REPORTAASI: Koboltin jalostus työllistää Kokkolassa

Koboltin jalostaja Freeport Cobalt on merkittävä työllistäjä Kokkolassa. Tuotannossa tekee työtään yli sata teollisuusliittolaista.

KUVA YLLÄ: Prosessityöntekijä Jukka-Petri Harju katselee Freeport Cobaltia pitkällä perspektiivillä. Työura yrityksessä alkoi jo 25 vuotta sitten edellisen omistajan leivissä.

23.9.2020

FREEPORT COBALT OY

PERUSTETTU Aloitti nykymuodossaan 2013. Jakautui viime vuonna yrityskaupan seurauksena kahteen yhtiöön; Freeport Cobalt Oy:hyn ja Umicore Finland Oy:hyn.
KOTIPAIKKA Kokkola
TUOTANTO Kobolttijalosteita: hienopulvereita ja kemikaaleja
HENKILÖSTÖ 191, joista tuotannossa 109
LIIKEVAIHTO Vuoden 2020 arvio noin 200 milj. euroa

Sähköasentaja Tino Kiviniemi on ollut Freeportilla töissä pari vuotta. Sitä ennen 24-vuotias Kiviniemi pyörähti yrityksessä myös kesätöissä.

Kokkolan suurteollisuusalueella toimiva koboltin jalostaja Freeport Cobalt Oy lukeutuu edelleen toimialansa isoihin yrityksiin. Ei kovinkaan kauan sitten yhtiö oli vielä jopa suurin teollinen toimija koko maailman koboltinjalostuksen tuotantoketjussa.

Kiinalaisten mukaantulo myös koboltinjalostukseen on pienentänyt yrityksen markkinaosuutta aikaisemmasta. Osansa oli myös toki myös siinä, että yhtiöstä iso siivu siirtyi viime vuoden lopussa yrityskaupan myötä Umicore-nimiselle yhtiölle. Freeportin omistuspohja on Yhdysvalloissa, Umicoren Belgiassa. Ladattaviin akkuihin suuntautuva niin sanottu Precursor-osa yrityksestä on nyt Umicorella. Niissä akuissa käytetään tyypillisesti ainesosina koboltin lisäksi nikkeliä ja mangaania.

– Oli työkavereita, jotka olivat tehneet työtä yhdessä 25 vuotta ja kulkeneet työmatkat samalla autolla. Yhtäkkiä toinen menikin Umicoren puolelle, ja toinen jäi tänne. Se oli työntekijöille tavallaan suurin shokki, että kuka menee mihinkin ja kuka jää tänne. Hyvää oli kuitenkin se, että tieto kunkin tulevasta työpaikasta tuli kiitettävän nopeasti yrityskaupan jälkeen, Freeport Cobaltin tuotantotyöntekijöiden pääluottamusmies Juha Hassel sanoo.

Freeport Cobaltilla suojautuminen kannattaa ottaa tosissaan, sillä kobolttipöly voi mahdollisesti aiheuttaa syöpää. Pääluottamusmies Juha Hassel työskentelee myös tuotannossa – ja aina suojaimet päällä.

Yritysten jakautumisen seurauksena työpaikkojen menetyksiä ei Hasselin mukaan tullut. Ennen yrityskauppaa Freeportilla työskenteli kaikkiaan noin 450 ihmistä. Kaupan myötä yrityksessä tekee työtään nyt reilut 190 henkeä, joista 109 tuotannon puolella. Loput työntekijät siirtyivät Umicorelle. Yrityskauppa synnytti pikemminkin uusia työpaikkoja niin Umicorelle kuin Freeportille. Jälkimmäiselle reilut 15.

– Uusia paikkoja tuli muun muassa kunnossapitoon, instrumentti- ja sähkömiehille, Hassel kertoo.

Koboltti on yksi tärkeä ainesosa muun muassa litiumoksidiakuissa, joita käytetään esimerkiksi matkapuhelimissa, kannettavissa tietokoneissa ja sähköautoissa. Freeport Cobaltin yksi merkittävimmistä asiakasryhmistä onkin akkuteollisuudessa. Sinne lähtevä koboltti on pulverimaisessa muodossa ja koostumukseltaan joko kobolttisulfaattia tai kobolttioksidia.

Suurteollisuusaluetta halkovien junanraiteiden päässä siintävästä Ykspihlajan satamasta lähtee meriteitse maailmalle 20 000 kilon painoisia kobolttijalostekontteja. Yhden kontin sisältö riittää yrityksen kehitys- ja hallintojohtajan Thomas Slotten mukaan kaikkiaan neljän miljoonan kännykän akun tarpeisiin.

– Yhdessä älypuhelimen litiumoksidiakussa on kobolttia noin viisi grammaa, Slotte kertoo.

Freeport Cobaltin kehitys- ja hallintojohtaja Thomas Slotte.

MERKITTÄVÄ TYÖLLISTÄJÄ

Slotten mukaan Freeport Cobaltilla toivotaan kumpaisenkin yrityksen menestymistä.

– Massan suuruus tekee meistä kannattavan.

Ennen tuoreinta yrityskauppaakin koboltin jalostuksen omistajuudet Kokkolassa ovat vaihtuneet. Pääluottamusmies Hassel kertaa lyhyesti historian: Ensimmäinen jalostuksen aloittanut yritys oli Outokumpu Oy, jonka kobolttituotanto Kokkolassa alkoi vuonna 1968. Vuonna 1993 yritys siirtyi amerikkalaisomisteiselle OM Group Inc:lle, ja vuonna 2013toiselle amerikkalaisyhtiölle – eli nykyiselle omistajalle – Freeport-McMoRan Inc:lle.

Yritys on aina ollut merkittävä työllistäjä – oli omistajana toiminut kuka tahansa.

Paitsi akkuteollisuuteen, lähtee jalostettua kobolttia eri muodoissaan Kokkolasta myös kovametalli- ja pigmentti- sekä katalyyttiteollisuuteen.

Pitkän pätkän yrityksen vaiheista on nähnyt Jukka-Petri Harju, joka on tienannut elantonsa suurteollisuusalueen koboltin jalostuksessa jo 25 vuotta kahden eri työnantajan leivissä. Työnkuvaan mahtuu sekä prosessinhoitoa että huoltotyötä. Harjun työosastolla koboltti jalostetaan maailmalle lähteviksi lopputuotteiksi.

Yksi työn varjopuolista Freeportilla on se, että työ on pölyistä. Prosessityöntekijä Jukka-Petri Harju suojautuneena.

– Työ on oikein OK, ainakin päivävuorossa. Ja ilman tuurauksia se on päivävuoroa aina, Harju sanoo.

Harju kertoo kevään korona-ajoista Freeportissa Harjun työosaston porukka jaettiin kolmeen osaan, joista kussakin tehtiin työtä muista osista erillään.

– Yhdessä työporukassa oli 4–6 kaveria. Hyvin oltiin koronan varalta varauduttu.

Yksi työn varjopuolista Freeportilla on se, että työ on pölyistä. Suojautuminen terveydelle haitallisen ja mahdollisesti jopa syöpää aiheuttavan kobolttipölyn varalle on kuitenkin hoidettu yrityksessä kiitettävästi.

Tästä osoituksena on hankittu moottoroituja suojainmaskeja, joiden hinnaksi Hassel kertoo toistatuhatta euroa kappaleelta. Noita suojaimia tulee lähitulevaisuudessa jokaisen työntekijän käyttöön. Tähän asti on menty osin ei-moottoroiduin suojaimin, joiden suojausluokka on kuitenkin ollut kaikkein korkein, eli P3.

– Hyviä ovat nekin suojaimet, Harju kertoo.

Silmäsuihkun on pakko olla saatavilla heti, jos kobolttikemikaaleja joutuu silmään.

MELUISTA, PÖLYISTÄ JA LÄMMINTÄ

Freeportilla tehdään myös jatkuvia pölymittauksia, ja työntekijöiden terveyttä seurataan. Pölytasoa mitataan tuotantotilojen ilmasta, ja työntekijöiden virtsoja seulotaan kobolttipitoisuuksien mittaamiseksi. Melulta ja lämmöltäkään ei työssä voi välttyä. Meluntorjunnassa auttavat kuulosuojaimet.

– Lämpö saattoi nousta tuotantohallissa yli neljäänkymmeneen asteeseen, mutta nyt kun saatiin ilmanvaihto, halli jäähtyy aivan eri lailla, Harju jatkaa.

Globaalin teollisuuden, jonka tuotteiden kauppaa käydään ympäri maailmaa, tunnistaa yleensä sitä, että työntekijät eivät aina tiedä, mihin lopputuotteet päätyvät. Yhtä vähän pystyy – tai tahtoo – Freeportin asiakaskunnasta kertomaan myöskään kehitys- ja hallintojohtaja Slotte. Iso osa asiakkaista on joka tapauksessa akkuteollisuudesta.

Teemu Lagrenilla (taustalla) ja Frank Hagströmillä riittää työtä varmistaa valvomossa, että tuotantoprosessi pelaa kuten pitää.

– Suoraan akkuja tarvitseville loppuasiakkaille meiltä ei mene mitään. Meidän kobolttimme lähtee akkujen katodimateriaalia tarvitsevalle teollisuudelle, josta se menee seuraavaan vaiheeseen, eli katodin ja anodin yhdistäville valmistajille.

Akkuteollisuutta on Japanissa, Kiinassa ja Koreassa. Euroopassakin sitä on, ei tosin vielä isommassa mittakaavassa. Suurille mobiililaitevalmistajille Kokkolassa jalostettua kobolttia päätyy mitä todennäköisemmin, sillä amerikkalainen Apple mainitsee Kokkolan yksikön yhteiskuntavastuuraportissaan.

Jos tieto ei herkkien asiakkuussuhteiden johdosta aina välttämättä välity ulkopuolisille, kulkee se pääluottamusmies Hasselin mukaan sen sijaan kiitettävästi työnantajan ja työntekijöiden välillä asiasta kuin asiasta.

Kobolttipölyn kulkeutumista valvomoon pyritään estämään kenkäsuojaimien ja tarramattojen avulla.

TYÖVOIMAA LÖYTYY

Hassel kertoo, että nuoret eivät välttämättä tiedä kemian prosessiteollisuudesta kovinkaan paljon. Heitä saattaa kiinnostaa enemmän esimerkiksi peliala ja siihen liittyvä koodaustyö. Työntekijöitä on kyllä Freeportillekin silti tulossa.

– Hiljattain avoinna oli 15 työpaikkaa. Kyllä me saimme valita tulijat, Slotte sanoo.

Tunnettuutta myös nuorten parissa on lisätty henkilöstöpäällikkö Katriina Rekilän mukaan tekemällä muiden suurteollisuusalueen yritysten kanssa tiivistä yhteistyötä niin Kokkolan seudun kuin Oulun ammatti- ja ammattikorkeakoulujen sekä yliopistojen kanssa.

Henkilöstöpäällikkö Katriina Rekilä esittelee hiljan saatuja moottoroituja pölysuodattimia, jotka tulevat nyt jokaisen tuotantotyöntekijän käyttöön.

Freeport Cobaltin kemikaalipuolen kymmenkunnan ajolinjan kaikki työntekijät työskentelevät prosessinhoitajan ammattinimikkeellä.

– Ajolinjoja vaihdetaan jatkuvasti ja sitten mennään alakertaan pakkaamaan. Kaikki osaavat kaiken, ja työnkierto lisää työn mielekkyyttä, Hassel kertoo.

Yksi Freeportin nuorimmista työntekijöistä on 27-vuotias Matias Ström. Vuoden mittaisella oppisopimuksella työskennelleelle Strömille tuli hiljattain vuoden jatkopesti. Freeportille Ström tuli Keski-Pohjanmaan aikuiskoulutuskeskuksesta.

Matias Ström on Freeport Cobaltin nuorimpia työntekijöitä. Vuoden oppisopimusjakso on vaihtunut vuoden määräaikaisuuteen.

– Miten oma työtilanne kehittyy jatkossa, sitä en tiedä vielä, Ström kertoo.

– Oikein paljon tykkään paikasta, ja olen viihtynyt täällä. Tällä hetkellä pakkaan, mutta muuten työtä vaihdellaan, ja jokainen tekee kaikenkaisia hommia.

Ström toivoisi olevansa töissä Freeportilla myös tulevaisuudessa.

– Sitä vastaan ei minulla olisi mitään, Ström sanoo ja jatkaa kobolttisulfaatin pakkaamista tuhannen kilon vetoisiin säkkeihin.

Freeport Cobalt valmistaa kobolttijalosteita eli hienopulvereita ja kemikaaleja.

 

ALANVAIHTAJIA

Osa Freeport Cobaltilla työskentelevistä ihmisistä on aiemmin työskennellyt tyystin eri alan töissä. Hyvästä esimerkistä käy sekä yrityksen tuotantotyöntekijöiden pääluottamusmies Juha Hassel että työsuojeluvaltuutettu Risto Willman.

– Opiskelin ammattikoulussa autonasentajaksi. Niitä hommia en tehnyt kuitenkaan päivääkään, vaan toimin lihanleikkaajana useamman vuoden. Viimeksi Snellmanilla Pietarsaaressa kymmenkunta vuotta. Sitten rupesin miettimään, onko minun pakko seisoa nauhan vieressä lopun elämääni, Willman kertoo.

Työsuojeluvaltuutettu Risto Willman (vas.) ja pääluottamusmies Juha Hassel tulivat aikanaan Freeport Cobaltille täysin eri alan töistä.

Liukuhihnan äärellä tapahtunut lihanleikkaajan työ vaihtui työvoimapoliittiseen koulutukseen ja prosessinhoitajan ammattitutkintoon.

– Freeportille tulin vuoden 1999 lopussa työharjoitteluun. Välillä kävin puolentoista vuoden lenkillä hienokemikaaleja valmistavalla KemFinellä, ja takaisin Freeportille menin 2004. Sillä tiellä ollaan edelleen, Willman kertoo.

Hasselin taustalta taas löytyy reilut 24 vuotta jatkuneet ravintolan ovimiehen ja sairaalan suljetulla osastolla tapahtuneet mielenterveyshoitajan työt. Koboltin jalostuksen Hassel aloitti koulutuksen kautta vuonna 2005 silloisella OMG Chemicalsilla.

”Opiskelin ammattikoulussa autonasentajaksi. Niitä hommia en tehnyt kuitenkaan päivääkään”, työsuojeluvaltuutettu Risto Willman kertoo.

TEKSTI JARI HAKALA
KUVAT JOHANNES TERVO

Peruskoulussa ja töissä – Työelämäpainotteinen perusopetus vie yläkoululaisia jo työpaikoille

Työelämäpainotteinen yläkouluopetus Vantaalla kerää kiitosta niin oppilailta, vanhemmilta, aineenopettajilta kuin työnantajilta. Vantaan 8.–9.-luokkalaiset ovat voineet osallistua useilla työelämäviikoilla rikastettuun opetukseen kaksi täyttä lukuvuotta.

KUVA YLLÄ: Oppilaanohjaaja Mari Nilsenin Teppo-oppilaat keväthetkessä toukokuun lopussa. Marin ympärillä Riku, Erik, Sajjad, Veeti, Henna, Anri, Matleena, Rosa, Iina, Sofia, Roosa, Esther, Ah, Laura, Frida, Emma, Babette, Markus ja Acacia.

“Reipas ja ystävällinen työssäoppija. Hän on nopea oppimaan ja hänellä on jo hyvin osaamista alan tehtävistä, jopa enemmän kuin monilla ammattikoulusta harjoitteluun tulevilla.”

Näin kommentoi autokorjaamoyrittäjä kyselyssä, jonka Vantaan opetustoimi teki työelämäpainotteisesta yläkouluopetuksesta keväällä tänä vuonna.

Vantaalla jo kolmisensataa oppilasta on osallistunut uudenlaiseen Teppo-opetustapaan. Teppo-mallin ja joustavan perusopetuksen Jopo-mallin ero on siinä, että Jopo on luokkamuotoista opetusta, eikä Jopo ole uutta toimintaa. Vantaalla on 14 Teppo-koulua ja 5 muuta yläkoulua, joissa on joustavan perusopetuksen Jopo-luokka.

Opetuksen järjestämistavat vaihtelevat kouluittain, mutta päälinjaus on, että Jopo-luokkalainen työskentelee työpaikalla kahtena päivänä viikossa ja on kolmena päivänä koulussa. Teppo-oppilas on työpaikalla viikon tai kaksi kerrallaan, yhteensä 5–7 viikkoa lukuvuoden aikana.

Työelämäpainotteinen yläkouluopetus on kiinnostanut kovasti muitakin kuntia, ja malliin on käyty tutustumassa, kertoo Vantaan opetustoimen asiantuntija Kirsi Viitaila.

Työelämäpainotteinen opetus laajenee muuallekin Suomeen.

– Kokeiluja on meneillään ainakin Helsingissä ja Kuopiossa. Turussa kokeiluja on tehty aikuisten maahanmuuttajien perusopetuksessa.

PALJON ON NIITÄ, JOITA TEKEMINEN KIINNOSTAA

Vantaalaisen Lehtikuusen koulun Teppo-oppilaanohjaaja Mari Nilsen kuvaa työelämäpainotteista perusopetusta menestykseksi.

– Palaute on ollut huippuhyvää. Meillä on paljon innokkaita tekijäpoikia ja tekijätyttöjä. Työelämäpainotteinen opiskelu on monelle sopiva tapa käydä peruskoulua.

Työnantajan näkökulmasta tämän kautta saa ilmaiseksi koulutettua kesä- ja kausityöntekijöitä.

Kirsi Viitaila vahvistaa, että negatiivisia kommentteja ei ole juuri tullut kyselyissä esiin. Jokunen kommentti on voinut olla työelämämuotoisen opetuksen rankkuudesta, mutta oppilaiden palautteen keskiarvo on kouluarvosanana yli yhdeksässä.

Nilsen on taustaltaan ammatillinen opettaja ja nyt tyytyväinen työelämäpainotteisen opon työhönsä ja mahdollisuuteen toimia konsultoivana oppilaanohjaajana uusille kouluille. Vantaalla työelämäpainotteisia Teppo-opoja on kaikkiaan 14, kullakin koululla omansa.

Nilsen on todistanut työelämäjaksoja, jotka nostavat oppilaan uskoa itseen, aikatauluttamistaitoja ja oma-aloitteisuutta. Joidenkin niin sanottujen hulivilioppilaiden täydelliset työelämäjaksot ovat erityisesti lämmittäneet hänen mieltään. Työelämäpainotteinen opetus on tuonut uskoa ja toivoa oppilaiden lisäksi myös vanhemmille ja aineenopettajille.

Maahanmuuttajataustaisille oppilaille työelämäpainotteinen opetus on ollut erityisen merkityksellistä. Työelämäjaksoilla he pääsevät kunnolla sisälle suomalaiseen yhteiskuntaan.

– Teppo-malli sopii ihan kaikille oppilaille. Kysyntä työelämäpainotteiseen opetukseen on suurta. Paikat täyttyvät nopeasti, Viitaila sanoo.

”Emme ole taipuneet siihen väitteeseen, ettei noin nuoria voi ottaa töihin. Jos työnantaja epäilee, onko järkeä ottaa 8-luokkalaista, niin sanoisin, että monella teppoilijalla on kevätpuolella kokemusta jo 3–4 työelämäjaksosta”, oppilaanohjaaja Mari Nilsen kertoo.

VANTAAN TYÖELÄMÄPAINOTTEINEN YLÄKOULUOPISKELU ON MENESTYS

Työelämäpainotteisen opinto-ohjaajan tehtäviin kuuluu työssäoppimisjaksojen suunnittelu, toteutus ja kehittäminen, jaksojen opinnollistaminen ja arviointi yhteistyössä aineenopettajien kanssa sekä oppimissuunnitelmien laatiminen. Yksilö- ja ryhmäohjauksissa erityisenä näkökulmana on jatko-opinnot sekä työelämätaidot. Sidosryhmäyhteistyötä opo tekee huoltajien, toisen asteen ja työelämän edustajien kanssa.

Vantaalaiset yläkoululaiset ovat olleet työelämäjaksoilla esimerkiksi autokorjaamoissa, puutarhoissa, kaupoissa, leipomoissa, ravintoloissa, mallitoimistoissa ja päiväkodeissa. Työpaikkoja on järjestynyt ympäri pääkaupunkiseutua.

– Emme ole taipuneet siihen väitteeseen, ettei noin nuoria voi ottaa töihin. Jos työnantaja epäilee, onko järkeä ottaa 8-luokkalaista, niin sanoisin, että monella teppoilijalla on kevätpuolella kokemusta jo 3–4 työelämäjaksosta.

Nilsen on huomannut, että hänen oppilaillaan olisi paljon kiinnostusta esimerkiksi tekstiili- ja muotialalle, media-alalle ja puusepänteollisuuteen. Työssäoppimispaikkoja esimerkiksi näille aloille kaivataan lisää.

Nilsen aloittaa työnsä uuden yrityksen kanssa lähettämällä esitteen ja videon työelämäpainotteisesta opetuksesta.

– Paasaan iloisena enkä lähde pois, ennen kuin he lupautuvat ottamaan oppilaan.

Myöhemmin nuori itse kysyy harjoittelupaikkaa yrityksestä.

VUOROIN TYÖSSÄOPPIMISJAKSOILLA, VUOROIN KOULUJAKSOILLA

Viime lukuvuonna Vantaalla pilotoitiin yhteistyötä ammattioppilaitos Varian kanssa. Viitisenkymmentä yläkoululaista pääsi tutustumaan viikoksi ammatillisiin opintoihin. Varia järjestää myös muita lyhyempiä tutustumismahdollisuuksia kaikille perusopetuksen ysiluokkalaisille, mutta Teppo- ja Jopo-oppilaiden Varia-viikot eroavat niistä laajuudessaan.

Oppilaiden ohjaamisessa Variaan tutustumisviikolle pyritään varmistamaan, että oppilas on todella kiinnostunut alasta ja sitoutunut tutustumisviikkoon. Tavoitteena ammattioppilaitosyhteistyössä on, että nuorelle varmistuu, mihin hän hakee yhdeksännen luokan jälkeen ja että keskeyttämiset vähenisivät. Tulevana lukuvuonna toimintaa pyritään laajentamaan lukioihin.

Kun pääsee viikoksi mukaan opetukseen, päätöksen yhteishaun oppilaitoksesta tekee silloin toivottavasti nuori itse eikä äiti, isä tai kaveri, Nilsen ja Viitaila kertovat.

NUORI SAA LOISTAA TÄSSÄ OPISKELUMUODOSSA

Korona-aika on kaventanut nuorten työllistymismahdollisuuksia.

– Nuorille kaikki työkokemukset ovat äärimmäisen tärkeitä, Viitaila sanoo.

Viitailan kokoamissa kyselyvastauksissa työelämäpainotteisesta opetuksesta eräs oppilas vastaa näin: ”Rehellisesti ilman Jopo-luokkaa en tiiä missä olisin mun arvosanojen kanssa. Jopo-luokka antaa paljon mahdollisuuksia ja tutustuminen työelämään avaa monia ovia.”

”Tää homma on antanut ihan superpaljon mun elämään! Oon oppinut paljon ja saanu sellasia avaimia, mitä ”normaalilla” koulunkäynnillä ei saisi”, sanoo toinen.

Vanhemmat ovat kommentoineet näin: ”Arvosanat parantuneet, ei lintsaamista.”

”On hienoa, että tässä opiskelumuodossa nuorelle annetaan mahdollisuus loistaa.”

TEPPO JA JOPO

  • Työelämäpainotteinen perusopetus (Teppo) poikkeaa perinteisestä joustavasta perusopetuksesta (Jopo) siten, että opetuksen ja ohjauksen järjestäminen ei ole sidottu luokkamuotoiseen malliin.
  • Joustavassa työelämäpainotteisessa perusopetuksessa vuorottelevat työssäoppimisjaksot työpaikoilla ja opetusjaksot koululla. Vantaalla tarjotaan 8.–9.-luokkalaisille oppilaille työelämäpainotteista opetusta joko joustavan perusopetuksen luokassa (Jopo) tai joustavan ei-luokkamuotoisen perusopetuksen kautta (Teppo).
  • Teppo-mallissa yläkoululaisella on 5–7 viikkoa työssäoppimisjaksoja lukuvuodessa. Oppilailla on oma Teppo-oppilaanohjaaja. Koulujaksoilla oppilaat opiskelevat tavallisen luokkansa kanssa.
  • Jopo-mallissa on oma 10–13 oppilaan Jopo-luokka ja -opettaja. Työssäoppimisjaksoja on noin puolet kouluvuodesta, esimerkiksi 3 päivää viikossa koulussa ja 2 päivää viikossa työpaikoilla. Jopo ei ole uutta toimintaa.

TEKSTI PIA KOIVISTO
KUVAT PEKKA ELOMAA

Tukea Lajupekin työntekijöille – ”Olemme jo vuosia joutuneet katsomaan, kuinka sopimuksia jätetään noudattamatta”

Hyvinkään teollisuustyöntekijöiden ammattiosasto järjesti elokuun viimeisenä päivänä Veikkarin teollisuusalueella tukitilaisuuden Lajupekin työntekijöille. Lajupekilaisten lisäksi paikalle saapui teollisuusliittolaisia useilta Hyvinkään alueen muilta työpaikoilta.

KUVA YLLÄ: Pääluottamusmies Petri Kärjen mukaan työntekijöiden tavoitteena on saada asiat Lajupekissa kuntoon.

1.9.2020

Lajupek Oy on Hyvinkäällä toimiva hienomekaniikan sopimusvalmistaja. Yrityksessä on 35 työntekijää. He ovat tyytymättömiä yrityksessä pitkään vallinneeseen huonoon tilanteeseen.

– Olemme jo vuosien ajan joutuneet katsomaan sitä, kuinka sopimuksia jätetään noudattamatta ja tieto ei kulje. Tämän vuoden aikana on palkkoja jäänyt maksamatta tai niitä on maksettu virheellisesti. Ongelmien korjaaminen on ollut vaikeaa, koska kaikesta pitää asioida toimitusjohtajan kanssa, mutta neuvotteluvälit eivät ole olleet kunnossa, pääluottamusmies Petri Kärki tiivistää.

Työsuojeluvaltuutettu Pasi Katila (oik.) keskustelee Hyvinkään teollisuustyöntekijöiden järjestämistoimitsija Jari Pekkarisen kanssa. Taustalla on osaston puheenjohtaja Mikael Kölhi.

VETOOMUS TYÖNANTAJALLE

Koettujen ongelmien takia työntekijät kirjoittivat työnantajalle yhteisen vetoomuksen. Siinä esitettiin rakentavasti asialliseen, ammattiylpeään ja yhteistyötä korostavaan sävyyn ongelmien ratkaisemista neuvotellen ja sopien.

Työnantajalta odotettiin vetoomukseen vastausta elokuun viimeiseen päivään mennessä. Tukitilaisuus oli ajoitettu juuri tähän yhteyteen, mutta toivottua viestiä ei työnantajalta tilaisuuteen saatu.

– Työnantaja ei reagoinut esityksiimme. Neuvotteluista ei ole puhettakaan. Saneleminen jatkuu. Olemme yhtä kypsiä kuin nuo makkarat tuossa grillissä, Kärki kommentoi pettyneenä tukitilaisuuden osallistujille.

”Palkat pitää maksaa oikein ja ajallaan ja tiedon pitää kulkea”, työsuojeluvaltuutettu Pasi Katila vaatii.

Kärki ja työsuojeluvaltuutettu Pasi Katila käyvät asetelmaa hetken läpi Lajupekin työntekijöiden kanssa. Sen jälkeen Kärki kertoo, että työntekijät ovat päättäneet palata töihin vasta seuraavaan aamuvuoroon.

– Toivoin, että tällaiseen ei tarvitse ryhtyä. Odotimme, että saisimme keskusteluyhteyden aikaiseksi. Vetoomuksemme oli asiallinen. Työntekijät ovat sen takana, mutta se ei johtanut eteenpäin.

– Sen takia päätimme siirtyä astetta kovempiin toimenpiteisiin. Tavoitteemme on edelleen, että saamme neuvotteluyhteyden aikaiseksi ja asiat sovittua, Kärki linjaa.

– Meillä ei ollut eikä edelleenkään ole muuta vaihtoehtoa kuin ruveta ottamaan kantaa asiaan. Palkat pitää maksaa oikein ja ajallaan ja tiedon pitää kulkea, Katila vaatii.

ENSIMMÄINEN EDISTYSASKEL

Lajupekin työntekijät palasivat töihin syyskuun ensimmäisenä päivänä aamuvuoroon. Pääluottamusmies Kärjen mukaan nopeasti edenneillä toimenpiteillä oli vaikutusta työnantajaan.

– Keskusteluyhteys työnantajan kanssa löytyi. Pientä edistymistä on tapahtunut. Esimerkiksi tiedottamista käytiin jo jonkin verran yhdessä läpi.

– Toivon, että menemme jatkossakin eteenpäin ja saavutamme haluamamme tilanteen yrityksessä. Se tilanne on sellainen, että yritys menestyy, sopimuksia noudatetaan, yhteistoiminta sujuu osapuolten kesken ja tieto kulkee, Kärki sanoo.

Lajupekin työntekijät kuuntelevat tilannekatsausta.

SOPIMUKSIA NOUDATETTAVA

Tukitilaisuuteen osallistunut hissivalmistaja Koneen pääluottamusmies Kari Purmonen on harmistunut Lajupekin työntekijöiden puolesta.

– Vastustan tuollaista toimintaa, mitä Lajupekin johto on harjoittanut. Se ei ole kenenkään etu, että sopimuksia ei noudateta. Jos vaikka palkoissa ei noudateta sopimuksia, niin sehän vääristää kilpailuakin. Toisaalta kyllä ihmisten pitää voida luottaa siihen, että palkanmaksu toimii. Eikä tämä ole koronasta kiinni, vaan kysymyksessä on pidempään jatkunut ongelma.

Kari Purmosen mukaan tukitilaisuus on toimiva tapa nostaa epäkohtia esiin.

– Tukitilaisuus on hyvä tapa nostaa asioita esiin. Toivottavasti tapaus saisi parhaan mahdollisen lopputuloksen, että asiat hoidettaisiin kuntoon sopimusten tasolle, Purmonen sanoo.

Samaa toivoo Lajupekilla aikaisemmin työskennellyt Sini Salminen, joka nykyään ansaitsee elantoaan Konecranesilla vuokratyöntekijänä.

– Töiden tekemisen rinnalla toimin Lajupekilla työsuojeluvaltuutettuna. Tiivistetysti voi sanoa, että hankalaa se työnantajan kanssa toimiminen oli. Pidän entisten työkavereiden puolta, Salminen toteaa.

Sini Salminen pitää entisten työkavereiden puolta.

TEKSTI PETTERI RAITO
KUVAT KITI HAILA

TYÖKAVERIT: Vesa Liikanen ja André Viio: ”Kasvu hissiasentajaksi vie kymmenen vuotta”

Koneen hissiasentajaksi valmistutaan yhtiön oman hissikoulun kautta – mutta oikeasti työn oppii vasta tekemällä, sanovat hissiasentajat Vesa Liikanen ja André Viio.

VESA LIIKANEN

Hissiasentaja, luottamusmies

ANDRÉ VIIO

Hissiasentaja

Kone Hissit Oy

VESA LIIKANEN: Tutustuimme Andrén kanssa, kun Ilmarisen pääkonttorille Ruoholahteen uusittiin neljän hissin ryhmä kesällä 2017. Hän osallistui siihen apumiehenä. André oli mukana puoli vuotta, kunnes pääsi opiskelemaan Koneen hissikouluun.

ANDRÉ VIIO: Olen kotoisin Tampereelta, ja entiseltä ammatiltani keittiömestari. Toimin ravintola-alalla yli 15 vuotta. Kun tuli lapsia, ajattelin, että pitäisi tehdä jotain muuta. Vaimo ehdotti, että rupeaisin opiskelemaan sähköalaa. Löysin iltakoulun. Kävin päivisin töissä ja olin illat koulussa. Huomasin 2017 kesällä, että Koneella oli tarjolla apumiehen paikka ja siinä vaatimuksena sähkötausta. Pääsin Vesan mukaan. Syksyllä alkoi tuntua, että tätä voisi tehdä ammatikseen. Hain Koneen hissikouluun. Opiskelu kesti kaksi vuotta. Valmistuin marraskuussa 2019.

”PITÄISI PÄÄSTÄ HISSIÄ TEKEMÄÄN”

VESA: Andrén opiskeluaikana olimme firman pikkujoulussa. Hän sanoi, että pitäisi päästä tekemään kokonaisia hissejä ja tuli mukaan. Olin vieressä opastamassa. Katajanokalla André teki ensimmäisen oman hissinsä. En ollut virallisesti mentori. Olen ollut firmassa 22 vuotta. Osaan auttaa, että saadaan hommia eteenpäin. Ainakin yritän.

ANDRÉ: Opiskelun alussa istuimme koulun penkillä puoli vuotta, ja kävimme viikon–parin mittaisilla harjoituskierroksilla viisi toimintoa läpi: huolto, modernisointi, uudistuotanto, porraspuoli ja ovipuoli. Opiskelimme teoriassa, mitä hissit, ovet ja portaat ovat ja miten ne toimivat. Sitten aloitimme harjoittelun, missä olimme asentajan mukana tekemässä hissejä. Sen jälkeen tuotannon puolella piti tehdä kolme hissiä yksin. Lopuksi pääsin tekemään näyttötyötä.

Kun André oli apumiehenä, hän vaikutti olevan ihan kelpo ainesta: oli rauhallinen ja oppi virheistä.

VESA: Olen itsekin käynyt Koneen koulun. Kun André oli apumiehenä, hän vaikutti olevan ihan kelpo ainesta: oli rauhallinen ja oppi virheistä. Suosittelin häntä kouluun.

ANDRÉ: Vesa on minulle tietyn tyyppinen tukipilari. Opiskeluaikana ja sen jälkeenkin hänelle on pystynyt soittamaan ja pyytämään tukea.

”JOS KIROILEN, KIROILEN ITSELLENI”

ANDRÉ: Päällepäin Vesa on juro, vähän pelottavankin näköinen, moottoripyörällä kulkeva, molemmat kädet tatuointeja täynnä. On se semmoinen, että jos hän kadulla tulisi vastaan, enkä tuntisi, voisin vaihtaa tien toiselle puolen.

VESA: Heh, heh…

ANDRÉ: Mutta aika hyvin me sitten tultiin juttuun. Nykyisinkin teemme hissejä yhdessä. Aika nopeasti ulkokuori antoi kertoa, että kyseessä on luotettava, osaava henkilö. Vittuilun määrä on vakio, eikä se siitä ole muuttunut mihinkään. Se tapahtuu hyvässä hengessä. Työ on raskasta, ja jotta siinä kestää, pitää olla vähän puupää itsekin.

Työ vaatii kädentaitoja sekä vuorovaikutustaitoja.

VESA: Joo… Sanon koulukundeille, jotka tulevat, että jos kiroilen, en minä heille kiroile. Kiroilen itselleni. Olen tehnyt jonkin hölmön virheen, joka pitää korjata. Kun kimpassa asennetaan, vaatii kymmenen vuotta, että sinua pystyy sanomaan hissiasentajaksi. Sitten sitä työtä vähän alkaa ymmärtää isossa kuvassa.

ANDRÉ: Allekirjoitan tuon täysin. Me olemme noviiseja vielä pitkän aikaa. Mutta on hyvä, että meillä löytyy vanhempia, keille voi soittaa ja pyytää neuvoa.

”VUOROVAIKUTUSTAITO TARPEEN”

VESA: Kun tehdään vähän isompia hissejä, siinä André on nähnyt mitä homma voi olla rankimmillaan. Joutuu osaamaan kaikkea: hitsausta, sähköhommia ja hissiasennusta. Välillä maalataan ja välillä tehdään jalkalistoja.

ANDRÉ: Viimeisin projekti on ollut silmiä avaava. Ei sitä yksinään pystyisi tekemään. Kaikki osat ja tavarat ovat niin painavia, että meiltä kahdeltakin loppuvat voimat kesken. Työ on monipuolista ja vaatii erilaisia kädentaitoja ja siihen päälle vielä vuorovaikutustaitoja.

VESA: Taloissa joutuu asukkaiden tai firman ihmisten kanssa tulemaan toimeen. Ei voi ajatella, että on paikan kuningas. Siellä joutuu sanomaan rouville ja herroille huomenta ja vähän väistelemään asukkaiden tieltä.

”MOLEMMILLA OMA TAPANSA NOLLATA”

Meillä voi mennä pari tuntiakin, että kumpikaan ei sano mitään. Rokki soi yleensä aika kovaa.

VESA: Ennen koronaa harrastin kahvakuulaa, uintia ja kävin lenkkeilemässä. Moottoripyöräilen ja käyn vähän viihteellä. Kun treenaa fysiikkaa, on duunissa helpompaa.

ANDRÉ: Harrastan korealaista kamppailulajia taekwondoa, pyöräilen ja vaellan. Fyysisestä kunnosta on pidettävä huolta, että jaksaa työskennellä.

VESA: En tiedä oikein pääkaupunkiseudulta hissiasentajia, jotka olisivat läheisiä kavereita keskenään. Tietenkin me saatamme kaupungilla nähdä jossakin baarissa tai bileissä, mutta muuten aika vähäistä on yhteydenpito vapaa-ajalla.

ANDRÉ: Vaikka vierekkäin asuttaisiin, tuskin oltaisiin raskaan työpäivän jälkeen yhdessä. Tulee sen verran paljon katsottua toista. Molemmilla on oma tapansa nollata päivä. Me tulemme hyvin toimeen ja pystymme työskentelemään yhdessä.

”PITÄÄ LUKEA IHMISTÄ”

VESA: Ei minulla ole yhtään kollegaa, jonka kanssa en tule toimeen. Kaikkien kanssa on hauskaa ja toisten kanssa vielä hauskempaa. Hissimies on hissimies ja jutut sen mukaisia. Nuoremmat asentajat oppivat sen pikkuhiljaa. Asentajan työ on raakaa peliä ja huumori on mustaa.

ANDRÉ: Mustaa huumoria en ole sisäistänyt vielä ihan samalla kaliiperilla kuin Vesa. Aina joskus minulta irtoaa vitsi, mutta olen enemmän hiljaa. Meillä voi mennä pari tuntiakin, että kumpikaan ei sano mitään. Rokki soi yleensä aika kovaa. Kuulosuojaimet ovat päässä.

VESA: Kun opastaa nuoria, siinä menee aina muutama päivä tai viikko, ennen kuin tajuaa, mitä kenellekin kannattaa puhua. En minä kaikille ole samanlainen. Jos huomaan, että on uskovaisesta perheestä, en heitä pervoläppiäni silloin, vaan yritän olla normaali. Pitää lukea ihmisiä.

Kaikkien työkavereiden kanssa on hauskaa ja toisten kanssa vielä hauskempaa.

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVA PEKKA ELOMAA

SARJA JATKUU

Kertokaa meille hyvästä työkaveruudestanne, saatamme tehdä teistä jutun: tekija@teollisuusliitto.fi

Tiiviillä yhteistyöllä työelämään – ”Tutkinto on hankittava tekemällä”

Riveria-ammattioppilaitos Joensuussa kouluttaa uusia ammattilaisia lujassa liitossa työpaikkojen kanssa. Koneasentajaksi opiskelevan Jetro Frimanin kädenjälki näkyy jo maailmalla John Deeren metsäkoneissa.

KUVA YLLÄ: Koneasentajaksi valmistuva joensuulainen Jetro Friman (vas.) on tyytyväinen John Deerellä saamaansa ohjaukseen. Yksi metsäkoneyhtiön koulutetuista työpaikkaohjaajista on Riina Kukkonen (oik).

JOHN DEERE FORESTRY OY

KOTIPAIKKA Tampere, metsäkonetehdas Joensuussa
PERUSTETTU Vuonna 2000. Joensuun tehdas perustettu vuonna 1972 nimellä Rauma-Repola, myöhemmin Lokomo Forest ja Timberjack.
OMISTAJA Yhdysvaltalainen Deere & Company
TUOTANTO Metsä- ja maatalouskoneet
HENKILÖSTÖ Noin 800, joista Joensuun tehtaan työntekijöitä noin 360
LIIKEVAIHTO 553,5 milj. euroa (2019)

RIVERIA-AMMATTIOPPILAITOS

KOULUTUSYKSIKÖT Joensuu, Kitee, Outokumpu, Lieksa, Nurmes ja Valtimo
OPISKELIJOITA Noin 16 000
TYÖNTEKIJÖITÄ Noin 740
TYÖELÄMÄN OPPIMISPAIKKOJA 11 600
TOIMIALAT Teknologia sekä palvelut ja hyvinvointi
PERUS-, AMMATTI- JA ERIKOISTUTKINTOJA 160

KUVA JOHN DEERE

Ei kummoinenkaan opiskelija, kuvailee joensuulainen Jetro Friman, 21, itseään ja motivaation puutetta peruskoulun vuosina. Vielä armeijaan lähtiessään Friman tuumaili, että jospa jonkin työpaikan ovet avautuisivat ilman sen kummempia opintoja. Vuosi armeijassa oli hyvä kokemus, tervetullut potku persuksille.

– Armeijassa tajusin, että tutkinto on hankittava. Ei niinkään lukemalla, vaan tekemällä. Käytännön tekemisessä tiesin olevani aika nopeakin oppija, Friman kertoo. Metallin hän valitsi alakseen pitkälti kaveripiirin suosituksesta.

Ammatillisten opintojen henkilökohtainen opintopolku tarkoittaa sitä, että jokaiselle opiskelijalle laaditaan yksilöllinen etenemissuunnitelma. Polkua rakennettaessa huomioidaan monipuolisesti aiempi kokemus ja osaaminen, joka on voinut karttua, vaikka harrastuksen kautta. Jetro Frimanin opintopolusta suunniteltiin kolmivuotinen.

Parhaassa tapauksessa mestarikin voi oppia kisälliltä, tietää Deeren Joensuun-tehtaan loppukokoonpanon esimies Marko Pakarinen. Jetro Frimania hän kehuu ripeäksi oppijaksi.

Nyt nuorukaisella on takana kaksi vuotta Riverian kone- ja tuotantotekniikan perustutkinnon opintoja. Opintojen ensimmäinen vuosi kului pääosin luokkaopinnoissa.

– Nyt toisena opiskeluvuonna olen päässyt oikeisiin töihin. Ensimmäisellä koulutusjaksolla olin Waratahilla, joka valmistaa harvesteripäitä Deeren metsäkoneisiin. Sitten pääsinkin oppimaan Deerelle.

Toukokuun lopulla päättyneen Deere-jakson jälkeen kesällä oli taas aika tarttua lukuhommiin. Yleisaineita Friman opiskelee mielellään verkko-opintoina.

– Ruotsia, englantia, matikkaa, fysiikkaa, kemiaa, yhteiskuntaoppia – kyllä ne aineet saan järjestymään, motivaatio on nyt toista kuin yläkoulussa.

VÄHEMMÄLLÄ ENEMMÄN

Riverian rehtori Esa Karvinen kuvaa toisen asteen koulutusreformia tarpeelliseksi, mutta myös historiallisen suureksi ja rajuksi muutokseksi. Reformiin liittyi iso rahoitusuudistus, jonka Karvinen tulkitsi valtiovallan selkeäksi viestiksi – ”vähemmällä on saatava aikaan enemmän”.

Enää ei ole olemassa kolmivuotista ammattikoulua, ei lukukausia eikä käsitteenä perinteistä työssäoppimistakaan.

– Sen sijaan meillä on toimintavuosi, koulutuksiin jatkuva haku, yksilöllisesti laaditut opintopolut, opetusta ja valmistuneita ympäri vuoden. Työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen tarjolla on koulutussopimus ja oppisopimus. Lähtökohtana on, että jokainen opiskelee jossain vaiheessa koulutussopimuksella.

Reformin myötä työpaikalla tapahtuva oppiminen onkin lisääntynyt.

– Tänä keväänä teimme opiskelijoille kyselyn siitä, miten opiskelijat itse kokevat oppivansa parhaiten. Suurin osa vastaajista kertoi oppivansa parhaiten nimenomaan työpaikalla. Toiseksi eniten mainintoja sai lähiopetus, vasta sen jälkeen etäopetus, Karvinen kertoo.

Riverian rehtori Esa Karvinen kannustaa yrityksiä kehittämään työnantajamielikuvaansa ja kilpailemaan kyvykkäästä työvoimasta.

Oppimisen painopisteen siirtyminen työpaikoille herätti reformin alkuvaiheessa huolta, jopa närääkin. Omakohtainen kokemus siitä on myös Deeren loppukokoonpanon esimiehenä työskentelevällä Marko Pakarisella.

– Oma tytär oli reformin tullessa ammattikoulussa. Tilannetta kun sivusta seurasin, niin mietitytti, että heitetäänkö nämä opiskelijat nyt firmojen armoille.

Vaan eihän siinä sitten niin käynytkään, tietää Pakarinen, joka sittemmin on itsekin ottanut Deerellä vastuuta opiskelijoiden työpaikkaohjaamisesta. Työpaikkaohjaajan koulutuksen on saanut kaikkiaan reilut 20 deereläistä. Riverian antamaan koulutukseen on ollut paljon intoa ja halukkuutta.

– Nuoria pitää ohjata ja kannustaa, antaa opiskelijoille riittävät tiedot ja taidot. Meillä ihmisiltä on tullut oppilaitosyhteistyöstä vain positiivista palautetta, Pakarinen kertoo.

Jetro Frimanille (vas.) yksi työelämäjakson huippuhetkistä oli se, kun hän ensimmäisen kerran kokosi ohjaamohytin alusta loppuun. Kuvassa myös työpaikkaohjaaja Riina Kukkonen.

Myös Jetro Frimanilla on käytännön työkokemuksesta silkkaa hyvää sanottavaa. Työkaverit ovat ottaneet tulokkaan hienosti vastaan. Hän on deereläinen deereläisten joukossa, osa tiimiä ja mukana tuotannon viikko- ja kuukausipalavereissakin. Ja mikä tärkeintä, työelämätaitoja opettelevalla on ollut mahdollisuus kysyä ja saada vastauksia.

– Otin varman päälle ja kysyin usein neuvoa. Ajattelin, että on viisasta opetella asiat perusteellisesti heti alussa, ja jatko on sitten helpompaa.

Koulutusjaksonsa aikana Friman on työskennellyt Deerellä kolmella eri työpisteellä kooten polttoainetankkeja ja ohjaamohyttejä. Yksi työelämäjakson huippuhetki nuorukaiselle oli se, kun hän ensimmäisen kerran kokosi ohjaamohytin alusta loppuun.

VIESTINTÄÄ JA VUOROPUHELUA

Riverian rehtori myöntää, että osassa yrityksistä työpaikalla tapahtuvaan kouluttamiseen suhtaudutaan yhä nihkeästi. Ollaan sitä mieltä, ettei kouluttaminen ole yrityksen hommaa. Hankalalta voi tuntua ajatus siitäkin, että nokkela koulutettava ottaa opin ja meneekin kilpailijalle töihin.

– Vastuu koulutuksesta on Riverialla, ei työpaikalla. Meidän pitää osata rakentaa koulutus työpaikalla niin, että yritykset kokevat asian tarpeelliseksi ja heidän omaa toimintaansa hyödyttäväksi.

Arki yrityksissä on kiireistä, siksikin Karvinen painottaa hyvän kommunikaation merkitystä ja koulutussopimusten selkeätä sapluunaa. Yhteys ohjaavaan opettajaan pidetään tiiviinä.

– Jos ongelmia tai puutteita ilmenee, meidän on syytä ihan ensimmäiseksi katsoa peiliin. Olemmeko viestineet asioista selkeästi, rakensimmeko yhteisymmärrystä riittävästi, miten voimme parantaa toimintaamme? Selvä se, että mitä paremmin kouluttaminen on suunniteltu, sitä parempi on myös lopputulos.

Viestinnän merkitystä korostava Karvinen myöntää senkin, että koulutuspaletin uudelleenrakentamisessa oppilaitoksen omalta henkilöstöltä vaaditaan myös poisoppimisen taitoja.

– Työelämä pyörii kesälläkin, emme mekään voi entiseen tapaan ajatella, että lukuvuosi päättyy kevääseen ja sitten lähdetään lomalle. Oma haasteensa on siinäkin, että opettajat hallitsevat kaikki talon koulutustuotteet ja tutkinnot – mitä kaikkea Riverialla on yrityksille tarjota ja ihan koko maakunnan alueella.

Oppilaitoksen avautuminen ja asiakaslähtöinen toimintatapa luontuvat eri tavalla henkilökunnalle. Osa opettajista kokee mieluisana yhteydenotot yrityksiin, osalle jalkautuminen kentälle voi tuntua isolta siirtymältä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Opittavaa on siis opettajillakin.

”Tajusin, että tutkinto on hankittava. Ei niinkään lukemalla, vaan tekemällä”, sanoo koneasentajaopiskelija Jetro Friman.

 

VAHVASTI VOITON PUOLELLA

Vuonna 2003 Joensuussa jännitettiin, keskittääkö John Deere Forestry Oy metsäkonetuotantonsa Ruotsin Filipstadiin vai Joensuuhun. Joensuu voitti – asenteen mitalla.

Kun Deere valitsi Joensuun, osasiko kukaan uneksiakaan siitä hyvästä, jota päätös Joensuuhun ja koko maakuntaan nyt säteilee. Lokomo Forestista ja Timberjackista John Deere Forestry Oy:ksi kasvanut yritys on maailman suurin metsäkoneiden valmistaja. Deere valmistaa kaikki puutavaralajimenetelmän metsäkoneensa Joensuussa. Sitten vuodesta 1972 yhtiö kertoo valmistaneensa yli 32 000 metsäkonetta. Tehtaan valmistuskapasiteetti on kahdeksan konetta päivässä.

Deere työllistää Suomessa lähes 800 ihmistä. Heistä Joensuun tuotantolaitoksella töitä tekee noin 500 henkilöä. Yhtiön pääkonttori ja suunnitteluosasto on Tampereella.

2010-luvulla Deere on investoinut Joensuun tuotantoonsa noin 50 miljoonaa euroa. Tuorein iso investointi tehtaan kokoonpano- ja koeajotiloihin sekä komponenttivalmistuksen lisäkapasiteettiin käynnistyi viime vuonna. Kaikkiaan noin 15 miljoonaa euroa maksavien uudistusten on määrä valmistua vuonna 2021.

 

ARVIOINNIN AIKA

Koulutussopimuksen mukaan oppilaan arvioinnin tekevät yhdessä opettaja ja työelämän edustaja. Jetro Frimanin tapauksessa arviointilomake odotti toukokuun lopulla täyttämistä Marko Pakarisen työpöydällä.

– Arvioidaan työtaito, vuorovaikutussuhteet, työajankäyttö, tilaa on myös vapaamuotoisille kommenteille. Ja täytyy Jetrosta todeta, että niin on teräväpäinen kaveri, että nopeasti on hommat oppinut.

Noin 17-vuotisen kokemuksensa perusteella Pakarinen arvioi, että yhdeksän kymmenestä opiskelijasta on ”timanttista laatua”. Moni oppija on opiskelujaksonsa perusteella saanut jalan tukevasti oven väliin ja jossain vaiheessa työllistynyt Deerelle.

”Nuoria pitää ohjata ja kannustaa, antaa opiskelijoille riittävät tiedot ja taidot. Meillä ihmisiltä on tullut oppilaitosyhteistyöstä vain positiivista palautetta”, sanoo John Deeren loppukokoonpanon esimies Marko Pakarinen.

– Menestyminen on opiskelijasta itsestään kiinni. On joskus käynyt niinkin, että kun kaverin koulutusjakso kuun viimeisenä päivänä päättyi, niin seuraavan kuun ensimmäisenä päivänä hänet oli jo pestattu tehtaalle töihin.

Yhdessä käytännön asiassa Pakarisella on selkeä ohje kaikille, jotka mielivät astua tehtaan ovesta sisälle: Ikinä milloinkaan ei pidä opiskelijan äidin tai isän ryhtyä kyselemään ja soittelemaan koulutussopimuspaikan perään. Luuriin pitää osata tarttua ihan itse.

JATKUVAA KEHITTÄMISTÄ

Riveria on panostanut yritysten palvelemiseen nimeämällä oman yritysasiamiehen sekä teknologiasektorille että palvelu- ja hyvinvointisektorille. Joensuun Deeren-tehtaan tuotantopäällikkö Ari Toivanen kehuu oitis sitä, miten yritysasiamiehen tulo on ollut selvä parannus yhteistyön kehittämiseen.

– On selkeä etu, että asiat lähtevät hoitumaan yhden ihmisen kautta.

Ja totta vie paljon niitä, yhteisiä hoituvia asioita onkin. Jo 17 vuotta Deerellä työskennellyt Toivanen kiteyttää ammattikouluyhteistyön merkityksen yhteen sanaan – elintärkeää.

– Yhteistyön juuret ovat todella syvällä. On ollut työssäoppijoita, oppisopimusopiskelijoita, joustavan oppisopimuksen opiskelijoita, rekrykoulutuksia, kursseja.

John Deeren tuotantopäällikkö Ari Toivanen kehuu Riverian yritysasiamieskäytäntöä. Asiat oppilaitoksen ja yrityksen välillä hoituvat yhden ihmisen kautta.

Kuluvan vuoden keväällä Riveria teki Deerelle jälleen työntekijöiden osaamiskartoitusta. Riveria tutkii tilanteen ja tekee ehdotuksia siitä, miten osaamista juuri nyt kannattaa lähteä vahvistamaan.

– Oppilaitoksen tehtävä on tuottaa opetuspalveluita. Meidän jokapäiväinen tehtävämme on valmistaa metsäkoneita, Toivanen linjaa työnjakoa.

Kartoituksen jälkeen osaamista lähdettäneen jälleen täydentämään muun muassa korttikoulutuksin. Erikseen Toivanen mainitsee Riverian ansiot luokkahitsauskoulutuksessa.

– Riverialla on hyvää konekapasiteettia, hitsausrobotteja, käsihitsauspisteitä ja levytyökoneita.

Työelämän oppimispaikkojen, kumppanuussopimusten ja yhden luukun periaatteella yrityksiä palvelevan yritysasiamiehen lisäksi Riveria kehittää työelämäopettaja-mallia. Siinä mallissa opettajan työhuone siirtyy koululta yrityksen tiloihin. Yksi työelämäopettaja työskentelee jo nyt Pohjois-Karjalan Osuuskaupassa.

 

”EI ENÄÄ HARJAN VARRESSA HARJAANTUMISTA”

John Deeren pääluottamusmies Kauko Keränen nostaa keskusteluun työpaikkaohjauksesta maksettavan korvauksen sekä koulutusjaksojen suunnitelmallisuuden kehittämisen.

Takavuosiin verrattuna oppimiskulttuurissa on loikattu aimo harppaus eteenpäin. Tätä mieltä on Deeren Joensuun-tehtaan pääluottamusmies Kauko Keränen arvioidessaan nuorten opiskelijoiden mahdollisuuksia saada paras mahdollinen hyöty ja oppi irti työpaikkajaksoilla.

– Oppiminen ei enää ole harjan varressa harjaantumista, kuten joskus takavuosina. Aikanaan ehdin kantaa paljonkin huolta siitä, että oppimisjakso työpaikalla saattoi olla perin yksipuolinen kokemus. Kenenpä motivaatio ei olisi koetuksella, jos kuukausi toisensa perään putsailet tehtaan lattiaa.

Keräsen mielestä työntekijät suhtautuvat varsin positiivisesti opiskelijoiden ohjaamiseen. Negatiivista palautetta ei kuulu. Suhtautumista ohjaamiseen tukee myös nykyinen palkkausmalli – urakkatyössä ohjaaminen saatettiin ajoin kokea hidasteeksi.

On kaikkien etu, että opiskelija kokee työpaikkajakson mielekkäänä mahdollisuutena kehittyä.

Maailma ei kuitenkaan pääluottamusmiehenkään mielestä ole vielä tykkänään valmis, aina on varaa parantaa. Ensinnäkin hän näkisi hyvänä sen, että työntekijälle maksettaisiin työpaikkaohjauksesta jonkinlainen korvaus. Lisää jämäkkyyttä hän toivoo myös työpaikalla tapahtuvien koulutusjaksojen suunnitelmallisuuteen.

– Koulutussuunnitelmia voitaisiin tehdä vielä nykyistäkin tarkemmin niin, että opiskelija tietää jo taloon tullessaan, mitä erilaisia oppimisen mahdollisuuksia ja vaiheita jaksoon kulloinkin kuuluu. On kaikkien etu, että opiskelija kokee työpaikkajakson mielekkäänä mahdollisuutena kehittyä. Niinhän se kumminkin on, että oppiminen on yhä vahvemmin painottunut luokkaopetuksesta työpaikalla oppimiseen.

Keränen on työskennellyt Deerellä noin 30 vuotta, ja siitä ajasta pääluottamusmiehenä noin kahdeksan vuotta. Pitkällä kokemuksella Keränen tietää senkin, että tämän päivän opiskelijoilla on hyvät valmiudet koulutussopimusjaksolle tullessaan. On kuitenkin yksi kestoaihe, josta nuoria on ojennettava.

– Se on se kännykän räplääminen. Perehdyttämisvaiheessa asiasta pitää painavasti muistuttaa.

 

TEKSTI SIRKKA-LIISA AALTONEN
KUVAT JARNO ARTIKA

TYÖYMPÄRISTÖ: Lähdetään työmatkallekin ihan nollilta!

”Liikenne on monelle työpäivän vaarallisinta aikaa. Työpaikoilla on sovellettava nolla tapaturmaa -ajattelua myös työmatkoihin ja asetettava selkeät tavoitteet tapaturmien vähentämiseksi”, sanoo Työturvallisuuskeskuksen asiantuntija Kerttuli Harjanne.

Tapaturmavakuutuskeskuksen viimeisimmän, vuoden 2019 ennakkotilaston mukaan Suomessa sattui 24 000 työmatkatapaturmaa. Lukumäärä on kasvanut noin 7 prosenttia vuoteen 2018 verrattuna.

Työmatkatapaturmista suurin osa, yli 70 prosenttia, on liukastumisia, kaatumisia ja kompastumisia. Vuonna 2015 sattui 14 807 näihin liittyvää työmatkatapaturmaa. Toiseksi yleisin työmatkatapaturman sattumistapa on yhteentörmäys auton kanssa (yli 10 prosenttia).

Vaikka useat työmatkatapaturmat liittyvät erilaisilla kulkuvälineillä liikkumiseen, yhteen laskettunakin näiden osuus on pienempi kuin kävellessä sattuneiden työmatkatapaturmien. On kuitenkin huomioitava, että esimerkiksi autosta ulos astuessa ja liukastuessa liikkumistavaksi tilastoihin merkitään ”jalan”.

Vuosina 2005–2014 työmatkatapaturmissa on kuollut yhteensä 177 palkansaajaa. Suurimmassa osassa kuolemaan johtaneista työmatkatapaturmista sattumistapana on ollut yhteentörmäys auton kanssa tai ajoneuvon ulosajo tai kaatuminen.

Julkisessa liikenteessä sattuu verrattain vähän työmatkatapaturmia. Naisille sattuu miehiä enemmän havereita. Naiset kulkevat työmatkansa useammin jalan kuin miehet, jotka menevät töihin enemmän henkilöautolla. Naiset käyttävät myös liukastumisille altistavia, sileäpohjaisia ja korkeakorkoisia kenkiä.

HYÖTYJÄ JA RISKINARVIOINTIA

Työmatkaliikunnan hyödyt ovat haittoja suuremmat. On niin työntekijän kuin työnantajan etu, että yhä suurempi osa työmatkoista tehtäisiin jalan tai pyörällä. Ratkaisevan tärkeä merkitys kevyiden kulkumuotojen lisääntymiseen on työnantajan tarjoamilla kunnollisilla suihku- ja pukeutumistiloilla ja pyörien säilytystiloilla.

Työpaikan lähiympäristön pitää olla turvallinen niin autolla, kävellen, polkupyörällä kuin joukkoliikenteelläkin työmatkojaan kulkeville. Työmatkatapaturmien tarkastelu on hyvä ottaa mukaan työsuojelun yhteistoimintaan ja riskien arviointiin.

Vaaralliset paikat työpaikan lähiympäristössä voidaan kartoittaa työntekijöille tehtävällä kyselyllä. Sen jälkeen laaditaan suunnitelma, jonka toteutuksella tavoitellaan nollaa tapaturmaa liikenteessä. Turvallisuuden edistämiseen liittyvät hankkeet, kampanjat ja kilpailut sekä niihin liittyvä palkitseminen kannustavat työyhteisöä toimimaan.

Työnantaja voi vaikuttaa siihen, milloin ja missä työ alkaa ja sallia joustoja vuorojen alkuun etenkin pahimmilla keleillä. Piha-alueiden valaistus, liukkaudentorjunta ja lumenpoisto on hoidettava kunnolla. Työnantaja voi levittää tietoa turvallisesta työmatkaliikkumisesta ja jakaa heijastimia, heijastinliivejä, pyöräilykypäriä tai liukuesteitä.

Itse kukin voi sitten tehdä oman osuutensa. Päivän sää ja oma mahdollinen väsymystila pitää ottaa huomioon kulkutavan valinnassa. Heijastimet heiluvat pimeällä, pyörä ja sen varusteet ovat kunnossa kaikissa keleissä, kiirettä ei pidetä eikä omaa tai toisten kulkua riskeerata istumalla auton rattiin, vaikka arviointikykyä sumentaisi alkoholi tai huumaavat lääkkeet tai aineet.

LAKI MUUTTUI

Tieliikennelain uudistukset astuivat voimaan kesäkuun alussa. Yhtenä merkittävänä uudistuksena on ennakointivelvollisuus. Tienkäyttäjän on ennakoitava toisten tienkäyttäjien toimintaa vaaran ja vahingon välttämiseksi ja sovitettava oma toimintansa sujuvan ja turvallisen liikenteen edistämiseksi.

Pyörässä on nyt oltava punaista valoa näyttävä takavalo, kun ajoneuvoa ajetaan tiellä pimeän tai hämärän aikaan taikka näkyvyyden ollessa huonontunut. Laissa todetaan myös, että jalankulkijan on ”yleensä” käytettävä heijastinta pimeällä liikkuessaan ja pyöräilijän kypärää ajaessaan.

Koko liikennekulttuuria ajatellen merkittävä uudistus on pyöräkadun saapuminen Suomeen. Auto väistää pyöräilijää eli autoilijan on annettava pyöräkadulla polkupyöräilijälle esteetön kulku. Ajonopeus on hidastettava pyöräilijöille sopivaksi. Auton pysäköinti pyöräkadulla on sallittu vain merkityllä pysäköintipaikalla.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI

KUVA LEHTIKUVA/ DANIEL SIMON

LÄHTEET:

Tapaturmavakuutuskeskus, Työturvallisuuskeskus, Traficom

REPORTAASI: ”Kotimaista istuttajaa kannattaa käyttää” – Metsuri lyö kesätyössään jopa 1 500 tainta maahan päivässä

Kanta-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen istutustyömailla ei tullut tänä kesänä puutetta työntekijöistä. Omat metsurit ja tarjolla olevat kausityöntekijät riittivät. Vain niukkuus puuntaimista vaikeutti urakkaa.

KUVA YLLÄ: ”Vuodesta 1984 lähtien olen ollut metsuri. Yhden kuukauden koko työuran aikana olen ollut lomautettuna”, Heikki Hakkarainen kertoo.

METSÄNHOITOYHDISTYS KANTA-HÄME RY

PERUSTETTU 1999
KOTIPAIKKA Hämeenlinna
TOIMINTA Metsätalouden ja metsäluonnon hoidon palveluja
JÄSENIÄ 5 000
HENKILÖSTÖ 36, joista työntekijöitä 12 ja toimihenkilöitä 24
LIIKEVAIHTO 6,75 milj. euroa (2019, ilman jäsenmaksuja)

Metsänhoitoyhdistys Kanta-Hämeen metsuri Heikki Hakkarainen istuttaa tiistaina 2. kesäkuuta koivuntaimia Hattulan Kittanojalla viime talvena kaadetulla kymmenen hehtaarin aukealla.

Istutusaukealta kannot on raivattu pois. Sää on hiostava, lähes helteinen. Metsuri iskee istutusputken maahan ja painaa sen syvälle. Kun hän polkaisee putken juuressa olevaa osaa, metalliset leuat maan sisällä aukeavat. Istuttaja pudottaa taimipotin putken läpi maahan ja nostaa putken pois.

Hän tiivistää taimen ympäriltä maan jalalla. Jotta istutus onnistuisi, maata potin päälle pitää Hakkaraisen mukaan jäädä kolmesta viiteen senttiä.

Kymmenen hehtaarin aukea ja lähes helle. Heikki Hakkarainen kuljettaa taimia istutustyömaalle Hattulan Kittanojalla.

Istutuskausi Hakkaraisella alkoi vapun tienoilla ja juhannukseen mennessä se oli ohi.

– Meillä istutusperiodi on ollut neljästä kuuteen viikkoon keväällä. Joskus on ollut syysistutuksiakin. Mutta silloin riski istutuksen epäonnistumisesta on suurempi. Pitää olla lämmin syksy, jotta taimet ehtivät juurtua, hän kertoo.

NOIN 1 600 TAINTA PÄIVÄSSÄ

Hakkaraisen mukaan työntekijän päivittäinen istutusmäärä vaihtelee monista tekijöistä johtuen.

– Erään arvion mukaan istuttaja panee päivässä maahan keskimäärin 1 600 taimea. Määrä riippuu paljon siitä, millainen on maaperä, mikä on taimien kantomatka sekä minkä kokoista taimi on, eli paljonko niitä saa mahtumaan vakkaan.

Hakkarainen tekee istutustyötä Hämeenlinnan ympäristössä pääpaikkanaan Renko. Yksityismetsänomistajien istutuskohteet ovat useimmiten muutaman hehtaarin suuruisia, ja taimien kantomatka monesti pitkä. Istutuksen sujuvuuteen vaikuttaa maaperän laatu.

– Kanta-Hämeessä on paljon savimaata. Siihen on maan kovuuden takia hieman hankala istuttaa. Sateella savi muuttuu veteläksi, ja putket tahtovat mennä tukkoon.

Turhia askelia ei kannata ottaa. Pitää tarkoin miettiä, mihin taimilaatikoita sijoittaa.

Raskaiden taimilaatikoiden raahaaminen usein epätasaisessa maastossa on Hakkaraisen mukaan aikaa vievää ja työlästä puuhaa.

– Siinä turha ja ylimääräinen kävely on saatava pois, että työ on tuottavaa. Suotta ei kannata kävellä. Pitää tarkkaan suunnitella, miten laatikoita sijoittaa.

FYSIIKAN PITÄÄ OLLA KOVA

Puiden istutus on Hakkaraisen mukaan työ, joka sopii myös nuorisolle.

– Mutta fyysisen kunnon pitää olla hyvä. Se on liikkumista epätasaisessa maastossa koko ajan. Vähän aikaa varmasti vaatii tottuminen. Se on niin erilainen lihaksisto, mitä ihminen istuttaessaan käyttää. Ei se ihan heti rupea sujumaan. Menee muutama päivä.

”Istutusputkia on eri kokoisille taimille erilaisia. Mitä suurempi potti, sitä suuremman putken se vaatii”, Heikki Hakkarainen selittää.

– Istutettaessa on taimivakka olkapäähän kiinnitettynä lonkan päällä. Keskikokoisia paakkuja siihen mahtuu 90–100. Istutusputkia on eri kokoisille taimille erilaisia. Mitä suurempi potti, sitä suuremman putken se vaatii. Mitä suurempi putki, sen painavampi. Se painaa 2,5 kilosta kolmeen kiloon.

– Kädet ja olkapäät joutuvat istutettaessa koville. Kun 1 600 kertaa päivässä lyö putken maahan, se on viikossa aikamoinen määrä. Ote putkesta on hieman epäergonominen. Sitä joutuu puristamaan aika kovaa. Siitä monelle tulee tenniskyynärpää.

MAKEA JA MAUKAS KOIVUN TAIMI

Kanta-Hämeessä ylivoimaisesti yleisin istutuspuu on Hakkaraisen mukaan kuusi. Koivu on toiseksi suosituin ja vasta kolmantena mänty, koska männikölle sopivia kangasmaita on vähän.

– Jonkin verran istutetaan visakoivuakin ja muita erikoispuita.

Kuusta istutetaan kahden metrin ja sitä hieman isokokoisempaa koivun taimea 2,5 metrin välein. Kuusen taimia hehtaarille istutetaan noin 1 800 ja männyn taimia 2 000.

Koivun taimien riesana ovat hirvieläimet.

– Kaikkiin paikkoihin ei koivua voi laittaa. Jos on paljon hirviä, ne syövät taimiston. Istutustaimi kelpaa hirvelle paljon paremmin kuin luonnontaimi, koska se on pehmeämpää, makeampaa ja maukkaampaa. Se on hirvieläinten herkkua.

”Käsi ja olkapäät joutuvat koville, kun 1 600 kertaa päivässä lyö putken maahan”, Heikki Hakkarainen kuvailee.

Hakkaraisen mukaan kasvultaan heikko hieskoivu nousee luontaisesti hakkuuaukeille ensimmäisenä ja pyrkii valtaamaan hakkuuaukiot.

– Jos maan pinta rikotaan, siihen kasvaa hyvin helposti hieskoivua. Luontainen rauduskoivu kasvaisi suuremmaksi, ja siitä saa tukkia paljon paremmin, mutta luontaisesti kasvatettuna se jää aina hieskoivun varjoon.

Kun hakkuuaukeille jätetään säästöpuuksi taloudellisesti vähempiarvoisia hieskoivuja, voidaan sillä Hakkaraisen mukaan tehdä metsän kasvulle karhunpalvelus.

– Alussa hieskoivu kasvaa reippaasti, mutta siihen ei tule niin paljon pituutta ja kokoa kuin rauduskoivuun.

METSURILLE TAIMESTA NOIN 10 SENTTIÄ

Metsurit työskentelevät istutustyömailla urakalla.

– Meillä on työehtosopimuksen mukainen urakkapalkka. Se on vedetty aika kireäksi. Siinä saa töitä tehdä. Taksa koostuu monesta eri asiasta. On maaperäluokkaa, maastoluokkaa, varmaan kymmenkunta eri kohtaa, joista muodostuu istutustaksa. Joka kohdasta saa sentin osia. Me itse taksoitamme istutusalueen. Noin 8,5 ja 11 sentin välillä on taksa vaihdellut, luottamusmiehenä metsänhoitoyhdistyksessä toimiva Hakkarainen kertoo.

Tähän kasvaa Heikki Hakkaraisen istuttama koivu.

Pienet alat istutetaan yksin ja isommat kaverin kanssa. Kokeneet metsurit opastavat harjoittelijoita.

– Paljon nuoria ei kuitenkaan ole laitettu vanhempien metsurien seuraan, koska opastamiseen käytetty aika syö työtulosta.

AMMATTIMETSURI TURVAA LAADUN

Suomessa istutetaan vuosittain noin 150 miljoonaa puuntainta, viime vuonna peräti 170 miljoonaa. Hakkarainen laskee omaksi istutusmääräkseen keväisin keskimäärin noin 40 000–50 000 tainta. Istutus ei ole yhtäjaksoista, vaan istutuspäivien välissä hän tekee yleisintä perustyötään taimikon harvennusta.

Metsänhoitoyhdistys Kanta-Hämeellä on kymmenkunta omaa metsuria. Sitä mukaa, kun suomalaiset metsurit ovat harvenneet, heidät on korvannut ulkomainen työvoima. Tilanne Suomessa on oman työvoiman suhteen parempi kuin Ruotsissa.

– Ruotsi on pulassa, koska se teettää lähes kaiken ulkomaisella työvoimalla, jota koronakeväänä oli vaikea saada. Siellä piti istuttaa 300–400 miljoonaa tainta. Jos tänä keväänä jäi suuri osa istuttamatta, ensi keväänä taakka on vielä isompi.

”Jo 20 vuotta on puhuttu, että metsurit rupeavat häviämään metsistä”, Heikki Hakkarainen pohtii.

Hakkaraisen mukaan Suomea uhkaa sama tilanne.

– Metsureiden keski-ikä rupeaa olemaan Kanta-Hämeen yhdistyksellä 55–56 vuotta. Jo 20 vuotta on puhuttu, että metsurit rupeavat häviämään metsistä, kun asialle ei ole tehty mitään.

Suomalainen metsuri on Hakkaraisen mukaan kylämetsuri, jonka metsänomistajat tuntevat ja joka tekee laadukasta työtä.

– Kanta-Hämeen istutusalat ovat pieniä. Sen verran isänmaallisia meillä kannattaisi olla, että istutukset teetetään kotimaisilla metsureilla, jos heitä on saatavissa. Sekin raha jäisi Suomeen, Hakkarainen pohtii.

”ISTUTUS ON METSÄN ALKU”

”Koen metsäalan tulevaisuuden valoisana”, sanoo opiskelija Vilma Vuorenpää.

– On turha pelätä, että meiltä metsät katoavat. Vaikka metsää kaadetaan, koko ajan tilalle istutetaan paljon puita. Istutus on uuden metsän alku. Se on tärkeää työtä!

Näin miettii metsätalousinsinööriksi Hämeen ammattikorkeakoulussa Evolla opiskeleva Vilma Vuorenpää, 22.

Vuorenpäällä on ollut läheinen suhde metsään pikkutytöstä lähtien. Hänen isänsä Hannu Vuorenpää on metsuri, ja monet muutkin sukulaiset ovat työskennelleet metsäalalla. Viime kesänä hän harjoitteli metsänistutusta. Kuluneella istutuskaudella oli vuorossa toimihenkilöharjoittelu. Hän huolehti Kanta-Hämeen metsänhoitoyhdistyksessä taimihuollosta ja teki myös istutustyömaiden tarkastuksia.

Vuorenpään mukaan nykyisin on vaihtoehtoisia tapoja hoitaa metsää.

– Tällä hetkellä aukkohakkuulle on vaihtoehtona eri ikäisen metsän kasvatus, perinteisen aukkohakkuun vaihtuminen uudistushakkuuksi. Itse olen kuitenkin perinteisen ja oikea-aikaisen metsänhoidon kannalla. Istutetaan ja hoidetaan taimikot. Sillä lailla metsä toimii mielestäni hyvin.

Vuorenpään mukaan metsänhoidon koulutus on nykyisin monipuolista.

– Vaihtoehtoisia metsänkasvatustapoja opetetaan suhteellisen objektiivisesti, ja niistä saa itse muodostaa mielipiteen.

– Luontoasioita käydään läpi, ja niistä myös tieto lisääntyy. Nykyään pidetään tarkasti huolta, että hakkuun jälkeen metsään jää säästöpuita, lahopuita ja kaiken näköistä muuta. Sillä edistetään metsän monimuotoisuutta.

”Metsä kasvaa koko ajan, ja työtä näyttäisi olevan tulevaisuudessa hyvin tarjolla”, sanoo opiskelija Vilma Vuorenpää.

Vuorenpään mielestä sekametsän kasvatus on hyvä idea.

– Sellainen metsä, jossa on vain samaa puuta, on yksipuolinen kaiken muun eliöstön kannalta. Sellainen on toimiva, jossa on sekä lehtimetsää että havupuuta.

Hän pitää metsän istutusta tärkeänä osana metsän kasvatusta.

– Olen käsittänyt, että se on metsureillekin mielekästä touhua. Se tuo työnkuvaan vaihtelua, kun koko vuotta ei tarvitse raivata.

Vuorenpää arvioi metsäalan koneistuvan lisää ja osan metsureista suuntautuvan uusien työmahdollisuuksien perässä jatko-opintoihin. Mutta myös käytännön metsureita tarvitaan, ja heitä koulutetaan.

– Itse koen metsäalan tulevaisuuden valoisana. Metsä kasvaa koko ajan, ja työtä näyttäisi olevan tulevaisuudessa hyvin tarjolla. Koronakevään takiakaan ei ollut huolta työpaikasta!

 

”ISTUTTAJAPULAA EI TULLUT”

”Korona ei meillä oikeastaan vaikuttanut työtilanteeseen mitenkään”, metsäesimies Paula Pusula kertoo.

Metsäesimies Paula Pusula valvoi istutuksia Kanta-Hämeessä Hattulan, Hauhon, Kalvolan ja Rengon alueilla. Hänen mukaansa työvoima riitti istutusalueella, mutta orastava taimipula aiheutti jännitystä siitä, pitääkö osa istutuksista siirtää syksyyn tai peräti ensi kevääseen.

– Työvoimasta ei ollut pulaa – pikemminkin päinvastoin. Korona ei meillä oikeastaan vaikuttanut työtilanteeseen mitenkään. Lauha talvi vaikutti sillä tavoin, että muokkaukset tehtiin etupainotteisesti. Heti vapun jälkeen päästiin istuttamaan. Aluksi oli kylmää, ja kun taimet tulivat jäisinä, ne eivät aivan hetkessä sulaneet. Mutta itse istutus sujui hyvin.

Työvoimana Pusulan istutusalueella oli neljä omaa metsuria sekä yksi harjoittelija ja kolme kausityöntekijää. Lisäksi käytössä oli kaksi virolaisesta työvoimasta koostuvaa koko yhdistyksen alueella liikkuvaa ryhmää, johon kumpaankin kuului nelisen työntekijää.

– Virosta ei ensin pitänyt päästä ketään. Mutta MTK:n kyselyn jälkeen he saivat kuitenkin luvan tuoda miehet Suomen puolelle. Yksi porukka oli koko ajan Suomessa. He eivät edes lähteneet rajan toiselle puolelle, kun koronahässäkkä alkoi.

Taimet istutustyömaille tulivat pääosin Nurmijärven ja Vierumäen taimitarhoilta. Alussa taimia riitti, mutta istutusten kääntyessä loppusuoralle alkoi ilmetä niukkuutta.

– Taimia saimme loppujen lopuksi riittävästi, mutta hieman jouduimme joustamaan taimityypeistä. Esimerkiksi kaksivuotiaan kuusen tilalle jouduimme ottamaan puolitoistavuotiasta kuusta.

 

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT HARRI NURMINEN

UPM sulkee Jyväskylän vaneritehtaan – Pääluottamusmies: ”Ketään ei jätetä yksin”

UPM sulkee vaneritehtaansa Jyväskylässä heinäkuun lopussa ja jättää 147 ihmistä työttömäksi. Pääluottamusmies Jarno Kemiläinen toteaa, että huonossa tilanteessa hyvää on perusturvaa parempi paketti uudelleen työllistymiseen ja kouluttautumiseen. Eikä ketään jätetä yksin, Kemiläinen lupaa.

KUVA YLLÄ: UPM Plywoodin vaneritehtaan portilla vasemmalta Jari Savolainen, Milja Torstensson, pääluottamusmies Jarno Kemiläinen ja työsuojeluvaltuutettu Matti Väänänen. Heillä on takanaan yhteensä 105 työvuotta tehtaalla.

28.7.2020

Vaneritehtaalaiset ovat pääluottamusmiehen mukaan tavattoman pettyneitä siihen, että UPM päätyi lopettamaan tehtaan, vaikka UPM Plywood tahkosi viime vuonna kovaa tulosta ja koko konsernilla oli ennätysvoitot.

– Mutta se on sanottava, että saimme hyvässä hengessä neuvoteltua työnantajan kanssa perusturvaa paremman paketin, pääluottamusmies Jarno Kemiläinen kertoo.

”NYT JOS KOSKAAN!”

– Jos yhtään on miettinyt opiskelemista uuteen ammattiin, kannattaa opiskelukortti katsoa nyt!

Vaneritehtaalaisilla ei ole lomien jälkeen työvelvoitetta irtisanomisajaltaan eikä palkanmaksu katkea, vaikka saisi töitä tai lähtisi opiskelemaan. Jos opiskelupaikka tutkintoon heltiäisi heti syyskuussa, opintoja voisi suorittaa täydellä palkalla seuraavat kuusi kuukautta.

– Tämän perään voisi vielä opiskella 200 päivää korotetulla ja sitten vielä 200 päivällä tavallisen suuruisella ansiosidonnaisella työttömyyskorvauksella.

Jari Savolainen on työskennellyt tehtaalla 31 vuotta.

Tutkintoa opiskelevalle UPM korvaa tietokonekuluja, kirjoja ja kurssimaksuja 2 000 euron edestä.

– UPM maksaa myös maksullisia koulutuksia 5 000 euroon asti, jos se auttaa työllistymään jos haluaisi lähteä vaikka taksiajolupaa hankkimaan.

Kemiläinen kertoo, että vaneritehtaalla saatiin muutosturva kattamaan kaikki vakinaiset työntekijät, ei vain viisi vuotta talossa olleet kuten laki määrittelee.

VALMENNUSTA TULEVAAN, KAIKILLE

Jokainen saa halutessaan tavata konsulttiyrityksen henkilökohtaisen muutosvalmentajan. Työntekijöille on myös jo pidetty informaatiotilaisuuksia, joissa ovat olleet mukana Teollisuusliitto, Teollisuuden työttömyyskassa ja TE-keskus.

Pääluottamusmies tietää, että jotkut aktiivisimmat lähtivät jo heti yt-neuvotteluista uutisen kuultuaan soittelemaan Jyvässeudun työnantajille. Ja hyvä niin. Kaikille ei työn hakeminen ole kuitenkaan helppoa, kun viimeisimmästä opiskelusta on jo vuosikymmeniä.

– Jotkut ovat tehneet täällä 20–30 vuotta työtä. Oma tehtävä ja rutiinit osataan. Mutta ihan kaikilla ei ole edes pankkitunnuksia, vaikka yhteiskunnassa luotetaan, että kaikilla on. On todella haastavaa etsiä töitä, jos ei ole älypuhelinta eikä voi selata TE-palvelujen sivuilta vapaita työpaikkoja. Ja jos ei ole pankkitunnuksia, ei pysty edes ilmoittautumaan netissä työnhakijaksi TE-toimistoon eikä muidenkaan viranomaisten sivuille.

– Mutta jokaisen kanssa käydään läpi kaikki, ihan perusasiatkin, jos tarvetta on. Jokaisen kanssa katsotaan, mitä koulutusta tarvitaan. Ja jos ei tiedä, mitä CV tarkoittaa, ei sitä tarvitsekaan tietää ja osata. Ketään ei jätetä yksin, Kemiläinen alleviivaa.

Milja Torstensson on työskennellyt tehtaalla 14 vuotta.

Pääluottamusmies toteaa, että ylimääräistä tukea annetaan heille, jotka työllistyäkseen sellaista tarvitsevat.

Toisaalta tehtaan väessä on heitäkin, joilla on jo pitkään ”muhinut päässä” oman yrityksen perustaminen.

– Vaikka en olekaan sitä mieltä, että kaikkien suomalaisten työntekijöiden pitäisi ryhtyä mikroyrittäjiksi, oma yritys on varmasti hyvä vaihtoehto joillekuille. Henkilöllä on mahdollisuus saada 10 000 euron starttiraha, jos hän käy TE-toimiston yrittäjäkurssin ja saa Gradiasta yrityksen perustamisneuvonnasta myönteisen lausunnon liikeidealleen ja -suunnitelmalleen. Onhan se tuntuva summa.

KAUPUNKI JA YRITYKSET HEREILLE

– Kaikkihan tietävät, missä jamassa kuntien taloudet ovat. Samaan aikaan hoiva-aloilla on huutava pula käsistä.

Kemiläinen – Jyväskylän kaupunginvaltuutettu – kaavailee, että nyt kannattaisi koota kiinnostuneista vaneritehtaan työntekijöistä 20–30 hengen oppisopimuskoulutettavien ryhmä. Opiskelijat saisivat itselleen lähihoitajan koulutuksen, ja kaupungin kotihoito lisää työntekijöitä.

– Kaupunkikin saisi kiillotettua kuvaansa, Kemiläinen arvioi ja kertoo olevansa näinä päivinä kaupungin johtoon yhteyksissä.

Työsuojeluvaltuutettu Matti Väänänen on työskennellyt tehtaalla 40 vuotta ja viisi kuukautta.

Pääluottamusmies alleviivaa sitäkin, että vaneritehtaalta vapautuu nyt prosessiteollisuuden ammattilaisia, jotka ovat tottuneet vuorotyöhön.

– Pienellä muuntokoulutuksella yritykset saisivat itselleen hyviä työntekijöitä, olipa materiaalina puun sijasta muovi tai metalli, kun prosessiteollisuus on sinänsä jo tuttua.

Vaneritehtaalta on jo yksittäisiä ihmisiä hyväksynyt siirron UPM:n muille tehtaille. Kemiläinen kertoo, että samoin jotkut ovat saaneet työtä muista puualan yrityksistä, joita seutukunnalta onneksi löytyy. Työnantaja avustaa muuttokuluissa, samoin lokakuuhun asti vuokrassa ja työmatkakuluissa, jos asunto jää vielä Jyväskylän seudulle.

– Mutta on aivan luonnollista, että kaikki eivät voi lähteä kauaksi Jyväskylästä, perhe- tai muista syistä.

UPM, HÄIRIKÖINNIN KUNINGAS

Hyväksi hiottu muutospaketti ei poista vaneritehtaalaisten tavatonta pettymystä UPM:n toimintaan. UPM Plywoodin liiketoimintajohtaja Mika Sillanpää on puhunut ”työmarkkinahäiriöistä” yhtenä taustasyynä Jyväskylän tehtaan sulkemiseen viitaten työntekijäpuoleen, vaikka UPM on ollut ajamassa Metsäteollisuus ry:n kovaa linjaa. Työnantajapuoli esimerkiksi esti työntekijöitä tekemästä töitä viime vuoden tes-neuvottelujen aikaan kuuden päivän työsulullaan.

Pääluottamusmies Jarno Kemiläinen on työskennellyt tehtaalla 20 vuotta. Kemiläinen on nähnyt vaneritehtaalla viettämänsä kahden vuosikymmenen työrupeaman aikana, miten kovaa linjaa UPM on ryhtynyt vetämään suomalaisen sopimusyhteiskunnan murentamiseksi.

– UPM on itse ollut työmarkkinoiden häirikkö isoimmasta päästä. Sen toiminnan takia Teollisuusliitto on joutunut puolustamaan työntekijöiden oikeuksia. Meitä Jyväskylän vaneritehtaalla käytetään nyt sijaiskärsijöinä, kun Teollisuusliitolle halutaan antaa näpäytys.

– UPM:n ylimmälle johdolle työn teettäminen halvemmalla olisi muka avain kannattavuuteen. Tähtäimessä on ollut jo pitkään 3/7:n eli keskeytymätöntä kolmivuorotyötä tekevien työntekijöiden palkkojen alentaminen, Kemiläinen toteaa miljardivoittoja tahkoavan konsernin suhtautumisesta suomalaiseen sopimusyhteiskuntaan.

”Jos yhtään on miettinyt opiskelemista uuteen ammattiin, kannattaa opiskelukortti katsoa nyt”, kehottaa pääluottamusmies Jarno Kemiläinen (toinen oikealta). Tehtaan portilla myös Jari Savolainen, Milja Torstensson ja työsuojeluvaltuutettu Matti Väänänen.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN

TYÖYMPÄRISTÖ: Elpymiseen on oikeus, luonnollisesti

Jokaisella on oikeus määräaikaisiin palkallisiin lomiin, sanotaan YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 24. artiklassa. Siihen on pätkätyöläisten Suomessa vielä matkaa. Ohjeistuksia rentouttavaan lomaan kirjoitetaan kosolti. Vaan löytyykö luonnosta se kaikkein paras elpymisen paikka?

Työympäristöasiantuntijat, psykologit ja työterveyshuollon palkolliset ovat kirjoittaneet monenlaisia ohjeistuksia elpymistä tukevaan lomailuun. Niiden ytimessä on yleensä aika samantapaisia asioita.

Pidä lomaa vähintään 2–3 viikkoa yhteen menoon. Tee lista asioista, jotka sinun on hoidettava lomalta palattuasi. Ja unohda se loman ajaksi. Sulje työsähköposti ja -kännykkä, ja jos mahdollista, älä vilkuile niitä edes salaa loman aikana. Aivotkin tarvitsevat rentoutuksensa.

Älä suorita lomaasi. Tosin pieni matka vaikka heti loman alussa – mieluiten kotimaassa näinä korona- ja ilmastonmuutoksen aikoina – voi olla hyvä keino irrottautumiseen työstä. Matkaakaan varten ei kannata tehdä minuuttiaikataulua, kuten ei millekään muullekaan asialle lomalla.

Lomalla pitää tehdä niin erilaisia asioita työhön nähden kuin vain voi. Ja sellaisia, joista itse pitää. Vaikkapa kerrankin nähdä ystäviä ihan ajan kanssa. Alkoholijuomien liiallinen käyttö ja tissuttelu olisi tervettä unohtaa. Alkoholittomissa juomissa on valikoimaa.

Jos lomalla tulee työasioihin liittyvä valtaisa oivallus mieleen, kannattaa se kirjoittaa muistiin. Ja sitten unohtaa, aivan samalla lailla kuin se töihin jätetty toinenkin lista.

Lomalta kannattaisi palata puolivälissä viikkoa. Näin palaaminen työhön ei stressaisi liikaa.

Ja ympäri vuoden, myös lomalla, kannattaa nukkua riittävästi. Mikään ei voita unta mielen puhtaanapitolaitoksena. Kunnon unet selvittelevät vaikeita asioita, virkistävät, elvyttävät, ratkovat ongelmia ja pitävät yllä luovuutta.

LUONTO PITÄÄ STRESSIN LOITOLLA

Yhä enemmän kertyy tutkimustietoa siitä, että luonto elvyttää sekä ihmisen kehon että mielen. Jo lyhyen ulkoilun luonnossa tiedetään laskevan sydämen sykettä ja verenpainetta. Luonto vahvistaa vastustuskykyä. Luonnossa liikkuminen lievittää stressiä ja parantaa mielialaa kunnon kohentamisen ohella.

Yksi aivan tuoreimmista alan tutkimuksista on Tytti Pasasen tohtorinväitöskirja Tampereen yliopistoon. Kokeellisesti toteutettu tutkimus osoitti, että luontoympäristöjen läheisyys voi vähentää stressiä ja kannustaa liikkumaan. Nämä tekijät puolestaan ovat yhteydessä pidempiaikaiseen hyvinvointiin. Mitä suurempi oli tarve vähentää stressiä, sitä suurempana oli koettu elpyminen ja hyvinvointi luonnossa oleskelun jälkeen, kun taas toive olla yksin oli yhteydessä matalampaan elpymiseen ja hyvinvointiin.

Kävely on tutkimuksen mukaan puolestaan aivan riittävän tarkka ohjelma sille, että luontoliikunta saa stressin hellittämään. Neljän–kuuden kilometrin kävely luonnossa lisäsi elpymistä ja positiivista mielialaa yhtä lailla riippumatta siitä, tekivätkö osallistujat elpymis- tai muita psykologisia harjoitteita kävelyn aikana vai eivät.

Kokonaisuudessaan Pasasen tutkimuksen tulokset täydentävät ja tukevat näyttöä siitä, että hyvin monenlaiset luontoaltistukset kohottavat mielialaa, lisäävät elpymistä ja pitävät yllä niin fyysistä kuin psyykkistä terveyttä. Lähiluontoa ei kannattaisi hävittää, etenkään kaupungeissa.

SAIRASTUMINEN EI SAA ESTÄÄ LOMAILUA

Työntekijällä on oikeus vuosilomaa täydentäviin lisävapaapäiviin sairaudesta, tapaturmasta tai lääkinnällisestä kuntoutuksesta johtuvan poissaolon ajalta. Jos työntekijälle ei työkyvyttömyydestä johtuen kerry vähintään neljää viikkoa vuosilomaa, sitä täydennetään lisävapaapäivillä, joista on säädetty vuosilomalain 7 a §:ssä. Lisävapaapäivät eivät ole varsinaista vuosilomaa, mutta käyttäytyvät monelta osin samalla tavalla.

Vuosilomalakiin tehtiin loman turvaava muutos viime vuonna, jotta Suomessakin noudatettaisiin EU:n tuomioistuimen oikeuskäytäntöä.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVA KITI HAILA

TYÖYMPÄRISTÖ: Glyfosaatti vaikuttaa eläimiinkin

Rikkaruohomyrkky glyfosaatti on erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttava kemikaali, jonka käyttö vaatii tarkastuksia työterveyshuollossa. Uraauurtavat suomalaistutkimukset paljastavat, että glyfosaatti vaikuttaa myös eläimiin ja jää pitkäksi aikaa maaperään.

Biologi ja tutkija Marjo Helanderin johtama ryhmä Turun yliopistossa sai vuonna 2017 Suomen Akatemialta rahoituksen neljän vuoden kokeellisiin tutkimuksiin. Haluttiin selvittää, miten glyfosaatti vaikuttaa ei-kohde-organismeihin. Arkikielellä siis etsittiin vaikutuksia muihin kuin rikkakasveihin.

Viiriäisille syötettiin rehun mukana glyfosaattijäämiä, jotka alittavat kirkkaasti EU:n viranomaisten sallitut pitoisuudet rehussa. Verrokkiviiriäisten ryhmät saivat luomurehua. Samoin tutkittiin maaperään jäävän glyfosaatin vaikutuksia viljelykasvien siementen itävyyteen ja kasvuun.

– Viiriäisnaaraiden sulkien kehitys hidastui ja niiden munista kehittyi hieman vähemmän poikasia. Kun eläimet 12 kuukauden ikäisinä lahdattiin, löytyi niiden maksasta, munuaisista ja lihaksista glyfosaattia. Suurin osa glyfosaatista poistui ulosteiden mukana.

– Pelloista taas havaittiin, että pienetkin glyfosaattimäärät vähensivät siementen itävyyttä ja hidastivat taimien kasvua.

MERKITTÄVÄÄ, MYÖS IHMISELLE

Helanderin mukaan koskaan aiemmin ei ole julkaistu vertaisarvioitua tutkimusta, jossa selkärankaisille olisi tehty muutamaa päivää tai viikkoa pidempää tutkimusta glyfosaatin vaikutuksista. Viiriäinen ei ole vain ”mallilintu” eli siipikarjatuotannon kanoihin vertautuva tuotantoeläin. Viiriäinen on myös selkärankainen, kuten olemme me ihmisetkin.

Helander allekirjoittaa aiemmin julkaistun lausuntonsa siitä, että tutkimusten puute on ”hämmästyttävää”. Julkisuuteen yhdysvaltalaisten oikeusistuinten kautta paljastuneet asiakirjat osoittavat, että valmistava yritys on estänyt monella tavalla akateemista glyfosaattitutkimusta omaksi kaupalliseksi hyödykseen. Tällä on ollut Helanderin mielestä vaikutusta tutkimusten vähäisyyteen. Tarvetta olisi.

– Glyfosaatti on maailman eniten käytetty torjunta-aine. 90 prosenttia maailman geenimuunnelluista kasveista on muutettu sietämään glyfosaattia. Suomessa ainetta käytetään lähinnä suorakylvössä, mitä harjoitetaan 13–15 prosentilla maan pelloista. Rikkakasvit hävitetään ennen kylvöä ja toinen satsi laitetaan sadonkorjuun jälkeen. Suomessa ainetta käytetään myös vesakontorjunnassa, taimitarhoilla, puistoissa ja ulkoilualueilla.

Tutkija kertoo, että aiemmin oletettiin, ettei glyfosaatti voisi vaikuttaa muihin kuin kasveihin. Eläimiltä nimittäin puuttuu biokemiallinen kierto, eli niin sanottu sikimaattikierto, johon glyfosaatti vaikuttaa. Sen sijaan sikimaattikierto löytyy bakteereilta – ja niitä on kaikessa ja kaikkialla.

– Esimerkiksi meidän suolistomme on täynnä mikrobeja, ja niiden soluja on siellä enemmän kuin ihmisen omia soluja. Tämänkin takia glyfosaatin vaikutusten tutkiminen selkärankaisilla on mielenkiintoista ja tärkeää.

Glyfosaatin vaikutukset hyönteisiin ja niiden mikrobeihin on tutkimuksissa jo havaittu. Mehiläisten suoliston bakteereissa glyfosaatti vaikuttaa niin, että vastustuskyky heikkenee ja lento häiriintyy. Suomeenkin levinneen “pörriäiskadon” yhtenä mahdollisena taustatekijänä on Helanderin mukaan glyfosaatti.

TILANNE HYVÄ SUOMESSA

Tutkija luottaa lujasti ammatikseen glyfosaattia käyttävien taitoihin ja tietoihin maa- ja metsätaloudessa. Glyfosaatin ohjeistuksen mukaista käyttöä noudatetaan. Tavallisia kuluttajia Helander sen sijaan kehottaa lopettamaan kaiken Roundupin tapaisten glyfosaattivalmisteiden käytön. Rikkaruohot pitää puutarhassa jaksaa torjua käsin tai maata muokkaamalla tai kattamalla. Tai sitten pitää antaa niiden kasvaa, ovat usein kauniitakin, Helander naurahtaa.

Suomessa glyfosaattia ei saa käyttää viljojen pakkotuleennuttamiseen toisin kuin muualla maailmassa yleisesti tehdään.

– Suomalaisesta viljasta tehtyä leipää tai pienpanimoiden oluita pitäisi mainostaa sillä, että niissä ei ole glyfosaattia. Se olisi hieno suomalaisen ruoan myyntivaltti.

OHJEISTUSTA SUOJAUTUMISEEN GLYFOSAATILTA

Työterveyslaitos on julkaissut ohjeistuksen ja opetusvideon suojautumiseen. Laitos toteaa, että glyfosaatilla on epäilty olevan syöpävaarallisia vaikutuksia, mutta pitää näitä kiistanalaisina. WHO:n kansainvälisen syöväntutkimuslaitoksen eli IARC:n mukaan glyfosaatti on todennäköisesti syöpää aiheuttava aine.

Glyfosaatille altistuminen tapahtuu ihon kautta, hengitysteitse ja käsistä suuhun. Altistumista on helpointa arvioida tutkimalla sen määrää virtsanäytteestä, laitos ohjeistaa. Saman laitoksen erityisasiantuntija Susanna Mäki muistuttaa yleisellä tasolla siitä, että suojainten valinta tulee tehdä työpaikan riskinarvioinnin mukaisesti.

Kemikaalien tiedot on Mäen mukaan tarkistettava niiden käyttöturvallisuustiedotteista, varsinkin suojautumisen kannalta tärkeät vaara- ja turvalausekkeet. Myös töihin tulevat kesätyöntekijät tulee perehdyttää ja heille tulee antaa tietoa kemikaalien haitoista ja suojainten käytöstä, asiantuntija muistuttaa.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVITUS EMILIE UGGLA

Lue lisää: