NÄKIJÄ: Lauri Finér: Verovälttely saatava kuriin Suomessakin

”Käänne on tapahtunut. EU:ssa ei tehty vuosikymmeniin mitään, mutta nyt isot jäsenmaat haluavat saada yritysten aggressiivisen verosuunnittelun kuriin”, iloitsee veropoliittinen asiantuntija Lauri Finér.

– Yhteiskunnan oikeudenmukaisuus ja se, miten raha ja valta siihen vaikuttavat. Ne ovat aina kiinnostaneet, Lauri Finér kuvailee peruslähtökohtiaan.

Finér toimii nyt sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän veropoliittisena asiantuntija. Samalla hän tekee tohtorinväitöskirjaa kansainvälisen verotuksen (epä)oikeudenmukaisuudesta Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa.

Aiemmin Finér on työskennellyt kansalaisjärjestö Finnwatchin tutkijana. Verovirkamiehenä yhteisöverotuksen parissa vierähti puolestaan seitsemän vuotta – seitsemän silmät aukaisevaa vuotta.

– Pienyrittäjiä kohdeltiin jopa liian tiukasti. Johonkin kyselyyn vastaamiseen ei annettu riittävästi aikaa, tai kysely saattoi olla liian kapulakielinen. Samaan aikaan isojen yritysten toiminnassa näki isoja epäkohtia. Viranomaisetkaan eivät ole niihin aina voineet puuttua. Joko laki ei sallinut tai sitten näyttöä ei saatu.

YHTEISÖVEROLLA ON MERKITYSTÄ

– Verotuksen taso muodostuu aina kahdesta tekijästä, veroprosentista ja veropohjasta. Suomen yhteisövero on 20 prosenttia. Se on alle OECD-maiden keskitason. Veropohja eli se, miten verotettava voitto lasketaan, on tiivis. Poikkeuksen tekee aggressiivinen verosuunnittelu.

Aggressiivinen verosuunnittelu on verojen välttelyä keinoilla, jotka ovat laillisia tai jotka sijoittuvat laillisen ja laittoman väliselle harmaalle alueelle. Tavoitteena on kuitenkin välttää veroja eli alentaa niitä lähemmäs nollaa hyödyntäen kansallisia tai kansainvälisiä verotuksen porsaanreikiä.

Finér muistuttaa kansalaisjärjestö Finnwatchin arviosta. Suomi menettää 430–1 400 miljoonaa veroeuroa vuodessa monikansallisten yritysten harjoittaman aggressiivisen verosuunnittelun takia. Finnwatch on järjestö, jota Teollisuusliittokin rahoittaa, ja joka on ansiokkaasti selvittänyt niin yritysten, työeläkelaitosten kuin kehitysrahoittajien toimintaan liittyvää verojen välttelyä.

Suomessa yhteisöveron tuotto suhteessa muihin veroihin on neljänneksi alhaisin kaikista EU-maista, Finér huomauttaa. Yhteisöveron taso on myös alhaisempi kuin Suomen pahimmissa kilpailijamaissa Ruotsissa ja Saksassa: Ruotsiin verrattuna jonkin verran, Saksaan verrattuna todella selvästi.

Maailmanlaajuisesti monikansalliset yritykset väistävät verovelvoitteitaan arviolta 75–180 miljardin euron edestä.

Tulojen rikollinen piilottelu niin sanottuihin veroparatiiseihin on puolestaan lähinnä rikkaiden yksityishenkilöiden harjoittamaa veronkiertoa. Yksityishenkilöt yrittävät välttää veroja joko kokonaan tai ainakin alentaa niitä yhä useammin vakuutuskuorilla, jotka ovat sinänsä laillisia ja jotka pääministeri Sipilä on tehnyt rahoillaan tunnetuiksi.

”Suomen yhteisövero on alle OECD-maiden keskitason.”

KONSTIT OVAT MONET

Finér selvittää, mitkä ovat suurten yrityskonsernien pääasialliset verovälttelyn keinot.

– Monikansallinen konserni on todellisuudessa yksi yritys, mutta verotuksessa kaikkia sen tytäryhtiöitä kohdellaan kuin ne olisivat yksittäisiä yhtiöitä. Nykyisiä veromääräyksiä pystytään hyödyntämään niin, että konserni voi enemmän tai vähemmän itse päättää siitä, missä maassa voitot näytetään ja mihin maahan verot siis maksetaan. Usein voitot näytetään matalan verotuksen maassa.

Finér vääntää lisää rautalankaa verovälttelystä.

– Yleinen sijoitustoiminnan piirre on se, että riskisijoitukselta odotetaan suurempia tuottoja. Esimerkiksi käy investointi ydinvoimalaan. Voi kestää monta vuotta ennen kuin tulee tuottoja tai kaikki voi mennä pieleen – kuten Olkiluodossa on tapahtunut. Kuluja on monta miljardia budjetoitua enemmän, ja hanke viivästyy kymmenen vuotta.

– Riski liittyy yhteen projektiin Suomessa, mutta verosuunnittelussa voidaan valita, mihin maahan kertyy onnistuneeseen riskinottoon liittyvä voitto tai riskin toteutumisesta johtuva tappio. Voitto voidaan näyttää vaikka Ranskassa.

EU:ssa on komission vastikään julkaiseman listan mukaan seitsemän maata, jotka houkuttelevat verovälttelyä harjoittavia yrityksiä puoleensa. Maat ovat Belgia, Hollanti, Luxemburg, Irlanti, Kypros ja Malta ja uutena tulokkaana Unkari. Maat hyötyvät jollain lailla. Verovälttelyyn opastavat veropalveluyritykset saavat töitä, ja usein pieni verosiivu jää maahan. Monet muut maat häviävät veroeuroja, ja yritysten välinen kilpailu vääristyy ennen kaikkea pienten ja keskisuurten yritysten tappioksi.

Tyypillisiä verovälttelyn keinoja ovat korkojärjestelyt, aineettomien oikeuksien sijoittaminen ja liiketoiminnalliset järjestelyt. Esimerkkinä näistä ovat konsernin sisällä myydyt oikeudet käyttää konsernin brändiä.

– Korkean verotuksen maassa olevalta tytäryhtiöltä voidaan periä brändin käytöstä vaikka 10 prosenttia kyseisessä maassa kertyneistä myyntituloista. Tytäryhtiölle ei jää juuri ollenkaan verotettavaa voittoa. Brändin käytöstä perityt rojaltit voidaan taas ohjata maahan, jossa niitä verotetaan vain kevyesti.

EU, rikkaiden teollisuusmaiden järjestö OECD ja kansalliset veroviranomaiset tuntevat ja tunnistavat kaikki nämä verovälttelyn keinot ja kieroudet. On jo säädöksiä, joilla niitä taltutetaan. Kenties tärkein niistä on EU-maiden kesäkuussa 2016 hyväksymä veronkiertodirektiivi.

Mutta soveltamisesta kansalliseen lainsäädäntöön käydään nyt lobbaustaistelua. Verovälttelystä hyötyvä yritysmaailma vastustaa myös uusia säädöksiä.

KUKA PUOLUSTAISI TAVALLISTA IHMISTÄ?

”Kun lobbari eduskuntaan vilahtaa, euro rikkaille kilahtaa.” Näinkö voidaan Suomen nykyistä yhteiskuntavaikuttamisen eli lobbaamisen kulttuuria kuvata?

– Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja muutkin lobbaavat nyt laajasti korkovähennysoikeuksien tiukentamista vastaan, Finér toteaa.

Finér mainitsee, että viittä eri säännöstä pitäisi tiukentaa Suomessa veronkierron estämiseksi EU:n direktiivin mukaisesti. Ne liittyvät nimenomaan aggressiiviseen verosuunnitteluun. Finér toteaa ymmärtävänsä sen, että yritysten etujärjestöt ajavat nimenomaan jäsenyritystensä etua, ja mahdollisimman alhaiset verot kuuluvat niihin.

– Liike-elämällä on rahaa, valtaa ja suhteet, mutta yritysverotuksen kysymyksissä yleistä etua ei aja kukaan. Muutamat kansalaisjärjestöt ovat kuitenkin täyttämässä puutetta.

Tuomioistuimissa on käyty useita oikeudenkäyntejä siitä, onko verohallinnon Konserniverokeskus toiminut oikein. Päätökset ovat koskeneet konsernien siirtohinnoittelua. Useimmat jutut verottaja on voittanut. Verosuunnittelusta itse rahaa tienaavat, aggressiivista verosuunnittelua konserneille myyvät veropalveluyritykset, konsultit tai lakitoimistot, ovat moittineet verohallintoa. Finér ei voi kuin naurahtaa esimerkiksi asianajotoimisto Boreniuksen edustajalle, joka viimeksi Yleisradion MOT-ohjelmassa arvosteli verotarkastajien toimintaa.

– Verokonsulteilla on oma lehmä ojassa. He ovat itse olleet suunnittelemassa näitä yritysten (verovälttelyyn tähtääviä) järjestelyjä, sillä melkein aina verosuunnittelu ostetaan ulkopuolisilta. Tuntuu varmaan ikävältä, kun verottaja puuttuu näihin järjestelyihin, Finér arvioi.

TILASTOTULKINTAA EK:N TAPAAN

Finér on kirjoittanut paljastavia blogitekstejä EK:n koko valtamediaan levinneistä väitteistä siitä, että yhteisöveronalennus vuonna 2014 olisi lisännyt yritysfuusioita Suomen hyväksi. ”Vuonna 2014 tehty yhteisöveron kevennys on osoittautunut hyvin onnistuneeksi toimeksi Suomen taloudelle, ilmenee EK:n tekemästä selvityksestä.” (EK:n tiedote 27.12.2017)

Finér pyysi kyseisen tiedotteen pohjana käytetyt PRH:n eli patentti- ja rekisterihallituksen tilastot itselleen. Todellisuus paljastui: ”Yhteensä 80 prosenttia fuusioista koski toimintansa lopettaneita yhtiöitä tai pöytälaatikkoyhtiöitä. Myöskään muissa tapauksissa ei ollut merkkejä tosiasiallisen toiminnan tai verotuksen siirtämisestä Suomeen (…) EK:n selvityksessä lisääntyneet yritysjärjestelyt pikemmin laskivat Suomen yhteisöverotuottoa kuin nostivat sitä. Vaikuttaa siltä, että EK:ssa ei ole lainkaan ymmärretty, mitä PRH:lta saatu tilasto on sisältänyt. Siitä huolimatta tilastoa on hyödynnetty veronalennusten lobbauksessa. Toinen vaihtoehto on, että EK on kaikin keinoin halunnut perustella yhteisöveroalennusten hyötyjä välittämättä siitä, että selvityksellä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Niin tai näin, molemmat vaihtoehdot asettavat EK:n kyseenalaiseen valoon.”

Finér muistuttaa, että yritysten verovälttely rapauttaa koko hyvinvointiyhteiskuntaa ja kasvattaa eriarvoisuutta.

– Minusta ammattiliittojen tulisi olla kiinnostunut yhtä lailla muustakin verotuksesta kuin työn verottamisesta. Jos omistamisen verotusta lasketaan, muut verot nousevat. Hyvinvointivaltio tarvitsee rahaa koulutukseen ja turvaverkkoihin, joista nimenomaan duunarit hyötyvät. Pitää myös muistaa, että julkisen sektorin palkat maksetaan verovaroista. Niillä tasataan palkkaeroja eri toimialojen välillä.

”Yritysten verovälttely rapauttaa koko hyvinvointiyhteiskuntaa ja kasvattaa eriarvoisuutta.”

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT PEKKA ELOMAA

Nano – ilmassa leijuva vaara

Nanohiukkasten tutkijat suojataan täydellisesti laboratorioidensa puhdastiloissa. Nanokokoisten aineiden kanssa tehtaissa työskentevien suojaus voi olla jotain aivan muuta.

Suomessa ei ole rekisteriä siitä, missä kaikkialla nanopartikkeleita tuotetaan, käytetään tai mihin tuotteisiin tai ruokiin niitä laitetaan. Akatemiatutkija Anna Lähde Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampukselta näkee yhden taustasyyn asiaintilaan tässä:

– Nano oli kymmenen vuotta sitten hirveä hype, mutta nyt esimerkiksi hiilinanoputkista ei enää pidetä niin kauheaa melua. Vasta jälkikäteen ryhdyttiin miettimään hiilinanoputkien terveysvaikutuksia. Nanotekniikasta ei välttämättä haluta mainita ulospäin. Nyt huomion kohteena on esimerkiksi grafeeni, mutta hiilinanoputkia löytyy myös nykyään myynnissä olevista tuotteista.

Lähde viittaa näin sellaisiin hiilinanoputkiin, jotka käyttäytyvät samalla tavalla kuin asbestikuidut ihmisen elimistössä.

– Nanotekniikkaa käyttävien yritysten määrää Suomessa on todella vaikea arvioida. Yritykset tietävät, mutta mitä siellä käytetään, se jää yrityksen tietoon. Tai sitten työntekijöitä sitoo salassapitovelvollisuus.

Suomi noudattaa EU:n määräyksiä ja REACH-nimellä tunnettua kemikaalilainsäädäntöä. Jonkin tuotteen tai kemikaalin ainesosat pitää lain mukaan kertoa, mutta ei sitä, ovatko ne nanokokoluokkaa. Yrityksen ei välttämättä tarvitse edes rekisteröidä valmistamaansa ainetta, jos se tuottaa sitä alle tonnin vuodessa. Eikä yrityksen tarvitse tehdä kemikaaliturvallisuusarviointia, jos yritys tuottaa sitä alle 10 tonnia vuodessa.

Nanoluokan tuotteet ovat niin kevyitä, ettei niistä useinkaan tarvitse ilmoittaa mihinkään eikä niitä tarvitse tutkia.

Suomen Työterveyslaitoksen tiedotteessa todetaankin näin: ”Nanomateriaaleja on tuhansia, yleisemmin käytössä olevia satoja, mutta tietoa mahdollisista terveydelle haitallisista vaikutuksista löytyy vain pienestä osasta näistä. (…) Suuri osa kirjallisuudesta löytyvästä, teollisesti tuotettuja nanomateriaaleja koskevat toksikologisesta (myrkyllisyyttä tutkivasta) tiedosta perustuu tällä hetkellä eri toksisuusmekanismien tutkimiseen. Kokeet on usein tehty solumalleilla tai altistamalla koe-eläimiä suurille annoksille.” (Teollisesti tuotettujen nanomateriaalien tavoitetasoperustelumuistio. Työterveyslaitos 19.11.2013)

Kyse on siis rottakokeista. Niitä tehdään tähän tapaan:

”Akuuttia myrkyllisyyttä tutkittiin kokeessa, joka noudatti OECD:n TG 423 (MKE, 2010) koeprotokollaa. Sitraatilla päällystettyjä nanohopeapartikkeleita (cAgNP:t, ABC Nanotech Co, Ltd, Etelä-Korea) syötettiin 300:n tai 2 000:en milligramman annoksissa painokiloa kohden 7 viikkoa vanhoille Sprague-Dawley-rottakannan rotille. (…) Mitään poikkeuksellista tai ennenaikaisia kuolemia ei havaittu aineen maksimaalisen pitkään kestäneen eli 14 päivän nauttimisen aikana.” (OECD, Series on Safety of Manufactured Nanomaterials, No. 83, Silver nanoparticles: Summary of the Dossier)

Rotat eivät ole ainoita eläimiä, jotka uhrautuvat puolestamme – tosin eivät vapaaehtoisesti – nanohiukkasten riskejä selvittelevissä laboratoriokokeissa. Jos kahlaa läpi EU:n tai OECD:n rahoittamia tutkimuksia, tapaa rottien ohella esimerkiksi kaneja, lehmiä ja sikoja. Usein niissä todetaan myös, että kokeessa eläimet tapetaan tietyn ikäisinä, jotta ruumiinavauksissa päästään selvittämään aineiden vaikutuksia elimistöön tai perimään. Tutkimustietoa siitä, mitä vuosikausia jatkuva altistus nanohiukkasille voisi ihmiselle aiheuttaa, ei ole käytännössä lainkaan.

MITÄ TODISTAA ELÄINTEN JOUKKOTUHO LABORATORIOISSA?

”Vaikka todisteita ei olisi, ei tämä tarkoita, ettei niitä voisi olla olemassa.” Anglosaksisessa maailmassa tällä lauseella kuvataan tieteellisten tutkimusten ja niiden tulosten epävarmuuksia, kun puhutaan erilaisten teollisesti tuotettujen aineiden vaikutuksista ihmiseen ja luontoon.

”Uusia nanohiukkasia kehitetään jatkuvasti, mutta niiden vaarallisten ominaisuuksien ennustaminen on edelleen rajallista.” Tätä mieltä on Euroopan ammattiyhdistysliikkeen koulutus- ja tutkimuskeskuksen ETUI:n perusteellinen nanoraportti. (Nanomaterial and workplace health & safety. What are the issues for workers? 2013)

OECD on rikkaiden teollisuusmaiden järjestö. Järjestön pitkä raportti nanoriskien arvioinnista työturvallisuutta suunniteltaessa nostaa puolestaan esiin sen, että nanohiukkasia tutkitaan tavallaan väärillä tavoilla eli kemikaalien perinteisillä koeasetelmilla. Nanohiukkaset eivät kuitenkaan välttämättä sovi tutkittaviksi näin:

”Merkittävä kompastuskivi on se, että REACH:issä riskinarvioinnin ydintiedot saadaan standarditesteillä. Näiden testien vähimmäisvaatimukset on kehitelty vesiliukoisille aineille, eivätkä ne sovi liukenemattomille aineille, joita monet nanomateriaalit ovat. Tämän takia nämä standardien mukaiset testit eivät sovellu yleisesti käytettyjen nanomateriaalien vaarallisuudesta kertovan datan keräämiseen, ja näin lopullinen vaaran arviointi on mahdotonta. On tärkeää huomata, että nanohiukkaset käyttäytyvät eri lailla kuin isommat hiukkaset. Fysikaalisten/kemiallisten ominaisuuksiensa johdosta hiukkasten imeytyminen ja kulkeutuminen kehossa on erilaista ja näin voi syntyä lisää (tai vielä tuntemattomia) pahoja vaikutuksia.” (Condensed risk assessment report on issues relevant to effective risk governance. Nanodiode/Developing Innovative Outreach and Dialogue on responsible nanotechnologies in EU civil society. May 2016)

Samainen OECD:n raportti luonnehtii myös eri toimijoiden, niin sanotun kolmikannan, näkemyksiä tutkimusten luonteen muuttamiseen. Yritysten mielestä kemikaalilainsäädännön määräyksillä pärjätään hyvin. Kansalaisjärjestöt, myös ammattiliitot, vaativat uusia, nanomateriaaleille soveltuvien riskinarvioinnin menetelmien kehittämistä. Hallitukset puolestaan vaativat tieteellisesti todistettuja syitä siihen, että riskinarviointia muutettaisiin. Hallitusten mielestä uudet menetelmät eivät saisi myöskään maksaa liikaa.

MITÄ NANOJA, MITÄ RISKEJÄ?

Maailman terveysjärjestö WHO julkaisi viime vuoden lopulla oman ohjeistuksensa työntekijöiden suojelemiseksi nanojen mahdollisilta riskeiltä. Ohjeistuksessa (“WHO guideline on protecting workers from potential risks of manufactured nanomaterials”) on luettelo teollisuuden eniten käyttämistä nanoaineista:

  1. Hiilimusta
  2. Synteettinen amorfinen piidioksidi
  3. Alumiinioksidi
  4. Bariumtitanaatti
  5. Titaanidioksidi
  6. Ceriumoksidi
  7. Sinkkioksidi
  8. Hiilinanoputket ja hiilinanokuidut
  9. Nanohopeahiukkaset

Kaikki tämän artikkelin takia luetut raportit ja tätä varten tehdyt haastattelut kehottavat tähän periaatteeseen: Tietojen vähäisyyden takia on ensisijaisesti estettävä työntekijöiden altistuminen millekään nanohiukkasmateriaalille.

Akatemiatutkija Anna Lähde luokittelee puolestaan mahdollisia riskejä monellakin eri tavalla.

– Kaikki ne aineet, jotka ovat bulkkitavaranakin luokiteltu haitallisiksi, voivat olla vielä vaarallisempia nanomuodossa.

Lähde ottaa esimerkiksi raskasmetalli koboltin. Hän muistuttaa myös sen merkityksestä, leijaileeko nanohiukkanen vapaasti ilmassa vai onko se sidottuna johonkin aineeseen. Lähteen mukaan kokeet ovat osoittaneet, että esimerkiksi nanohiiliputkia on todella vaikea saada enää irti, kun ne ovat sidottuina johonkin matriisiin.

– Minä en usko, että kuluttajien riski altistua nanohiukkasille olisi suuri juuri siksi, että hiukkaset ovat valmiissa (kuluttaja)tuotteissa sitoutuneita. Mutta jokuhan ne hiukkaset sinne tuotteisiin laittaa, Lähde mietiskelee viitaten nimenomaan tehtaiden olosuhteisiin.

Tutkija toteaa, että Kuopion laboratoriosta heiltä löytyy laitteita, joilla voidaan määrittää hiukkasen kokoa, lukumäärää, pinta-alaa, massaa ja myös kemiallista koostumusta suoraan aerosolina eli esimerkiksi työpaikan ilmasta. Laitteet ovat tosin kovin kalliita.

– Aina jos nanohiukkaset pääsevät jauhemaisena pölisemään ilmaan, on riski, että ne pääsevät keuhkoihin. Keuhkoista hiukkaset voivat päästä edelleen suoraan verenkiertoon. Hiukkaset voivat kulkeutua soluseinän läpi solujen sisään ja kerääntyä esimerkiksi maksaan tai munuaisiin. Sieltä ne voivat myös poistua virtsan mukana, mutta on myös tutkimuksia, joiden mukaan nanohiukkasia on kerääntynyt aivoihin.

Lähde muistuttaa siitä, että nanohiukkasten muoto ja se, onko ne päällystetty jollain toisella aineella, vaikuttaa myöskin riskeihin.

– Esimerkiksi rauta on magneettinen, ja meillä on veressä rautaa. Mutta rauta ei voi koskaan esiintyä yksinään, nanorautahiukkaset on aina päällystetty. Mutta sitä ei ole tutkittu, miten päällystäminen vaikuttaa vasteisiin (aineen vaikutuksiin elimistössä). Päällystäminen voi lisätä, tai sitten se voi ehkä myös vähentää vasteita.

– Kyllä, hopea tappaa bakteereita ja soluja. Ei siis ihme, että hopea on haitallista vesieliöstölle. Enkä minä nyt hopeaa menisi hengittelemään, toteaa Lähde, kun häneltä kysyy nanohopeahiukkasista.

– Meillä tutkitaan laboratoriossa myös puunpolton hiukkaspäästöjä. Puuta polttaessahan vapautuu sinkkioksidia, joka aiheuttaa solukuolemia. Sinkkioksidista tiedetään siis, että se on haitallista. Nanomuotoinen titaanidioksidi, onko se haitallista vai ei?

Työterveyslaitoksen vanhempi asiantuntija Tiina Santonen istuu EU:n riskinarviointikomiteassa eli RAC:ssä. Hän kertoo sähköpostiviestissään titaanidioksidista seuraavaa:

– RAC luokitteli titaanidioksidin mahdollisesti syöpävaaralliseksi hengitettynä. Kantaa ei otettu erikseen nanokokoluokan titaanidioksidipartikkeleihin, ja syöpävaarallisuus liittyi nimenomaan hienojakoisiin partikkeleihin, jotka pääsevät kertymään keuhkoihin. Muita altistumisreittejä (kuten suun kautta) altistuttaessa ei ole näyttöä titaanidioksidin syöpävaarallisuudesta.

– Luokittelu ei ota myöskään kantaa riskiin. Rottakokeissa, joissa syöpävaikutuksia on nähty, altistuminen on ollut niin suurta, että se on johtanut titaanidioksidin keuhkopoistuman heikkenemiseen, joka rotilla herkästi johtaa keuhkosyöpiin.

– Työpaikoilla relevantit (merkitykselliset) altistumiset ovat kertaluokkia näiden tasojen alla. Noita luokittelun perusteena olevia vaikutuksia ei pidetä matalilla tasoilla enää kovin relevantteina.

Työterveyslaitoksella tiedetään, että Suomessa esimerkiksi Tikkurilan väritehdas käyttää eri kokoisia titaanidioksidijauheita valkoisten maalien pigmenttinä. Määristä ei Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Kai Savolaisen mukaan ole tietoja. Näin Savolainen arvioi sähköpostiviestissään nanoluokan titaanidioksidin riskejä:

– Titaanidioksidihiukkaset eivät läpäise ihoa, näin ollen kuluttajien riski on minimaalinen millekään titaanidioksidin haitoille. Mielestäni riskit liittyvät työympäristöön, missä työntekijät voivat altistua näille hiukkasille. Näiden mahdollinen syöpävaarallisuus on alhainen, ja mitatut altistumispitoisuudet ovat alhaisia, joten onneksi työntekijöiden riski esimerkiksi Suomessa on vähäinen.

Entä kuormitus luonnolle? Päätyykö nanoluokan titaanidioksidia jätteisiin?

– Titaanidioksidia päätyy jätteisiin, esimerkiksi aurinkovoiteiden tai elintarvikkeiden materiaalista valtaosa tai suurin osa. Mikä tämä määrä on, siitä ei ole tutkimuksia eikä siten myöskään tietoa, Savolainen kertoo.

MITEN SUOJAUTUA KÄYTÄNNÖSSÄ?

– Varovaisuusperiaatteen mukaisesti suositus on, että kaikilta nanohiukkasilta on suojauduttava. Mutta nanomateriaaleja ei voi missään nimessä käsitellä yhtenä altisteryhmänä. Materiaaleja on niin erilaisia. Nanohiukkasen koko ja kemia, muoto, pintakemia, päällyste – kaikki vaikuttavat, toteaa Työterveyslaitoksen erikoistutkija Anna-Kaisa Viitanen.

– Olomuoto vaikuttaa myös. Lähtökohtaisesti voi sanoa, että jos nanohiukkaset ovat nestemäisenä tai kiinni jossain matriisissa, ne eivät ole niin vaarallisia kuin jauhemaisena.

– Mutta jos nanomateriaalia sisältävää nestettä ruiskutetaan, niin silloin on mahdollisuus altistua. Olomuoto, käyttötapa ja aineen terveydelle vaaralliset ominaisuudet siis ratkaisevat, vanhempi asiantuntija Arto Säämänen samalta laitokselta huomauttaa.

Riskinarvioinnin kaikkia tavanomaisia periaatteita pitäisi noudattaa myös nanohiukkasten tapauksessa. Pitäisi siis selvittää, onko nanohiukkasille altistuminen ylipäänsä mahdollista työpaikalla ja jos on, mille hiukkasille, missä määrin ja miten.

Raaka-aineista ei tarvitse lain mukaan paljastaa, ovatko ne nanokoossa. Suomessa toisin kuin joissain muissa EU-maissa ei kuitenkaan ole julkisia rekistereitä nanomateriaaleista. Säämänen ei osaa neuvoa, mistä esimerkiksi yksittäinen työsuojeluvaltuutettu voisi varmuudella löytää tiedot tehtaalla käytetyistä nanoaineista, jos työnantaja ei ole asiasta tietoinen tai ei jaa tietojansa.

Ongelmallista on myös se, että nanohiukkasten mittaaminen vaatii vielä nykyisin kalliit ja vaikeasti liikuteltavat laitteet. Säämäsen arvion mukaan työpaikan nanohiukkasten esiintymisen mittauttaminen maksaa 5 000–10 000 euron välillä.

– Nanokokoluokan hiukkaset löydetään suhteellisen helposti, mutta laitteet eivät kerro, mitä hiukkasia ne ovat, Viitanen toteaa.

– Näytteet kerätään yleensä hiilisuodattimiin, jolloin hiilipohjaisten nanohiukkasten tunnistaminen on vaikeaa. Pitää käyttää täydentäviä keinoja eli tutkia näytteet elektronimikroskoopilla. Jokaisen näytteen tutkiminen vie tunteja, ja mikroskoopin käyttäjän pitää olla vielä hyvin ammattitaitoinen, Säämänen kertoo työn vaikeuskertoimista.

Kumpikin tutkija toteaa, että nanoilta suojautumisessa tulisi käyttää tavanomaista työsuojelutoimenpiteiden hierarkiaa: Voiko aineen korvata jollain muulla? Voisiko saman aineen korvata jollain vähemmän riskialttiilla, eli siirtyä esimerkiksi nanohiukkasjauheesta rakeisiin, pastoihin, nesteisiin jne? Voiko prosessin eristää ihmisistä? Tai jos tämä ei käy, voiko ihmisen eristää prosessista? Voiko käyttää vetokaappeja tai muita ilmanvaihdon ratkaisuja? Vasta kaikkien näiden teknisten ratkaisujen jälkeen pitäisi turvautua henkilökohtaisiin suojaimiin.

Mutta ne ilmanvaihdon suodattimetkin pitää jonkun joskus vaihtaa, rikki menneet koneet korjata ja tehdastilat siivota. Miten käy näistä tehtävistä huolehtivien työntekijöiden?

– Tämä on erittäin hyvä pointti. Kunnossapitäjien suojaaminen pitää ottaa huomioon, vaikka useinkaan ei jää paljon muita vaihtoehtoja kuin henkilökohtaisten suojainten käyttö, Viitanen sanoo.

Tutkijat muistuttavat, että töiden kierrätys vähentää mahdollista altistumisaikaa, märkäpyyhintä pitää valita harjaamisen sijasta ja imurointi paineilmapuhdistuksen sijaan. Töiden suunnittelulla ja työtavoilla on siis myös tärkeä sijansa riskien torjunnassa.

Työntekijät tai suuri yleisö eivät välttämättä saa tietää, missä kaikkialla nanoja on.

KAIKILLEKO OIKEUS NANOTIETOIHIN?

– Kyllä, vastaa Anna Lähde.

– Miksei meilläkin voisi olla nanorekisteri? Ranska on ollut tässä hyvin tiukka, Lähde toteaa.

– Lähtökohtaisesti myös kuluttajalla pitäisi olla kaikki tieto aivan kuten geenimuuntelussa. Tämä on mielestäni hyvä. Ei siksi, että pelkäisin geenimuunneltujen tuotteiden aiheuttavan minulle vaaraa vaan siksi, että kuluttajalla on oltava oikeus valita.

Kuopiossa vaikuttavalle tutkijalle, joka on ollut äskettäin Fulbright-stipendiaattina Berkeleyssä Kaliforniassa, on tuttua myös Yhdysvaltain tiukka linja työturvallisuuteen.

– Siellä yritys on todella vastuussa työntekijänsä turvallisuudesta ja jos sen laiminlyö, yritys voi joutua maksamaan valtaisia korvauksia.

Yhdysvalloissa on luotu ohjearvot muutamille nanohiukkasille työpaikan ilmassa. Lähde kannattaa ehdottomasti sitä, että sitovia ohjearvoja luotaisiin myös meille. Hän on toki tietoinen siitä, että nanohiukkaset keveydessään uhmaavat tavanomaisia mittaustapoja.

– Pitäisikö mitata massaa? Vai lukumäärää? Hiukkasten lukumäärä ei kuitenkaan vielä paljasta nanomateriaalin haitallisuutta tai haitattomuutta.

– Pidän nyt erittäin tärkeänä sitä, että tähän tutkimuksen puoleen panostetaan, jotta raja-arvot saadaan määriteltyä ja että niitä pystytään työpaikoilla myös mittaamaan.

 

NANOTEKNOLOGIALLA tarkoitetaan nanohiukkasia hyödyntäviä materiaaleja, rakenteita ja prosesseja.
NANOHIUKKASET ovat teollisesti tuotettuja hiukkasia. Vähintäänkin niiden yksi ulottuvuus on alle 100 nm. Nanometri on metrin miljardisosa eli millimetrin miljoonasosa. Nanohiukkasen ja pingispallon halkaisijoiden suhde vastaa pingispallon suhdetta maapalloon. Hiukkasten pinta-ala on valtaisan suuri verrattuna niiden painoon. Nanohiukkaset käyttäytyvät eri lailla kuin emoaineensa. Esimerkiksi nanohopea käyttäytyy eri lailla kuin hopea. Niillä on uusia fysiologisia, kemiallisia ja biologisia ominaisuuksia. Ne johtavat ja varastoivat sähköä eri lailla. Nanohiukkaset reagoivat muihin aineisiin ja muiden aineiden kanssa uudella tavalla. Nanoja käytetään jo valtaisassa määrässä tuotteita.

 

SUOJAUTUMISKEINOT TYÖPAIKALLA

1. KORVAAMINEN JA PÄÄSTÖN VÄHENTÄMINEN

– käytetään vähiten haitallista materiaalia
– käytetään nanomateriaalia kuivan aineen sijaan liuoksena, pastana tai vaahtona

2. LEVIÄMISEN ESTÄMINEN

– suljetut laitteistot
– työtilojen alipaineistus
– vetokaappityöskentely
– kohdepoiston käyttö
– kauko-ohjaukset ja automaatio
– tehokas poistoilmansuodatus

3. TYÖN TEKEMISEEN JA TYÖNTEKIJÄÄN KOHDISTUVAT KEINOT

– vähennetään altistavassa prosessissa työskentelevien henkilöiden määrää ja/tai työaikaa
– noudatetaan hyvää siisteyttä ja järjestystä työpaikalla
– koulutetaan työntekijöitä, opastetaan hyvät työtavat
– käytetään henkilökohtaisia suojaimia
– pyyhitään pinnat kostealla paperilla tai liinalla, ei sallita kuivaharjausta

4. HENKILÖNSUOJAIMET

– hengityksensuojaimet; suodattava hengityksensuojain, tehokkuusluokka P3 tai moottoroitu hengityksensuojain, tehokkuusluokka TH3 tai TM3
– suojavaatteet; haitallisia materiaaleja käsiteltäessä tulee käyttää kemikaaleilta suojaavaa suojavaatetusta ja suojakäsineitä, joissa on jompi kumpi alla olevista merkinnöistä.

Huomioi myös suojakäsineiden mekaaninen kestävyys, kertakäyttökäsineitä aina kaksi päällekkäin!

LÄHDE: Tietokortti 32, Työterveyslaitos

 

TOIMITTAJAN KOMMENTTI


SUVI SAJANIEMI

Miksi?

Miksi emme enää osaa pestä sukkapyykkiä? Miksi emme enää osaa pyyhkiä likaista jääkaappia? Miksi emme enää osaa maistaa happamaksi käynyttä maitoa?

Uusia teknologioita perustellaan usein huikeilla visioilla, miten kolmannen maailman rajut ympäristö- tai muut ongelmat ratkaistaan. Todellisuudessa uusia teknologioita käytetään ensimmäisen maailman hyvin toimeentulevien asukkaiden ”ongelmien” ratkaisuun. Meillä on rahaa, ei köyhien maiden köyhillä. Meillä pitäisi olla nanohopeasukat. Hopea tappaisi sukkabakteerimme eivätkä sukat haisisi. (Ei haisisi muutaman pesukerran verran.) Myös jääkaappi pitäisi pinnoittaa nanohopealla, kun emme viitsi pyyhkiä jääkaappia esimerkiksi etikkaan kostutetulla liinalla, mistä jää kaappiin raikas tuoksu. Ja kaikkein tyhmintä on, että meidän pitäisi ostaa älykkäitä elintarvikepakkauksia. Maitopurkin pitäisi olla rakennettu niin hurjista määristä nanohiukkasia, että ne välähtelevät kosmista varoitusvaloa, jos maito on hapanta.

Asbesti oli aivan loistelias eriste. Lyijy oli mitä tehokkain bensiinin lisäaine. DDT oli suuresti suositeltu hyönteismyrkky.

Miksi teemme tämän kaiken uudestaan? Jokainen näistä loisteliaista aineista on osoittautunut kiroukseksi ihmisille, eläimille ja luonnolle.

Ja asbesti on sentään kuitu, jonka poistaminen, kerääminen ja käsittely erikoisjätteenä on vielä jotenkin kuviteltavissa ja teoretisoitavissa. Toista ovat nanomittaluokan hiukkaset. Kukaan ei kai tosissaan väitä, että ikävän myrkyllisiksi jälkikäteen havaitut nanoluokan partikkelit pystyttäisiin edes teoriassa poistamaan luonnon kiertokulusta?

Toivoisin sydämestäni, että perusteltu pelkoni – luin artikkelia varten 600 sivua englanninkielisiä tutkimuksia ja ohjeistuksia – nanohiukkasten haittavaikutuksista osoittautuisi aivan aiheettomaksi. Mutta saattaa se osoittautua aiheelliseksikin. Minua tietäväisemmätkin ovat huolissaan. Näin todetaan Juho Rajalan Helsingin yliopistoon viime vuonna tekemän tohtorinväitöskirjan tiedotteessa:

”Happamat olosuhteet (…) liuottivat hopeananohiukkasia ja niistä vapautui eliöille hyvin myrkyllistä liukoista hopeaa. Kaikissa Rajalan suorittamissa kokeissa liukoinen hopea oli hopeananohiukkasia myrkyllisempää (…) hopeananohiukkaset rikastuvat ravintoketjussa, eli pitoisuus esimerkiksi harvasukasmatoja syövissä kaloissa kasvaa (…) ennen kaikkea tulokset avaavat useita uusia tutkimuskysymyksiä, joihin tulisi vastata ennen hopeananohiukkasten päätymistä ympäristöön suuremmissa määrissä.”

 

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
LABORATORIOKUVAT HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN
ANNA LÄHTEEN KUVA KITI HAILA

Tekijän toimitus yritti päästä vierailulle useisiin yrityksiin, joissa Teollisuusliiton työympäristöyksikön tietojen mukaan käytetään nanomateriaaleja osana tuotantoa. Syystä tai toisesta missään kyseisistä yrityksistä ei ollut valmiutta osallistua jutuntekoon nanoista. Artikkelin laboratoriokuvat on otettu Itä-Suomen yliopiston Kuopion FunktioMat-laboratoriossa, jossa voidaan pilottimittakaavassa valmistaa nanomateriaaleja.

VÄITTÄJÄT: Onnistuuko amiskoulutuksen uudistus?

Työelämän muutoksesta on puhuttu jo vuosia, ja nyt myös ammatillinen koulutus reagoi tuohon muutokseen. Amisreformilla haetaan lisää käytännönläheisyyttä ja parempaa osaamista, jota on myös helppo päivittää.

VÄITTÄJÄT


INGA SIHVO
Yli-insinööri
Opetushallitus
Ollut koordinoimassa teollisuusalojen ammatillisten tutkintojen perusteiden uudistusta.


OTTO AROLA
Varapuheenjohtaja
Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI ry

MIKSI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUDISTUS TARVITAAN?

INGA SIHVO: Koulutus vastaa työelämän muutoksiin, jotta osaaminen on jatkossakin vahvuutemme. Uudessa laissa korostetaan asiakaslähtöisyyttä. Opiskelijan kannalta se tarkoittaa henkilökohtaista opintopolkua, joka toteutetaan opetuksen, ohjauksen ja työpaikkaoppimisen yhdistelmänä. Työelämälle asiakaslähtöisyys tarkoittaa, että koulutus tuottaa yrityksille sellaista osaamista, mitä ne tarvitsevat.

OTTO AROLA: Toimintaympäristö on muuttunut, ja on aika päivittää vanhaa systeemiä. Yksilöllisen polun ansiosta opiskelija voi tehokkaasti hyödyntää järjestelmää ja päästä työuralle aiempaa helpommin. Hyvää on aiemman osaamisen tunnustaminen, koska monella voi olla jo kokemusta työelämästä.

MITEN RESURSSIT OPPILAITOKSISSA RIITTÄVÄT HENKILÖKOHTAISEEN OHJAUKSEEN?

AROLA: Koulutuksen ja työelämän lähentyminen näyttää paperilla kauniilta. Mutta riittävätkö resurssit siihen? Kun alla on koulutuksen säästöjä, tuleeko haluja nipistää henkilökunnasta? Panostetaanko vain lahjakkaisiin opiskelijoihin, koska rahoitus on suoritusperusteista? Jääkö meille pudokkaita, jotka vaatisivat henkilökohtaisempaa ohjausta?

SIHVO: Minä näen, että ne, jotka etenevät omalla polullaan nopeammin, eivät tarvitse niin paljon ohjausta. Silloin resursseja voidaan kohdistaa juuri niihin, jotka tarvitsevat. Sitä myös tuetaan sillä, että opettajilla on digitaalisia työkaluja, jotka helpottavat yhteydenpitoa opiskelijaan: erilaisia oppimisympäristöjä, oppimispäiväkirjoja, Skypen käyttöä…

AROLA: Digitalisaatio on kehittävä voima ja hyvä yhtenä työkaluna, mutta se ei yksin riitä.

SIHVO: Tarvitaan myös uusia toimintamalleja, joiden kehittämisessä kaikkien on oltava rohkeita.

MITEN HELPPOA UUSIA TOIMINTAMALLEJA ON LUODA PERINTEISISSÄ OPPILAITOKSISSA?

AROLA: Uskon, että monessa oppilaitoksessa muutos tulee onnistumaan ja uudet tavat muotoutumaan. Jotkut oppilaitokset ovat todella innoissaan, jotkut hankaavat enemmän vastaan. Oppilaitokset ovat uudistuksessa jopa joustavampi osapuoli, ja työelämä on kankeampi, koska sen prioriteetit ovat muualla.

SIHVO: Uudistusta tuetaan 60 miljoonan euron ohjelmalla, jotta jokaisella oppilaitoksella on eväät toimia. Koulutuksen järjestäjillä on jo hyviä käytäntöjä ja niitä kehitetään edelleen. Koulutuksen järjestäjät ovat kertoneet, miten yhteistyötä työelämän kanssa on syvennetty.

MITEN IHMISIÄ RIITTÄÄ TYÖPAIKOILLA YHÄ HENKILÖKOHTAISEMPAAN OPASTUKSEEN?

SIHVO: Isompien yritysten on helpompi resursoida, mutta pienemmistäkin on mallikkaita esimerkkejä. Uudistuksen pitää palvella sekä koulutuksen järjestäjää että yrityskumppania, ja se ei saa viedä liikaa resursseja työn tekemisestä.

AROLA: Eroja varmasti on. Yritykset, joissa on enemmän voimavaroja, voivat muokata toimintaansa ja käyttää tähän enemmän henkilöstöä. Tärkeää on, että pienet yritykset eivät rasitu liikaa, koska ne ovat kuitenkin yrityksiä, eivät koulutusjärjestäjiä.

SIHVO: Pitää muistaa se asiakaslähtöisyys. On erilaisia tarpeita, ja samoja toimintatapoja ei voi soveltaa pieniin ja isoihin yrityksiin. Tykkään win–win–win-ajattelusta: opiskelija hankkii osaamista, työelämä saa osaajia ja koulutuksen järjestäjällä on omat tarpeet. Kaikki haluavat uusia osaajia, siksi kaikki joutuvat myös panostamaan, että niitä saadaan.

AROLA: On rikkaus, että opiskelija pääsee kokeilemaan erilaisia työyhteisöjä ennen valmistumista. Työpaikan on oltava oppimisympäristö, mutta se ei saa silti rasittaa liikaa yrityksiä.

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA NIPISTETTIIN JUURI 190 MILJOONAA. ONKO RAHA ONGELMA?

AROLA: Se on haaste. Itse pelkään kouluterveydenhuollon ja opiskelijoiden hyvinvointipalveluiden puolesta. Toinen riski on se, miten opettajien pedagoginen pätevyys säilyy. Raha ratkaisee ja vaikuttaa, ja tietyissä paikoissa säästöjen hakeminen näkyy nytkin.

SIHVO: Kaikki joutuvat miettimään omissa rooleissaan, miten rahoituksen pieneneminen vaikuttaa ja miten asiat hoidetaan, että uusi laki kuitenkin toteutuu. Myös Opetushallituksen toiminta uudistuu.

OPPIMINEN TYÖPAIKOILLA LISÄÄNTYY, OVATKO OPISKELIJOIDEN TYÖELÄMÄTAIDOT HALLUSSA?

AROLA: Siinä on paljon vaihtelua, koska kenttä on laaja. Iso osa opiskelijoista tulee peruskoulusta, heillä ei ole aiempaa kontaktia työelämään, ja toisaalta on varttuneempia alanvaihtajia. Vaaditaan tietysti perehdyttämistä siihen, miten työelämässä toimitaan, mutta ei se ole suuri ongelma.

SIHVO: Teollisuudesta on tullut palautteena sekä plussaa että miinusta, niin kuin missä tahansa asiassa. Uusissa tutkintoperusteissa on mukana elinikäinen oppiminen ja siihen sisältyy myös työelämän pelisääntöjen noudattaminen. Toimijoiden tiiviimpi yhteistyö vahvistaa perustaa entisestään.

AROLA: Kaikki ovat kuitenkin yksilöitä. Nuoret ovat aina nuoria, eivätkä nyt sen huonompia kuin ennenkään.

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUDISTUKSEN PITÄISI NOPEUTTAA VALMISTUMISTA JA TUOTTAA OSAAVAMPIA AMMATTILAISIA. TOTEUTUUKO SE?

SIHVO: Jos kaikki toimijat ottavat haasteen vastaan ja uskaltavat muuttaa toimintatapojaan, tavoitteet ovat saavutettavissa. Opetushallituksen yhtenä roolina on tukea oppilaitoksia, työpaikkoja ja niiden henkilöstöä työssään.

AROLA: Oppilaitoksissa ja työpaikoilla on paljon epätietoisuutta, ja opiskelijat eivät osaa vielä kaikkea uutta pelätäkään. Uskon, että ajan kanssa tämä tulee toimimaan, mutta murrosvaiheessa voi olla kasvukipuja. Meillä on hyvät raamit, siihen pitää tehdä nyt sisältö. Kaikkien pitää ajaa yhteistä asiaa.

 

VUOSISADAN KOULUTUSUUDISTUS

Ammatillisen koulutuksen uudistuksessa laitetaan uusiksi niin koulutuksen rahoitus, prosessit kuin tutkintojärjestelmä.

Työpaikoilla tapahtuvaa oppimista ja yksilöllisiä opintopolkuja lisätään. Opiskelijalle uudistus tarkoittaa lisää joustavuutta ja etenemistä henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) myötä.

Oppilaitoksille uudistus tuo lisää valtaa ja vastuuta koulutuksen järjestämisessä. Uudistuksen myötä yrityselämä saa ammattitaitoista työvoimaa, jonka osaaminen on myös helpommin päivitettävissä.

Lue lisää: minedu.fi/amisreformi

 

TEKSTI SAMI TURUNEN
KUVAT JA VIDEO TOMI SALAKARI

Taistelu nollatuntisopimuksia vastaan jatkuu

Tavoite niin sanottujen nollatuntisopimusten kieltämiseksi otti takapakkia, kun maan hallitus päätti laatia lain, jolla nollatuntisopimukset vakiinnutetaan osaksi suomalaista työlainsäädäntöä.

Niin sanottu nollatuntisopimus on työsopimus, jossa työajaksi on määritelty 0–40 tuntia. Samanlaisia ovat myös kaikki sen kaltaiset sopimukset, joissa työntekijä on ”tarvittaessa töihin kutsuttava”. Nollatuntisopimukset ovat johtaneet työntekijöiden oikeuksien laajaan polkemiseen.

Hallituksen esityksessä (”Hallituksen esitys eduskunnalle vaihtelevaa työaikaa noudattavan työntekijän asemaa parantavaksi lainsäädännöksi”) ehdotetaan muutettaviksi työsopimuslakia, työaikalakia, työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annettua lakia sekä työttömyysturvalakia.

Lait on tarkoitettu astumaan voimaan jo kesäkuussa.

Lakiesityksen perusteluissa todetaan, että ”ehdotetuilla laeilla pyritään parantamaan vaihtelevaa työaikaa noudattavien työntekijöiden asemaa ja varmistamaan työsuhdeturvaa koskevien säännösten tehokas toteutuminen heidän osaltaan”.

Vaihtelevaa työaikaa koskevalla ehdolla lakiesityksessä tarkoitetaan ”työaikajärjestelyä, jossa työntekijän työaika määrättynä ajanjaksona vaihtelee työnantajan tarjoaman työn perusteella työsopimuksen mukaisen vähimmäismäärän ja enimmäismäärän välillä taikka työaikajärjestelyä, jossa työntekijä sitoutuu tekemään työnantajalle työtä erikseen kutsuttaessa”.

Työelämässä tällaisia sopimuksia kutsutaan usein nollatuntisopimuksiksi ja työntekijöitä tarvittaessa työhön kutsuttaviksi työntekijöiksi.

TYÖNANTAJALLE LISÄVELVOITTEITA

Lakiesityksessä vaihtelevan työajan sopimusten käyttöalaa rajoitetaan vain tilanteisiin, joissa työnantajalla on vaihteleva työvoimatarve. Lisäksi työnantajan olisi vaihtelevan työajan sopimuksia käyttäessään annettava työntekijälle selvitys siitä, missä tilanteissa ja missä määrin työnantajalle syntyy työvoimatarvetta.

Työntekijän oikeus sairausajan palkkaan ja irtisanomisajan palkkaan varmistettaisiin siten, ettei työnantaja pystyisi yksipuolisin työnjohtotoimin vaikuttamaan niiden määrään.

Vaihtelevaa työaikaa noudattavalle työntekijälle tulisi työvuoroluetteloa laadittaessa varata tilaisuus ilmoittaa, missä määrin ja millä edellytyksillä hän voi ottaa työtä vastaan, jos työnantaja haluaisi tarjota hänelle työtä vähimmäistyöajan ylittävän määrän.

Lisäksi vaihtelevaa työaikaa noudattava työntekijä ei voisi jatkossa antaa kestoltaan rajoittamatonta lisätyösuostumusta.

Työttömyysturvalain työstä eroamista ja työstä kieltäytymistä koskevissa säännöksissä otettaisiin tietyin edellytyksin huomioon tilanteet, joissa työtä ei ole ollut tarjolla tai joissa työstä maksettava palkka jää pieneksi.

83 000 PALKANSAAJAA

Lakiesityksen perusteluissa huomautetaan, että nollatuntisopimukset ja muut vaihtelevan työajan järjestelyt eivät itse asiassa ole uusi ilmiö. Esityksen mukaan erilaisia työnantajan työvoimatarpeeseen liittyviä sopimuksia on ollut ennenkin. Näissä sopimuksissa on saatettu sopia esimerkiksi urakkapalkkauksesta.

Lakiesityksessä kuitenkin myönnetään, että vaihtelevan työajan sopimuksia esiintyy nykyisin myös sellaisessa työssä, jossa aiemmin käytettiin kiinteän työajan sopimuksia.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 83 000 palkansaajalla oli vuonna 2014 nollatuntisopimus. Tämä vastaa neljää prosenttia kaikista palkansaajista.

Hallituksen esitys vaikuttaa laajasti työlainsäädäntöön

Eduskunta on heti kevätistuntokautensa alkajaisiksi aloittanut uuden lain käsittelyn, joka laillistaa nollatuntisopimukset. SAK:n lakimies Anu-Tuija Lehto on pettynyt tilanteeseen.

– On todella tylsää, että tämä etenee näin. Hallituksen tarkoituksena oli tehdä pelisäännöt nollatuntisopimuksille, Lehto sanoo.

Kyynisesti voi tosin sanoa, että nollatuntisopimusten hyväksyminen lainsäädännössä on pelisääntö sekin.

– Eihän tässä mitään pelisääntöjä sen kummemmin ole luotu, ellei pelisäännöiksi lasketa sitä, että lainsäätäjä tuo lainsäädäntöön nollatuntisopimukset, Lehto toteaa.

Eduskuntakäsittelyssä olevassa hallituksen esityksessä nollatuntisopimuksia kutsutaan vaihtelevan työajan sopimuksiksi.

– Aikaisemmin meillä ei ollut mitään tällaista laissa, mutta nyt esityksessä nimenomaan sanotaan, että voidaan tehdä tällaisia vaihtelevan työajan sopimuksia eli nollatuntisopimuksia.

Työministeri Jari Lindström (sin.) joutui vastaamaan samaan kritiikkiin eduskunnassa, kun lakiuudistus oli lähetekeskustelussa helmikuun alussa.

– Tämä ei ole täydellinen, mutta ensimmäistä kertaa tänne on luotu pelisäännöt, Lindström vastasi opposition vastalauseisiin.

Oppositio luonnehti uudistusta ”hipsinnäksi”.

– En pitäisi tätä minään hipsintänä, vaan kyllä tämä on aimo harppaus, Lindström puolustautui.

SAADAANKO EU:STA APUA?

Nollatuntisopimusten kielto on ollut myös Euroopan komission agendalla. Mikäli asiasta säädettäisiin EU-tason lailla, se velvoittaisi Suomenkin lainsäätäjiä.

Myös EU-tasolla taistelu nollatuntisopimuksia vastaan on törmännyt seinään.

– Komissiolla oli alun perin ajatus, että nämä nollatuntisopimukset kielletään. Tämä ajatus on poistunut nyt kokonaan sen esityksistä. Eli siitä on EU-tasolla luovuttu, eikä sieltä ole tulossa mitään parannusta tähän tilanteeseen, Anu-Tuija Lehto toteaa.

– En tiedä, miksi nollatuntisopimukset poistuivat EU-tason esityksistä. Olisihan se ollut mullistavaa, jos työaika ei voisi olla työsopimuksessa nolla tuntia.

KOLMIKANNALLA PYYHITTIIN PÖYTÄÄ

Nollatuntisopimuksia koskeva lainsäädäntö kuvastaa Lehdon mukaan hyvin nykyhallituksen toimintatapaa. Asiat valmistellaan kolmikannassa eli yhteistyössä ministeriöiden sekä työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen kanssa. Lopputuloksen sanelee hallitus.

Kaava on toistunut useassa työelämää koskevassa lainsäädäntöhankkeessa tällä hallituskaudella.

– Työministeriö tätä valmisteli. Meillä oli kolmikantainen työryhmä valmistelemassa esitystä, mutta työmarkkinajärjestöjä ei kuultu. Kaikki osapuolet jättivät työryhmän mietintöön eriävän mielipiteensä. Työnantajajärjestötkin olivat eri mieltä, tosin eri syistä kuin palkansaajajärjestöt. Mikään muu kuin ministeriö ei tästä esityksestä pitänyt, Lehto kertoo.

Jo aiemmin pöytää oli pyyhitty kansalaisaloitteella. Eduskunta kaatoi nollatuntisopimusten kieltämiseen pyrkineen kansalaisaloitteen viime vuoden maaliskuussa. Aloite kaatui äänin 114–42.

”TYÖMME EI VALUNUT HUKKAAN”

Kaatumisesta huolimatta kansalaisaloitteen ansiona pidettiin sitä, että eduskunta tunnusti nollatuntisopimusten ongelmat. Käsittelyn yhteydessä hallitus kertoi, että se aikoo luoda nollatuntisopimuksille pelisäännöt, ja aloitti nyt eduskuntakäsittelyssä olevan lain valmistelun.

Kansalaisaloitteen perustaneen Operaatio Vakiduuni -kampanjan (OVD) takana oli alkujaan Metalliliiton nuoret, mutta sen taakse ryhmittyi suuri joukko muitakin ammattiliittoja. Liitot ja kampanjan aktiivit jalkautuivat eri tapahtumiin ja kaduille keräämään nimikirjoituksia aloitteeseen.

Aloite tehtiin iisalmelaisen ay-aktiivin Mika Kolehmaisen nimissä.

– Keräsimme kansalaisaloitteeseen yli 60 000 nimeä. Kun olin kansalaisaloitteen laatijana tapaamassa työministeri Jari Lindströmiä, hän lupasi tehdä nollatuntisopimusasiaan parannuksen. Nyt tuli sitten lailla vahvistus, että nämä sallitaan jatkossakin, Kolehmainen sanoo.

Kansalaisaloite ei Kolehmaisen mielestä ollut turha, vaikka hallitus löi märän rätin aloitteen laatijan naamaan.

– Ei työmme hukkaan ole mennyt. Epäkohta on tullut hyvin yleiseen tietoon, Kolehmainen pohtii.

TÄHTÄIN SEURAAVIIN VAALEIHIN

Teollisuusliiton järjestämisvastaava ja OVD-kampanjan tiedotusvastaava Aslak Haarahiltunen näkee eduskuntakäsittelyssä olevassa lakiuudistuksessa jotain hyvääkin. Se tuo äänestäjille selvästi esille, kuinka iso merkitys hallituspohjalla on työelämälainsäädännölle ja palkansaajaa lähellä olevien asioiden käsittelylle.

– Nyt kun kolmikanta on laitettu romukoppaan, niin näyttää siltä, että poliittiset suhdanteet vaikuttavat entistä enemmän työelämäasioihin, Haarahiltunen toteaa.

Tähtäin on Haarahiltusen mukaan asetettava seuraaviin eduskuntavaaleihin.

– Kyllä tätä asiaa täytyy pitää esillä ja ”liekki päällä”. Tulevissa eduskuntavaaleissa täytyy haastaa kaikki tulevat kansanedustajat tämän ympärillä.

UUDET RAAMIT KESKUSTELULLE

Haarahiltunen muistuttaa, että nollatuntisopimuksista ei julkisuudessa tai politiikassa keskusteltu ennen niiden kieltämiseksi tehtyä kansalaisaloitetta.

– Asiahan ei ollut tapetilla ennen tätä kampanjaa. Kaikkiahan yllätti tämän ongelman laajuus.

Hänen mielestään voi olla hyväkin asia, että lainsäädännössä määritellään uusi työn teettämisen kategoria eli nollatuntisopimukset sen sijaan, että ne ovat vain yleinen maan tapa.

– En pidä haitallisena sitä, että ilmiö tunnustetaan lainsäädännössä. Ilmiö saa nyt raamit, vaikka taustalla näkyy tämän hallituksen ideologia.

Haarahiltusen mielestä lakiesityksessä näkyy selvästi myös nykyhallituksen toimintatavat.

– Kyllähän tämä kokonaisuus osoittaa jälleen kerran nykyhallituksen suhtautumisen palkansaajaväkeen. Työelämälait säädetään sen mukaisesti, miten ne palvelevat elinkeinoelämää. Niitä ei enää ajatella työntekijää suojaavina.

TEKSTI ALEKSI VIENONEN
KUVITUS TUOMAS IKONEN

VIERAILIJA: Jukka Kärkkäinen: Miten sote vaikuttaa työterveyshuoltoon?

Noin 1,8 miljoonaa suomalaista kuuluu työterveyshuollon piiriin. Heistä 80 prosentilla on lakisääteisen ehkäisevän terveydenhuollon lisäksi oikeus käyttää sairaanhoidon palveluja. Työnantajat maksavat vuodessa noin 400 miljoonaa euroa työntekijöiden sairaanhoidosta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus (sote) voi muuttaa sairaanhoidon asemaa työterveyshuollon osana. Tulevaisuudessa työterveyshuoltoa voidaan painottaa nykyistä enemmän lakisääteiseen ehkäisevään työhön ja työhön liittyvien sairauksien hoitoon muun sairaanhoidon siirtyessä julkisen järjestelmän piiriin.

Työterveyshuollon painopisteen muutosta voidaan tukea myös poliittisin päätöksin kohdentamalla työterveyshuollon rahoituksesta nykyistä suurempi osuus ehkäisyyn, kuten työperäisten sairauksien torjuntaan. Tämän seurauksena työnantajat voivat kustannussyistä karsia sairaanhoitopalveluja. Osa työnantajista todennäköisesti kuitenkin edelleen jatkaa sairaanhoitopalvelujen järjestämistä, koska työntekijöiden sairauksien nopea hoito on yrityksen tuloksen kannalta etu. Lisäksi hyvä työterveyshuolto on työpaikan mainetekijä rekrytoitaessa uusia työntekijöitä.

Sairaanhoidon lisääntyminen työterveyshuollossa on ollut ennen muuta seurausta julkisen terveydenhuollon kyvyttömyydestä vastata riittävän joustavasti ja nopeasti työntekijöiden hoidon tarpeeseen. Jos sote-uudistuksessa onnistutaan lyhentämään julkisen terveydenhuollon jonotusaikoja, voivat työterveyshuollon käyntimäärät alkaa vähentyä.

”Työterveyshuollon sairaanhoitopalvelujen alasajo ei ole ratkaisu.”

Voidaan toki kyseenalaistaa työntekijöiden sairaanhoidon ja ehkäisevän terveydenhoidon erottaminen toisistaan. Työkykyä uhkaavien tekijöiden tunnistamista ja niihin puuttumista todennäköisesti edistää, kun työntekijät tunnetaan mahdollisimman hyvin työterveyshuollossa. Tämä taas puoltaa ainakin yleislääkäritasoisen sairaanhoidon säilyttämistä osana työterveyshuoltoa.

Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on kansalaisia eriarvoistava. Työterveyslääkärille pääsee yleensä jonottamatta, tarvittaessa nopeasti tutkimuksiin ja erikoislääkärikonsultaatioon. Työelämän ulkopuolella olevat, kuten eläkeläiset, työttömät, työkyvyttömät, koti-isät ja -äidit, lapset ja suuri osa opiskelijoista, jonottavat terveyskeskukseen, elleivät maksa hoitoaan itse tai yksityisellä vakuutuksella. Julkiselle erikoislääkärille jonotetaan yleensä vähintään muutamia viikkoja.

Sote-uudistuksen keskeinen tavoite on edistää yhdenvertaisia palveluja koko väestölle. Työterveyshuollon sairaanhoitopalvelujen alasajo ei ole kuitenkaan ratkaisu tähän. Terveydenhuollon jonot vain kasvaisivat työväen siirtyessä aikaisempaa enemmän julkisten palvelujen piiriin, eikä kukaan hyötyisi muutoksesta. Ensisijaisesti tulee vahvistaa julkista terveydenhuoltoa ja erityisesti terveyskeskuksiin on lisättävä resursseja. Näin voidaan vaikuttavasti vähentää kansalaisten eriarvoisuutta terveydenhuollossa.

JUKKA KÄRKKÄINEN
Kirjoittaja on lääketieteen tohtori, oikeustieteen kandidaatti, psykiatrian erikoislääkäri ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri.

KOKIJA: Ismo Kallioinen: Elämän pysähdyttyä

Mies selviytyi sydänpysähdyksestä ja hiljaisista minuuteista ihmisen viimeisessä pimeydessä. Mutta selviytyisikö hän ylös Kelan syövereistä? Ismo Kallioinen kertoo.

– Tein töitä valtuutettuna asbestinpurkajana. Kaksi vuotta sitten minulla oli sydänpysähdys. Olin 10 minuuttia kuolleena. Porissa paineluelvyttivät minut.

– Olin työkyvyttömyyseläkkeellä, lääkärin määräyksestä. Lääkärin mielestä olisin eläkkeelle saanut jäädäkin. Mutta vuoden kuluttua alkoi se kotona olo riittää. Lähdin [eläkevakuutusyhtiö] Varman kautta hakemaan uudelleenkoulutusta.

Näin kertoo kokemäkeläinen Ismo Kallioinen noista muutaman vuoden takaisista dramaattisista tapahtumista – ja omasta elämänhalustaan. Vastoin lääkärin nuivaa reseptiä eli sairauseläkettä, Kallioinen kuntoutti itsensä. Nyt 44-vuotias Kallioinen, entinen metalli-, nykyinen teollisuusliittolainen, ei kuitenkaan jaksanut tehdä vanhaa raskasta työtänsä asbestipurkajana. Mutta löytyi kurssi ja harjoittelupaikka, jossa vanhaa ammattitaitoa saattoi hyödyntää.

– Olin puoli vuotta harjoittelemassa asbestikartoittajan töitä Porin Asbesti Oy:ssä. Oli molemminpuolinen sopimus, että jäisin harjoittelun jälkeen sinne. Mutta talvea vastenhan kaikki rakennustyö hiljenee, ja yritys joutui lomauttamaan vanhojakin työntekijöitään. Näin jäin työttömäksi marraskuun viimeisenä päivänä. Ilmoittauduin työttömäksi 1. joulukuuta 2017 Harjavallan työvoimatoimistoon.

Ja tästä se byrokraattinen painajainen alkoi, vaikka Kallioinen teki kaiken kuten häntä neuvottiin.

LISÄSELVITYKSIÄ EI KYSELTY

– Me tehtiin työttömäksi ilmoittautuminen puhelimessa, yhdessä sen työvoimatoimiston virkailijan kanssa. Ne lomakkeet netissä ovat vaikeita yksin täyttää. Virkailija lupasi, että hän kirjoittaa työvoimapoliittisen lausunnon, ja se oli luonnollisesti myönteinen. Lausunto lähti.

Kallioinen kertoi, että häneltä ei missään vaiheessa kysytty lisätodistuksia tai muita papereita. Koska hänelle oli selvää, että peruspäiväraha Kelasta heltiäisi, uskalsi hän ottaa lainaa toista autoa varten, jotta kulku muuallekin kuin vain kotipaikkakunnalle työn perässä olisi mahdollinen.

Kelasta tai TE-toimistosta ei missään vaiheessa kerrottu, että päivärahan saannissa olisi ongelmia. Eiväthän nämä valtion laitokset missään vaiheessa edes pyytäneet lisäpapereita tai esimerkiksi sitä työtodistusta, jossa Porin Asbesti Oy selkeästi kertoo työsuhteen loppuneen 30. marraskuuta.

Kallioinen kertoo viimeksi soittaneensa Kelaan 9.1.

– Rahat alkoivat olla lopussa, siksi soittelin.

Seuraavana päivänä tuli sitten pommi, ei postissa, vaan sähköpostissa. Kela epäsi päivärahan Kallioiselta.

– Neljän kuukauden karenssi räpsähti, Kelan mukaan siksi, että minä en ollut hakenut kuntouttavaan työtoimintaan.

– Miten tämä oli mahdollista? Kukaan ei missään vaiheessa kehottanut minua hakeutumaan kuntouttavaan työtoimintaan. Miksei minulle kerrottu tästä mahdollisuudesta?

– Soitin TE-toimistoon ja kysyin: ”Mitä te siellä oikein teette, kun teidän [työvoimapoliittinen] lausuntonne ei vaikuta Kelaan?” Virkailija vastasi: ”En tiedä.”

Kallioinen sanoo ryhtyneensä ”perkaamaan” asiaa juurta jaksain. Hänen mukaansa työvoimatoimiston rivivirkailija on myöntänyt virheensä ja pahoitellut kovasti sitä, että Kallioista ei ohjattu kuntouttavaan työtoimintaan. Päällikkötason henkilö on sen sijaan ilmoittanut Kallioiselle, että työttömän on itsensä selvitettävä kaikki etuuksien saamisen edellytykset.

– Tämä on minusta aika paksua. Miten työtön voi tietää kaikki lain kiemurat? Miksei puhelimessa kerrota tai laiteta edes siihen päätökseen vaikka lisälehdelle, miten karenssin voi purkaa?

Kallioista kehotettiin tekemään valitus Kelaan. Todettiin tosin, että valituksen läpimeno on erittäin epävarmaa.

Kun Kallioinen kertoi TE-toimistolle ottaneensa yhteyttä lehdistöön, sen jälkeen hänelle kerrottiin myös tätä viranomaista koskevasta valitusmahdollisuudesta.

Kallioinen on nyt päässyt uudelleen töihin. Sitä ennen hän oli myös muutaman päivän siinä kuntouttavassa työtoiminnassa 9 euron kulukorvauksella.

– En väheksy niitä töitä, mutta eivät olleet minua varten. Neljä tuntia ja 9 euroa päivässä.

Kallioinen sanoo jämptillä äänellä, että hän tulee ottamaan ”omansa pois” eli hakemaan ne karenssin takia saamatta jääneet rahansa vielä jostakin.

– Minä en ole itse tehnyt mitään väärää. Työllisyyssuunnitelma tehtiin puhelimessa, koska pyysin siihen apua. Minulla on todistus siitä, että harjoitteluni loppui marraskuun lopussa Porin Asbestissa. Todistusta ei minulta missään vaiheessa kysytty. Tässä kaksi valtion laitosta, TE-toimisto ja Kela, syyttelevät toisiaan ja yrittävät laittaa minut maksumieheksi.

”Jokaisen, joka laatii työttömiä koskevia lakeja, pitäisi elää itse päivä työttömän elämää”, Ismo Kallioinen sanoo.

NÄINKÖ KANNUSTETAAN?

– Ehkä minä olen sitten spesiaalitapaus niin kuin ne sanoivat, Kallioinen naurahtaa kitkerästi.

– En halunnut maata sängyssä, vaan elättää itseni ja perheeni. Minä kuntoutin itseni takaisin työelämään. [Presidentti] Niinistö puhuu aktiivisuudesta. Tämäkö on sitä kannustusta työttömälle? Kallioinen ihmettelee.

Kallioiselle karenssiin eli työttömyyspäivärahan epäämiseen oli syynä myös se, että hänellä ei ollut viranomaisten mielestä ammatillista tai korkeakoulusta saatua tutkintoa.

– Laki asbestipurusta muuttui noin vuosi sitten. Minä uudistin lupani, sillä yritys, joka ei käytä valtuutettuja asbestinpurkajia, voi menettää toimilupansa ja saada sakot.

– Onko Kela lain yläpuolella? AVI katsoo asbestipurkuluvat. Kun nyt valtuutettua asbestipurkajaa ei katsota ammattimieheksi, saako nyt kuka tahansa lähteä asbestipurkuja tekemään?

Tämä ammattityön käsite herättää Kallioisessa isoja kysymyksiä.

Kallioisen tietojen mukaan esimerkiksi timanttiporarin ammattitutkintoa ei sellaisenaan opeteta Suomessa.

– Se on opittava käytännön työssä. Eikö timanttiporari ole ammattimies?

Kallioinen kertoo, että hänelle itselleen on käynyt ”jumalattoman hyvä munkki”. Hän on nyt päässyt töihin raumalaiseen yritykseen, jonne hän kulkee juurikin sillä lainarahalla ostetulla, nyt tuiki tärkeäksi osoittautuneella ajopelillä. Yritteliäs ja sinnikäs mies ajaa nyt myös kuorma-autokorttia, jotta työllisyys olisi myös tulevaisuudessa turvatumpi. Mutta Suomen työttömien asema ei jätä mieltä rauhaan.

MILLÄ TYÖTÖN LIIKKUISI?

– Jokainen tekisi töitä, jos siihen olisi vain mahdollisuus. Suomalainen on sellainen, että hän haluaa elättää itsensä. Jokaisen, joka näitä työttömiä koskevia lakeja laatii, pitäisi elää itse päivä työttömän elämää, mitä se pahimmillaan on. Kansanedustajan työsuhde on tavallaan määräaikainen. He saavat sopeutumiseläkkeen, Kallioinen toteaa viitaten siihen, että työttömän todellisuus on jotain aivan muuta.

Kallioinen ottaa esimerkiksi julkisten liikenneyhteyksien toivottoman tilan muualla kuin suurissa kaupungissa.

– Esimerkiksi Kokemäellä ja Harjavallassa on todella huonot liikenneyhteydet. Ja aina maksaa. Eikä kaikilla ole tietokoneita tai nettiyhteyksiä, Kallioinen alleviivaa.

Työtöntä voidaan kyllä kehottaa lähtemään kirjastoon nettiä käyttämään.

– Mutta milläs menet, kun liikenneyhteyksiä ei ole. Ja antaako Kela kuukausikortin, Kallioinen kuvaa työttömän arkista taistelua.

Aktiivimalli kakkosesta kuuluneiden huhujen mukaan työttömän pitäisi ruveta tehtailemaan myöskin työhakemuksia.

– Olen puhunut monen yksityisyrittäjän kanssa. Eiväthän he ehdi edes lukemaan kaikkia hakemuksia vastaamisesta puhumattakaan. Miten työtön todistaa edes sen, että on hakenut työtä?

Työttömät eivät tarvitse mollaamista ja nöyryyttämista. Lainlaatijoiden pitäisi aktivoida aivotoimintansa ja ajatella asiat loppuun asti.

– Nyt pitäisi ottaa järki käteen. Eivät työttömät tarvitse lisää kiristämistä.

– Ja kuulemma parin vuoden päästä TE-toimistot lakkautetaan kokonaan. Minä toivon, että olen itse silloin edelleen töissä. Mutta entäs ne, jotka eivät ole?

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVA JUHA SINISALO

Suojatulleista Suomelle pitkän kantaman seurauksia

Teollisuusliiton tutkija arvioi, että Yhdysvaltain ilmoittamasta teräksen tuontitullista syntyisi isot vaikutukset Suomeen vasta silloin, jos suojatullit yleistyvät ja niitä käytetään vääriin tarkoituksiin.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ilmoittanut, että teräkselle laitetaan 25 prosentin ja alumiinille 10 prosentin tuontitullit omien tehtaiden suojaamiseksi.

– SSAB:llä ja Outokummulla on omat tehtaat Yhdysvalloissa. Tuontitulleilla ei ole isoa merkitystä Suomen terästeollisuudelle, Teollisuusliiton erikoistutkija Timo Eklund toteaa.

– Se, että ylipäänsä ryhdyttäisiin suojelemaan omia markkinoita, että kaikista ulkovalloista tuotaville tuotteille laitettaisiin suojatulleja, sillä olisi iso ja negatiivinen muutos maailmankauppaan.

Eklund ei ole kaikkia suojatulleja vastaan. Teräksen ”liiketoimintaympäristö” eli se, miten terästä tuotetaan ja miten se kulkee maailmalla, ei ole tutkijan mukaan terve. Ennen kaikkea Kiina on haalinut itselleen markkinaosuuksia teräksen polkumyynnillä ja kielletyillä valtion tuilla.  EU on sitten vastannut tähän laittamalla kiinalaiselle teräkselle suojatulleja.

– Nämä EU:n prosessit ovat olleet pitkiä, ja nämä asiat on tutkittu hyvin. Tullit on säädetty aidosti maailmankaupan sääntöjen vastaisten toimien takia. Tästä kertoo sekin, että Kiina ei ole pahemmin suojatulleja protestoinut.

Trumpin twitteroinnit ovat aivan toista maata.

– Nämä ovat summittaisia tuontitulleja. On harmi, että nyt vaarannetaan EU:n ja Yhdysvaltain pyrkimykset teräksen maailmankaupan tervehdyttämiseksi.

Eklund ennustaa, että summittaisten rangaistustullien yleistyminen veisi mahdollisuuden maailmankaupan vikojen korjaamiseen.

– Pitkällä tähtäimellä tällainen hallitsematon tuontitullien lätkäisy hämärtäisi käsityksen siitä, mitkä alat, mitkä tuotteet ja mitkä tuottajat käyttävät epäreiluja keinoja. On myös vaara, että ne ketkä vain lobbaavat parhaiten, saavat suojaa tuotteilleen, vaikka juuri tuon tuotteen kauppaa käytäisiinkin sääntöjen mukaan.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI

 

Harmaa talous rapauttaa metsäalaa

Työn ulkoistus on tuonut metsiin paisuvan harmaan talouden. Työntekijät tekevät töitä nälkäpalkalla. Velvoitteensa hoitavat yrittäjät joutuvat ahdinkoon.

Yli 35 vuotta UPM:n metsurina työskennelleen Lasse Vertasen mukaan harmaa talous yleistyi metsissä, kun isot metsäfirmat lakkasivat palkkaamasta työntekijöitä ja rupesivat ulkoistamaan urakoitaan.

Töiden siirtoa alihankkijoille tehdään kiihtyvällä vauhdilla.

– Kaikki metsäteollisuusyritykset, Metsähallitus ja osa metsänhoitoyhdistyksistä käyttävät alihankintaa ja ulkopuolista työvoimaa. Osassa hankintaketjut ovat pitempiä ja osassa lyhempiä.

Yleinen käytäntö on se, että urakoitsijaksi valikoituu halvimman tarjouksen tehnyt. Vertasen mukaan urakoita menee toimijoille, jotka hintakilpailukykyä kohentaakseen laiminlyövät yhteiskuntavelvoitteensa, mukaan lukien yleissitovan työehtosopimuksen mukaisen palkanmaksun. Rehellisten, velvoitteensa hoitavien yritysten on kilpailussa vaikeaa, jos ei mahdotonta pärjätä.

Teollisuusliiton hallituksen jäsen Vertanen seuraa metsätöitä aitiopaikalta. Hän toimii UPM Silvesta Oy:n pohjoisen alueen luottamusmiehenä. Hän on työntekijöiden edustaja metsäsertifiointitoimikunnassa, jonka tehtävänä on valvoa, että metsätöitä tehdään kestävällä tavalla.

Suomen laaja metsä on vaikea paikka valvottavaksi. Työkohteet ovat lyhytaikaisia. Työvoima vaihtaa nopeasti paikkaa, ja jos asiat eivät ole kunnossa kun valvoja tulee, joukko pakenee vikkelästi metsän suojaan.

Vertasen mukaan valvontaviranomaiset tekevät parhaansa, mutta nykyinen lainsäädäntö ei anna mahdollisuuksia viranomaisten tehokkaaseen toimintaan.

– Ulkoistuksen synnyttämästä harmaasta taloudesta on tullut itseään ruokkiva noidankehä. Karkea arvio on, että käsin tehtävästä metsänhoitotyöstä vähintään neljännes, mahdollisesti jopa puolet on sellaista, joka ei täytä kestävän toiminnan kriteerejä.

Tietämättömiä ja järjestäytymättömiä ihmisiä käytetään metsätyössä häikäilemättömästi hyväksi, metsuri ja luottamusmies Lasse Vertanen sanoo.

PUHDAS JULKISIVU, RAADOLLINEN METSÄ

Vertasen mukaan isojen metsäyhtiöiden omassa toiminnassa ei harmaata taloutta esiinny. Palkat maksetaan ajallaan ja homma toimii.

– Yhtiöt täyttävät pinoittain planketteja ja osoittavat erilaisissa laatujärjestelmissä mukana olollaan, että ne noudattavat niitä ja näitä kriteerejä. Sitten ne pyytävät alihankkijoilta tarjouksia. Isojen yritysten yhteiskuntavastuu päättyy siihen, kun alihankintasopimus on tehty.

– Urakanantajat sanovat, että heillä ei ole mitään oikeutta mennä tutkimaan, maksavatko alihankkijat palkkoja.

Vertasen mukaan metsien harmaan talouden mahdollisti ulkomaisen työvoiman tulo markkinoille aluksi Baltiasta ja Puolasta.

– Ulkomaisen työvoiman käyttö on häikäilemätöntä. Heille maksetaan mitä sattuu ja voi olla, että peritään takaisinkin jotakin. Metsissä pätevät kaikki samat harmaan talouden systeemit kuin rakennustyömailla. EU-maiden ulkopuolelta tulee väkeä, joilla kaikilla ei ole edes työlupia Suomeen.

IHMISTEN HYVÄKSIKÄYTTÖÄ

Ulkomaisten työntekijöiden lisäksi harmailla markkinoilla käytetään kotimaista työvoimaa.

– On paikallisia yrityksiä, jotka käyttävät kausityövoimaa ja sellaisia ihmisiä, jotka ovat työmarkkinoilla huonossa asemassa: heikolla ammattitaidolla varustettuja, tietämättömiä ja järjestäytymättömiä.

– Siellä on sukulaisia ja naapureita mukana. Osaa pidetään töissä säälistä. Käsittämätöntä on, että ihmiset alistuvat sellaisiin ehtoihin.

Velvoitteitaan laiminlyövien yrittäjien toimintatavat ovat monet. Työntekijöiden palkat maksetaan puutteellisesti. Yleistä Vertasen mukaan on se, että kulkemiskorvauksia eli työntekijän kilometrejä työmaalle ja sieltä pois ei makseta lainkaan. Toisinaan palkka maksetaan sahakorvauksena ja toisinaan pimeästi setelirahalla.

Yleistynyt ilmiö on myös se, että työntekijöitä painostetaan firman alihankintaa tekeviksi yrittäjiksi vasten tahtoaan ulkoistamalla työ.

– Näennäisyrittäjyys on yksi yhteiskuntavelvoitteiden järjestelemismuotoja. Sekin aiheuttaa kestävyysvajetta, Vertanen mainitsee.

KÄRÄHTÄNEET FIRMAT VAIHTAVAT NIMEÄ

Harmaan talouden kuvioon kuuluu, että itse teosta kiinni jääneet firmat lopettavat toimintansa ja jatkavat uudella nimellä.

– Jos ne narahtavat ja jäävät kiinni tai verottaja käy niiden kimppuun, niin samat henkilöt perustavat uuden firman tai joku muu perustaa sen heidän puolestaan, mutta käytännössä samat yrittäjät hyötyvät.

– He palaavat aina uudella nimellä. Meillä ei liene yhtäkään pientä 10 vuotta vanhaa metsäpalveluyritystä, jossa olisi vakituisina työntekijöinä samat työntekijät kuin toiminnan alussa.

Vertasen mielestä harmaa talous on kohtalokasta metsätalouden kehitykselle ja sen maineelle.

– Kun tehokkuutta tavoitellaan yhteiskuntavelvoitteiden laiminlyönnillä, siellä eivät pärjää enää muut kuin ne, jotka laiminlyövät yhteiskuntavelvoitteita. Se johtaa siihen, että ala ei kehity. Se ei pärjää mitenkään kilpailussa laadukkaasta työvoimasta.

”Hoitamattomia taimikoita oli pari vuotta sitten 750 000 hehtaaria ja koko ajan ala kasvaa. Työtä metsässä riittää”, sanoo Lasse Vertanen. Kuvan taimikko on asianmukaisesti hoidettu.

METSÄTALOUS SAHAA OMAA OKSAANSA

– Kukapa sellaiselle alalle tulee pitemmäksi aikaa, jossa ei ole edellytyksiä kohtuulliseen palkkatasoon, kohtuulliseen eläketasoon ja turvallisiin työolosuhteisiin?

Vertasen mielestä harmaan talouden sallimalla metsätalous tuhoaa itse omat mahdollisuutensa.

– Suorittavasta työstä saatu säästö valuu siihen, että työn laatu on huonompaa, sitä täytyy valvoa enemmän, ala ei kehity ja sen maine heikkenee, jonka jälkeen sen hyväksyttävyys yhteiskunnassa laskee. Tähän noidankehään metsänhoitoala on jo vajonnut.

Metsissä on Vertasen mukaan runsaasti työtä, jota tekemällä pitäisi turvata tulevien aikojen menestys.

– Suomessa on pian miljoona hehtaaria myöhässä olevia taimikonhoitoja. Työtä on kovasti ja sitä pitäisi tehdä. Mutta hyvä metsänhoito kompastuu tämmöiseen asiaan.

KORJAUSLIIKE VÄLTTÄMÄTÖN

Vertanen pitää harmaata taloutta siinä määrin veropohjaa kaventavana, työllisyyttä huonontavana, ostovoimaa heikentävänä ja yhteiskuntaa alas ajavana ilmiönä, että korjausliike on pakko tehdä.

– Se tapahtuu, kun tarpeeksi iso kansanosa näkee korjauksen tarpeen. Tarvitaan riittävä paine isoille urakanantajille, että työ teetetään sillä tavoin organisoidusti, että se on laillista, ja tehokkuutta haetaan oikealla tavalla. Se on varmaa, että ilman ulkoista pakkoa suuret toimijat eivät lähde puuttumaan asiaan.

– Kun ulkoistaminen on perusongelma harmaassa taloudessa, pitää kysyä, miten se voi lisätä metsänhoitotuotteen ostajalle tuottavuutta, kun työ myydään useampaan kertaan.

– Tässä ei voi olla muuta takana kuin se, että lyödään jotakin laimin, eikä se voi olla muu kuin työntekijän ja yhteiskunnan oikeudet ja työn huonon laadun kautta metsänomistajan oikeudet. Tämä on järjestelmä, jolla häivytetään vastuu.

Vertasen mielestä ratkaisu harmaaseen talouteen olisi täydellinen tilaajavastuu.

– Homma voisi toimia, jos laki olisi sellainen, että mikäli alihankkija laiminlyö toiminnoissaan yhteiskuntavelvoitteita, tilaaja maksaa.

Vertanen on vakuuttunut, että harmaa talous ja velvoitteiden laiminlyönti päättyvät sillä hetkellä, kun isot urakanantajat haluavat sen loppuvan.

– Isot toimijat saavat kaiken muunkin minkä ne haluavat. Ne määrittelevät pitkälti puun hinnan ja sen, minkälaisia laatuvaatimuksia metsätyössä on. Yhteiskunnalta ne saavat, mitä haluavat kaavoituksessa ja tiestöt. Jos niillä olisi yhteiskuntamoraalia, harmaa talous loppuisi siihen päivään!

METSÄHALLITUSLAKI AVASI KÄYTÄVÄN

Suomen suurin metsänomistaja on valtio. Sen metsien hoidosta vastaa Metsähallitus, jonka metsätalousliiketoiminta siirrettiin huhtikuussa 2016 valtion omistaman osakeyhtiön Metsätalous Oy:n haltuun.

Metsähallituksen työsuojeluvaltuutetun ja Teollisuusliiton hallituksen jäsenen Reijo Kontisen mukaan harmaa talous Metsähallituksen ulkoistamissa urakoissa lähti liikkeelle tai se lisääntyi merkittävästi sen jälkeen, kun osakeyhtiö aloitti toimintansa.

– Metsähallituslaki uudistui niin, että työllistämisvelvoitetta ei enää ole siinä muodossa kuin se oli aikaisemmin. Se mahdollisti työnantajaa käyttämään hankintayrityksiä. Metsätalous määritteli yhtiön linjan johtajan suulla niin, että jatkossa tullaan käyttämään ulkomaisia yrityksiä ja työntekijöitä.

Uudistus johti Kontisen mukaan ulkomaisen työvoiman tuloon työmaille taimikon hoitoon ja istutuksiin. Samalla Metsähallituksen omiin metsureihin kohdistettiin toistuvia kolmen kuukauden lomautuksia, jollainen on parhaillaankin käynnissä.

KIINNI JÄÄMINEN EI PELOTA

Kontisen arvion mukaan harmaa talous on metsätyömailla laajaa.

– Se pääsee laajenemaan sen takia, että valvonta on heikkoa. Jos vertaa teollisuuteen ja rakennusteollisuuteen, joissa niissäkin valvonta tuottaa ongelmia, metsätaloudessa tilanne on vielä hankalampi, koska työpaikat ovat hajallaan metsässä.

– Työnantaja sanoo, että sopimusta tehdessä he selvittävät yrittäjien taustat. Yrittäjän ei tarvitse kuitenkaan kuin panna raksi ruutuun, että hän noudattaa metsäalan työehtosopimusta. Sitä, että hän toimii niin kuin lupaa, ei käytännössä valvo kukaan. Aluehallintoviranomaisilla ei ole tehokkaaseen valvontaan riittäviä resursseja.

Metsähallitus on saanut tilaajavastuulain rikkomisesta kaksi tuomiota. Toisessa tapauksessa töissä oli työntekijöitä, joita urakoitsija ei ollut ilmoittanut. Sakko oli korkeimman hallinto-oikeuden vahvistamana 10 000 euroa.

Kontisen mukaan valvonnan vähäisyydestä johtuen kiinnijäämisriski on hyvin pieni.

– Myös sanktiot ovat niin pienet suhteessa hyötyyn, että kannattaa aina maksaa sanktio, koska hyöty on paljon suurempi.

VALTION URAKOISSA KÄRSIJÄNÄ VALTIO

Kontisen mukaan metsien harmaassa taloudessa käytetään hyväksi lähinnä Baltiasta tulevia yrittäjiä ja työntekijöitä.

– Siinä ongelmaksi on tullut, ettei töistä makseta tessin mukaisia palkkoja, ja verot, jotka kuuluisivat valtiolle, jäävät hoitamatta. Kaikki Suomeen tuleva työvoima ei ole ammattitaitoista. Meillä on tiedossa kohteita, joissa on käsitelty taimikoita tavalla, jotka eivät enää täytä metsälain edellytyksiä.

Kontinen ihmettelee, että valtion firma on lähtenyt tälle tielle.

– Se piiloutuu omistajaohjauksen taakse. En usko, että omistajaohjausministeriöt – maa- ja metsätalousministeriö, valtiovarainministeriö ja ympäristöministeriö – ovat Metsähallitusta kehottaneet tämmöiseen toimintaan. Kyllä se on kotikutoista puuhastelua.

OUTOJA ASIOITA TAPAHTUU

Metsähallituksen tuore pääluottamusmies Satu Saarelainen törmäsi eteläsuomalaisessa metsässä erikoiseen tapahtumaan.

– Tein toiminnan laadun mittauksia ulkomaisen yrittäjän alueella. Kun työntekijät tajusivat, että ihminen on tulossa vastaan, he juoksivat metsään. En tiedä, miksi näin tekivät. Erikoista toimintaa.

Harmaan talouden ehkäisemiseksi Saarelainen toivoo, että metsäalan työntekijöille tulisi veronumero ja kortti rakennusalan tapaan.

– Metsässä pystyy olemaan hyvin piilossa, jos on annettu ohje, että ”ihmisten lähestyessä poistu paikalta”. Mitenkä silloin otat kiinni? Kortillisella ihmisellä ei olisi mitään syytä lähteä juoksemaan mihinkään suuntaan. Jos viranomaiset haluaisivat tehdä tarkastuksen, niin heillekin se olisi helpompaa.

MIKSI SUOMALAINEN HÄVIÄÄ KILPAILUSSA?

Saarelainen sanoo pohtineensa, miksi suomalaiset yritykset eivät enää pärjää metsäurakoiden tarjouskilpailuissa.

– Jos yrittäjä maksaa tuntipalkat ja normaalikulut työntekijästä, niin miten kotimaiset työntekijät olisivat niin paljon huonompia työntekijöitä, ettei heitä kannata pitää?

Saarelainen asuu Rautavaaralla, Suomen köyhimpiin kuuluvassa kunnassa, johon maksetaan eniten Kansaneläkelaitoksen tukia. Paikallisesti kunnan oman työvoiman korvautuminen ulkomailta tulevilla keikkatyöntekijöillä on kipeä asia.

– Ne tulevat tekemään sen työn, joka olisi paikallistenkin tehtävissä. Tämä on koko Suomea koskeva asia. Metsätyötä on juuri pienissä asutuskeskuksissa, kuten Rautavaaralla, jossa ei ole muuta kuin metsää ympärillä. Se on luontainen tapa työllistää paikallisia ihmisiä. Mutta paikalliset eivät työllisty, kun sinne tulevat ihmiset, jotka eivät pelaa samoilla pelimerkeillä.

Kunnan oma työvoima korvataan ulkomaisilla keikkatyöntekijöillä ja paikalliset elävät Kelan tuilla, harmittelee Rautavaaralla asuva Metsähallituksen metsureiden pääluottamusmies Satu Saarelainen.

Vastuu katoaa metsään

Teollisuusliiton sopimusasiantuntija Jari Sirviö nimeää harmaan talouden syöväksi, joka tappaa terveen yrittäjyyden.

Metsä työpaikkana on laaja ja kaksijakoinen.

– Voi olla, että toisella puolen tietä työskentelevät työntekijät, joilla työsuojeluvaltuutettu katsoo, että kaikki asiat ovat kunnossa. Mutta tien toisella puolen toimii ulkomaalainen urakoitsija, jota ei valvo kukaan, paitsi työsuojelutarkastaja, jos tämä haluaa tehdä tarkastuksen, kertoo Sirviö.

– Huolestuttava asia on työsuojelutarkastajiin ja työsuojeluhallintoon kohdistuvat määrärahojen leikkaukset. Uhkana on, että toiminta varsinkin metsänhoitopuolella villiintyy niin, että se tappaa vähäisenkin terveen yrittäjyyden Suomesta.

Sirviön mukaan aluehallintoviraston tarkastuskertomukset ovat tuoneet näyttöä siitä, että joukko yrittäjiä toimii omilla pelisäännöillään: maksetut tuntipalkat eivät ole lähelläkään työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Osa yrityksistä ei myöskään maksa arvonlisäveroa Suomeen.

Tästä seuraa, että yritykset, jotka maksavat veronsa ja noudattavat yleissitovia työehtosopimuksia, eivät voi pärjätä tarjouskilpailuissa.

TEKIJÄLLE JÄÄ VAIN MURUT

Sirviön mukaan metsien harmaalle taloudelle tyypillistä on, että yritys on rekisteröity ulkomaille ja sen toiminta on ketjutettu.

– Alennetusta taksastakin välistä vetäjiä on kaksi tai kolme ennen kuin virolainen henkilöyrittäjä tulee tekemään istutustyötä Suomeen.

Kun hän on saanut savottansa tehtyä, apajalle tulee lisää jakajia.

– Saamani tiedon mukaan Virossa tapahtuu vielä perintää. Siellä ollaan satamassa vastassa ja peritään Suomessa olevilta työntekijöiltä jotain ”vakuutusmaksuja” ja muita maksuja. Ne maksetaan suoraan käteen. Siihen saattaa liittyä rikollista toimintaa, johon varmasti poliisi on paras henkilö puuttumaan.

Urakan hinta katoaa ketjuun, ja henkilöyrittäjälle jää vain murut. Pahimmillaan toiminta metsässä saa Sirviön mukaan orjamarkkinoiden piirteitä.

ULKOMAISTA TYÖTÄ ALEHINNALLA

Miten laajaa velvoitteita kiertävien yritysten metsissä harjoittama harmaa talous on?

– Joku on sanonut, että on siellä joukossa terveitäkin toimijoita. Tiedon saanti asiasta on hirvittävän vaikeaa. Arvioisin, että puolessa ulkomaalaisten tekemissä taimikonhoitourakoissa ei noudateta työehtosopimuksia. Se on erittäin varovainen arvio.

– Velvoitteiden kierto koskee myös suomalaistaustaisia yrittäjiä. Mutta heillä on aina arvonlisävelvollisuus, ja sitä kautta verottaja tarkkailee heidän toimintaansa. Ulkomaille rekisteröityjä yrityksiä ei valvo kukaan.

Sirviön mukaan tilaajavastuulain perusteella työntekijöitten edustajilla on oikeus saada tietoa pääurakoitsijan aliurakoitsijoista. Jotta valvonta olisi käytännössä mahdollista, lakia tulisi Sirviön mielestä päivittää niin, että pääurakoitsijan henkilöstön ja liiton edustajilla olisi tarkastusoikeus myös metsässä.

Hakkuuta alle kolmen euron tuntipalkalla

Aluehallintoviraston tarkastuskertomukset kertovat työntekijöiden räikeästä hyväksikäytöstä. Suomalainen nimeä jo kertaalleen vaihtanut palveluyritys vuokrasi virolaiselta yritykseltä ukrainalaisia työntekijöitä, joilla oli Puolan viisumit, mutta ei oleskelulupaa eikä työnteko-oikeutta Suomessa.

Firman palveluksessa vuokratyöntekijä ansaitsi Suomessa kolmen kuukauden työstä alle 1 500 euroa. Pääosa työstä, 420 tuntia, oli energiapuunhakkuuta urakkapalkalla, joka tuotti tekijälle 1 148 euroa.

Urakkatyössä työntekijän sahakorvaukselliseksi palkaksi muodostui 2,73 euroa tunnissa. Palkka ei kattanut edes oman sahan ylläpitokuluja, joten käytännössä tekijä maksoi omasta pussistaan siitä, että sai olla töissä.

Jos palkka olisi maksettu asianmukaisesti, sen olisi pitänyt olla sahakorvauksineen ja urakkalisineen vähintään 15,2 euroa tunnilta.

TYÖTÄ KELVOTTOMILLA TYÖEHDOILLA

Toisessa aluehallintoviraston tarkastuksessa kävi ilmi, että palveluyritys maksoi pienempiä palkkoja kuin mitä metsäalan työehtosopimus edellytti.

Työnantaja laiminlöi työntekijöiden kulkemiskorvausten maksamisen. Työajan lyhennysvapaita, niin sanottuja pekkasia, ei työntekijöille myönnetty eikä korvattu. Myös työterveydenhuolto oli retuperällä.

Yritys joutui ammattiliiton hakusaartoon, jonka seurauksena se alkoi maksaa metsurien saatavia.

 

KERRO HARMAASTA TALOUDESTA

Onko sinulla tietoa tai kokemuksia harmaasta taloudesta teollisuusaloilla? Kerro meille, teemme aiheesta lisää juttua. Voit lähettää sähköpostia tekija(at)teollisuusliitto.fi (viestin aiheeksi ”Harmaa talous”) tai kirjepostia Tekijä-lehti, Teollisuusliitto, PL 107, 00531 Helsinki. Liitä mukaan nimesi ja yhteystietosi, emme julkaise niitä ilman lupaa.

 

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT KITI HAILA, JOHANNES TERVO JA MISKA PUUMALA

VIERAILIJA: Minna Huotilainen: Siinä näkijä missä tekijä

He, jotka ovat olleet työelämässä jo 1990-luvulla, muistavat kuinka työ oli silloin erilaista. Samaa sorvia tai stanssauskonetta saatettiin käyttää kymmeniä vuosia. Nykyään työvälineet vaihtuvat useammin, niihin tulee jatkuvasti päivityksiä, ohjeet saattavat olla vain englanniksi ja työntekijä joutuu soveltamaan puutteellisia ohjeita itse.

Monilla aloilla tuotteet ovat yksilöllisiä ja esimerkiksi autoja räätälöidään tilausten mukaan. Se vaatii työntekijältä aiempaa enemmän osaamista. Sellaista työntekijää, jolla on vuosikymmenien kokemus työelämästä, voi pitää työssäoppimisen mestarina. Hän on oppinut niin monenlaista – tietokoneiden käyttöä, tehtävästä toiseen siirtymistä ja uudenlaisia työolosuhteita – että hattu päästä.

Myös palautumisen tarve on muuttunut. Ennen työstä palautui lepäilemällä iltaisin ja rentoutumalla viikonloppuisin vaikka mökillä. Nyt työ on vaativampaa, ja palautumista on pakko miettiä. Vuorotyössä ja stressaavassa työssä uni on vaarassa. Aivoille huono nukkuminen on katastrofi: muisti pätkii, mieliala on synkkä tai ärtynyt, ja aivot vanhenevat nopeammin.

Työ ei saa estää kunnollista nukkumista. Vaikka uniaika on vapaa-aikaamme, työterveyshuollon apu ulottuu yöhönkin, jos työ häiritsee unta. Unen hoito on nykyään paljon muuta kuin nukahtamislääkkeitä. Aikuisten unikoulussa opetellaan luomu-unen alkeet ja tehdään muutoksia työpäiviinkin, jos tarpeen.

Palautumisen osalta myös liikunta on tärkeää. Vaikka tekee fyysistä työtä, parasta palautumista ei ole liikkumattomuus, vaan monipuolinen hyötyliikunta ja urheilu. Yksi rentoutuu koiran kanssa pitkällä kävelylenkillä tai marjametsällä, toinen kaveriporukan kesken hikisessä sählymatsissa. Kaikki liikunnallinen toiminta pihan haravoinnista halonhakkuuseen auttaa palauttamaan aivot ja kehon stressaavasta työstä. Myös kevyttä liikkumista tarvitaan, pelkkä urheilu ei ole ainut avain.

Pohdimme Katri Saarikiven kanssa kirjassamme Aivot työssä suomalaisen työelämän kehittämistä. Käytetäänkö työntekijöiden aivopotentiaalia ja osaamista hyödyksi? Turhasta säheltämisestä on päästävä pois, ja työntekijöiden on saatava työskennellä rauhassa, huolella ja ammattiylpeydellä.

Kuka on se näkijä, joka saa parhaat oivallukset työprosessien, työn järjestelyiden ja työvälineiden kehittämiseksi? Hannu Salaman sanoin ”Siinä näkijä missä tekijä”. Työn ääressä työn tekijä saa parhaat oivallukset, eikä sellaisia ideoita saada johtoportaassa. Paperiteollisuudesta on esimerkkejä, kuinka työntekijän ehdottama muutos on keventänyt työtä, nostanut tuotteen laatua ja pienentänyt materiaalihukkaa.

Kuinka tällaisia oivalluksia syntyy ja otetaan käyttöön? Aivoja ei voi pakottaa, vaan resepti on yksinkertainen. Työtään saa tehdä rauhassa, ilman turhaa kiireen tuntua tai kyttäystä. Ideat lausutaan julki, ja esimiestasolla ne otetaan vakavasti. Kokeillaan ja testataan, toimisiko uusi idea.

Suomalainen työntekijä on ammattitaitoinen ja osaa myös kehittää työtään. Tämä on vahvuutemme. Pidetään aivoistamme, työkunnostamme ja hyvästä ilmapiiristä huolta yhdessä. Otetaan jokaisen ideat kokeiltavaksi. Työtä kehittämällä saadaan parempia tuotteita, työn tekemisen tapoja ja tuottavuutta. Kyllä niillä pärjää kilpailussa kenen kanssa tahansa.

MINNA HUOTILAINEN
Kirjoittaja on tutkija ja kognitiotieteen dosentti Helsingin yliopistossa. Hän sai vuoden 2017 J. V. Snellman -tiedonjulkistamispalkinnon aivotutkimuksen tunnetuksi tekemisestä.

KOKIJA: Kimmo Kosonen: ”Ajattelin, että eihän tää näin voi olla”

Ei se näin ollutkaan. Vakuutuslaitos ei osannut lukea eläkelakia, eikä Kimmo Kososen tarvinnut maksaa Ilmariselle 8 000 euroa takaisin.

Konkurssi oli vienyt helsinkiläiseltä levyseppä-hitsaaja Kimmo Kososelta työpaikan helmikuussa vuonna 2015. Kosonen on syntynyt vuonna 1953, ja mies sai kyllä ensin ajan kulumaan työttömänä. Meni kesä, syksy ja meni talvi. Mikäs siinä oli sienestää, marjastaa ja kalastaa, aina luonnossa liikkuneen ihmisen.

– Olen aina ollut suorituskeskeinen ihminen. Toimintaa pitää olla. Eikä kunto ole vieläkään huono. Liikun luonnossa ja kilometrejä kertyy. Minulla on transportteri. Kalavehkeet aina mukana. Siinä on kuormaliinalla punkka kiinni. Siinä on keittimet. Olen Lapin-kävijäkin.

– Muutamasta paikasta pyydettiin töihin, mutta en mennyt. Tunsin firmat, niiden systeemit eivät kestäneet päivänvaloa. Luottamusmiehenä olin aina vaatinut sopimuskuria.

Jotkut paikat eivät puolestaan halunneet ottaa yli 60-vuotiasta kaveria töihin.

– Sitten minua rupesin suututtamaan. Päätin, minä jään vanhuuseläkkeelle.

”Olen aina ollut suorituskeskeinen ihminen. Toimintaa pitää olla. Eikä kunto ole vieläkään huono. Liikun luonnossa ja kilometrejä kertyy”, Kimmo Kosonen sanoo.

”SOPISIT TIIMIIN”

– Mutta minähän olen eläkkeellä! Niin minä siinä vähän aikaa jäkistelin.

Leinoliftistä oli soiteltu ja suostuteltu Kososta, entuudestaan tuttua ammattilaista, töihin. Yritys oli juuri ostanut muuttofirma Niemeltä niin sanotun hevipuolen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi pianojen ja flyygeleiden tai teollisuuslaitosten suurten koneiden siirtoa tai muuttoa.

– Sinä voisit sopia tiimiin. Tule nyt ainakin käymään, Leinoliftin toimitusjohtaja Jouni Leino sanoi, kertoo Kosonen.

– Semmoinen hassu käänne tässä on, että minun työsopimukseni Leinoliftillä alkoi sitten samana päivänä kun jäin vanhuuseläkkeelle eli 1.9.2016.

– Se oli minulle ihan uusi maailma. Ensimmäistä kertaa näin pianoplanin käytön. Ja sinne oli uutta tekniikkaa tulossa Kanadasta. Minä tykkäsin työstä, Kosonen toteaa. (Pianoplan on laite, jolla saa pianon tai flyygelin kuljetettua portaissa.)

Levyseppä-hitsaaja Kosonen oli ollut ensin 15 vuotta Valmetin Helsingin telakalla ja sitten 18 vuotta talonrakennuspuolen rautarakennetöissä. Luumäeltä kotoisin oleva Kosonen oli käynyt ”nuorna miesnä” ammattikoulun Kouvolassa. Ruotsiin tai Norjaan ei sentään tarvinnut lähteä kuten niin moni muu oli tuohon aikaan joutunut lähtemään. Tuttu mies vei ”pojan näytille” Valmetin telakalle Helsinkiin, ja siitä ura urkeni.

– Minä olin kai telakan historian nuorin nokkamies. Minulla oli kaksi kertaa vanhempi apumies, Kosonen kertoo.

Ammattimies Kosonen oli siirtynyt Pikoteräs Oy:hyn heti kesällä 1992, kun firma oli perustettu saman vuoden keväällä. Kosonen sanoo nyt, että tuo palkittu yritys oli laadussa varmasti kolmen parhaan joukossa Uudellamaalla.

– Minun mielipiteeni on se, että telakat ovat tärkeitä myös talonrakennuspuolen rautarakennetöissä. Telakoilta tulee osaavaa väkeä.

Kosonen arvelee, että hän lähti Meriteollisuuden ja Masa-Yardsin vaiheiden tuoksinassa telakalta myös siksi, että entisiä valmettilaisia ei arvostettu. Eipä miestä ainakaan auttanut se, että hän toimi luottamustehtävissä. Palkkaa olisi maksettu sitten ihan sen mukaisesti.

Talonrakennuspuolella uurastettujen 18 vuoden jälkeen Kosonen jäi työttömäksi, kun Pikoteräs Oy joutui konkurssiin. Ja nyt on kierrytty takaisin syksyyn 2016, kun vanhuuseläkkeellä oleva Kosonen paiskii mielikseen töitä Leinoliftin hevipuolella.

TAPATURMA LOPETTI TYÖNTEON

– Perhana, se millä tunkkia pumpataan, se varsi osui rullakankeen ja kiersi tämän ranteen. Olin ottanut tunkista – ehkä luonteelleni sopien – rivakasti kiinni, ja nostin. Oltiin Hyvinkäällä koulutuskeskuksessa ylitöissä ja siirrettiin isoa koneikkoa. Siihen tarvittiin käpälätunkkia.

Näin tapahtui myös vanhuuseläkettä saavan Kimmo Kososen työtapaturma 14.9.2016. Tapaturma oli sitten myöhemmin johtamassa tuohon 8 000 euron vaatimukseen eläkevakuutusyhtiö Ilmariselta.

– Ensin ajattelin, että ranne vaan venähti. Hienokseltaan rannetta särki koko ajan ja söin särkylääkkeitä. Mutta 27.9. tein firman pääpaikalla eräänlaista työkalua. Kannoin muutaman kilon painoista akkuhiomakonetta, heilautin kättäni, ja laite putosi kädestäni.

Tämän tapauksen jälkeen Kosonen pääsi osaavan käsikirurgin hoitoon. Paljastui, että Kososen vasemman ranteen puolikuuluuhun oli tullut murtuma jo 14.9. sattuneessa työtapaturmassa. Kosonen sai jatkuvia sairauslomia. Hän sai työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisesti korvausta työkyvyttömyydestä Vahinkovakuutusyhtiö Ifistä. Lääkärikulut yhtiö korvasi tietysti myös.

Korjaavaa hoitoa ranteeseen ei ole tarjolla, ja vamma on osoittautunut niin pahaksi, että se estää Kososen paluun töihin ja haittaa elämisen arkea.

– Minusta lähti osa minuutta. Olen ihan toinen kaveri, sanoo Kosonen nyt.

Työnteko ei ole ainoa asia, jonka tapaturma on Kososelta vienyt. Kaikki vasemman käden kiertävät liikkeet aiheuttavat tuskaisaa kipua ranteessa, ja esimerkiksi hiihtäminen on nyt kivuliasta. Ranne voi myös vaikka kättä heilauttaessa mennä lukkoon.

Ja sitten 19. kesäkuuta 2017 Kosonen saa eläkevakuutusyhtiö Ilmariselta tylyn kirjeen. ”Sinulle on maksettu aiheetonta eläkettä 1.1.2017 – 31.7.2017 bruttomäärältään 8 268,7 euroa. TyEL:n 126 pykälän mukaan meidän on perittävä liikaa maksamamme eläke asiakkaalta takaisin.”

Korjaavaa hoitoa Kimmo Kososen ranteeseen ei ole tarjolla, ja vamma on osoittautunut niin pahaksi, että se estää paluun töihin ja haittaa elämisen arkea.

”KYSY JA IHMETTELE!”

– Aina kannattaa avata suunsa. Aina kannattaa ihmetellä ääneen. Jos tässäkään tapauksessa ei olisi ollut epäilevää Tuomasta, Pekkarisen Karia Metalli vitosesta, asia olisi jäänyt selvittämättä, toteaa Teollisuusliiton sosiaali- ja työympäristöasiantuntija Marjut Lumijärvi.

Kosonen oli Ilmarisen karhukirjeen saatuaan soittanut Helsingin metallityöväen ammattiosasto 5:n toimitsijalle Kari Pekkariselle. Pekkarinen oli kehottanut Kososta ottamaan yhteyttä Marjut Lumijärveen. Jo aiemmin Kosonen oli kuullut, että Lumijärvi on ”asiaan vihkiytynyt ihminen”.

Ja niinhän se Lumijärven Marjut onkin, ja vielä osaava ja tietäväinen. Kun Kosonen saapui papereineen kesäkuun lopussa Lumijärven pakeille, sosiaaliasioiden asiantuntija tiesi Ilmarisen olevan väärässä.

– Nykyään saa vanhuuseläkkeen rinnalla tehdä niin paljon töitä kuin haluaa. Kun työtapaturmalakia uudistettiin, oli jo tiedossa, että tämä eläkeuudistus on tulossa. Jos eläkkeellä oleva joutuu työtapaturmaan tai saa työssään ammattitaudin, saa hän pitää sekä korvauksen että eläkkeen.

Lumijärvi toteaa, että tämä uudistus on ollut voimassa jo vuoden 2016 alusta. Hän kuitenkin varmisti Teollisuusliiton oikeusyksiköstä, että liiton juristeilla on täysin sama käsitys. Eläketurvakeskuskin on tiedottanut aivan selkeästi asiasta: ”Työeläkkeestä ei vähennetä työtapaturma- ja ammattitautilain mukaista ansionmenetyskorvausta, jota maksetaan vanhuuseläkkeellä ollessa sattuneen vahinkotapahtuman perusteella ja joiden perusteena oleva vahinkotapahtuma on 1.1.2016 tai myöhemmin.”

– Eläkkeen saaja saa pitää molemmat, sekä eläkkeen että korvaukset, kolmen vuoden ajan tai siihen asti, että hän täyttää 68 vuotta.

– Soitin juhannuksen aatonattona Ilmariseen. Kososen asian käsittelijä oli jo lomalla, mutta jätin soittopyynnön. Pyysin heitä ystävällisesti tarkistamaan, mitä laki asiasta sanoo.

– Lakiasiain päällikkö soittikin minulle takaisin. Hän sanoi olevansa tyytyväinen, että asia oli tullut esiin, sillä heillekin tapaus (vanhuuseläkkeellä olevan työtapaturma) oli ensimmäinen.

Kososelle Ilmarinen oli tiedottanut saman tien.

– Kuinka ollakaan, oltiin vaimon kanssa hallissa nimenomaan kalatiskillä, kun sain Ilmariselta soiton. Sieltä sanottiin, että tällä puhelulla eläkkeen takaisinperintä perutaan, Kosonen kertoo.

Kososelle kylläkään ei puhuttu mitään siitä, että hänen tapauksensa olisi ollut ”ensimmäinen”. Kosonen kertoo, että häntä oli soittajan ilmoituksen mukaan pidetty ”rajatapauksena” ja että siksi häneltä oltiin vaatimassa puolen vuoden eläkkeitä takaisin.

YHTEISKUNNAN KANNETTAVA VASTUUNSA

Tilastot kertovat, että yhä vanhemmat ikäluokat käyvät Suomessa töissä, mutta ei vain siksi, että alinta eläkeikää hilataan koko ajan ylöspäin. Julkinen keskustelu myös ajaa ja vaatii yhä vanhempia ikäluokkia pitämään yhden hengen talkoita sen – joidenkin käsityksen mukaan täysin olemattoman – kestävyysvajeen kutistamiseksi.

Lumijärvi vahvistaa sen Kimmo Kososen tiedon, että iäkkäämmille ja kokeneemmille työntekijöille sattuu vakavampia tapaturmia kuin nuorille, jotka muuten ovat työtapaturmatilastojen kärjessä.

– Yhteiskunnan pitää kantaa ne riskit, jos iäkkäitä ihmisiä vaaditaan käymään töissä, Kosonen sanoo.

Kososen mukaan myös vahinkovakuutusyhtiö If toimi ”oudolla tavalla”. Nimenomaan If vaati vielä sairauslomalla olevaa Kososta kolmikantaiseen työkykyneuvotteluun. Myös Lumijärvi pitää tätä erikoisena.

– Tällainen työntekijän, yrityksen edustajan ja työterveyslääkärin neuvottelu ei kuulu vakuutusyhtiölle millään lailla, Lumijärvi alleviivaa.

Kososesta tuntuu loukkaavalta sekin, että Ilmarinen ja If ovat neuvotelleet keskenään hänen tapauksestaan mitään itse kyseiselle henkilölle ilmoittamatta.

Eläkeasiassaan Kosonen on saanut voiton vakuutusyhtiöstä Teollisuusliiton avustuksella. Muu juridinen taistelu jatkuu vielä. If ilmoitti lopettavansa työkyvyttömyyskorvauksen maksamisen Kososelle vedoten siihen, että hänelle oli sattunut 1980-luvulla saman ranteen veneluun murtuma työtapaturmassa. Kososelle asia on käsittämätön, sillä hän kertoo, ettei tuo vanha vamma ole koskaan häntä vaivannut.

– Enhän minä olisi sitä edes muistanut, Kosonen puuskahtaa.

Teollisuusliiton asiantuntija Lumijärvi katsoi myös, että Ifin päätöksestä kannattaisi valittaa. Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnalle on tehty valitus, ja nyt Kosonen ei voi muuta kuin odottaa.

– Joko lautakunta hyväksyy Ifin päätöksen ja Kososen valitus hylätään kokonaan. Tai lautakunta katsoo, että työkyvyttömyyttä pitää korvata esimerkiksi kaksi kuukautta lisää. Tai sitten lautakunta katsoo, että Kososelle pitää maksaa korvauksia ylärajaan asti eli kolme vuoden ajan tapaturmasta, Lumijärvi sanoo.

– Hanskaa on tullut molemmille poskille ihan kunnolla, Kosonen kuvailee tunteitaan siitä, miten vakuutusyhtiöt ovat häntä kohdelleet.

– Kyllä me tiedämme, että vakuutusyhtiöt ovat bisnestä. Mutta ei niiden tarvitse kerätä voittojaan tällaisilla keinoilla!

– Lakeja on noudatettava. Minä uskon sopimisen yhteiskuntaan. Liitoissa on kuitenkin voima ja niiden kautta pitää ihmisiä ja sopimusjärjestelmiä puolustaa. Jos yhteiskunnassa ei vallitse mikään muu kuin vahvemman oikeus ja painovoiman laki, ei tavallinen ihminen pitkälle pärjää.

Lumijärvi alleviivaa vielä kertaalleen sitä ainutlaatuista keinoa, joka on kaikkien teollisuusliittolaisten käytössä:

– Jos yhtään epäilyttää tai hämmästyttää jokin asia Kelan, eläkelaitoksen tai työtapaturmasta tehdyssä päätöksessä, kysy! Meille kannattaa aina soittaa!

Teollisuusliiton työympäristö- ja sosiaaliturva-asioiden päivystys puh. 020 690 449, ma–pe klo 8.30–15.00

Kimmo Kosonen Vuosaaren Ruusuniemessä kalavesillään. Kosonen työskenteli pitkään samoissa maisemissa Valmetin telakalla.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT PEKKA ELOMAA