Nykypäivää voi ymmärtää historian kautta. Hieman yli sata vuotta sitten elettiin aikaa, jolloin ammattiyhdistysliikettä ei ollut ja työntekijöiden hyvinvointi ja työolojen kehitys olivat yksinomaan työnantajan hyväntahtoisuuden varassa. Tuolloin yksittäisen työntekijän sana ei paljoa painanut ja työtekijän vaihtaminen uuteen kävi tarvittaessa käden käänteessä.

Ammattiyhdistysliikkeen myötä työelämään tulivat työehtosopimukset ja monet muut työelämän laatuun ja työsuojeluun liittyvät asiat. Tämäkään ei olisi toteutunut ilman joukkovoimaa ja yhdessä toimimista.

Järjestäytymisellä on valtava merkitys sopimisen kulttuuriin. Vieläkin löytyy työnantajia, joille luottamusmiesten aseman heikentyminen olisi hyvinkin mieluista. Mikäli työntekijät eivät kuulu liittoihin, ei heillä myöskään ole luottamusmiehiä neuvottelemassa työpaikoilla. Samalla liittojen tuki luottamusmiehille ja työntekijöille jäisi pois.

Vain järjestäytymällä takaamme luottamusmiesjärjestelmän säilymisen. Luottamusmies on liiton edustaja työpaikalla. Hänen ensisijainen tehtävänsä on auttaa ja tukea liittoon kuuluvia jäseniä, eli heitä, joilla on oikeus osallistua luottamusmiehen valintaan.

Paikallisen sopimisen lisäämisestä työpaikoilla on puhuttu paljon. Se ei ole mörkö tai yksiselitteisesti vastustettava asia, mutta sen on perustuttava aitoon vuoropuheluun ja tasavertaiseen kohteluun. Vahva järjestäytyminen antaa paikalliseenkin sopimiseen vankan selkänojan, jota liiton neuvottelemat ”perälaudat” tukevat.

Olen aivan varma siitä, että työnantajatkin pääsevät neuvottelutulokseen ja yhteisymmärrykseen helpommin, jos neuvotteluosapuolena on järjestäytynyt työväki sen sijaan, että joukko yksilöitä pyrkisi neuvottelemaan itselleen työehtoihin liittyvät asiat.

Tuollainen tilanne voisi johtaa melkoisiin ylilyönteihin ja epävarmuustilanteisiin työpaikoilla.

TURJA LEHTONEN
Teollisuusliiton 1. varapuheenjohtaja