Hevosala elää työntekijöiden rakkaudesta lajiin. Omistautumista käytetään myös räikeästi väärin.

Hevosenhoitaja Marjon pitäisi työehtosopimusta varovaisesti tulkiten tienata reilut yhdeksän euroa tunnilta. Se ei ole paljon, mutta Marjon korvaan se on ylimaallinen summa. Hän ei ole koskaan kuullut kenestäkään hevosenhoitajasta, joka tienaisi niin paljon.

Marjo on ollut töissä usealla tallilla, nähnyt alaa monelta kantilta kymmenen vuoden ajan ja suorittanut alan tutkinnon. Hänen tuntipalkkansa on ollut korkeimmillaan 7,5 euroa.

Marjo ei ole koskaan saanut sunnuntaikorvauksia, eikä hänelle ole koskaan maksettu ylitöistä. Hän ei tunne hevosalalta ketään, jolle olisi.

Hän on ollut lukuisat kerrat sairaana töissä, oksentanutkin töiden lomassa, sillä sairaslomia ei katsota hyvällä. Ruokataukoja voi periaatteessa pitää, mutta jos jotain jää tauon takia tekemättä, se pitää tehdä työpäivän päälle.

– Ei monella tallilla edes ole tarkkaa työaikaa. On vain tehtäviä, jotka pitää ehtiä tehdä. Kerran, kun yksi hevonen sairastui, työaikani oli joka päivä kello 6.30–17. Sain minä siitä kiitoksen, Marjo sanoo.

”TODELLA VAIKEA ALA”

Marjon tarina ei ole hevosalalla harvinainen. Samankaltaisiin ovat törmänneet niin Teollisuusliiton sopimusasiantuntija Riikka Vasama kuin Hevosalan ammattiosaston puheenjohtaja Laura Reponen (sivun yläreunan kuvassa).

– Tämä on todella vaikea ala, Reponen huokaa.

Reponen on parhaillaan töissä tallilla, jossa asiat on hoidettu hyvin. Palkka on kunnollinen ja työajat sitä, mitä on sovittu. Hän on kuitenkin nähnyt omakohtaisesti alan toisen puolen: alipalkkauksen, ongelmat ylitöiden korvaamisessa, jopa lomista syyllistämisen.

Vasama puolestaan käsittelee hevosalalla työskentelevien Teollisuusliiton jäsenten esiin tuomia ongelmatapauksia. Hän kuvailee niitä härskeiksi.

– On ollut selkeää alipalkkausta, on vaadittu olemaan aina töissä ja ylityökorvauksia on jätetty maksamatta. Todella pienillä palkoilla venytään uskomattomiin suorituksiin. Esimerkiksi hyvin vaativia ja vastuullisia töitä saatetaan teettää alimman vaativuusryhmän palkalla.

Ongelmia on tullut vastaan myös työsuojeluhallinnon tekemissä tarkastuksissa.

Vuosina 2017–2018 hevosalan yrityksiin tehtiin yhteensä 12 tarkastusta. Niissä annettiin kaikkiaan 42 toimintaohjetta ja 12 kehotusta hevosalan työnantajille eli keskimäärin 3,5 toimintaohjetta ja 1 kehotus per tarkastus. Se on selvästi enemmän kuin tarkastuksissa keskimäärin.

Puutteita oli esimerkiksi työsuojelun yhteistoiminnassa, työympäristössä, työn vaarojen ja haittojen arvioinnissa ja henkilösuojaimissa.

”AINA LÖYTYY SE JOKU”

Se, että juuri hevosalalle on pesiytynyt niin paljon ongelmia, ei ole sattumaa. Talli ei ole ihan tavallinen työpaikka.

Kun tyypillinen nuori iloitsee ensimmäisen kesätyöpaikkansa tuomasta palkasta, tallilla lantaa lappavalle nuorelle raha on sivuseikka. Pääasia ovat hevoset. Jo niiden seura käy palkasta, puhumattakaan mahdollisuudesta ratsastaa ja päästä valmennuksiin.

Näin alkoi myös Marjon ura.

– En kuvitellut, että tämä olisi normaali ala. Tiesin, että päivät ovat ympäripyöreitä ja rahaa tulee vähän. Mutta ei silloin nuorena vielä tajunnut, että se haittaisi. Vietin silloin vapaa-aikanikin tallilla ja ajattelin, että mihin minä sitä rahaa muka tarvitsisin, Marjo kertoo.

Aikuisena rahalle alkaa löytyä tarpeita, mutta silloin asioita on enää vaikea muuttaa.

Kun työntekijä alkaa kysellä oikeuksiensa perään, työnantajan silmään se näyttää vain yhtäkkiä heränneeltä joustamattomuudelta. Palkoista puhuttaessa tallinpitäjä saattaa muistuttaa, miten paljon työntekijä on saanut ilmaisia valmennuksia. Harrastuksen ja työn ohut raja muuttuu taakaksi.

Samaan aikaan tallille tulee koko ajan uusia innokkaita nuoria.

– Aina löytyy se joku, joka tekee vaikka ihan sillä palkalla, että saa ratsastaa. Tiedän esimerkiksi paikkoja, joissa leiriavustaja tekee viikon ajan yhden ihmisen työt ja saa siitä 50 euroa, Laura Reponen kertoo.

Eikä työntekijöiden rakkaus lajia ja hevosia kohtaan katoa aikuisenakaan. Siihen työnantajan on helppo vedota, kun työpäivä lähenee loppuaan ja hevoset ovat vielä juottamatta. Lähdetkö kotiin ja annat hevosten olla janoissaan?

– Sitoutuminen ja kiinnostus alaa kohtaan on niin supervahvaa. Se saa ihmiset taipumaan hurjiin suorituksiin, Vasama sanoo.

TYÖEHDOT PIKAOPPAASEEN?

Mikä sitten pelastaisi hevosalan työntekijät?

Marjo, Riikka Vasama ja Laura Reponen nostavat kaikki esiin saman asian: tiedon. Innokkailla nuorilla, jotka alalle tulevat, ei ole monesti aavistustakaan siitä, millaisia oikeuksia heille kuuluu. Osa ongelmista voisi ratketa jo pelkästään tietoa lisäämällä.

– Työehdoista pitäisi olla saatavilla tietoa lyhyessä helppolukuisessa muodossa, jota voisi jakaa, Marjo ehdottaa.

Toinen tärkeä keino parantaa hevosalan työntekijöiden oloja on järjestäytyminen. Oikeuksien puolustamiseen tarvitaan joukkovoimaa ja ammattiliiton tukea. Hevosalan pienillä työpaikoilla tieto jäsenyydestä ja sen hyödyistä ei kuitenkaan kulje samalla tavalla itsestään kuin monilla suurilla.

Reponen kertoo, että tästä syystä Hevosalan ammattiosasto on pyrkinyt lisäämään näkyvyyttään erityisesti nuorten keskuudessa. Marjo puolestaan toivoo Teollisuusliitolta lisää ihan suoraa mainostusta.

– Monet tutut tällä alalla eivät edes tiedä, mihin liittoon he voisivat kuulua, hän sanoo.

TIETÄISIVÄTPÄ ASIAKKAAT

Marjon mielestä hevosalan työntekijöiden oloja pohdittaessa on tärkeää nähdä alan kokonaisuus. Hän ei halua syyttää työntekijöiden kohtelusta yksinomaan tallinpitäjiä.

Tallin pyörittäminen ei Suomessa ole kummoinen bisnes. Moni talliyrittäjä elää itsekin jaksamisen ja pärjäämisen rajoilla, lappaa lantaa paperihommien ja opettamisen ohella ja yrittää säästää viimeiset pennit hevosten laadukkaaseen hoitoon.

Marjo haluaa kertoa tarinansa ennen kaikkea, jotta ihmiset tietäisivät. Hän toivoo, että hevosalan työntekijät aktivoituisivat puolustamaan oikeuksiaan ja että tallien asiakkaat kiinnostuisivat kysymään, miten työntekijät voivat.

– Minä olen ajatellut niin, että nyt joko teen oman osani sen eteen, että tämä minulle rakas ala muuttuu, tai sitten vaihdan alaa.

Näennäisyrittäjyys pisteenä iin päällä

Monet hevosenhoitajat ja ratsastuksenopettajat tekevät töitään toiminimiyrittäjinä. Osalle se sopii hyvin: yrittäjä voi myydä osaamistaan moniin eri paikkoihin, valita työaikansa ja ehkä päästä palkkatyötä paremmille ansioillekin.

Alalla on kuitenkin myös yrittäjiä, jotka eivät ole valinneet asemaansa itse.

– On aika yleistä, että tallinpitäjät pyrkivät saamaan kaikki työntekijänsä yrittäjiksi. Se on kätevää: kun joku sairastuu, otetaan vain toinen, eikä sairastuneelle tarvitse maksaa, hevosenhoitaja Marjo kertoo.

Marjon ja Laura Reposen tiedossa on tapauksia, joissa hevosalan työnantaja ilmoittaa, ettei enää palkkaa ketään, vaan hommiin pääsee vain toiminimellä. Työntekijöille jää silloin niukasti valinnanvaraa: joko perustaa yritys tai yrittää etsiä töitä muualta. Myös Riikka Vasama on kuullut ilmiöstä.

Pakolla tai puolipakolla yrittäjiksi joutuneet ovat työmarkkinoilla kurjassa asemassa. He kantavat yrittämisen riskiä, mutta eivät nauti sen eduista. Monesti heidän asemansa ei edes muistuta oikeaa yrittämistä, ja siksi työmarkkinakeskusteluun onkin syntynyt sana näennäisyrittäjä.

Marjo kertoo, että hevosalan näennäisyrittäjille saatetaan esimerkiksi antaa työvuorolistat aivan samaan tapaan kuin palkansaajille. Ne on otettava mukisematta vastaan, tai töitä ei enää tarjota. Palkansaajasta näennäisyrittäjän erottaa vain se, ettei hänellä ole turvanaan työehtosopimusta.

Myös näennäisyrittäjille maksettavat korvaukset ovat olemattoman pieniä suhteessa yrittäjyyden kustannuksiin. Esimerkiksi Facebookissa pyörii ilmoituksia, joissa talli- tai opetustöitä tekevälle yrittäjälle luvataan maksaa 15 euroa tunnilta.

– 25 euroa on eniten, mistä olen kuullut. 15 euroa on ihan normaali, Marjo vahvistaa.

15 000 TYÖPAIKKAA

• Hevosala työllistää Suomessa koko- tai osa-aikaisesti 15 000 henkilöä.
• Alan yrityksiä on noin 3 000. Ne ovat yleensä pieniä, ja vain joka neljännellä yritystallilla on palkattuja työntekijöitä. Suurimmilla talleilla voi olla lähes kymmenen työntekijää.
• Hevosalan yritykset tarjoavat esimerkiksi hevosten kasvatusta, ratsastuspalveluita, ravivalmennusta, hevosten kuntoutusta ja eläinavusteisia sosiaali- ja terveyspalveluita.
• Ratsastuspalveluja tarjoavilla talleilla ja ravivalmennustalleilla liikevaihto on keskimäärin reilut 100 000 euroa.
• Ala kasvaa. Viimeisten kymmenen vuoden aikana ratsutallien määrä on kaksinkertaistunut. Hevosten määrän ennustetaan Suomessa kasvavan nykyisestä 75 000:sta 90 000:een vuoteen 2030 mennessä.

Lähde: Hevosalan osaamiskeskus Hippolis

TEKSTI TUA ONNELA
KUVAT JUHA METSO

Yritys voidaan tuomita työturvallisuusrikoksesta yhteisösakkoihin. Kuitenkin oikeus pitää tavallisemmin syyllisenä yksittäistä ihmistä kuin yritystä.

Lain mukaan yritys voidaan tuomita työturvallisuusrikoksesta enintään 850 000 euron sakkoihin. Keskimäärin yhteisösakot ovat olleet 10 700 euroa, tyypillisesti 5 000 euroa.

Kuolemantuottamuksissa tuomiot ovat olleet kovemmat. Tuolloin yhteisösakko on ollut keskimäärin 20 600 euroa.

Oikeussosiologian professori Anne Alvesalo-Kuusi ja tutkijatohtori Liisa Lähteenmäki tutkivat, millaisia tuomiota työturvallisuusrikoksista annettiin vuosina 2010–2014 ja millaisille organisaatiolle.

Oikeudessakin työnantajaorganisaatio vältti useimmiten rangaistuksen. Yhteisösakkoja määrättiin vain yhdessä tapauksessa neljästä, käy ilmi Työterveyslaitoksen julkaisemasta loppuraportista Yhteisövastuu, turvallisuus ja työturvallisuus muuttuvan työelämän ja lainsäädännön käytännöissä. Tosin samassa organisaatiossa työskentelevä esimies, muu työnjohtaja tai johtaja saattoi saada sakot kyseisestä rikoksesta.

Tutkijoiden mukaan yhteisösakot ovat pienet verrattuna yritysten tuloksellisuuteen. Sakkoja pitäisi korottaa. Lakia ei välttämättä tarvitsisi muuttaa, vaan rangaistuskäytäntöä, Alvesalo-Kuusi sanoo.

– Jos yritysten saamat yhteisösakot suhteutetaan yritysten talouteen, niin ”yrityksen päiväsakot” ovat 35 kertaa pienemmät kuin vastaavat henkilöiden saamat sakot.

Henkilöille määrättiin yleensä 24–29 päiväsakkoa, mutta yhteisösakko oli keskimäärin alle prosentin työnantajaorganisaation tuloksesta.

ASENTEET MENNEILTÄ VUOSIKYMMENILTÄ

Osaksi syy pieniin yhteisösakkoihin on professorin mukaan ajattelumallissamme. Olemme jämähtäneet tuomioistuimia myöten menneille vuosikymmenille.

– Ajatellaan, että yritys tekee yleistä hyvää tarjoamalla työpaikkoja ja että suuressa kuvassa yksittäiset onnettomuudet jotenkin kuuluvat asiaan. ”Rapatessa roiskuu” -asenteesta ei ole päästy eroon.

Yksittäisen ihmisen tai omaisten murhe onnettomuuden tapahduttua ei tunnu painavan paljoa vaa’assa, kun katsotaan koko yhteiskunnan etua. Kuitenkin lainsäädännössä on selvät pykälät, mitkä ovat työturvallisuusrikoksia ja minkälaisia tuomioita niistä voi antaa.

Tutkijat huomauttavat, että vasta vuodesta 2003 lähtien organisaatiota on voitu tuomita työturvallisuusrikoksista. Sitä ennen vastuuseen asetettiin vain henkilöitä.

PÖRSSIYRITYKSETKIN TUOMIOLLA

Toisin kuin luulisi, tyypillinen työturvallisuusrikokseen syyllistynyt yritys ei ole pieni ja taloudeltaan heikko. Puolella liikevaihto ylitti 10 miljoonaa euroa, ja miltei joka neljännessä tapauksessa liikevaihto oli yli 50 miljoonaa.

Oikeuteen päätyi enemmän vakavaraisia suuryrityksiä kuin varattomia pienyrityksiä. Yhteisösakkotuomioita saivat myös suuret, tunnetut pörssiyhtiöt.

Niillä työturvallisuuden kunnossa pitäminen ei ole kiinni rahasta. Kuitenkin osa yrityksistä totesi oikeudessa, että työsuojelu oli laiminlyöty kustannussäästöjen takia.

Työturvallisuusrikosten rangaistuksia kovennettava

Aikanaan vakavaakin työtapaturmaa pidettiin pitkälti työntekijän omana vikana. Häntä syytettiin huolimattomuudesta, varomattomuudesta tai suojainten käytön laiminlyönnistä. Sittemmin vastuuta on siirretty esimiehille ja muulle työnjohdolle, lopulta kokonaisille organisaatioille.

Silti yksittäisen syyllisen hakeminen onnettomuuteen on edelleen ennemmin sääntö kuin poikkeus.

Työturvallisuusrikoksista tuomittiin vuosina 2010–2015 kaikkiaan 288 ihmistä ja 158 työorganisaatiota.

Sakot langetettiin helpommin keskijohdolle ja työnjohdolle kuin ylimmälle johdolle. Jos työnantajaorganisaatio tuomittiin yhteisösakkoihin, ylimmälle johdolle määrättiin harvoin rangaistus.

OIKEUTEEN VAIN MURTO-OSA

Vain murto-osa työturvallisuusrikoksista päätyy tuomiolle. Vuonna 2014 poliisin tietoon tuli 1 225 työturvallisuusrikosta, mutta tuomio annettiin vain 128 tapauksessa ja yhteisösakkoja tuomittiin 37 työnantajaorganisaatiolle.

Professori Anne Alvesalo-Kuusen mukaan oikeuteen päätyy vain jäävuoren huippu, sillä työturvallisuusrikoksia tapahtuu paljon tiedettyä enemmän.

Jonkinlaista suuntaa antavat Tapaturmavakuutuskeskuksen luvut. Niiden mukaan palkansaajille sattui toissa vuonna liki 90 000 työpaikkatapaturmaa, teollisuudessa eniten metallituotteiden valmistuksessa. Kaikkiaan työpaikkatapaturmissa kuoli 20 ihmistä.

Kaikki työtapaturmat eivät täytä rikoksen tunnusmerkkejä. Lain mukaan kyse on rikoksesta, kun työnantaja tai tämän edustaja rikkoo tahallaan tai huolimattomuudesta työturvallisuusmääräyksiä tai aiheuttaa tai mahdollistaa työturvallisuusmääräysten vastaisen tilan jatkumisen muun muassa laiminlyömällä valvontavelvollisuutensa.

Tutkituissa tapauksissa kyse oli oikeuden mukaan tavallisimmin laiminlyönnistä. Joko työhön perehdytys tai laitteiden tai koneiden turvallisuus tai turvalaitteet oli lyöty laimin. Niiden takia 131 ihmistä vammautui ja 12 kuoli.

ONGELMIA TUNNISTAMISESSA

Työturvallisuusrikoksissa työntekijälle koituneet vammat olivat useimmiten murtumia tai murskaantumisia tai raajan amputoitumisia. Yleisimmin vammat syntyivät kontaktista laitteen kanssa.

Kun yritykselle tuomittiin yhteisösakkoja, kyse oli useimmin laiminlyönnistä, joka koski työnantajan yleistä huolehtimisvelvollisuutta, työn vaarojen selvittämistä ja arviointia tai työntekijälle annettavaa opetusta ja ohjausta.

Työtapaturmien määrä kasvaa hyvinä talousvuosina, ja siten myös työturvallisuusrikosten mahdollisuus.

Tapaturmavakuutuskeskus pitää huolestuttava, että työtapaturmien määrän lisäksi myös niiden taajuus nousee. Yhtenä syynä on uusien työntekijöiden perehdytyksen unohtaminen tai laistaminen.

Vielä viime vuoteen saakka teollisuuden tapaturmataajuus laski. Kun vuonna 2006 sattui 50 työtapaturmaa miljoonaa työtuntia kohden, toissa vuonna vastaavasti 33. Viime vuoden ennakkotietojen mukaan nyt mennään huonompaan suuntaan, sillä miljoonaa työtuntia kohti sattui 38 työtapaturmaa.

Professori Alvesalo-Kuusi sanoo, että vakavaa työtapaturmaa tutkiva poliisi ei läheskään aina tunnista tapahtunutta rikokseksi, saati mieti yrityksen vastuuta.

– Poliisilla ei ole rutiinia hahmottaa työnantajaorganisaation vastuuta tutkinnan alusta lähtien. Jos ei heti alkuvaiheessa ryhdytä selvittämään organisaation osuutta tapahtuneeseen, tuomioitakaan ei tule.

Kun poliisi on saanut koulutusta, työturvallisuusrikoksia on päätynyt enemmän oikeuteen. Pirkanmaalla tapausten määrä kasvoi huimasti, kun työsuojeluviranomaiset ja syyttäjä ryhtyivät tekemään yhteistyötä.

Myös syyttäjillä on Alvesalo-Kuusen mukaan korkea kynnys viedä tapauksia oikeuteen. Tuomioistuimilla on hankaluuksia hahmottaa työnantajan vastuuta, mikä näkyy pienissä yhteisösakoissa.

USEITA RIKOKSEN UUSIJOITA

Useimmiten työturvallisuusrikoksesta on tuomittu yhteisösakkoja teollisuusyritykselle, liki 60 prosentissa tapauksista. Toiseksi eniten tuomiolla ovat olleet rakennusalan yritykset.

Kyseessä ei aina ole satunnaistapauksesta. Useammassa kuin joka viidennessä yrityksessä oli sattunut työtapaturma tai läheltä piti -tilanne jo ennen tuomittua rikosta.

Varsinaisia rikoksen uusijoita oli joukossa useita. Pahimmillaan sama teollisuusyritys oli syyllistynyt työturvallisuusrikokseen neljä kertaa viiden vuoden aikana. Neljä yrityksistä oli syyllistynyt rikokseen useammin kuin kaksi kertaa saman jakson aikana.

Alvesalo-Kuusi sanoo, että yhteisösakosta jää merkintä rikosrekisteriin. Rikoksen uusiminen johtaa yleensä kovempiin tuomioihin, mutta yhteisösakosta saatua rangaistusta ei aina huomioida.

– Asiaa pitäisi kysyä tuomioistuimilta, sillä yksilön osalta rikosrekisterillä on merkitystä.

Lain mukaan rikoksesta saatu hyöty voidaan tuomita valtiolle. Työturvallisuusrikoksissa näin on menetelty ani harvoin. Aineiston perusteella rikoshyöty tuomittiin valtiolle vain kymmenessä tapauksessa, keskimäärin hyödyksi arvioitiin 230 euroa.

KOVEMPIA RANGAISTUKSIA

Teollisuusliitossa arvioidaan, että yhteisösakot voisivat olla merkittävästi suurempia.

– Sakot ovat niin pieniä, että suurempi vaikutus on tuomioiden saamalla julkisuudella, imagotappiolla. Järjestelmän toimivuudelle olisi parempi, että yritys katsottaisiin aina vastuulliseksi työturvallisuusrikoksessa, työympäristöpäällikkö Juha Pesola sanoo.

Harmaan talouden tutkijat ovat vaatineet, että työturvallisuusrikoksista saatu taloudellinen hyöty pitäisi määrätä aina valtiolle.

Alvesalo-Kuusi huomauttaa, että työturvallisuusrikoksen takia saadut kustannussäästöt ovat huomattavasti suuremmat kuin rikoksesta määrätyt sanktiot ja vahingonkorvaukset.

– Pienet yhteisösakot eivät viesti selvästi, että työturvallisuuskustannukset pitää ottaa huomioon bisnestä tehtäessä.

Lain mukaan yhteisösakkoja määrätessä arvioidaan myös työnantajaorganisaation taloudellinen tila. Käytännössä tämä ei näy.

Tutkimuksessaan Alvesalo-Kuusi ja Lähteenmäki esittävät, että yhteisösakot tulisi suhteuttaa yrityksen kokonaistaloudelliseen tilanteeseen. Yhteisösakot kasvaisivat selvästi nykyisistä.

– Tuomioistuinten pitäisi katsoa yritysten taloutta ja suhteuttaa rangaistus henkilöiden, yritysten ja niiden tulojen kesken, Alvesalo-Kuusi toteaa.

TEKSTI BIRGITTA SUORSA / UP
KUVITUS TUOMAS IKONEN