TYÖYMPÄRISTÖ: Kielimuuri ei saa olla este

Erityisalojen työpaikat ovat usein pieniä, ja joukossa on myös paljon monikansallisia työpaikkoja, kertoo työympäristöasiantuntija Jouni Salonen. Kielimuuri ei saa estää kunnon perehdytystä.

Jouni Salosen vastuulla Teollisuusliiton työympäristöyksikössä ovat ennen kaikkea työtapaturmat ja ammattitaudit ja niiden vahingonkorvausasiat. Mutta liiton pyörähdettyä käyntiin tämän vuoden alussa Salonen toimii myös erityisalojen sektorin työympäristöasiantuntijana. Kaikkiaan Teollisuusliitossa on neljä sektoria.

– Olen aloittanut oman perehdyttämiseni. Olen ollut jo esimerkiksi varhaisjakelussa jakajana, käynyt kukkapuutarhalla, kirjapainoissa ja karjatiloilla. Tavoitteenani on tutustua tämän vuoden aikana kattavasti erityisalojen työpaikkoihin, Salonen kertoo.

Salonen pyrkii näkemään ensimmäiseksi nimenomaan hyvin hoidettuja, turvallisia työpaikkoja, jotta tietoa erityisalojen hyvistä käytännöistä pystyy sitten jakamaan eteenpäin. Tieto tulee tarpeeseen, sillä se on Saloselle jo valjennut, että sektorin sopimusaloilla kenttä on tavattoman pirstaleinen.

– Erityisalojen työpaikat ovat keskenään hyvin erilaisia. Esimerkiksi matalapalkka-alojen työpaikkoja löytyy runsaasti, samoin monikansallisia työpaikkoja kuin myös niitä, joissa järjestäytymisaste on alhainen.

– Kielimuurin takia perehdytys on iso ongelma. Miten taataan, että jokainen työntekijä perehdytetään niin, ettei hän joudu itse vaaraan tai että hän ei ole vaaraksi muille? Tämä on varmasti haaste työnantajallekin. Laki kuitenkin sanoo, että jokainen työntekijä on perehdytettävä ja vielä niin, että se tapahtuu työntekijälle ymmärrettävällä tavalla. Työnantajalla on perehdyttämis- ja valvontavelvollisuus.

Jouni Salonen. KUVA KITI HAILA

Salonen ei ota kantaa siihen, pitääkö paikalle hankkia perehdytystä varten tulkki. Laki kuitenkin määrää, että perehdytyksen on tapahduttava niin, että työntekijä todella ymmärtää asian.

Pitäisikö ammattiliittojen palkata lisää henkilöitä, joilla olisi muutakin kielitaitoa kuin suomi tai ruotsi?

– Totta kai, rekrytoinnissa tulisi aina huomioida se, miten suuri merkitys kielitaidolla on kyseisessä työtehtävässä. Tällä hetkellä liitossa on englannin, venäjän ja espanjan taitajia.

Erityisalat ovat niin erilaisia keskenään, että Salosen mukaan on tähän mennessä ollut todella vaikeaa havaita mitään yhtenäisiä ongelmia – kenttäähän riittää muodista huoltoon ja kunnossapitoon, talotehtaista turkistarhoihin ja sikaloista varhaisjakeluun.

– Mutta yleisesti voin sanoa, että pienillä työpaikoilla henkilökohtaisista suojaimista on tullut kyselyjä, Salonen kertoo.

Työympäristöasiantuntija painottaa taas lain selkeää tekstiä. Henkilökohtaisten suojainten hankinta perustuu riskinarviointiin. Jos riskinarvioinnissa todetaan, että vaaraa ei pystytä kokonaan poistamaan, on työnantajan hankittava asianmukaiset suojaimet.

– Ei tässä pitäisi olla mitään epäselvyyttä, Salonen painottaa.

– Oli pulma millainen tahansa, miltä sopimusalalta tai sektorilta tahansa, aina voi soittaa meidän työympäristö- ja sosiaaliturva-asioiden neuvontapuhelimeemme.

TYÖYMPÄRISTÖ- JA SOSIAALITURVA-ASIOIDEN NEUVONTA

ma–pe kello 8.30–15
puh. 020 690 449

 

ERITYISALOJEN SEKTORIN SOPIMUSALAT

Jakajat

Lasitus-, rakennuslasitus- ja lasinjalostusala

Maaseutuelinkeinot

Media- ja painoalan työntekijät

Metsäala

Metsäkoneala

Puutarha-ala

Taimitarha-ala

Tekninen huolto ja kunnossapito

Tekstiili- ja muotiala

Tekstiilihuoltoala

Turkistuotantoala

Turvetuotantoala

Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry

Viher- ja ympäristörakentamisala

 

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

Sivun yläreunan kuva: Huiskulan puutarha Turussa on esimerkki turvallisesta työpaikasta. Tulppaaneja keräämässä etualalla Saga Suni ja Olena Ivanashko.

Valmetin ammattilaiset huoltavat myös Indonesiassa

Väestöltään 260 miljoonaisessa Indonesiassa suuri työntekijämäärä on kustannustehokkaampi kuin kalliit koneet ja laitteet. Valmetin huoltokeskuksessa Bekasissa on toisin. Kilpailukyky syntyy suomalaisesta, korkeasta teknologiasta ja paikallisten, koulutettujen osaajien yhteistyöstä.

Desi Supiyanti ja Candra Waluyojati kertovat työstään ja elämästään. VIDEO STOORISOPPI

Huolto-operaattori Desi Supiyanti, 23, ja työnjohtaja Candra Waluyojati, 36, ovat kumpikin opiskelleet kemiantekniikkaa. Nyt he työskentelevät teknologiayhtiö Valmetin huoltokeskuksessa valmistaen paperikoneiden teloihin pinnoitteita.

– Tiimimme vastaa siitä, että valmistamme tänne huoltoon tulleisiin teloihin sopivan kumi-, polyuretaani- tai komposiittipinnoitteen. Pinnoitteen valinta riippuu telan käyttötarkoituksesta, ja siinä pitää huomioida useita asioita, kuten karheus ja kovuus sekä ennen kaikkea kestävyys, Supiyanti kertoo.

Enimmillään 12-metriset ja läpimitaltaan kaksimetriset telat tuodaan huoltoon eri puolilta Indonesian saarivaltiota. Esimerkiksi matka Sumatran saarelta huoltokeskukseen saattaa kestää kaksikin viikkoa, vaikka matkaa on alle 800 kilometriä.

Kuluneen tai vioittuneen telapinnan hionta alkaa läpikotaisella mittauksella ja jatkuu hionnalla, jossa hyödynnetään viimeisintä 3D-teknologiaa.

– Pinnoitteen asennusvaihe on kriittinen. Se tapahtuu suljetussa tilassa, sillä jos pinnoitteeseen tarttuu vaikkapa hyttynen, se menee uusiksi, Waluyojati korostaa.

Desi Supiyanti ja Candra Waluyojati pitävät työtään telapinnoitusyksikössä monipuolisena ja haasteellisena.
KUVA STOORISOPPI

ALUSSA OLIVAT SUO, KUOKKA JA JUSSI

Mutta palataanpa alkuun. Valmet on toimittanut paperi- ja selluteollisuuden koneita ja laitteita jättivaltio Indonesiaan vuodesta 1991. Tähän asti niitä on huollettu Thaimaasta käsin, mutta viime syyskuussa Valmet avasi huoltokeskuksen Bekasiin, joka sijaitsee maan pääkaupungin Jakartan kupeessa.

– Indonesia on Valmetille iso markkina Aasian ja Tyynenmeren alueella. Se on Kiinan ja Japanin jälkeen suurin paperin ja sellun valmistaja, perustelee johtaja Miikka Kettunen investointipäätöstä.

– Mitä paremmin pystymme täällä kasvavilla markkinoilla palvelemaan asiakkaitamme ja kasvattamaan markkinaosuuttamme, sitä enemmän tulee myös tilauksia ja työtä Suomeen, johtaja Pekka Kivioja jatkaa.

Kivioja on ollut mukana projektissa alusta alkaen ja nähnyt monenlaisia toimintakulttuurien eroja.

– Jos nyt lähdetään siitä, että perustuksia alettiin kaivaa kuokalla, ei edes lapiolla, hän muistelee 6 000 neliöisen rakennusprojektin alkuvaiheita.

Jos indonesialaiset rakennusmenetelmät ja -standardit aiheuttivat ihmetystä suomalaisissa, niin suurimmat yllätykset ilmenivät aikataulun hallinnassa.

– Jos aikataulu on tehty Suomessa, se ei pidä Indonesiassa, Kettunen toteaa.

Sen lisäksi, että byrokratia vie enemmän aikaa kuin Suomessa, niin kaikki rakentaminen tehdään paikan päällä.

– Täällä rakennusfirmoille iso miesmäärä on kätevämpi kuin kallis kone. En nähnyt koko projektin aikana edes yhtään naulapyssyä, Kivioja kuvailee.

Miikka Kettusen ja Pekka Kiviojan lisäksi Valmetilla Indonesiassa työskentelee muutama suomalainen myyntitehtävissä.
KUVA STOORISOPPI

OPPI KÄYTÄNNÖN TÖITÄ TEKEMÄLLÄ

– Töihin huoltokeskukseen haimme vastavalmistuneita teknikkoja ja insinöörejä, jotka pystyvät kommunikoimaan työssään englannin kielellä, ja joilla on oma-aloitteisuutta, Kettunen kertoo.

Yksi rekrytointikanava oli messutapahtuma Bandungissa, joka on maan merkittävimpiä koulutuskaupunkeja. Valmetin esittelytiskille jätettiin viitisen sataa hakemusta, minkä lisäksi työvoimaa haettiin työpaikkailmoituksilla.

Huolto-operaattorit ovat hyvin koulutettuja Indonesian mittakaavassa, mutta pitää muistaa, että koulutustaso ei ole niin korkea kuin Suomessa.

– Kun Suomessa puhutaan ammatillisen koulutuksen saaneista operaattoreista, he ovat ammattitaitoisia ja pystyvät itsenäiseen työskentelyyn. Täällä operaattori osaa painaa nappia, kun pitää painaa nappia, Kivioja kuvailee.

Valintojen jälkeen alkoi koulutusrumba. Valmet koulutti työntekijät tehtäviinsä muissa huoltokeskuksissaan, muun muassa Thaimaassa ja Ruotsissa.

Huoltokeskus työllistää tätä nykyä noin 65 työntekijää, joista huolto-operaattoreita on vajaat 30. Yhteensä Valmet työllistää satakunta työntekijää eri puolilla Indonesiaa.

VALMET TARJOAA KUNNON TYÖSUHTEEN

Indonesiassa palkkaus perustuu alueellisesti säädettyihin vähimmäispalkkoihin. Teollisuustyöntekijöiden lähtöpalkka on yleensä vähimmäispalkka ja valtaosalla se myös jää siihen.

Maan palkkaveturi on Jakarta, jossa vähimmäispalkka on 215 euroa kuukaudessa. Bekasi kuuluu Länsi-Jaavaan, jossa se on vain 90 euroa, mutta Jakartan läheisyys nostaa markkinapalkkoja siellä.

Valmetin huoltokeskuksessa lähdetään siitä, että säädetty vähimmäispalkka ei ole riittävä.

– Lähtöpalkka on noin 235 euroa kuukaudessa, jonka jälkeen se nousee kokemuksen ja tehtävien mukaan, Supiyanti sanoo.

Lakisääteisten työnantajavelvoitteiden, kuten sairausvakuutuksen ja sosiaaliturvan lisäksi Valmet tarjoaa luontoisetuna maksuttoman lounaan ja bussikuljetuksen.

Työntekijät eivät ole perustaneet ammattiyhdistystä, ainakaan vielä, mutta asiasta Supiyantilta ja Waluyojatilta kysyttäessä he olivat kuitenkin tietoisia, mikä ammattiyhdistys on.

TEKSTI TANJA HARJUNIEMI
KUVAT JA VIDEO STOORISOPPI

TYÖYMPÄRISTÖ: ”Tällä diagnoosilla ei palkkaa makseta”

Jotkut työnantajat yrittävät herkästi olla maksamatta sairausajan palkkaa tietyillä diagnoosikoodeilla. Mikään diagnoosikoodi ei itsessään ota kantaa palkanmaksuvelvollisuuteen. Kyse on aina tilanne- ja työehtosopimuskohtaisesta arvioinnista.

Työsopimuslaki takaa sairauden ja tapaturman perusteella oikeuden sairausajan palkkaan sairastumispäivältä sekä yhdeksältä seuraavalta päivältä. Tämä aika on niin sanottu Kelan omavastuuaika eli näiltä päiviltä Kela ei maksa sairauspäivärahaa.

Työehtosopimuksissa sovitaan työaikalakia pidemmästä sairausajan palkanmaksuvelvollisuudesta. Peruslähtökohta palkanmaksun epäämisessä on se, että palkka voidaan olla maksamatta vain, jos työntekijä on aiheuttanut työkyvyttömyytensä tahallisesti, rikollisella toiminnallaan, törkeällä huolimattomuudellaan tai kevytmielisellä elämällään.

TYÖUUPUMUS ON HÄLYTYSMERKKI

Erimielisyydet sairausajan palkanmaksun suhteen liittyvät usein tilanteisiin, joissa työnantaja vetoaa siihen, että sairauslomatodistukseen merkitty diagnoosikoodi on niin sanottu oirekoodi eikä varsinainen sairauskoodi. Yksi tällaisista diagnooseista on työuupumus, Z73.0.

Työuupumus itsessään ei ole sairaus eikä yksin sen perusteella tulisikaan kirjoittaa sairauslomaa. Sen sijaan työuupumukseen liittyy usein esimerkiksi unettomuutta, ahdistuneisuutta tai keskittymis- ja muistivaikeuksia. Nämä voivat vaatia lääketieteellisiä hoitoa ja aiheuttaa työkyvyttömyyttä. Niiden perusteella sairausajan palkka on maksettava.

Vaikka työuupumus yksinään ei olekaan peruste sairausajan palkanmaksulle, on se vakava hälytysmerkki työnantajalle. Työnantajalla on lain mukainen vastuu työn terveellisyydestä ja turvallisuudesta sekä työkuormituksen hallinnasta. Työnantajan on ryhdyttävä korjaamaan esimerkiksi työolosuhteita ja -järjestelyjä, työpaikan ilmapiiriä tai johtamista, mikäli yksikin työntekijä oireilee niin vakavasti, että saa työuupumusdiagnoosin.

Työntekijöiden on myös hyvä muistaa, että heillä on oikeus pyytää työterveyshuollosta selvitystä työkuormituksestaan, mikäli työtilanne tai työpaikan olosuhteet aiheuttavat sairausloman tarvetta. Työterveyshuollon tehtäviin kuuluu työnantajan tukeminen kuormituksen tasaamisessa ja muussa työhyvinvoinnin edistämisessä.

TYÖTERVEYSLÄÄKÄRI ARVIOI TYÖKYVYN

Lähtökohta työkyvyn ja työkyvyttömyyden toteamisessa on se, että työterveyslääkäri vertaa työntekijän terveydentilaa ja toimintakykyä työn vaatimuksiin. Lääkäri arvioi, onko työntekijä juuri omaan työhönsä työkykyinen vai työkyvytön. Mikä tahansa sairaus ei tee työkyvyttömäksi kaikkiin töihin. Esimerkiksi astma voi tehdä työkyvyttömäksi pölyisiin töihin, mutta ei tee työkyvyttömäksi toimistotöihin.

Useissa työehtosopimuksissa erikseen todetaan, että mikäli työnantaja ei hyväksy työntekijän esittämää lääkärintodistusta, hän voi kustannuksellaan osoittaa työntekijän toiselle lääkärille. Kohtuullista työnantajalta on joka tapauksessa se, että sairausajan palkanmaksuvelvollisuus kiistetään välittömästi lääkärintodistuksen toimittamisen jälkeen sen sijaan, että palkka vain jätetään mitään sanomatta maksamatta. Näin työntekijä voi heti kääntyä luottamusmiehen, työsuojeluvaltuutetun tai liiton sosiaali- ja työympäristöpäivystyksen puoleen.

TEKSTI SAILA RUUTH / TEOLLISUUSLIITON TYÖYMPÄRISTÖYKSIKKÖ
KUVA VILJA VEHKAOJA / LEHTIKUVA

Purjevenevalmistaja Nautorilla on tuulta purjeissaan

Tuotantotilojen laajennus, uusia työntekijöitä ja miljoonaluokan investointeja. Luksusluokan purjeveneiden valmistus Pietarsaaressa on myötätuulessa, ja tilauksia on jonossa aina ensi kesään asti.

Vuodesta 1966 alkaen Nautor on valmistanut suuria ja nopeita luksuspurjeveneitä, mutta yritys on myös joutunut selviytymään useista myrskyistä vuosien saatossa. Finanssikriisin jälkeen yritys ja koko ala kamppaili vastatuulessa, kun kysyntä ehtyi ja lisäksi Nautorissa jouduttiin turvautumaan lomautuksiin. Nyt tilanne on aivan toisenlainen.

– Tiedämme varmasti, että töitä on aina ensi kesään asti. Tilanne on siis harvinaisen hyvä, pääluottamusmies Stefan Sjölund kertoo tyytyväisenä.

Tuotanto käy täysillä kierroksilla ja seinät tulevat vastaan. Aiemmin tänä vuonna yrityksen koko verstastoiminta muutti Kruunupyystä Pietarsaareen kokoamistilan kustannuksella. Ensi kesänä on tarkoitus, että myös pienempien mallien tuotanto ja Kolpissa toimivat 80 työntekijää muuttavat saman katon alle. Se vaatii investointeja ja suuria lisärakennustöitä, jotka ovat jo alkaneet.

Logistiikka ja arki helpottuivat sen jälkeen, kun tuotanto ja työntekijät muuttivat Kruunupyystä Pietarsaaren. Osaston sisäänkäynnillä löytyy kuitenkin muistutus juurista. Oveen ripustetussa lapussa lukee Krombi, eli Kruunupyy paikallisella murteella, kertoo pääluottamusmies Stefan Sjölund. KUVA JOHANNES TERVO

– Ajatuksena on, että tällä tavoin voimme säästää kuljetuskustannuksissa ja helpottaa eri osastojen välistä yhteydenpitoa. Muuton jälkeen puheluita tarvitaan vähemmän ja edestakaiset ajot Kolpin ja Pietarsaaren välillä vähenevät. Tämä puoli parani jo nyt, kun Kruunupyyn tuotanto muutti tänne, Sjölund sanoo.

Hyvä työtilanne on tuonut mukanaan myös uusia työntekijöitä. Pelkästään tänä vuonna yritys on palkannut tuotantoon kymmenkunta työntekijää. Yksi yrityksen uusimmista työntekijöistä on puuseppä Nemes Zoltán, joka aloitti kesätyöt verstaassa reilu kuukausi sitten.

– Ammatiltani olen oikeastaan viulunrakentaja, joten teen täällä siihen verrattuna melko erilaista työtä. Ainoa yhtäläisyys on oikeastaan se, että kummassakin työssä käsitellään puuta. Työ on kuitenkin täällä erittäin mielenkiintoista, ja toivon, että saan jatkaa kesän jälkeen.

Vaihteleva työ. Puuseppä Nemes Zoltán rakentaa muun muassa hyllyjä, laatikoita, luukkuja, pöytiä ja lattioita erilaisiin venemalleihin. KUVA JOHANNES TERVO

Samalla kun Zoltán mittaa ja sahaa tammivanerista paloja, joista myöhemmin tulee laivaan hylly, hän kertoo hyvällä ruotsin kielellä, että hän ei ole pelkästään uusi tässä työpaikassa tai tällä alalla, vaan hän on myös uusi koko maassa, sillä hän muutti Suomeen Unkarista vuosi sitten. Hän on tyytyväinen saadessaan tehdä töitä yrityksessä.

– Jos haluat tehdä puutöitä käsityönä, tämä on luullakseni paras työpaikka Suomessa. Viihdyn täällä todella hyvin.

Rasmus Dahlvik nikkaroi veneen sisustusta. KUVA JOHANNES TERVO
Veneiden kaikki sisustukset ja huonekalut tehdään mittatilaus- ja käsityönä. Viilulevyt ommellaan yhteen,
jotta saadaan veneisiin yhtenäisiä saumattomia pintoja. Sebastian Byström neuloo viiluja yhteen. KUVA JOHANNES TERVO

TAKANA KOKONAINEN ARMADA

Vuosikymmenten aikana veistämön työntekijät ovat suunnitelleet, rakentaneet ja laskeneet vesille yli 2 000 Swan-venettä, josta on olemassa yli 100 erilaista mallia. Useimmat ovat yhä purjehduskunnossa.

– Olemme maailman johtavia toimijoita korkealuokkaisten purjeveneiden tuotannossa. Nautor-tuotemerkki on ollut olemassa jo 52 vuotta, Sjölund sanoo ylpeänä.

Suurista tuotantomääristä huolimatta Swan-veneet tai ainakaan niiden suurimmat mallit eivät ole mikään tavallinen näky Suomen saaristovesillä. Suurin osa tuotannosta menee vientiin, ja asiakkaita on kaikkialla maailmassa.

– Suurin osa menee Keski- ja Etelä-Euroopassa oleville asiakkaille, mutta meillä on asiakkaita myös kauempana, esimerkiksi Yhdysvalloissa. Mutta eihän vene läheskään aina mene sinne, missä omistaja asuu, vaan se voi sijaita missä tahansa ja toisen lipun alla, Sjölund sanoo.

Useimmiten asiakas tai purjeveneen kapteeni tulee miehistöineen hakemaan veneen itse.

– Niin se menee. Mutta useimmiten myös joku Nautorilta lähtee mukaan toimituspurjehdukselle. Pienempiä laivoja toimitetaan joskus myös rahtialuksilla tai kuorma-autoilla. Kuljetus on melko helppoa, kun köli ja peräsin kootaan paikalleen vasta, kun vene on perillä, Sjölund selventää.

Sjölund on itse ollut mukana toimitusmatkalla Englannin Southamptoniin, ja hän kertookin, että vesillä on pystyttävä ajattelemaan luovasti, koska veneet eivät ole täysin valmiita, kun ne lasketaan vesille.

– Vesillä täytyy käyttää hieman luovuutta, koska siellä on ratkaistavana paljon ongelmia, joista on selviydyttävä, vaikka kaikkia mahdollisia työkaluja ei ole mukana. Purjehdustaito ei kuitenkaan ole tarpeen tässä työpaikassa. Itselläni ei ole minkäänlaista venettä, hän sanoo ja nauraa päälle.

Nautorin ensimmäinen ikinä valmistama purjevene on valkoinen 11-metrinen Swan 36 vuodelta 1966. Tarantella-niminen purjevene on nykyään työntekijöiden käytössä. Veneiden muotoilu ja koko ovat muuttuneet paljon vuosien mittaan. KUVA JOHANNES TERVO

SUURISTA VENEISTÄ TODELLISIIN JÄTTIALUKSIIN

Kaikkien aikojen ensimmäinen Swan-vene Tarantella – vuonna 1966 valmistettu Swan 36 – ostettiin takaisin yritykseen vuoden 2003 lopulla. Nautorin 50-vuotisjuhlien yhteydessä Swan 50 -sarjan ensimmäinen vene laskettiin vesille, ja samalla myös Tarantella sai olla mukana. Tämä 36 jalkaa (10,9 metriä) pitkä vene on kunnostettu ja on nyt tuotantosalin nurkassa. Sen vieressä tai pikemminkin sen yläpuolella on valmis nykyaikainen Swan 78 (23,8 metriä). Sekä muotoilun että koon kehitystä ei voi olla huomaamatta. Sen tietää myös mallipuuseppä Per-Ole Brännbacka, jolla on 44 vuoden kokemus yrityksessä.

– 1970-luvun lopussa tuli 76 jalkaa (23,1 metriä) pitkä vene, joka oli mielestämme iso. Mutta sehän on pieni nykymittapuun mukaan. 1980-luvun puolivälissä rakensimme 102 jalkaa (n. 31,1 metriä) pitkän veneen, ja se alkoi jo olla oikeasti aika suuri.

Lähinnä uusien mallien kehittämisen parissa työskentelevä Brännbacka sanoo, että myös itse työ ja työskentelymenetelmät ovat muuttuneet paljon vuosikymmenten saatossa.

Nautorilla laatu on kaikki kaikessa. Per-Ole Brännbacka esiasentaa luukkua tarkistaakseen, että kaikki varmasti istuu täydellisesti. Vasta tarkistukseen jälkeen, luukku jatkaa pintakäsittelyyn. KUVA JOHANNES TERVO

– Kun 1970-luvulla kehitettiin uusi malli, piirsimme koko veneen luonnollisessa koossa profiili- ja vesirajoineen vanerilevyille lattialla, mutta nyt kaikki tulee valmiiksi tulostettuna. Ennen kehitystyö oli erittäin työlästä, ja uuden mallin kehittäminen vaati kolmen–neljän viikon uurastusta polvilla, hän muistelee.

Tuotannon kehittäminen on poikkeuksetta panostuksen kohteena, kun yritys yrittää selviytyä kovassa kilpailussa.

– Runko vaatii melko paljon kehitystä, ja ne ovat lisäksi muuttuneet melko paljon aikojen saatossa. Myös elektroniikka on mennyt eteenpäin erittäin nopeasti, ja jokaisen rakentamamme veneen täytyy sisältää uusinta markkinoilla saatavilla olevaa tekniikkaa. Joskus meidän täytyy odottaa, että jokin uusi tuote tulee markkinoille, jotta veneessä todellakin on uusin mahdollinen varustus, kun se lasketaan vesille, Sjölund sanoo.

Pääluottamusmies Stefan Sjölund Swan -115 veneen alla. KUVA JOHANNES TERVO

Tällä hetkellä yrityksellä on tuotannossa yhdeksän mallia. Veneiden pituus vaihtelee 50 jalasta eli 15,2 metristä 125 jalkaan eli 38,1 metriin. Se, miten pitkiä tuotantoajat ovat ja kuinka monta purjevenettä vuositasolla ehditään rakentaa, riippuu täysin mallista.

– Ehkä kymmenkunta pientä venettä ja enintään kaksi suurta vuodessa. 50 jalkaa pitkien veneiden tuotantoaika on noin neljä kuukautta, mutta suurimpien mallien rakentaminen kestää noin vuoden tai pitempään, Sjölund kertoo.

Entä millainen on hintalappu? Voidaan sanoa, ettei täällä valmisteta mitään jokamiehen jollia.

– Pienimmät veneet lähtevät noin miljoonasta eurosta, ja kaikkein suurimpien veneiden hintaa en edes osaa kertoa, sillä en tiedä sitä. Mutta voisin arvata, että 78 jalkaa pitkät mallit maksavat noin seitsemän-kahdeksan miljoonaa euroa. Se on kuitenkin selvää, että mitä isompi vene on kyseessä, sitä enemmän volyymia, materiaalia ja työtä tarvitaan, Sjölund sanoo.

Jokainen isompi Swan on ainutlaatuinen. Tällaisen Swan 115-veneen tuotantoaika on noin vuosi. Sisustuksen takana piilee paljon sähkötyötä, joiden tekemiseen kuluu noin 3 500 työtuntia, kertoo luottamusmies ja sähköasentaja Sjölund. KUVA JOHANNES TERVO
Yksityiskohtien huomiointi antaa leimansa kaikelle, mitä veistämössä tehdään. KUVA JOHANNES TERVO

KÄSITYÖTÄ JA AMMATTIYLPEYTTÄ

78 jalkaa pitkän veneen kannella Brännbacka asentaa parhaillaan luukkua tilapäisesti paikalleen. Siten voidaan varmistaa, että kaikki sopii täydellisesti, ennen kuin luukku siirretään maalausvaiheeseen. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten tarkkuus ja yksityiskohtien huomiointi antaa leimansa kaikelle, mitä veistämössä tehdään.

Pintakäsittelyosastolla Calle Myrskog lakkaa tänään laivoihin tulevia lattioita. Työnkuvaus ja hänen työssään käsittelemänsä komponentit ovat yhtä monipuolisia kuin venemallitkin.

– Teen pintakäsittelyn oikeastaan kaikelle muulle kuin kannelle, eli periaatteessa kaikenlaisille kalusteille, joita tulee veneisiin sisään ja kannelle, mutta lisäksi petsaan ja värjään myös, joten työ on mukavan vaihtelevaa.

Calle Myrskog lakkaa laivan lattioita. Yleensä osat saavat kolme lakkakerrosta, ja ne hiotaan lakkauskertojen välillä. KUVA JOHANNES TERVO

Pintakäsittelyssä ei sovi myöskään kiirehtiä.

– Lattiat on jo petsattu, joten nyt lisäämme lakkakerroksen. Tavallisesti levitämme kolme lakkakerrosta ja hiomme pinnan jokaisen lakkauskerran jälkeen. Viimeiseksi kiillotamme pinnan, Nautorissa 18 vuoden ajan työskennellyt Myrskog kertoo.

Verstasosastolla Kristian Eklund rakentaa kaappia, joka on ensimmäisiä uuteen veneeseen asennettavia kalusteita. Hänen mielestään työ on vaihtelevaa, ja hänelle korkeat laatuvaatimukset sopivat hyvin.

– Ennen kuin aloitin täällä, olin töissä rakennuksella. Laatuvaatimukset ovat kyllä kovat useimpiin töihin verrattuna. Kaiken on oltava huippulaatua. Mutta minä olen koulutukseltani artesaani, joten korkealuokkainen käsityö sopii minulle täydellisesti.

Kristian Eklund nauttii eniten uusien mallien rakentamisesta. Kaikki ei ole valmiiksi ajateltua, ja pääsee itse etsimään parhaita ratkaisuja, hän sanoo.KUVA JOHANNES TERVO
Nautorilla pitkään työskennelleet Sixten Granvik ja Elisabet Hyytinen viihtyvät vaihtelevan työn ja hyvien työkavereiden takia. KUVA JOHANNES TERVO

OY NAUTOR AB

PERUSTETTU 1966.
KOTIPAIKKA Pietarsaari
TUOTANTO Valmistaa luksuspurjeveneitä, joiden pituus vaihtelee 50 jalasta (15 metristä) 125 jalkaan (38 metriin)
TOIMINTA-ALUE Koko maailma, lähinnä Etelä- ja Keski-Eurooppa
LIIKEVAIHTO 38,7 miljoonaa euroa (2016)
HENKILÖKUNTA 180 tuotantotyöntekijää Pietarsaaressa (100) ja Kolpissa (80)

TEKSTI JOHAN LUND
KUVAT JOHANNES TERVO

TYÖYMPÄRISTÖ: Pelisäännöt korvaavalle työlle

Teollisuusliiton sopimusaloilla on taajaan epäselvyyttä korvaavasta työstä. Saako työnantaja pakottaa työntekijän sairauslomalla korvaaviin töihin? Mitä tehtäviä korvaavina töinä saa teettää? Liiton työympäristö- ja sosiaalipäivystys joutuu usein vastaamaan korvaavaa työtä koskeviin kysymyksiin.

Korvaavalla työllä tarkoitetaan työtä, jota työntekijä voi väliaikaisesti tehdä, jos on sairauden tai vamman vuoksi työkyvytön omiin tehtäviinsä, mutta työkykyä on jäljellä muihin tehtäviin. Työnantajan motiivi korvaavan työn teettämiseen on etenkin työtapaturmista aiheutuvien sairauspoissaolojen vähentäminen. Isoilla työnantajilla se näkyy suoraan tapaturmavakuutusmaksun tasossa.

Parhaimmillaan korvaava työ on työntekijälle tilaisuus esimerkiksi kouluttautua tai täydentää osaamistaan työpaikan muissa kuin omissa tehtävissä. Korvaava työ estää myös toimeentulon heikkenemisen, sillä korvaavan työn ajalta maksetaan lähtökohtaisesti työsopimuksen mukaista palkkaa.

PAKKO SUOSTUA?

Lainsäädäntö ei tunne korvaavaa työtä eikä siten säätele sen käyttämistä. Sen sijaan osassa työehtosopimuksista korvaavan työn käyttöä on linjattu. Teollisuusliiton työehtosopimuksista kuudessatoista on erilaisia kirjauksia korvaavasta työstä.

Lähtökohta on, että ketään ei pakoteta töihin, joihin ei kykene. Työnantajan onkin kunnioitettava työpaikan olosuhteet ja työtehtävät tuntevan työterveyslääkärin arviota sairauslomalaisen jäljellä olevasta työkyvystä sekä otettava huomioon työntekijän oma näkemys siitä, selviytyykö hän korvaavasta työstä.

EI SAA VAARANTAA TOIPUMISTA

Jos korvaavaa työtä halutaan teettää, on pelisäännöt syytä sopia yhteistoiminnassa. Ennen kaikkea etukäteen tulee olla mietittynä, mitä korvaavat työt voivat kullakin työpaikalla olla. Korvaavien töiden on oltava järkevää ja tuottavaa tekemistä eli jotain, mitä yrityksessä tehtäisiin joka tapauksessa.

Korvaavia töitä ei pidä käyttää, jos se aiheuttaa tartunnan vaaran muille työntekijöille. Korvaavan työn tekeminen ei saa myöskään pahentaa työntekijän sairautta tai haitata toipumista. Jos henkilön sairaus pahenee korvaavassa työssä, työnantajan toiminta saatetaan katsoa tuottamuksellisena toimintana työturvallisuusrikokseksi.

TYÖEHTOSOPIMUKSET, JOISSA KORVAAVA TYÖ MAINITAAN TAI MÄÄRITELLÄÄN:

  • Maaseutuelinkeinot
  • Turkistuotanto
  • Puutarha-ala
  • Viher- ja ympäristörakentamisala
  • Tekninen huolto ja kunnossapito
  • Teknologiateollisuus
  • Kaivosala
  • Pelti- ja teollisuuseristysala
  • Puusepänteollisuus
  • Kemian perusteollisuus
  • Öljy-, maakaasu- ja petrokemianteollisuus
  • Muoviteollisuus ja kemian tuoteteollisuus
  • Veneenrakennusteollisuus
  • Harja- ja sivellinalat
  • Kumiteollisuus
  • Autoalan kauppa ja korjaamotoiminta

TEKSTI SAILA RUUTH

KUVAREPORTAASI: Suvi on suksien aikaa

Kiteen karhu herää talviunilta lajinsa viimeisenä touko–kesäkuussa. KSF Sport Oy:n eli Karhun vanhalla tehtaalla kesä on suksien tuotannon kuumeisin sesonki. Katso Tekijän kuvareportaasi ja video Kiteen suksitehtaalta.

Kiteeläiset moniosaajat valmistavat suksia jokaiselle hiihtäjälle; lapsista kovan luokan kilpailijoihin, kaupunkihiihtäjistä eränkävijöihin. Valmistukseen käytetään monenlaisia materiaaleja. Täällä ovat käytössä niin ulkomailta ostettavat, lentokoneteollisuuden suosimat kevyet kennorakenteet kuin suomalainen viilu lasikuitujäykisteiden ja monen muun aineksen ohella. ”Hengen hommaa”, sanovatkin suksentekijät. Eri materiaalit käyttäytyvät prosessin aikana eri tavoin, ja kokeneetkin suksentekijät joutuvat käymään melkein salatieteiden puolella, että korkea laatu saavutetaan.

 

Kari Hukka

Olga Gustafsson

Kiteeläisten mielestä suomalaisten kannattaisi kokeilla kotimaisia sivakoita. Valtamerkkien suunnattomat budjetit eivät takaa sellaista käsityötä tai hiihtäjän painon mukaista valmistamista, mitä Kiteellä pystytään tarjoamaan.

 

Henri Tulilahti
Sakari Vesanen

Kaikki suksien painatukset suunnitellaan tehtaalla paikan päällä. Kiteeläiset ovat saaneet opetella perinteisten puutöiden ohella myös grafiikan ja silkkipainamisen taitajiksi. Yksittäinen ostaja saa pyytää suksiinsa painettavaksi vaikka mielitiettynsä kuvan. Tehtaalaiset korostavat mielellään, että kotimaiselta valmistajalta saa yksilöllistä palvelua. Nettikauppa on nykyisin kiteeläisille arkea.

 

 

Sami Toivanen

Tanja Sallinen

 

KSF SPORT OY KITEEN SUKSITEHDAS

PERUSTETTU 2013, nykyinen toimitusjohtaja Harri Kirvesniemi
KOTIPAIKKA Kitee
TUOTANTO 15 000 – 30 000 suksiparia talvesta riippuen (30 % vientiin),
päätuotteet Yoko-, Järvinen- ja Karhu-merkkiset murtomaasukset
LIIKEVAIHTO 1,5 milj. euroa (2017)
HENKILÖSTÖ 20, joista tuotannon työntekijöitä 11

Tehtaalla on pitkät ja kunniakkaat perinteet Karhun tehtaana, tehtaanmyymälän vitriinistä sen huomaa. Presidentti Urho Kaleva Kekkonen ei ollut ainoa, joka hiihti Karhun suksilla.

KUVAT JA VIDEO JOHANNA KOKKOLA
TEKSTI SUVI SAJANIEMI

TYÖYMPÄRISTÖ: Miten päihteet saa testata?

Työpaikkojen huumetestausta säätelee laki yksityisyyden suojasta työelämässä. Alkoholitesteistä ei laki sano mitään, mutta työterveyshuoltolaki antaa asiassa työnantajalle tiettyjä oikeuksia.

Työpaikkojen huumetestausta säätelee varsin tarkasti laki yksityisyyden suojasta työelämästä. Niin rekrytoinnissa kuin työsuhteen aikanakin huumetestejä voi edellyttää vain, jos kyse on työstä, joka edellyttää tarkkuutta, luotettavuutta, itsenäistä harkintakykyä tai hyvää reagointikykyä. Lisäksi lain mukaan työskentelyn huumeiden vaikutuksen alaisena tai huumeista riippuvaisena on vaarannettava vakavasti työturvallisuutta, liikenneturvallisuutta tai esimerkiksi lisättävä riskiä taloudelliseen tai ympäristövahinkoon.

Yksityisyydensuojalain lisäksi työterveyshuoltolaki määrää, että työpaikalla on oltava yhdessä henkilöstön kanssa tehty kirjallinen päihdeohjelma, mikäli huumetestejä halutaan käyttää. Tarkoitus on jo ennalta suunnitella työpaikan käytännöt päihteiden käytön ehkäisemiseksi ja päihdeongelmaisten hoitoon ohjaamiseksi.

Päihdeohjelmasta pitää selvitä, keitä huumetestaus koskee, missä tilanteessa testataan ja mitä tapahtuu, jos testinäyte on positiivinen. Vastaavasti on sovittava, mitä tapahtuu, jos työntekijä ei noudata ohjelmassa sovittuja testaus- ja hoitoonohjauskäytäntöjä.

SÄÄTELEMÄTTÖMÄT PUHALLUTUKSET

Siinä missä huumetestauksesta on selkeästi säädetty laissa, alkoholitestauksesta ei ole säädetty mitään. Työterveyshuoltolaki kuitenkin sanoo, että työntekijällä ei ole ilman perusteltua syytä oikeutta kieltäytyä terveystarkastuksesta, jossa selvitetään työntekijän työ- tai toimintakykyä työstä aiheutuvien, terveydentilaan kohdistuvien vaatimusten vuoksi. Tähän perustuen työnantajalla voidaankin katsoa olevan oikeus lähettää työntekijä työterveyshuoltoon testattavaksi, mikäli työnantajalla on perusteltu epäily siitä, että työntekijä on alkoholin vaikutuksen alaisena.

Joillain työpaikoilla on kuitenkin sovittu myös säännönmukaisista puhallutuksista osana yrityksen ennaltaehkäisevää päihde- ja työturvallisuustyötä. Tällaisten massapuhallutusten perustelut ja pelisäännöt on syytä sopia yhdessä henkilöstön kanssa yt- tai työsuojelutoimikunnassa ja kirjata yrityksen päihdeohjelmaan.

PELISÄÄNTÖJÄ JA YHTEISTYÖTÄ

Perusteluja puhallutuksille ilman epäilyä päihtymyksestä voi hakea huumetestauksen lakisääteisistä perusteluista. Mikäli yrityksessä tehtävät työt ovat tarkkuutta, luotettavuutta, itsenäistä harkintakykyä tai hyvää reagointikykyä vaativia, puhallutukset voivat olla perusteltuja. Jos työpaikalla on esimerkiksi runsaasti liikennettä tai käytetään vaarallisia koneita tai vaikka kemikaaleja tai räjähteitä, voi työnantaja vahvistaa työn turvallisuutta puhalluttamalla säännönmukaisesti kaikki työmaalle saapuvat.

Aivan kuten huumetestauksissa, päihdeohjelmaan on syytä kirjata myös alkoholitestauksista, kuka saa puhalluttaa, ketkä puhallutetaan, mitä seuraamuksia siitä on, jos viisari värähtää, millainen hoitoonohjausmalli on käytössä ja miten työntekijöiden yksityisyys suojataan eli ketkä saavat tietää mahdollisista positiivisista testituloksista.

Puhallutusten pitää aina olla tasapuolisia. Kun pelisäännöt huumetestausten, puhallutusten sekä varhaisen puuttumisen ja hoitoonohjaamisen suhteen on sovittu yhdessä ja tiedotettu koko henkilöstölle, mahdollisten ongelmien ilmetessä niiden käsitteleminen on kaikille osapuolille helpompaa.

TEKSTI SAILA RUUTH

Lisää tietoa näistä oppaista:

Työterveyslaitoksen ”Päihdeohjelmaopas – malli päihdeohjelman tekemiseen työpaikalla”

Työmarkkinakeskusjärjestöjen ”Päihdehaitat hallintaan!”

TYÖYMPÄRISTÖ: Työsuojeluvalvonnan uudistuksella kohti ketteryyttä?

Työsuojelun vastuualueiden pitäisi muuttua Luovaksi eli valtion lupa- ja tarkastusvirastoksi. Ay-liike haluaa uudistukselta huolellisempia työpaikkatarkastuksia, sanoo Teollisuusliiton työympäristöpäällikkö Juha Pesola. Virkamiesjohto toivoo ketteryyttä koneistoon.

Tätä kirjoitettaessa ei ole vielä varmuutta siitä, toteutuuko sote-uudistus tai sen kylkiäinen maakuntauudistus. Teollisuusliiton työympäristöpäällikkö Juha Pesola toteaa, että uudistusten kohtalosta huolimatta työsuojeluvalvontaa on muutettava. Viiden alueellisen aluehallintoviraston eli AVI:n alaisuudessa toimivien työsuojelun vastuualueiden on muututtava valtakunnallisesti ohjatuksi toiminnaksi.

– Aluerajat ovat keinotekoiset. Monilla yrityksillä on toimintaa ympäri Suomea. Ja valtakunnallisessa organisaatiossa tarkastajat pystyisivät erikoistumaan myös pienten toimialojen erityisongelmiin ja tekemään sitten tarkastuksia ympäri maata.

Esimerkkeinä erikoistumista vaativista aloista ovat vaikkapa kaivokset ja puutarhat. Työpaikkatarkastuksista tulisi vaikuttavampia, kun tarkastaja tuntisi toimialan omine erityispiirteineen jo valmiiksi hyvin.

Valtakunnallinen toiminta ei tarkoita alueellisuuden katoamista.

– Emme tietenkään tahdo, että alueellisia toimipisteitä lopetettaisiin. Toiminnan suunnittelu ja ohjaus olisivat valtakunnallisia, mutta toiminta alueellista ja paikallista.

”AKKUNA AUKEAA”

Työympäristöpäällikön mielestä valtakunnallisessa virastossa avautuisi myös aivan uusi akkuna ammattiyhdistysliikkeen vaikuttamistyölle.

– Nykyisin kaikissa AVI:en yhteydessä toimivissa lautakunnissa ei ole Teollisuusliiton edustusta. Mutta valtakunnallisen viraston yhteydessä kokoontuisivat toimialoittain neuvottelukunnat (tai vastaavat), joissa olisi mukana kyseisen toimialan ammattiliiton edustajia.

Esimerkiksi Teollisuusliitossa on liiton aktiivijäsenistä ympäri maata koottu työympäristö- ja tasa-arvojaosto. Pesolan mielestä tämä jaosto voisi antaa nimenomaan alueellisestikin tärkeät eväät liiton edustajille, kun Luovassa suunnitellaan tarkastusten kohteita ja painopistealueita.

– Parempi ohjaus, tehokkaampi resurssien käyttö, summaa Pesola uudistuksen tavoitteita.

Työympäristöpäällikkö kieltää olevansa digiuskovainen, mutta tarkastusten yhteydessä digitaalisten työvälineiden käyttö voisi toden totta sujuvoittaa ja tehostaa toimintaa.

Pesola vaatii myös ennalta ilmoittamattomien työsuojelutarkastusten lisäämistä ja harmaan talouden torjunnan määrärahojen palauttamista.

– On työpaikkoja, jotka tarvitsevat yllätystarkastuksen. Harmaa talous hyödyttää monia tahoja. Jos tilaajat haluaisivat tosissaan saada harmaan talouden torjunnan kuntoon, he siihen kyllä pystyisivät. Mutta tilaajat saavat tuotteet tai palvelut halvemmalla, kun alihankintaketjuissa tehdään työt harmaassa taloudessa. Raha puhuu.

”TYÖ TEHDÄÄN TEHOKKAAMMIN”

– Asiakas keskiöön, ketteryyttä koneistoon, tasalaatuista valvontaa, näin määrittelee uudistuksen tavoitteet Raimo Antila, sosiaali- ja terveysministeriön työ- ja tasa-arvo-osaston johtaja.

Antilankin mukaan valtakunnallisesti suunnitellulla ja kohdennetulla toiminnalla ja erikoistumisella saadaan samalla tarkastajamäärällä enemmän tehoja irti.

– Jos huomataan puutteita jollain toimialalla, tai esiin nousee jokin tietty ilmiö ympäri maata, ei enää mietitä alueellisia toimivaltarajoja. Tarkastukset ja neuvonta voidaan kohdentaa oikein, Antila toteaa.

Antila lupaa myös tiivistä yhteistyötä sidosryhmien kuten juuri esimerkiksi ammattiliittojen kanssa. Vielä hän ei voi määritellä, mitä tämä täsmällisesti olisi.

Lisää ennalta ilmoittamattomia työpaikkatarkastuksia Antila ei lupaa.

– Pääsääntöisesti valvonta tehdään virka-aikana. Osa tarkastuksista tulee edelleen olemaan ennakoimattomia, nimenomaan sellaisille työpaikoille, jossa on oletetusti ongelmia ja laiton tila.  Onneksi tällaisia työnantajia on rajallinen määrä. Vastuulliset työnantajat ottavat tarkastukset mahdollisuutena kehittää toimintaansa.

Tilaajavastuulakiin tai veronumeron käyttöön ei olla tekemässä muutoksia, ja harmaan talouden torjunnan määrärahat ovat tietysti poliittisten päättäjien tahdon takana.

– Harmaan talouden torjuntaan laitetuista määrärahoista maksettiin merkittävä osa takaisin valtiolle laiminlyöntimaksuina. Jatkamme tietysti harmaan talouden torjuntaa nytkin, mutta se on muista resursseista pois.

– Kentällä tekemistä riittää, mutta yksittäisten epäkohtien sijaan on vaikuttavampaa valvoa, että mekanismit ovat kunnossa.

Pimeä työ eli missään asiakirjoissa näkymättömien työntekijöiden uurastus (ja samalla heidän hyväksikäyttönsä) leviää EU-maissa.

– EU:n komission taholta on jo kiinnitetty huomiota siihen, että pimeää työtä tehdään entistä enemmän EU-maissa. Suomi tekee jo nyt pimeän työn torjunnassa yhteistyötä muiden Pohjoismaiden kanssa, Antila kertoo.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
JUHA PESOLAN KUVA JYRKI LUUKKONEN
RAIMO ANTILAN KUVA LAURA TAMMISTO

TYÖYMPÄRISTÖ: Mikä Työturvallisuuskeskus?

Työturvallisuuskeskus TTK tekee töitä paremman ja turvallisemman työelämän puolesta. Teollisuusliiton edustajat istuvat keskuksen työalatoimikunnissa, mutta vieläkään keskuksen työtä ei tunneta liitossa riittävän hyvin, sanoo Teollisuusliiton työympäristöasiantuntija Pentti Hartikainen.

– Olemme Teollisuusliiton työympäristöyksikössä tiedostaneet, että työpaikoilla ei riittävästi tunneta Työturvallisuuskeskuksen työtä. Työturvallisuuskeskus tarjoaa kuitenkin mahdollisuuksia kehittää työelämää turvallisemmaksi ja laadukkaammaksi, työympäristöasiantuntija Pentti Hartikainen painottaa.

TTK on puolueeton asiantuntijaorganisaatio. Se keskittyy työsuojeluun, työhyvinvointiin, työterveyteen ja työturvallisuuteen. TTK järjestää koulutuksia, tuottaa painettuja ja sähköisiä oppaita ja tarjoaa muitakin käytännöllisiä työkaluja työpaikkojen kehittämiseen yhteistyössä. TTK hallinnoi virallisia Työturvallisuus- ja Työhyvinvointikortteja ja ylläpitää työsuojeluhenkilörekisteriä.

Keskuksen rahoitus tulee muun muassa tapaturmavakuutuslaitoksilta. Keskuksen työtä johtaa hallitus, jossa istuu edustus niin työntekijä- kuin työnantajajärjestöistäkin.

Toiminnan tärkein ydin suunnitellaan toimialaryhmissä ja työalatoimikunnissa. Toimialaryhmiä on neljä; teollisuusryhmä, palveluryhmä, kuntaryhmä ja kuljetus- ja logistiikkaryhmä. Teollisuudessa ja kuljetusalalla on lisäksi 20 erillistä työalatoimikuntaa.

Työalatoimikunnat toteuttavat erilaisia hankkeita, julkaisevat oppaita ja esitteitä, järjestävät koulutusta ja tekevät yhteistyötä sidosryhmien kanssa, joista tärkeimpiin kuuluvat alan oppilaitokset.

Kunkin työalan toimikunta kokoontuu kolme-neljä kertaa vuodessa, ja yhden kokouksen yhteydessä on käynti työpaikalla tai vierailu sidosryhmän luona. Sihteerinä toimii TTK:n asiantuntija, mutta puheenjohtajuus kiertää. Toimikunnan päätösten on oltava aina yksimielisiä.

Teollisuusliiton toimitsijat ja Teollisuusliiton aktiivit luottamusmiehet istuvat edustamassa liittoa seuraavissa työalatoimikunnissa; kemianteollisuus, graafinen teollisuus, puutuoteteollisuus, metsäalat, maatalousalat, tekstiili- ja kenkäteollisuus, autoala, kumiteollisuus- ja autorengasala ja teknologia-ala. Teollisuusryhmä koordinoi koko alaa koskevia hankkeita ja koulutuksia, ja Teollisuusliitolla on edustus myös tässä ryhmässä.

– Haluamme kehittää omaakin toimintaamme niin, että työpaikkojen ja Työturvallisuuskeskuksen välinen tietojen vaihto tiivistyy ja saamme vaikutettua keskuksen toimintaan, Hartikainen toteaa.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVA KITI HAILA

Pommeja pakoon, oppilaaksi Variaan

Vantaan ammattiopisto Varia valmentaa maahanmuuttajista hitsareita. Monella on rankka pakolaistausta, mutta myös alan työkokemusta. Into työllistyä ja hyödyttää uutta kotimaata on valtaisa.

– Ei heitä tahdo millään saada lähtemään kotiin perjantaina iltapäivällä. He haluavat oppia. Eikä valehitsareita ole. Valelääkärinä voi toimia vaikka 20 vuotta, mutta jos ei osaakaan hitsata, se paljastuu päivässä.

Näin kuvaa sekä hitsaamisen vaativuutta että maahanmuuttajakurssin henkeä Kaarlo Lukkarila. Lukkarila on Varian kone- ja metallialojen opetusalajohtaja.

Vähän yli 40-vuotias Mahdi Irakista kertoo työskennelleensä Irakissa autopeltiseppänä ja hitsaajana 26 vuotta. Irakin pääkaupungista Bagdadista oli kuitenkin pakko paeta.

– Pommeja, aseita, ongelmia, ongelmia, ongelmia… Minä ja mun perhe, ei Irakissa enää osannut asua, toteaa Mahdi irakinsuomellaan.

– En halua ottaa rahaa Kelasta. Haluan mennä töihin. Opin vielä lisää ammatistani, otan todistuksen Variasta, ja sitten tarvitsen vain lisää suomen kielen taitoa, työhaluja puhkuva Mahdi suunnittelee.

Kone- ja metallitekniikan opettaja Janne Saari kehuu kurssilaisiaan sitoutumisesta ja loistavasta asenteesta opintoihin. Haider pääsee jatkamaan nykyisestä työharjoittelustaan kesätyöntekijäksi.

Maahanmuuttajien hitsaajakurssilla on aina kaksi päivää viikossa kielenopetusta, kolme päivää ollaan työsalilla. Mahdin ohjasi Variaan sekä toisten irakilaispakolaisten suitsuttamat kehut oppilaitoksesta että suomen kielen ensimmäisen kurssin opettaja.

Hitsaaja ylistää moneen kertaan myös Varian opettajia, ennen kaikkea maahanmuuttajakurssin pääohjaajaa, kone- ja metallitekniikan tuntiopettaja Janne Saarta.

– Häneltä voit aina kysyä kaikesta. Hän selittää ja näyttää niin kauan, että ymmärrät, Mahdi sanoo.

Mahdille itselleen tosin tarvitsee näyttää jokin työ vain kerran. ”Sitten jo osaan.” Mahdi kehaisee olleensa jopa toisten ohjaajana sellaisena hetkenä, kun opettaja ei ole jostain syystä päässyt tuntia pitämään. Ainoa miinus Mahdin mielestä Variassa on se, että maahanmuuttajat opiskelevat keskenään. Päivällä tulee puhuttua arabiaa lukuisten muitten irakilaisopiskelijoiden kanssa. Mahdista olisi parempi, jos kurssit olisivat sekakursseja suomalaisten kanssa. Kielitaito vahvistuisi paljon nopeammin kuin nyt.

Mahdi on päässyt väkivaltaa ja mahdottomia oloja pakoon Suomeen, ja perhekin on yhdessä. Nuorin perheen neljästä lapsesta on syntynyt Suomessa. Perheen jälkikasvulle hän toivoo ennen kaikkea mahdollisuutta kouluttautua.

– Toivon, että he voisivat kouluttautua ammattiin, jossa voisi auttaa toisia, esimerkiksi lääkäriksi.

MOTIVAATIO KOHDALLAAN

Opiskelijoiden arvostama opettaja Saari toteaa, että maahanmuuttajakurssin aikuisopiskelijoiden into on jotain aivan muuta kuin tyypillisen metallipuolen ammattikoulukurssin.

– Hyvä jos natiivien (suomea äidinkielenään puhuvien) kurssilta löytyy 2–3 aidosti metallialasta kiinnostunutta opiskelijaa. Maahanmuuttajat tekevät pidempiä koulupäiviä, mutta silti he jaksavat tulla kouluun innolla, vaikka bussimatka olisi puolitoista tuntia suuntaansa, Saari kehuu maahanmuuttokurssilaisten motivaatiota.

Opetusalajohtaja Lukkarila muistuttaa myös päivän puheenaiheesta, osaavan työvoiman pulasta.

– Jos haluamme, että Suomesta löytyy ammattitaitoista työvoimaa, meidän on koulutettava maahanmuuttajia. Muuten työt karkaavat ulkomaille, Lukkarila alleviivaa.

Kurssilla opiskellaan aina kaksi päivää viikossa suomen kieltä, tässä oppitunnilla Tareq, Haider ja Omar.

Varian hitsarikurssilaisista löytyy myös täysin uusina metallialaan tutustuvia maahanmuuttajia. Yksi heistä on myös Irakista kotoisin oleva Haider, joka on iältään kolmannen vuosikymmenensä puolivälissä ja joka kotimaassaan toimi pankin tietokoneasiantuntijana. Suomen kieli ei vain täällä tahdo millään vielä riittää IT-alan töihin, joten Haider päätti opiskella uuden ammatin.

– Minä en missään nimessä halua vain istua kotona! Haider toteaa toisten kurssilaisten tapaan moneen, moneen kertaan puhuessaan toiveistaan päästä töihin ja elättää perheensä.

Perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi lasta. Haider kuvaa hänkin, että Bagdadista oli yksinkertaisesti pakko lähteä. Hän mainitsee mafian, korruption ja väkivallan pakoon lähtemisen taustalta. Pöyristyttävin perheen kokemus Irakista liittynee perheen pojan kohteluun bagdadilaisessa päiväkodissa. Hoidosta palatessaan muuten reipas poika halusi vain nukkua, nukkua ja nukkua, silmätkin verestivät. Vanhempien pahat aavistukset heräsivät päiväkodin toimintatavoista. He veivät pojat lääkäriin ja verikokeeseen. Verestä löytyi Valiumia, vahvaa, rauhoittavaa lääkettä, joka voi aiheuttaa nopeasti myös riippuvuuden.

Nyt perheen poika käy uudessa kotimaassa jo alakoulua ja pulputtaa suomea. Mutta Haider kuvaa, että se on ihan, ihan erilaista kuin se suomi, jota Variassa opiskellaan. Tuo Suomen arkikielen, puhekielen oppimisen vaikeus onkin ainoa asia, mistä Haider on Variassa huolissaan.

– Varia on tosi, tosi, tosi hyvä! Olen täällä joka päivä aktiivinen ja opin uuden ammatin. Olen menossa jo työharjoitteluun, mutta en tiedä vielä paikkaa, Haider kertoo.

Haider sanoo, että hänelle suomalaiset ovat kyllä olleet aina ystävällisiä, hymyilevät ja auttavat.

– Mutta kaikkialla kuulen vain nämä sanat: moi, tervetuloa, moi moi. Kukaan ei puhu sen enempää kanssani.

Tarmokas irakilaisemme on nyt kääntynytkin vaimonsa kanssa sosiaalitoimiston puoleen.

– Olemme pyytäneet, että joku suomalainen perhe voisi tutustua meihin, tulla kylään ja puhua kanssamme suomea. Muuten minä puhun täällä kurssilla muiden irakilaisten kanssa arabiaa ja illalla kotona arabiaa. Ja olemme vaimon kanssa päättäneet, että opettelemme joka päivä uusia suomen kielen sanoja.

– Hitsaamisen osaan jo ennestään. Mikään ei ole vaikeaa. Opiskelen myös sorvausta ja koneistusta. Vain suomen kieli on vaikeaa.


”Minä en ylipäänsä ajattele, että toinen ihminen on siitä ja siitä maasta. Tärkeää on se, miten ihminen kohtelee muita ihmisiä. Täällä Variassa meillä on kaikki hyvin”, Emmanuel sanoo.

Afrikan itsevarmimpaan kansakuntaan kuuluva, Nigeriasta kotoisin oleva Emmanuel sanoo hänkin, että vain suomen kieli on suuri haaste. Yli kolmikymppinen Emmanuel oli kotimaassaan tehnyt töitä sekä hitsaajana että automekaanikkona. Siksi hän haluaa Varian kurssilla paneutua ennen kaikkea koneistukseen ja sorvaukseen. Mitkä ovat tulevaisuuden suunnitelmat?

– Haluaisin ensin päästä töihin firmaan, jossa on paljon hitsaustyötä ja sorvausta. Tulevaisuus kertoo sitten itse, mitä tulevaisuus tuo mukanaan, Emmanuel sanoo rauhallisesti.

Afrikasta kotoisin olevalle kurssilaiselle ei ole ollut mikään ongelma, että kurssilaisia on monesta muusta maasta, lukuisa joukko Irakista.

– Minä en ylipäänsä ajattele, että toinen ihminen on siitä ja siitä maasta. Tärkeää on se, miten ihminen kohtelee muita ihmisiä. Täällä Variassa meillä on kaikki hyvin.

Pakolaistaustan takia jutun haastateltavat esiintyvät vain etunimillään.

 

KONE- JA TUOTANTOTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO

Kurssi on paikallisesti tarjottava, valinnainen ammatillisen tutkinnon osa. Se on suunnattu levyseppä-hitsaajaksi aikoville, maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille, mutta soveltuu myös muille levy- ja hitsaustöistä kiinnostuneille opiskelijoille. Edeltävää osaamista ei vaadita, joten kurssi soveltuu kaikille metallialasta kiinnostuneille.

Tutkinnon osan aluksi jokaiselle opiskelijalle tehdään henkilökohtainen haastattelu ja osaamiskartoitus, minkä pohjalta opinnot kohdennetaan. Opetuksen pääpaino on hitsauksessa, osaamistason tavoitteena on työllistyminen metallialan yritykseen. Tutkinnon osan aikana on mahdollista suorittaa hitsaajan pätevyyksiä.

Nyt Variassa meneillään olevalla perustutkinnon maahanmuuttajakurssilla on 32 opiskelijaa. Heille on löytynyt 14 harjoittelupaikkaa, joista yksi on muuttunut vakinaiseksi työksi ja yksi kesätyöksi.

 

Sivun yläreunan kuva: Maahanmuuttajakurssin hitsaajaopiskelijat haluavat selvittää kurssiopinnot mahdollisiman nopeasti ja kunnialla päästäkseen työn syrjään kiinni. Varian hitsauskurssilaiset Mahdi (vas.), Haider ja Emmanuel ovat jo kaikki työharjoittelussa.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT PEKKA ELOMAA