MITÄ TEHDÄ MUOVILLE: Kontiolahden Phillips-Medisizella: ”Mistä muusta kuin muovista?”

”Ominaisuuksiltaan muovi on lähes ainoa materiaali, josta näitä tuotteita pystyy valmistamaan”, uskoo Phillips-Medisizen asettaja Viivi Tukiainen. Kontiolahdella tehdään ihmishenkiä pelastavia insuliinikyniä vientiin.

Vierailijakin on joutunut painamaan suojatakin nepparit ihan kurkkuun asti kiinni ja pyyhkimään myös haastattelunauhurin desinfiointiaineella. Medisizen tehtaan puhdastiloissa, ruiskuvaluosastolla, ollaan tarkkoina. Täällä tehdään lääketeollisuuden tiukkojen hygieniamääräysten mukaisesti työtä. On tasaisen lämmintä ja tasaisen kosteaa.

Työntekijöitä puikkii ahtaissa väleissä, kun pitkälti automatisoidut ja vieri viereen sijoitetut koneet putkauttavat tuuteistaan valmiita komponentteja diabeetikkojen insuliinikyniä varten. Eri osat valetaan muovista, josta osa on harmaata, osa valkoista, osa aivan kirkkaan läpinäkyvää.

KUVA JOHANNA KOKKOLA

Valukoneisiin muotteja asettava ja tuotantoa valvova Viivi Tukiainen on tietoinen muovista käydystä keskustelusta. Suurin ongelma hänestä on meriin joutuva muovijäte, mutta sekin olisi ratkaistavissa oikealla lajittelulla ja oikealla hävittämisellä. Tukiainen opiskelee nyt oppisopimuksella muovitekniikan ammattitutkintoa. Alun alkaen hänen piti piipahtaa tehtaalla ”väliaikaisesti”.

– Olen ollut täällä seitsemän vuotta, ja syy miksi tulin, on se ihan perinteinen; ajautuminen, Tukiainen kertoo rehevästi nauraen.

Asettaja toteaa, että vuorotyö ruiskuvalukoneella ei ole varsinaisesti ”kutsumus”, mutta hyvät työkaverit saavat viihtymään. Tukiainen uskoo koko tehtaan tulevaisuuteen – ja omaansa, siksi hän on lähtenyt jatkamaan muovialan opintoja.

– En halua jäädä junnaamaan paikalleni, haluan edetäkin.

MONENLAISTA MUOVIA

Phillips-Medisizen tehtaan omistaa yhdysvaltalainen Molex-konserni, jonka puolestaan omistavat Trumpin taustarahoittajina tunnetut Kochin veljekset. Kontiolahden tehtaalla henkilöstöä on yhteensä 480. Insuliinikyniä valmistavassa Ensolantien yksikössä tuotannon työntekijöitä on 193, syöpälääkkeiden annostelijoita ja kierukan asettajia valmistavassa Lammintien yksikössä 113.

Tehdas toimii pelkästään alihankkijana lääkefirmoille, ja tilaajat määrittelevät aina tarkkaan tuotteen vaatimukset. Henkilöstö- ja viestintäasiantuntija Mari Vänskä-Ruotsalainen toteaa, että EU-määräykset tiukentuivat vuonna 2016. Taustalta löytyvät erityisesti silikoni-implantteihin liittyneet skandaalit, kun esimerkiksi Ranskassa rintojen silikonitäytteisiin käytettiin teollisuuslaatua.

Medisizen tuotteet kootaan valmiiksi Kontiolahdella, mutta lääkeaineita ei tehdas itse lisää, vaan sen hoitavat lääkefirmat. Insuliinikynien komponenteissa on hyvin erilaisia muoveja. Ne tehdään kaikki neitseellisestä muoviraaka-aineesta lääketeollisuuden vaatimusten mukaisesti. Mutta muoveissa voi olla mitä moninaisimpia lisä- tai seosaineita, Vänskä-Ruotsalainen toteaa.

KUVA JOHANNA KOKKOLA

– Se, mikä tekee koko muovialalla kierrättämisestä haasteen, on yrityssalaisuuksien suoja. Muovituote on hyvin harvoin pelkästään yhtä materiaalia, vaikka PC:tä. Muut aineet eivät välttämättä näy pakkauksessa. Ja tämä tekee uudelleenkäytöstä vaikeaa.

Pääluottamusmies, työkaluvalmistaja ja muottihuoltaja Jani Kähkönen komppaa PR-henkilön mietteitä. Kähkönen vielä lisää, että häntä ei ainakaan kiinnosta sellainen ratkaisu, että käytön jälkeen erilaisia muoveja sisältäviä jätteitä vietäisiin niin sanottuihin kehitysmaihin käsin lajiteltaviksi. Kähkönen aprikoi, voitaisiinko muovien käyttöä vähentää pikemmin sitä kautta, että kertakäyttötuotteista siirryttäisiin monikäyttöisiin muovituotteisiin.

Työsuojeluvaltuutettu ja EHS-kouluttaja Teppo Suikkari kertoo, että tehtaan prosessissa on suljettu veden kierto, eikä muoveja pääse vettä vaihdettaessakaan jätevesiin tai ilmaan. Kaikki hukkamuovi menee joko kierrätykseen tai energiajakeeksi.

Pääluottamusmies Jani Kähkönen. KUVA JOHANNA KOKKOLA

MISSÄ VAKITUISET, MISSÄ KISÄLLIT?

Tehtaan PR-asiantuntija sanoo, että tänä vuonna on otettu 80 uutta työntekijää. Saman pöydän ääressä muoviasioita Tekijälle selvittelevä pääluottamusmies ei oikein suostu hyväksymään Vänskä-Ruotsalaisen lukua. Kähkönen harmittelee, että vuokratyöstä on tullut ”stabiili” käytäntö tällekin tehtaalle. Hän heittää vielä Teollisuusliiton johdolle terveiset.

– Kun Riku (Aalto) istuu muiden herrojen kanssa neuvottelupöydässä, on vuokratyöntekijät nostettava agendalle.

Kymmenisen vuotta sitten sekä paikallinen ammatti- että ammattikorkeakoulu lopettivat muoviin erikoistuneen opetuksen. Nyt tätäkin tehdasta uhkaa osaavan työvoiman pula.

– Entiset perloslaiset alkavat loppua, Suikkari kuvaa tilannetta.

Tehdaskierroksella tapaamme työkaluvalmistaja Jorma ”Zimi” Hirvosen, jonka tilanne kertoo siitä, että kisällejä ei ole kuitenkaan otettu. Hirvonen viimeistelee ruiskuvaluun tarvittavia muotteja, eikä tätä hyvin vaativaa, pitkälti käsin tehtävää metallityötä opita hetkessä. Hirvonen on ”todennäköisesti” lähdössä ensi keväänä eläkkeelle – 45 työvuoden ja 27 tässä tehtaassa vietetyn vuoden jälkeen.

”Ongelma muovi on, jos se luontoon jääpi. Mutta me teemme kuitenkin näitä terveydenalan hommia. Näillä meidän tuotteillamme pelastetaan ihmishenkiä”, pohtii Jorma ”Zimi” Hirvonen. KUVA JOHANNA KOKKOLA

– Onhan se huonompi puoli, että minulla ei ole kisälliä, vaikka osaamispulasta puhutaan. Silloin kun aikoinaan nuorena menin lukkotehtaalle, nuoret saivat oppia vanhemmilta.

Hirvonen on yksi niistä tehtaalaisista, jotka ovat muovin ongelmakohdista lukeneet ja tykönänsä miettineet.

– Onhan se muovi kakspiippuinen juttu tässä vaiheessa. Ongelma muovi on, jos se luontoon jääpi. Mutta me teemme kuitenkin näitä terveydenalan hommia. Näillä meidän tuotteillamme pelastetaan ihmishenkiä.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT JOHANNA KOKKOLA

LUE MUOVISTA MYÖS:

Muovi on kaikkialla, niin myös jäte – mikä on muovin tulevaisuus? (16.1.2019)

Tampereen Amerplastilla: ”Vaikeaa olisi ilman muovia” (16.1.2019)

MITÄ TEHDÄ MUOVILLE: Tampereen Amerplastilla: ”Vaikeaa olisi ilman muovia”

”Ihmisen itsensä aiheuttama ongelma. Ei se aineen vika ole. Hyvin vaikea olisi enää elää ilman muovia. Niin hyvin on ihmiset muoviin totutettu”, sanoo kalvonvalmistaja Jarno Jouttijärvi Amerplastin tehtaalla. Täällä tehdään suurin osa Suomen muovikasseista.

Olemme Amerplastin Tampereen tehtaan ”sydämessä”. Täällä kalvokoneet paahtavat sisuksistaan läpinäkyvää, ohutta muovikalvoa.

– Tässä pyörivät kalvokoneet ja niitä vahditaan. Kyllä tuolla (koneilla) juostaan, mutta välillä tehdään paperihommia, välillä ajetaan trukkia. Monenmoista hommaa on, ja kyllä voi sanoa, että viihdyn. Kun on hyvät työkaverit, silloin viihtyy, Jouttijärvi summaa.

Miinuksena Jouttijärvi mainitsee vuorotyön. Tehdas valmistaa muovikasseja ja pakkausmuoveja vuorokaudet ja viikot ympäri, vain jouluna koneet pysähtyvät kolmeksi päiväksi.

– Keskimäärin vain yksi viikonloppu kuukaudessa on vapaana. Kyllä se vuorotyö käy perheelliselle välillä raskaaksi, Jouttijärvi sanoo.

Kalvonvalmistaja kertoo suorittaneensa työn ohessa muovimekaanikon ammattitutkinnon. Koulutukseensa pohjautuen hän pitää muovista syntyviä ongelmia ennen kaikkea roskaamispulmana.

– Lehdissä kyllä paljon puhutaan, mutta minulla on sellainen kuva, että jutut ovat ylitseampuvia.

KASSEJA KIERRÄTYSMATERIAALISTA

Ennen tehdaskierrosta ovat neuvotteluhuoneessa prosesseista ja tuotteista kertomassa pääluottamusmies, linjapainaja Janne Kuusimäki, työsuojeluvaltuutettu, prosessinhoitaja Jarmo Wallenius, ammattiosaston puheenjohtaja, jalostuskoneenhoitaja Matti Poutiainen ja markkinointi- ja viestintäpäällikkö Laura Alisalo.

Amerplast tuottaa kuluttajapakkauksia elintarvike-, hygienia- ja juomateollisuudelle sekä vähittäiskaupalle. Henkilöstöä Amerplastin Tampereen tehtailla on puolisentoista sataa; 115 tuotannon työntekijää ja noin 40 toimihenkilöä.

Suurin osa Suomen muovikasseista tehdään Amerplastin Tampereen tehtaalla. Vasemmalta pääluottamusmies Janne Kuusimäki, ammattiosaston puheenjohtaja Matti Poutiainen ja työsuojeluvaltuutettu Jarmo Wallenius.  KUVA JYRKI LUUKKONEN

Ruokakauppojen ”henkselikassit” valmistetaan kierrätysmuovista, elintarvikemuovit on hygieniasyistä valmistettava neitseellisestä muovista.

– Kokonaiskulutusta pitäisi pienentää, eikä kiistellä materiaaleista. Kassin hiilijalanjälki riippuu siitä, montako kertaa sitä käytetään, Alisalo sanoo puhuessamme ilmastonmuutoksen aiheuttavista päästöistä ja mikromuoviongelmasta.

Poutiainen nostaa esiin sen, kuinka monta Tellusta tarvittaisiin, jos kaikki eläisivät samanlaista elämää kuin suomalaiset shoppailuineen ja nettiostoksineen.

– Taidamme tällä hetkellä kuluttaa 4,5 maapallon verran luonnonvaroja.

Alisalo muistuttaa, että vuoden 2009 Optikassin ja muidenkin tutkimusten mukaan kaikkein pienin hiilijalanjälki on kierrätetystä muovista tehdyillä kauppakasseilla. Vertailussa olivat mukana myös paperi- ja puuvillakassi sekä biohajoavasta ja neitseellisestä muovimateriaalista tehdyt kassit.

KUVA JYRKI LUUKKONEN

– Meidän tavoitteemme on ruokahävikin ja hiilidioksidipäästöjen vähentäminen. Haluamme vähentää myös riippuvuutta fossiilisista polttoaineista ja ottaa kuluttajat entistä enemmän mukaan lajitteluun ja kierrätykseen, jotta roskaantumisongelma pienenisi, Alisalo hahmottelee.

– Valtamerten muovilautat ovat varmaan maailman surullisin näky, Alisalo kuvaa.

Markkinointivastaava painottaa ruokahävikin vähentämistarvetta siksi, että esimerkiksi yhden kinkkusiivun roskiin heitto vastaa muovista tehdyn kinkkusiivupakkauksen hiilijalanjälkeä. (Tiettävästi vertailua kasviksia sisältäviin muovipakkauksiin ja hiilijalanjälkiin ei ole tehty.)

Poutiainen muistuttaa 30 vuoden tehdaskokemuksellaan siitä, miten rajusti kassien materiaalisyöppöys on saatu laskemaan.

– Kassit ovat yhtä kestäviä, mutta puolet ohuempia. Lavallinen kasseja painoi ennen 700–800 kiloa, nyt sama määrä kasseja painaa lavalla 350 kiloa.

”Meidän tavoitteemme on ruokahävikin ja hiilidioksidipäästöjen vähentäminen”, sanoo Amerplastin markkinointi- ja viestintäpäällikkö Laura Alisalo. KUVA JYRKI LUUKKONEN

Alisalo toteaa, että kaikki Amerplastin ruokapakkaukset ja kassit ovat kierrätettävissä. Tehdas valmistaa nyt myös Essi-kierrätyskassia, jonka materiaalien taataan olevan yli 90-prosenttisesti kierrätysmuovia, josta puolet on peräisin kuluttajilta erilliskerätystä muovipakkausjätteestä ja puolet teollisuudesta.

Kuusimäki toteaa, että jos kierrätysmateriaalin joukossa on PVC-muovia, pysäyttää se prosessin. Tehdas itse hyödyntää aivan loppuun saakka kaiken hukkamateriaalin – esimerkiksi kauppakassien kannikkeiden välistä leikatut palat – ja tuo Amerplastin Puolan tehtailta granuloitua kierrätysmuovia.

Amerplast on lanseerannut myös pakkaamiseen tarkoitetun, kierrätettävän ja sokeriruokopohjaisen PE- eli polyeteenikalvon. Se ei ole biohajoava tai kompostoituva, mutta Alvisalon mukaan valmistus tuottaa selkeästi vähemmän hiilidioksidipäästöjä kuin öljystä tehdyn PE:n.

Muovien lisäaineista Alvisalo sanoo, että Amerplastin tuotteissa hän ei ole niistä huolissaan. Elintarvikehyväksytyt muovit eivät sisällä esimerkiksi ftalaatteja tai bisfenoli-A:ta.

RESEPTIIKKAA JA ROBOTIIKKAA

– Tästä lähtee lisäaineita, aina reseptin mukaan, Wallenius toteaa.

Työsuojeluvaltuutettu kertoo, että kalvoihin saadaan lisäaineilla mitä erilaisimpia ominaisuuksia, ja aineet ovat kaikki elintarvikehyväksyttyjä. Hallin meteli on kova. Walleniuksen mukaan nimenomaan raaka-aineimuri pitää kovinta ääntä, ja kalvokoneiden äärellä mennään 85–86 desibelissä.

Kun kierrämme tehdasta, vastaan pyyhältää Aino-robotti. Ilman ohjaajaa liikkuva robotti ajaa valmiita tavaroita varastoon. Aino ei ole ainoa laatuaan.

– Robotti pakkaa lavalle. Laatikoissa on reikiä, ja robotti tunnistaa optisesti, mille lavan tavara pitää laittaa, Kuusimäki kertoo.

Pääluottamusmies toteaa, että tehtaalla tarvitaan todella monipuolista osaamista, myös painoalan tietoja ja taitoja.

– Joka työlle ja joka värille on oma painolaattansa, joista osa valmistetaan meillä.

KUVA JYRKI LUUKKONEN

Viranomaisten ja kauppaketjujen solmima sopimus muovikassien ja pussien vähentämisestä ei ainakaan vielä ole näkynyt Amerplastin työllisyydessä. Pääluottamusmies miettii myös sitä, mikä on Suomen kahden ison ja isoa kohti kasvavan kolmannen ruokakauppaketjun todellinen tavoite muovikassiasiassa. Muovikassit maksavat kaupoille vain murto-osan siitä, mitä kuluttajilta vaaditaan. Kuusimäki vielä muistuttaa, että muovikassien valmistajat hoitavat varastoinnin ja kaiken logistiikan kauppajättien puolesta.

– Tämä tuottaa miljoonia euroja vuodessa kaupoille, pääluottamusmies summaa.

Kuusimäki on huolissaan myös Venäjän osuudesta tehtaan viennin volyymissa. Tehdaskäynnin alla Venäjä ja Ukraina ovat esimerkiksi juuri kahakoineet laivoineen.

– Se markkina ei ole vakaa, Kuusimäki huolehtii.

KASSIEN FERRARI

Luottamusmiehet toteavat moneen kertaan tehdaskäynnin aikana, että he tekevät kierrätettävästä muovista aina vain parempia tuotteita.

– Kun 1990-luvun alussa teimme kierrätetystä muovista kasseja, meidän olisi pitänyt jo silloin sanoa, että kierrätetty tuote on se alan Ferrari. Neitseellisestä materiaalista tehdyt ovat Mosseja, tai mitä nyt kukin pitää huonona automerkkinä, Kuusimäki harmittelee menetettyjä markkinointivaltteja.

Suomen muoviongelmien ratkaisemiseksi ennen kaikkea kuluttajan pitää huolehtia omasta osuudestaan; kierrättää ja jättää ne nettiostokset Kiinasta tekemättä. TUKES:in tutkimusten mukaanhan kiinalaisten verkkokauppojen elektroniikkalaitteet eivät joko toimi tai ovat jopa vaarallisia. SYKE:n mukaan Kiinassa pakkaamiseen käytettyä muovia ei puolestaan tutki kukaan.

Tehtaan isoimpana ongelmana nähdään johdon haluttomuus turvata tuotannon työntekijöille hyvä työympäristö.

– Henkinen työsuojelu on huonossa jamassa. Samaten menee kauan aikaa, jos tarvitaan jokin kevennin tai vastaava työntekijöitä auttamaan. Näin vaikka kevennin tuottaisi itsensä kevyesti vuodessa takaisin. Kahden päivän sairausloma, se kun vältetään nostimen hankkimisella, niin ne rahat olisivat siinä, työsuojeluvaltuutettu Wallenius alleviivaa.

Tästä on tutkittua tietoa esimerkiksi Työterveyslaitoksen pitkäaikaisista tutkimuksista. Yksi työympäristöön panostettu euro tuo aina 6–7 euroa takaisin.

”Sähköpässinsä” jalaksilta tavoitettu varastotyöntekijä Susanna Aalto on samoilla linjoilla.

– Kyllä viihdyn täällä, mutta mutta… henkilöstöä on liian vähän, Aalto toteaa.

”Suomessa on toimivat kierrätysjärjestelmät olemassa. Jokaiselle pitäisi saada taottua mieliin se, että niitä on käytettävä eikä roskia saa heitellä luontoon”, Susanna Aalto sanoo. KUVA JYRKI LUUKKONEN

Aivan liikaa kiirettä riittää siksikin, että Aallon edellytetään paikkaavan myös sairauslomalla olevia työtovereita.

– Stressaannun. Kaikkein tärkeimmät asiat tehdään ensin, ja muut tehdään vasta sitten kun ehditään, Aalto toteaa selittäen samalla miksi vierailijoiden silmiin on sattunut käytävältä vähän turhan paljon tavaraa.

Varastotyöntekijä on muovikassitehtaan ympäristöjalanjäljistä yhtä mieltä luottamusmiesten kanssa. Hän kuvaa, että ”tietysti” näitä muoviasioita tulee mietittyä. Aaltoa ei kuitenkaan ”hävetä” kertoa kyselijöille, missä on töissä.

– Me teemme niin paljon tuotteita kierrätysmuovista. Kotona minä lajittelen ja kierrätän kaiken. Suomessa on toimivat kierrätysjärjestelmät olemassa. Jokaiselle pitäisi saada taottua mieliin se, että niitä on käytettävä eikä roskia saa heitellä luontoon.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT JYRKI LUUKKONEN

LUE MUOVISTA MYÖS:

Muovi on kaikkialla, niin myös jäte – mikä on muovin tulevaisuus? (16.1.2019)

Kontiolahden Phillips-Medisizella: ”Mistä muusta kuin muovista?” (16.1.2019)

MITÄ TEHDÄ MUOVILLE: Muovi on kaikkialla, niin myös jäte – mikä on muovin tulevaisuus?

Muovi pyörittää suomalaista kulutusyhteiskuntaa ja työllistää 12 000 ihmistä. Muovi taipuu helpolla miksi tuotteeksi vain, mutta ei kierrätettäväksi. Muovi hajoaa mikromuoviksi, joka palaa lautasillemme ravintoketjua myöten. Mikä on muovin tulevaisuus?

MUOVI
Sana tulee muovattavuudesta, joka perustuu raaka-aineen kemialliseen rakenteeseen.

– Muovi on määritelmällisesti polymeerejä plus lisäaineita, toteaa Muoviteollisuus ry:n toimitusjohtaja Vesa Kärhä.

Kärhä kertoo, että Suomessa muovia valmistaa kaksi petrokemian alalla toimivaa yritystä. Niiden tuottamia muovimateriaaleja, arkikielessä ryynejä tai granulaatteja, työstää 530 eri firmaa.

– Kaikkein merkittävin on pakkaaminen. Pakkauksiin ja muihin kertakäyttötuotteisiin menee 40 prosenttia muovituotteista.

Rakentamiseen käytetään noin 20 prosenttia muovituotannosta. Teknisiin tuotteisiin kuuluu suuri kirjo erilaisia tavaroita, kuten vaikka kypärät tai lääketeollisuuden tarvitsemat tuotteet, ja niitä on 15 prosenttia kaikesta muovituotannosta.

– Loppu on luokittelematonta kuten hygieniatuotteita, köysiä ja naruja, jotka alkavat olla jo lähellä tekstiilituotantoa, Kärhä selvittää.

KÄYTTÖ
Suomessa muovia käytetään eniten pakkauksiin ja muihin kertakäyttötuotteisiin (40 %), rakentamiseen (20 %) ja teknisiin tuotteisiin (15 %).

Muoviteollisuuden edustaja uskoo, että hyvinvointiteknologian muovituotteet ovat kasvava ala, samoin turvallisuuteen liittyvät valmisteet. Kärhä jatkaa, että perinteisesti Suomi on ollut hyvä ”kartongin päällystämisessä muovilla”. Tällä hän viittaa maitotölkkien kaltaisiin nestekartonkipakkauksiin.

”Muovin ja puun liitto” sopii Kärhän mukaan joihinkin erityistuotteisiin. Hän sanoo myös, että joissain optisissa tuotteissa Suomella on erityistä osaamista.

KIERRÄTYKSEN ONGELMAT TIEDOSSA

Muovi tehdään edelleen ehdottomalta valtaosaltaan fossiilisista polttoaineista. Muovia ei enää viedä Suomessa kaatopaikoille, mutta pääsääntöisesti se ei mene kierrätykseen.

Kärhä sanoo, että muoviteollisuuden pitää ottaa kierrätys ”positiivisena haasteena”. Hän painottaa, että muovimateriaaleja pitää kehittää edelleen ja kierrätystä tehostaa.

Kärhän mukaan Suomessa kiertää jo 30 prosenttia muovista. EU:n asettamiin tavoitteisiin on kuitenkin matkaa; 50 prosentin kierrätysaste vuonna 2025 ja 55 prosentin vuonna 2030.

Muovi pilkkoutuu luontoon päästyään mikromuoviksi eli alle 5 millimetrin kokoisiksi hippusiksi. Mikromuoveja löytyy nyt sekä Itämerestä että järvistä. Suomessa on arvioitu, että 40 prosenttia mikromuovista syntyisi kumipyöräliikenteen renkaiden ja tiemerkintöjen kulumisesta. Maailmalla arviot ovat olleet huomattavasti pienempiäkin. Merkittävä mikromuovin lähde ovat myös polyesterin kaltaiset, keinokuiduista valmistetut vaatteet. Mikromuovin tahallisen lisäämisen kosmetiikkaan esimerkiksi Ruotsi on kieltänyt, Suomi ei.

– Meidän ratkaisumme kumipyöräliikenteen mikromuoviongelmaan on hulevesien parempi puhdistaminen, Kärhä sanoo.

JÄTE
Maailmassa syntyi vuodesta 1950 vuoteen 2015 6 300 milj. tonnia muovijätettä. Siitä arviolta 9 % kierrätettiin, 12 % poltettiin ja 79 % päätyi kaatopaikoille tai luontoon.

Suomessa lainsäädäntö ei estä mikromuovisen lietteen levittämistä ympäristöön. Kärhä huomauttaa, että Rovaniemellä puhdistamolietettä jo poltetaan.

– On siis olemassa käsittelytapa, jos niin tarpeelliseksi katsotaan.

Kansainvälisissä tutkimuksissa mikromuovia on löytynyt juomavesistä, ja aivan äskettäin mikromuovia on löytynyt koehenkilöiden ulosteista, mukana myös suomalainen henkilö.

MIKROMUOVI
Luonnossa muovi pilkkoutuu alle 5 millimetrin kokoisiksi hippusiksi, joiden suurimmat lähteet ovat kumipyöräliikenne ja keinokuituvaatteet

ONKO BIO BIOA?

Muovin korvaaminen muilla, uusiutuvilla raaka-aineilla ei Kärhän mielestä ole välttämättä järkevää. Kärhä muistuttaa, että bio-etuliitteen ymppääminen tuotteeseen ei aina tarkoita biohajoavaa. Biopohjaisia, tyypillisesti maissista tai sokeriruo´sta tehtyjä muoveja on sekä biohajoamattomia että biohajoavia.

– Mopo voi lähteä markkinoijilta käsistä. Tässä on uutuuden viehätystä, ja bio saa julkisuutta. Yritykset haluavat irtisanoutua muovista, Kärhä toteaa.

Jäteongelma kietoutuu roskaamiseen, eivätkä suomalaiset ole tässä Euroopan mallioppilaita. Rantaroskien kansainvälisissä keruututkimuksissa suomalaiset roskasivat Itämeren rantoja selvästi enemmän kuin ruotsalaiset, virolaiset tai latvialaiset.

BIO
Biopohjaisista aineista tehty muovi ei ole välttämättä biohajoavaa.

Viranomaisetkin ovat joutuneet tarttumaan harhauttavaan markkinointiin, äskettäin ”biohajoavien” melamiiniastioiden tapauksessa. Tuotteita oli markkinoitu maatuvina bambuastioina, vaikka niiden materiaaleissa oli muovia.

Yhdysvallat ja Euroopan unioni ovat vieneet valtaisia määriä likaista, siis vaikeasti kierrätettävää, muovijätettään Kiinaan, mutta maa on nyt kieltänyt tuonnin. Niin sanotuissa kehitysmaissa jätteistä huolehtiminen on ylipäänsä puutteellista.

– Kehitysmaiden jäteongelmiin meidän ratkaisumme on parempi jätehuolto. Tämä on Suomelle myös vientimahdollisuus, Kärhä sanoo.

TUOTTAJAVASTUU KIERRÄTTÄÄ

– Suomessa kierrätetään pakkausmuoveja. Niitä koskee tuottajavastuu, ja se kattaa myös kierrätyksen. Sekajätteestä voidaan kerätä muoveja talteen, mutta useimmiten sekajäte hyödynnetään energiaksi, toteaa Suomen Ympäristökeskuksen eli SYKE:n erikoistutkija Sari Kauppi.

EU tavoittelee nyt lainsäädännössään olutmukien ja mehupillien kaltaisten kertakäyttöisten muovituotteiden kieltämistä.

– Näiden käyttöä kannattaakin rajoittaa, Kauppi toteaa.

Samaten Kauppi näkee täysin tarpeettomaksi mikromuovien lisäämisen kosmetiikkatuotteisiin, vaikka ne eivät olekaan mikromuovien suurin päästölähde luontoon.

KULUTUS
Muoviongelma ei ratkea vain kierrättämällä. Kulutusta pitää vähentää, jotta muovijätettä ei enää synny nykyisiä määriä.

Muiden muoviongelman parissa painivien tutkijoiden tavoin Kauppi painottaa sitä, että kaikkea tarpeetonta kulutusta on vähennettävä. Tämän ohella pitäisi ostaa vain kestävää ja mieluiten korjattavissa ja kierrätettävissä olevaa tavaraa.

Kauppi iloitsee siitä, että kuluttajien käyttämien pakkausmuovien kierrätystä hoitavia Rinki-keräyspisteitä ollaan lisäämässä. Myös taloyhtiökohtainen keräys laajenee. Haja-asutusalueilta ei yksittäisistä taloista välttämättä kannata hakea muovia erikseen. Taajamissakin on katsottava, että hakureissulla olevien kuorma-autojen reitit ovat säästävät eikä turhia kilometrejä eli hiilidioksidipäästöjä synny.

HUOLTA LISÄAINEISTA

Jos muitakin kuin pakkausmuoveja kierrätettäisiiin, Kauppia huolettaisivat erityisesti vanhojen muovituotteiden mahdolliset haitalliset aineet, varsinkin Euroopan ulkopuolelta tulevissa tai vanhoissa materiaaleissa. Niissä voi olla esimerkiksi bromattuja palonestoaineita tai hormonitoimintaa häiritsevää bisfenoli-A:ta.

– Miten saisimme haitalliset aineet hallintaan kierrätyksessä? Kauppi miettii.

Erikoistutkija painottaa, että yksi ratkaisu on analytiikan kehittäminen aineiden ja niiden pitoisuuksien mittaamiseen. Hän aprikoi myös sitä, että pyrolyysi (kaasuttaminen) tai muovien kemiallinen liuotus, jotta raaka-aineet saataisiin puhtaampina uudelleenkäyttöön, voisi olla yksi tie muovijätteen kierrättämiseen.

ELINKAARI
Tuotteen valmistajan on kannettava vastuu tuotteestaan koko sen elinkaaren ajan.

Jäteongelman ratkaisun ytimessä on Kaupin mielestä myös digitalisoidun elinkaariajattelun istuttaminen kaikkeen valmistukseen. Tuotteen ostaja tietäisi, mistä aineksista tuote on valmistettu, ja valmistaja tietäisi, että hän joutuu ottamaan tuotteen takaisin ja kierrättämään tai uudelleen käyttämään sen.

Biopohjaisuus ja biohajoavuus menevät usein sekaisin. Siksi biohajoaviksi mainitut materiaalit saavat Kaupin empimään nimityksen aitoutta.

– Biohajoavuudelle on olemassa standardi, mutta se tarkoittaa biohajoavuutta kompostointilaitoksessa tietyissä olosuhteissa. Standardin mukainen tuote ei välttämättä hajoa kotikompostissa tai luonnossa. Lisää tutkimusta asiasta tarvitaan.

Suurin osa Suomen muovikasseista tehdään Amerplastin Tampereen tehtaalla. Vasemmalta pääluottamusmies Janne Kuusimäki, ammattiosaston puheenjohtaja Matti Poutiainen ja työsuojeluvaltuutettu Jarmo Wallenius. KUVA JYRKI LUUKKONEN

LUE MYÖS: Tampereen Amerplastilla: ”Vaikeaa olisi ilman muovia” (16.1.2019)

LISÄARVOA ETSIMÄSSÄ

– Haluammeko me edelleen olla sellutasavalta? Vai haluammeko me olla arvoketjun rakentajia?

VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlin on ollut eturintamassa kehittämässä puukuitujen käytön uusia tekniikoita, jotka voivat ratkaista muovista johtuvia ongelmia.

– Muovi on hiilidioksidipäästöiltään kohtuullinen. Muovi on ensisijaisesti jäteongelma, Harlin kuvaa.

Suomessa kasvaa reilusti ja runsaasti uusiutuvaa, kierrätettävää ja biohajoavaa raaka-ainetta: puuta.

– Minä yritän löytää lisäarvoisia tuotteita, joita voi tehdä bioraaka-aineista. Arvo tuplaksi, eli tehdään arvokkaampia tuotteita metsistä, jotka eivät meiltä lopu kesken.

– Isoin kasvuala on kertakäyttöiset pakkaukset, joissa kuitupakkaukset lähestyvät ominaisuuksiltaan muovia. Toinen kasvuala on tekstiili. Keinokuituiset tekstiilit luetaan mikromuovin lähteiksi.

KORVAAVAT RATKAISUT
Suomessa kasvaa uusiutuvaa, kierrätettävää ja biohajoavaa raakaainetta: puuta.

– Selluloosapohjainen tekstiili on puusta tehty tuote, joka on kaksi tai kolme kertaa arvokkaampaa kuin kartonki tai sellu. Kun lähdimme tekemään kehitystyötä, mikromuoviongelmaa ei vielä ollut edes horisontissa. Mutta nyt kun 60–70 prosenttia tekstiileistä alkaa olla polyesteriä, olemmekin samalla ratkaisemassa mikromuoviongelmaa, Harlin toteaa.

Harlin on ollut kehittämässä puusta selluloosakarbamaattia, josta pystytään kehräämään lankaa jo olemassa olevissa viskoositehtaissa.

– Puolet kiinalaisesta tehtaasta on siirtynyt tänne. Ja kiinalaisesta tehtaasta voidaan poistaa vaarallisimmat vaiheet kokonaan, rikkihiilen ja ksantaanin valmistus, Harlin kuvaa niin taloudellisia kuin ympäristöhyötyjäkin.

YHTEISKUNNALTA TAVOITTEET, YRITYKSILTÄ BISNES

– Kyllä, yhteiskunnan on asetettava tavoitteet, mutta yhteiskunta on huono sanelemaan suoraan keinot, Harlin mietiskelee.

Nyt ei ole esimerkiksi mitään pakotetta tehdä kestäviä tai korjattavia kodinkoneita. Sama pätee vaatteisiin.

– Kaikkein kauhein on kestokulutushyödyke, joka on tehty huonosti. On kaameaa, jos T-paita kestää vain 2–3 pesua. Onhan se hulluutta, jos saan postilaatikkoon uuden T-paidan joka aamu, Harlin toteaa.

Harlin kuvaa, että teknisessä osaamisessa Suomi ”ei ole heikoilla”. Vaatekuitujen lisäksi Suomessa osattaisiin kyllä tehdä kosteuspyyhkeet, siteet ja muut hygieniatuotteet biohajoavasta kuitumateriaalista, samoin tekniset suodattimet, jotka ovat nyt kaikki keinokuitua.

– Mutta miten ne tuotteistetaan? Ei meidän pitäisi pohtia, mistä me saamme sen valtavan ison tehtaan, vaan sitä, mistä me saamme ne arvoketjut ja kuluttajapinnan, Harlin sanoo melkeinpä tuohtuneena.

Lisäarvoltaan korkeampi tuote tuo aina myös enemmän työpaikkoja kuin bulkkituote, professori muistuttaa.

ARVOKETJU
Bulkkitehtaan sijasta tuote kannattaa jalostaa mahdollisimman pitkälle, niin tuotantoketjun jokainen lenkki kasvattaa lisäarvoa.

Tutkimusprofessori vannoo ”ekosuunnittelun” nimiin. Hän perää myös tarkkaa mittaristoa tuotteen elinkaaren kaikkien ympäristövaikutusten arviointiin. Tuotteen pelkkä hiilijalanjälki ei esimerkiksi paljasta mikromuovipäästöjä.

– Meidän on puhuttava tuotteen koko elinkaaresta. Meidän on siirryttävä materiaalista palveluun. Se, joka vuokraa tuotteen, tietää tuotteen materiaalit, osaa purkaa ja korjata sen. Tuotteen vuokraaja tietää jo, mitä tuotteelle tehdään, kun se tulee takaisin, Harlin kaavailee.

Koko ihmiskuntaa ja sen eloonjäämismahdollisuuksia ajatellen Harlin pohtii, lieneekö koko ruokaketju kertakäyttöisine muovipakkauksineen rukattava uuteen uskoon.

– Ei riitä, että muovi muutetaan toiseksi raaka-aineeksi. Lähiruoan ja kausituotteiden merkitys kasvaa, kasvisruokaa lisätään. Tämä on täysin sopusoinnussa ison tavoitteen eli elinympäristön kestävyyden parantamisen kanssa.

MIKROMUOVIA JÄRVIVEDESSÄ

– Isompia hiukkasia jäi haaviin eniten Kuopion satamasta, minne hulevedet ohjautuvat ja on satamaliikennettä. Pieniä hiukkasia löytyi eniten lumenkaatopaikan läheltä. Pääsääntöisesti urbaanien alueiden lähellä mikromuovipitoisuus nousee.

Tutkija Samuel Hartikainen Itä-Suomen yliopistosta kertoo, mitä jäi tutkijoiden kehittelemiin erikoishaaveihin, kun Kallaveden vettä tutkittiin. Jo aiemmin oli paljastunut, että Itämerestä löytyy mikromuovia ja että pieneliöt syövät muovihippusia luullen niitä ravinnokseen.

– Makean veden tutkimustuloksiin on suhtauduttava vakavasti, sillä me saamme järvistä juomavettä, Hartikainen toteaa.

Mikromuovien terveysvaikutuksista ihmisiin ei ole tietoa. Hartikainen kuitenkin muistuttaa, että ftalaattien ja palonestoaineiden kaltaisia haitallisia aineita löytyy luonnon kiertokulusta ”jo liikaakin”. Englantilaisyliopiston tutkimuksessa puolestaan havaittiin, että lähes 90 prosenttia maan teini-ikäisistä kantoi kehossaan jäämiä hormonihäirikkö bisfenoli A:sta. Näitä kemikaaleja lisätään tyypillisesti muoveihin.

Hartikainen itse on tutkinut aiemmin kierrätysmuovin haitallisten aineiden pitoisuuksia.

– Kierrätysmuovin mukana voi kulkeutua paitsi kemiaa myös mikrobeja. Olemme havainneet, että likaiseksi jääneessä elintarvikemuovissa toksiinejakin (myrkyllisiä aineita) tuottavat mikrobit voivat viihtyä, Hartikainen kertoo.

– Muovin kerääminen, kuljettaminen, varastoiminen, murskaaminen ja peseminen lisääntyvät koko ajan. Kierrättäminen voi tuottaa mikromuovia suuriakin määriä.

Niin analyysitekniikkaa kuin niiden tekniikoiden käyttöäkin pitäisi Hartikaisen mielestä tuntuvasti lisätä. Nyt ei esimerkiksi ole lakia, joka velvoittaisi jätelaitoksia seuraamaan lietteiden mikromuovimääriä.

– Puhdistamolietteet lääkeainejäämineen, muoveineen ja raskasmetalleineen ovat nyt ongelma, Hartikainen toteaa.

Asettaja Viivi Tukiainen valvoo koneita, jotka valmistavat Medisizen Kontiolahden tehtaalla muovista insuliinikyniä diabeetikoille. KUVA JOHANNA KOKKOLA

LUE MYÖS: Kontiolahden Phillips-Medisizella: ”Mistä muusta kuin muovista?” (16.1.2019)

ARKEMME – MUOVIA

– Kun leipäsi tippuu lattialle ja nostat sen ylös, saat leivän mukana ylös mikromuovia.

Kotimme tekstiilit, huonekalumme, astiamme, vaatteemme, elektroniset laitteemme, kenkiemme pohjat, automme ja lastemme leikkikalut ovat suureksi osaksi muovisia. Jokaisen kotona oleva pöly on pitkälti muovia, Hartikainen toteaa.

Tavallisen suomalaisen järven rantakaislikot- ja pusikot saattavat näyttää puhtailta, mutta etsivä löytää sieltä kyllä muovia. Hartikainen kertoo vieneensä erään alakoulun työpajaan kariketta Savilahden rannasta Kallavedeltä.

– Koululaiset noukkivat pinseteillä muovinpaloja 10 litran karikesangosta. Kun pinsetti nosti 250. muovinkappaleen, eivät lapset enää jaksaneet laskea.

– Lopulta kaikki muovit rikkoutuvat ja jauhautuvat, joka ikinen muovinkappale toimii mikromuovin lähteenä. Maailma on täynnä kuluneita muovinosia ja niissä on erilaisia aineita. Teollisuus vääntää sitten terveysviranomaisten kanssa kättä, ja poliitikot ja lainsäätäjät tekevät kompromisseja.

– Teollisuus tuottaa vielä nanoluokan partikkeleita väriaineisiin ja tuhansiin muihin tarkoituksiin. Tämä on kierrätyksen ja mikromuovipäästöjen kannalta huono asia, sillä niistä vapautuvien nanomuovien käyttäytymistä ei tunneta.

– Tämä on nyt sitten lisä ravintoketjukeskusteluun. Onhan siellä ketjussa tulossa meihin monia muitakin myrkkyjä ja aineita, mutta kukaan ei osaa vielä sanoa, mitä ne kaikki lopulta vaikuttavat. Kaikki on kyllä tutkittavissa, jos vain halutaan, myös kierrätysmuovin kemialliset ja mikrobivaarat, Hartikainen tähdentää tutkimukseen satsaamisen tarvetta.

MUOVIVERO
Muovitiekartta esittää muoviveron käyttöönoton selvittämistä muovin tuottamien ongelmien yhdeksi ratkaisuksi.

Kehitysmaiden muoviongelmiin Hartikainen ei enää taivu tarjoamaan ratkaisuksi parempaa jätehuoltoa, vaikka hän sellaisissa projekteissa mukana on ollutkin. Jätehuoltoa tarvitaan noissa maissa vain silloin, jos niiden asukkaat ohjaillaan noudattamaan länsimaista tuodun kertakäyttökulttuurin sääntöjä. Hartikainen puhuu asiasta ”uuskolonialismina”.

– Pitää tuottaa jätteitä, jotta pitää järjestää jätehuolto.

Muovin käytön ”järkeistäminen” – se on Hartikaiselle avain muovin tuomien ongelmien ratkaisuun. Kaiken kulutuksen vähentäminen ja tavaroiden suunnitteleminen niin, että ne ovat kestäviä ja kierrätettäviä eli Harlininkin mainitsema ”ekosuunnittelu” kelpaa myös Hartikaiselle.

Muovitiekartassa idean asteella esitelty muovivero käy sekin Hartikaiselle.

– Muovi on liian halpaa, ja halpana liian helposti pois heitettävää.

Puusta jalostettujen tuotteiden kehittäminen muovia korvaamaan miellyttää Hartikaista. Se työllistäisi ja toisi tuloja.

– Selluloosa on nyt aliarvostettu raaka-aine. Eikö sitä voisi myydä muuksi kuin vessapaperiksi kiinalaisille?

Hartikainen muistuttaa, että uusien tuotteiden kehittelyssä olisi tärkeää pitää puu puuna ja muovi muovina. Tutkija toteaa, että puu-muovikomposiittien kierrättäminen tai jätteistäminen vasta hankalaa onkin.

Muovitiekartta Suomelle: Viime lokakuussa julkaistiin viranomaisten, asiantuntijoiden, yritysmaailman ja muutaman kansalaisjärjestön yhteistyöllä synnytetty suunnitelma, josta vielä puuttuu konkreettinen aikataulutus.

Lue tästä lisää Muovitiekartasta

 

MITÄ JOKAINEN VOI TEHDÄ?

Jokainen suomalainen kuluttaja voi vähentää muovista johtuvia ongelmia omilla valinnoillaan. Suojelupäällikkö Jouni Nissinen Suomen Luonnonsuojeluliitosta antaa käytännön neuvot.

  1. Vähennä kulutusta. Ostamatta jätetty tuote on kaikkein ympäristöystävällisin tuote.
  2. Osta mahdollisimman vähän vaatteita, pese niitä mahdollisimman harvoin, ja kuluta vaatteet loppuun. Voit myös vaatia pesukonevalmistajilta sellaisten nukkasihtien kehittämistä, että keinokuituvaatteista ei joudu mikromuovia jätevesiin. Mikromuoviongelman takia kannattaa harkita siirtymistä (luomu)luonnonkuiduista valmistettuihin vaatteisiin ja tekstiileihin.
  3. Vähennä autoilua, sillä autonrenkaista ja tiemerkinnöistä syntyy suuri osa mikromuoveista. Suosi kävelyä, polkupyöräilyä ja julkista liikennettä, varsinkin raideliikennettä, sillä kiskoista ei aiheudu suoraan mikromuovisaastetta.
  4. Älä osta mikromuoveja sisältävää kosmetiikkaa tai maaleja. Jos olet epävarma tuotteen ainesosista, kysy myyjältä.
  5. Kierrätä ja hävitä muoviroskat oikein ja paikallisen jätehuoltolaitoksen ohjeiden mukaisesti.
  6. Jos haluaa välttää muovia tehokkaasti, oma ruokatalous on mietittävä uusiksi. Vältä kertakäyttömuoviin pakattua ruokaa ja suosi hallien ja torien irtomyyntiä oman korin tai vastaavan kanssa. Etsi ja mene mukaan ruokapiiriin tai suorahankintaryhmään, ja vaadi niidenkin tuottajia tarjoamaan elintarvikkeet ilman turhaa pakkaamista.

Jouni Nissinen toteaa, että muoviongelmien torjumiseksi koko suomalainen elintarvikejärjestelmä vaatii isoja muutoksia, sillä se perustuu ruoan pakkaamiseen kertakäyttöisiin muovipakkauksiin. Eurooppalaiset ympäristöjärjestöt ovat todenneet tutkimuksissaan, että yleisen väitteen vastaisesti muoviin pakkaaminen ei ole vähentänyt ruokahävikkiä. Poisheitetyn ruoan osuus on lisääntynyt muovipakkausten lisääntymisen kanssa. Ruokahukka on iso ilmaston lämpenemistä kiihdyttävä ongelma. Muovipakkauksissa piilee myös vaara vahingollisten kemikaalien siirtymisestä ruokaan. Nissisen mukaan muovin raaka-aineverolla muovia korvaavista aineista tulisi tehdä kannattavia, samoin panttijärjestelmä tulisi ulottaa kaikkiin muovipakkauksiin, ei vain pulloihin.

 

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT JOHANNA KOKKOLA JA JYRKI LUUKKONEN

LUE MUOVISTA MYÖS:

Tampereen Amerplastilla: ”Vaikeaa olisi ilman muovia” (16.1.2019)

Kontiolahden Phillips-Medisizella: ”Mistä muusta kuin muovista?” (16.1.2019)

VÄITTÄJÄT: Mikä on oikea tapa hoitaa metsiä?

Metsää Suomessa riittää, mutta kenelle se kuuluu ja mikä on oikea tapa hoitaa sitä?

Katso video, kuinka metsänhoidon rakennelma kestää. VIDEO LAURI ROTKO

VÄITTÄJÄT


JARI SIRVIÖ
SOPIMUSASIANTUNTIJA
TEOLLISUUSLIITTO


PANU KUNTTU
JOHTAVA METSÄASIANTUNTIJA
WWF

 

KAIKKIEN PITÄISI SAADA METSÄSTÄ OSANSA: TEOLLISUUDEN, LUONNONSUOJELUN, VIRKISTYSKÄYTÖN JA ILMASTONSUOJELUN. RIITTÄÄKÖ METSÄSTÄ KAIKILLE?

JARI SIRVIÖ: On riittänyt ja tulee riittämään. Kyse on painotuksista ja arvovalinnoista, myös omistajilla ja yhteiskunnalla on omia tavoitteitaan.

PANU KUNTTU: Olennaista on keskittyä määrän sijaan laatuun. Puun jalostusarvoa tulisi nostaa, että saadaan taloudellista hyötyä, mutta ei lyödä korville muita tavoitteita. Meillä on akuutti ilmasto- ja biodiversiteettikriisi, jossa metsällä on tärkeä rooli. Hakkuumäärät ovat nousseet, ja hiilinielut tulevat pienenemään. On ymmärrettävä, että metsällä ja luonnolla on itseisarvo. Ne tuottavat aineetonta hyötyä, jolle on vaikea laskea taloudellista arvoa.

MITÄ TARKOITTAA KESTÄVÄ METSÄTALOUS?

KUNTTU: Sitä, että ihmisen toiminnalla ei aiheuteta uhanalaisuutta metsistä riippuvaisille lajeille. Se ei nyt toteudu, melkein 2 000 eläin-, kasvi- tai sienilajia on punaisella listalla. Suojeltua metsää on aivan liian vähän, ja avohakkuissa ja ojituksissa lajien elinympäristöjä hävitetään.

SIRVIÖ: Maataloudella on ollut tässä osansa, kun suo- ja turvemaita on raivattu viljelymaiksi. Suomen sisällä on myös isoja alueellisia eroja suojelumäärissä. Kestävässä metsätaloudessa huolehditaan uudistamisesta ja monimuotoisuuden säilymisestä. Metsätalousmaasta suojeltuja alueita on 4,5 miljoonaa hehtaaria, 17,2 prosenttia. Suomi on sitoutunut YK:n biodiversiteettisopimukseen, jonka mukaan tulisi suojella vähintään 17 prosenttia.

KUNTTU: Vaikka toimenpiteitä on tehty, Suomessa ei täytetä sopimuksen kirjauksia suojelualueiden määrästä ja yhtenäisyydestä. 30 vuodessa on ollut enemmän puhetta kuin tekoja.

SAADAANKO METSISTÄ RIITTÄVÄSTI LAADUKASTA PUUTA KAIKKIIN TARPEISIIN?

SIRVIÖ: Laatu riippuu käyttötarpeesta. Esimerkiksi puurakentaminen alkaa olla tuotteena jalostettu niin pitkälle, että kaikki on jo tehty. Uudistuvista luonnonvaroista valmistetut tuotteet ovat aina parempia kuin uudistumattomista tehdyt.

KUNTTU: Puurakentaminen on fiksua puunkäyttöä, puu säilyy hiilivarastona vuosia. Mutta isossa kuvassa aineellista kulutusta pitää vähentää, sillä puu ei riitä kaikkeen käyttöön eikä korvaamaan kaikkia fossiilisia raaka-aineita.

Panu Kunttu. KUVA LAURI ROTKO

ONKO PUUN POLTTO ENERGIAKSI JÄRKEVÄÄ?

SIRVIÖ: On se ainakin järkevämpää kuin kivihiilen polttaminen.

KUNTTU: Vain pieninä määrinä, ylimenovaiheen energiantuotantomuotona. Missään nimessä runkopuuta tai kantoja ei saisi käyttää, eikä polton määrää saa kasvattaa, koska se ei ole päästötöntä.

MITKÄ OVAT JATKUVAN METSÄNKASVATUKSEN JA AVOHAKKUIDEN HYÖDYT?

KUNTTU: Jatkuvalla kasvatuksella saadaan multihyötyjä: puuta teollisuudelle, virkistysarvot ja monimuotoisuus säilyvät, metsät pysyvät hiilinieluina, hoitokustannukset pienenevät ja tukkipuusta maksetaan moninkertaista hintaa kuitupuuhun nähden. Turvemailla jatkuva kasvatus on vesiensuojeluteko, koska ravinnekuormat vähenevät.

SIRVIÖ: Avohakkuukaan ei ole paha, kun se tehdään oikein ja huolehditaan vesien suojelusta. Jatkuvaa kasvatusta kannattaa tehdä siellä, mihin se sopii, ja eri malleja on voitava käyttää metsäomistajan arvojen mukaisesti.

KUNTTU: Ongelma on, että metsänomistajat eivät saa riittävää jatkuvan kasvatuksen neuvontaa, koska useimpien metsäorganisaatioiden bisneslogiikka on hiottu viljelymetsätaloudelle.

SIRVIÖ: Digitalisaation avulla voidaan nykyään mallintaa pitkän aikavälin vaihtoehtoja, talouden tai monimuotoisuuden ja maisema-arvojen kannalta.

MIKÄ ON METSIEN MERKITYS TYÖLLISTÄJÄNÄ?

KUNTTU: Ne työllistävät jo nyt hyvin, muutenkin kuin metsätalouteen, ja luontomatkailu on pohjoisessa merkittävä työllistäjä. Koko Suomessa ala luo 38 000 henkilötyövuotta ja 1,3 miljardia euroa tuloja. Nyt pitää miettiä tulevaisuuden elinkeinoja, metsätalous ei saisi sulkea muita pois.

SIRVIÖ: Metsätalous ja siihen sisältyvä teollinen tuotanto ovat erittäin merkittävä työllistäjä, ja vihreällä biotaloudella voidaan rakentaa tulevaisuutta. Luontomatkailu on tärkeää ja siihen voidaan panostaa lisää.

KUNTTU: Koko metsäsektorin työllistämä väkimäärä on kuitenkin pienentynyt. On pöyristyttävää, että puun jalostusaste ei ole noussut ja tehdään vaan sitä perinteistä sellua, vaikka biotalousbuumi on kuumimmillaan.

SIRVIÖ: Pitää muistaa kuitenkin, mitä kaikkia innovaatioita sellun sivuvirtoina tulee esimerkiksi Äänekosken uudelta biotuotetehtaalta.

Jari Sirviö. KUVA LAURI ROTKO

ONKO SUOMESSA RIITTÄVÄSTI METSÄALAN OSAAMISTA JA TIETOTAITOA?

SIRVIÖ: On. Meillä on tietoa, meillä on tehty pitkään tutkimusta ja jalostusta, mutta me emme osaa aina perustella osaamista rajojen ulkopuolella.

KUNTTU: Osaaminen on ollut aika yksipuolista. Jatkuvan kasvatuksen tutkimusta on rajoitettu, kun vuosikymmeniä vannottiin avohakkuun nimiin. Jatkuvassa kasvatuksessa voitaisiin ottaa oppia Keski-Euroopan maista.

MIKÄ ON OMA SUHTEESI METSÄÄN?

KUNTTU: Olen retkeilijä ja tutkija. Minua kiehtovat metsän monimuotoisuus, lajirikkaus ja luonnonmetsän dynamiikka, joita haluan olla turvaamassa.

SIRVIÖ: Olen veikkohuovismaisesti monikäyttömetsän ystävä. Metsästän, kalastan, marjastan ja sienestän. Kunnioitan metsää, ymmärrän sen monimuotoisuuden sekä taloudelliset arvot.

 

AVOHAKKUU VAI JATKUVA KASVATUS

Avohakkuussa tai päätehakkuussa poistetaan kaikki taloudellisesti käyttökelpoinen puusto alueelle jätettäviä säästöpuita lukuun ottamatta. PEFC-metsäsertifioinnissa edellytetään, että jokaiselle hakatulle hehtaarille jätetään kaatamatta 5–10 säästöpuuta, joita ei saa viedä koskaan pois metsästä. Avohakkuun jälkeen alue istutetaan tai kylvetään uudeksi taimikoksi. Jatkuvassa kasvatuksessa metsää ei kasvateta yhtenä tasaikäisenä puusukupolvena, vaan metsiköissä on monen ikäisiä puita. Niitä hakataan osa kerrallaan, ja metsä säilyy aina peitteisenä ja puusto monen ikäisenä.

 

TEKSTI SAMI TURUNEN
KUVAT JA VIDEO LAURI ROTKO

 

HARRASTAJA: Käsitöiden taitaja Memmu Tammiluoma: ”Kun vaan teet, niin opit”

Tyttö pyörii keinutuolissa sukkaa kutovan mummonsa ympärillä. ”Kiinnostaisko opetella?” Tyttö vastaa kyllä. Niitä peruja Memmu Tammiluomasta tuli käsitöiden tuhattaituri kuviosukista villashaalien kautta paperilintuihin.

Memmu Tammiluoma on saanut selkeästi elää kunnon vanhanajan lapsuuden. Ulkona viiletettiin pihaleikeissä tai sitten päästiin mukaan vanhempien puuhiin heinäpeltoa myöten. Kummankin puolen mummot opettivat kädentaitoja, mutta neulomisen opetti äidin äiti.

– Kotona tehtiin aina kaikki itse, ja vaari on tehnyt puusta kaikkea mahdollista kaappikelloista alkaen. Itsekin olen ollut aina sellainen näpertelijä. Järjestelin laatikotkin aina järjestykseen, ja kaiken piti olla tip-top.

– En koskaan lähde käsitöissä helpoimmasta päästä. Ensimmäiseksi neuloin lovikkalapaset lahjaksi veljille. Mummo neuvoi kärsivällisesti, Tammiluoma kertoo.

Lovikat ovat paksulla rannekkeella varustetut kirjaillut lapaset. Sitten Tammiluoma intoutui neulomaan huiveja, villapaitoja ja pipoja. Kantapään teon saloihin neuloja pääsi tosin uppoutumaan vasta aikuisena – viitisen vuotta sitten – kun mummot eivät enää voineet villasukittaa sukua.

Työn alla villasukat veljelle. KUVA PEKKA ELOMAA

LÄHTI LAPASESTA, MENI HIFISTELYKSI

– Onnittelukortit ovat menneet ihan hifistelyksi, Tammiluoma tunnustaa nauraen.

– En halua edes tietää, paljonko minulta on mennyt erilaisiin laitteisiin. Kaikki, jotka enemmän askartelevat, käyttävät nykyisin leimasinlaitteita. Ei kukaan enää leikkaa kuvioita pelkästään saksilla, tämä nopeuttaa niin paljon esimerkiksi joulukorttien tekoa.

Tammiluoma valmistaa onnittelukortteja vaikka millä muillakin tekniikoilla. Kolmiulotteiset kohokuviokortit kasataan esimerkiksi pienten tarratyynyjen avulla siten, että ylempänä oleva kuva on aina vähän pienempi kuin alempana oleva. Ja tietysti vain mielikuvitus on rajana; ”bling bling” -väreillä maalatut kuvat voi yhdistää vaikka valmiiseen korttipohjaan liimattuun, pitsiseen kakkupaperiin.

Veikeimpiä taidonnäytteitä ovat ehkä erilaisten juhlahetkien onnittelukortit. Tammiluoma näyttää kuvia 50-vuotisjuhlakorteista miehille. Niistä yksi on kuin tikatuilla saumoilla vahvistettu musta nahkasalkku.

– Tikit piirsin valkoisella kynällä vapaalla kädellä. Salkussa oli paljon näpertämistä muutenkin, kun piirtelin, leikkelin ja yhdistelin paloja, Tammiluoma kertoo.

Korttituotannon ohella Tammiluoma neuloo, huovuttaa, virkkaa, kutoo kangaspuilla, tekee kynsilakkakoruja, mosaiikkitöitä, paperitöitä, helmitöitä, muovaa esineitä Fimo- ja betonimassasta ja ompelee. Jos valmiit työt eivät mene omaan käyttöön, menevät ne lahjoiksi tai hyväntekeväisyyteen.

Memmu Tammiluoma taitteli joutsenen vanhan kirjan sivuista. KUVA PEKKA ELOMAA

MITEN TÄMÄN OSAA?

– Kun vaan teet, teet ja teet, niin opit. En ole koskaan luovuttanut. Yhtä ainutta työtä en ole jättänyt kesken. Ja ikinä en jätä virhettä. Muistan sen väärän silmukan, jota kukaan muu ei ikinä huomaisi, puran ja korjaan, Tammiluoma toteaa.

Vaikeaa ei ole Tammiluoman mukaan juuri muulloin kuin silloin, kun alkaa kunnolla perehtymättä tehdä jotain ihan uutta.

– Joskus on semmoinen päivä, että ei vaan mene kaaliin, vaikka kuinka lukisi sitä ohjetta. Silloin saavat langat ja puikot lentää nurkkaan!

Tästäkin selvitään. Työ saa jäädä joksikin aikaa sivuun, Tammiluoma tekee joitain ihan muita käsitöitä, ja sitten tehdään silmukka silmukalta tarkasti ohjeen mukaan.

Niin helmitöitten kuin mosaiikkitöiden alkeet, kuten monen muunkin käsityölajin, Tammiluoma on oppinut muutaman tunnin tai yhden viikonlopun kestävillä kursseilla.

– Olen kyllä sosiaalinen, ja vaihdan kursseilla mielelläni vinkkejä toisten samanhenkisten ihmisten kanssa, mutta ennen kaikkea menen kursseille oppimaan uutta. Mieluiten teen käsityöni yksikseni, kuuntelen musiikkia tai katselen samalla telkkaria.

Paljon ideoita ja oppeja Tammiluoma saa erilaisten käsityöharrastajien Facebook-ryhmistä. Pinterest kuvineen on sekin uusien aatosten aarrearkku, lisää ideoita saa käsityölehdistä ja alan messuilla käynneistä.

KUVA PEKKA ELOMAA

HUOLI TULEVAISUUDESTA

– Minä näen punaista siinä vaiheessa, kun istutaan ruokapöydässä ja pienelle lapselle laitetaan tabletti eteen. Lasten tulisi antaa olla lapsia, tyrkyttämättä heille tekniikkaa joka paikassa ja kaiken aikaa.

Tammiluoma on huolissaan siitä, miten vähän lapset saavat nykyisin tehdä itse ja oivaltaa. Pihaleikkien ja perheen yhteisen ajan syövät erilaiset elektroniset vimpaimet ja härvelit.

– Ihmiset syyttävät kiireitään. Mutta miksi lapsia tekee, jos ei ole aikaa olla lasten kanssa? Tammiluoma kysyy.

Televisiossa Tammiluoma kertoo nähneensä esimerkiksi kisan, jossa toisen osanottajan, tubettamisella elantonsa ansaitsevan nuoren, olisi pitänyt lyödä vasaralla naula lautaan.

– Tubettaja ei osunut naulaan ollenkaan. Miten tulevaisuuden aikuiset yleensä pärjäävät, kun lapsena ei opita mitään perustaitoja? Uusavuttomia tulee.

Tammiluoman omat lapset, nyt 15- ja 16-vuotiaat tytöt, osaavat sekä laittaa ruokaa että tehdä käsitöitä. He myös pyykkäävät ja siivoavat. Kädentaitojen perinteeseen kietoutuu vastuun kantaminen muista ihmisistä. Tammiluoma on mökkikuntansa Hirvensalmen Sotaveteraanit ry:n kantavia voimia, mistä vapaaehtoistatyöstä hän on saanut myös kunniamerkin.

– Tytöt ovat mukana. He kuulevat, mitä se (sota-aika) on ollut ja oppivat arvostamaan veteraaneja.

KUVA PEKKA ELOMAA

MEMMU TAMMILUOMA

Painaja
Gemalto Oy
Vantaa

KUVA PEKKA ELOMAA

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT PEKKA ELOMAA

Mirja Suhonen: Osaava luottamusmies on yrityksen pääomaa

Päättyneen vuoden loppuun mennessä on useissa yrityksissä valittu uusi luottamusmies, osassa pesti jatkuu aiemmin valituin voimin. Luottamusmiehen valinnan voi tehdä myös jälkeenpäin, mikäli työpaikalla ei ole valintaa tehty. Toimikausi päättyy tällöinkin vuoden 2020 lopussa. Suosittelen lämpimästi.

Etenkin uusille luottamusmiehille kouluttautuminen on tärkeää – osaaminen on työväline tehtävässä pärjäämiselle. Osaaminen on myös yrityksen pääomaa. Sellaisena se ainakin pitäisi nähdä.

Aikoinaan liiton palvelukseen tultuani sain usein kuulla silloisen Graafisen teollisuuden työnantajaliiton johtajan puhuvan luottamuspääomasta. Myönnän, että tätä saimme etenkin työehtosopimusneuvottelujen alla kuulla kyllästymiseen asti. Mutta viime vuodet olen kuitenkin kaivannut noita keskusteluja. Tokkopa kyräilyn ja epäluottamuksen ilmapiirissä kyetään olemaan rakentavia. Luottamus on tärkeää, jotta liittomme luottamushenkilöt voivat neuvotella ja sopia tasavertaisina ihmisinä jäsenten asioista työpaikoilla. Tarvitaan luottamuspääomaa.

Murikka-opistolla järjestetään tänäkin vuonna kursseja luottamusmiehelle tärkeistä asioista. Etenkin luottamusmiehen peruskurssit jatkokursseineen, yhteensä kolme viikkoa, on hyvä käydä. Joillain työpaikoilla suhtaudutaan skeptisesti opiskelun tarpeeseen, mutta entäpä jos yrityksen taseeseen kirjattaisiin sekä ammatilliset että yhteistoiminnan edistämiseen liittyvät opinnot yhtiön pääomaksi. Ymmärrettäisiinkö tällä tavoin paremmin, mikä merkitys on osaavalla luottamusmiehellä?

”Yhteistyön ilmapiiriä on edelleen syytä vaalia. Yksi tapa tähän on kouluttautumisen mahdollisuus.”

On jokseenkin turha pelko ajatella, että kouluttautunut luottamusmies olisi yrityksen kannalta huono asia. Pertti Jokivuori väitöskirjassaan (Sitoutuminen työorganisaatioon ja ammattijärjestöön – Kilpailevia vai täydentäviä? 2002. Jyväskylän yliopisto) tuo esille, että valtaosa luottamusmiehistä on sitoutunut sekä ammattiyhdistykseen että yritykseen. Tästä voi seurata halukkuus olla edistämässä työyhteisöä taloudellisesti ja valmiutta sopia asioista paikallisesti.

Toki Jokivuoren tutkimuksesta on aikaa, ja esimerkiksi paikallinen sopiminen on lisääntynyt tutkimuksen tekemisen ajoista. Mutta yhteistyön ilmapiiriä on edelleen syytä vaalia. Yksi tapa tähän on kouluttautumisen mahdollisuus. Murikka-opisto antaa tähän hyvän mahdollisuuden. Peruskurssien ja muutaman täydennyskurssin käyminen antaa luottamusmiehelle hyvät valmiudet toimia rohkeasti ja hakea ratkaisuja työyhteisössä kaikkien parhaaksi, luottamuksen ilmapiirissä.

Moni oikeusjuttu olisi jäänyt käymättä ja moni riita saatu ratkeamaan, jos jokaisella työpaikalla olisi luottamusmies, tai jos asioista olisi puhuttu ajoissa, avoimesti, jos vuorovaikutus toimisi, olisi enemmän luottamusta.

Puhutaan sosiaalisesta pääomasta, minkä puute tulee esiin juuri erimielisyystilanteissa ja kriiseissä. Muun muassa professori Harri Melin on käsitellyt aihetta ja työturvallisuuskeskus otti käsitteen teemaksi vuonna 2017 työpaikkojen kehittämisen tueksi. Tietoa löytyy netistä, mikäli aihepiiri kiinnostaa. Luottamus, luottamuspääoma on osa sosiaalista pääomaa. Hyvä vuorovaikutus, kunnioituksen ja välittämisen ilmapiiri mahdollistavat aidon yhteistyön. Eväät tähän työhön varmistetaan koulutuksella. Kukin luottamusmies voi rakentaa omista lähtökohdistaan ja tarpeista osaamispolun, joka jatkuu läpi työelämän.

MIRJA SUHONEN
Teollisuusliiton erityisalojen sektorin sopimusasiantuntija

Tekijä-lehden mediakortti 2019

Mediakortti 2019

Oheisesta mediakortista näet Tekijä-lehden ilmoituskoot ja -hinnat sekä ilmestymisaikataulun ja aineistopäivät vuodelle 2019.

Tekijä-lehden mediakortti 2019

Mediekort 2019

I det bifogade mediekortet framgår tidningen Tekijäs annonsstorlekar och -pris samt utgivningsdatum och materialtidtabell för år 2019.

Tidningen Tekijäs mediekortet 2019

MAAILMA: Maailmanlaajuiset puitesopimukset ulottuvat alihankkijoihinkin

Yksi kansainvälisen ammattiyhdistysliikkeen työkaluista on monikansallisen yrityksen kanssa solmittava maailmanlaajuinen puitesopimus. Siinä yritys sitoutuu takaamaan työntekijöidensä perustavat oikeudet kaikissa maissa.

Teollisuustyöntekijöiden maailmanliitto IndustriALL Global Union on solminut 49 tällaista sopimusta. Joukossa on sellaisia yrityksiä kuin Volkswagen, Esprit, Norske Skog, Lukoil, Siemens ja Solvay. Suomalaisia mukana on yksi, Stora Enso.

Sopimusten sisältö vaihtelee, mutta niiden ydin on sama: yritys sitoutuu noudattamaan Kansainvälisen työjärjestö ILO:n yleissopimuksia järjestäytymisen ja työehdoista sopimisen vapaudesta sekä syrjinnän, pakkotyön ja lapsityövoiman käytön estämisestä.

Monikansalliset yritykset toimivat niissäkin maissa, jotka eivät ole kaikkiin ILO:n yleissopimuksiin sitoutuneet, kuten Yhdysvalloissa.

Yritykset lupaavat noudattaa vähimmäisehtoja poikkeuksetta kaikissa yksiköissään. Lisäksi ne sitoutuvat toimimaan, jotta niiden alihankkijatkin takaavat samat oikeudet.

Ammattiliitoille luvataan asiallinen pääsy työpaikoille, ja yritys sitoutuu olemaan häiritsemättä liiton toimintaa. Lisäksi hahmotellaan toimiva järjestelmä työriitojen ratkaisuun.

”Puitesopimusten avulla
on pystytty vaikuttamaan
usein erittäin alkeellisiin työoloihin
alihankintaketjujen päässä asti.”

Muutkin kuin IndustriALL solmivat maailmanlaajuisia puitesopimuksia. Niitä tekevät muun muassa Rakennus- ja puutyöntekijöiden maailmanjärjestö BWI ja yksityisen palvelusektorin maailmanjärjestö UNI Global Union. Teollisuusliitto on niidenkin jäsen.

UNI on solminut yli 50 puitesopimusta. Niiden kattamissa yrityksissä työskentelee yli 10 miljoonaa ihmistä.

Puitesopimukset eivät rajoitu ILO:n vähimmäisvaateisiin. Esimerkiksi Stora Enson kanssa on sovittu lisäksi työterveyden edistämisestä, siirtolaisten oikeuksista, elämiseen riittävästä palkasta sekä sukupuolten tasa-arvosta.

Ammattiliitot yritysten pääkonttorien maissa sekä toimintamaissa valvovat sopimusten noudattamista.

Erityisen tärkeitä puitesopimukset ovat tekstiiliteollisuudessa. Moni alan jättiyritys, kuten H&M, on sen allekirjoittanut. Niiden avulla on pystytty vaikuttamaan usein erittäin alkeellisiin työoloihin alihankintaketjujen päässä asti.

Myanmarissa IndustriALL ja H&M saivat lakon vuoksi erotetut työntekijät takaisin töihin. Siellä sekä Kambodžassa, Bangladeshissä, Indonesiassa ja Turkissa H&M ja paikalliset ammattiliitot perustivat sopimuksen noudattamista seuraavia yhteisiä komiteoita ja kouluttivat niiden jäseniä.

TEKSTI HEIKKI JOKINEN
KUVA YE AUNG THU / AFP / LEHTIKUVA

SIVUN YLÄREUNAN KUVA: Maailmanliitto IndustriALL pyrkii puitesopimuksilla sitouttamaan kansainvälisiä suuryrityksiä takaamaan työntekijöiden perusoikeudet kaikissa maissa. Kuvassa tekstiilitehtaan työntekijöitä Myanmarin Yangonissa.

TOIMIJA: Pentti Iso-Aho: ”Kiitos herätyksestä”

”Ensimmäinen vuosi Teollisuusliitossa on ollut toimintamallin hakemista. Siinä on hieman luomisen tuskaa. Yllättävän hyvin olemme kuitenkin pystyneet tekemään edunvalvontatyötä. Kun Suomen hallituksen painostus meni kovaksi työntekijöitä kohtaan, me terästäydyimme ja mielestäni saavutimme jotakin.

Kiitos Sipilän hallituksen, olemme saaneet ihmisiä työpaikoilla puhaltamaan yhteen hiileen ja heräämään yhteiskunnallisesti. Syntyi paine ja porukkahenki siitä, että meille ei voi tehdä ihan mitä tahansa. Toivon, että hallitus ja työnantajajärjestöt viimein huomaavat, että liian ahne ei pidä olla omien etujen ajamisessa.

Jonkin aikaa kentällä vallitsi ehkä tappiomieliala, ja ihmiset ajattelivat, että kaikki menee sillä tavoin kuin työnantajajärjestöt haluavat. Mutta ajattelu on muuttunut. Toimet, joita ay-liike teki, ovat palauttaneet uskoa siihen, että yhdessä voidaan vaikuttaa.

Pitkään mentiin palkkamaltin ja kikyjen merkeissä. Siksi jotkut saattoivat erota edunvalvontajärjestöstä. Mutta nyt on tapahtunut takaisinpaluuta ja liittoon on tullut uusia jäseniä. Ay-liikkeen toimilla on varmasti ollut positiivinen vaikutus asiaan.

”Ihmisen pitää saada
sellainen ihmisarvoinen elämä,
että hän tulee
palkallaan toimeen.”

Ilman Teollisuusliiton perustamista olisimme tuskin saaneet aikaiseksi näin merkityksellistä lakkokuviota. Kolmena liittona emme ehkä olisi yhtä painokkaasti reagoineet, eivätkä muutkaan SAK:n liitot olisi lähteneet yhtä voimakkaasti mukaan. Tarvittiin jäsenmäärältään iso liitto veturiksi.

Olen sitä mieltä, että Suomessa ei pidä missään nimessä suostua vastikkeelliseen työttömyysturvaan. Se ei ketään aktivoi ja innosta, jos joutuu sosiaaliturvalla, huonoimmassa tapauksessa peruspäivärahalla, kulkemaan töissä. Paljon liikkuu juttuja työkokeilijoiden hyväksikäytöstä. Miksi työnantaja heitä palkkaisi, kun se saa toisen kokeilijan tilalle ja ilmaista työvoimaa koko ajan?

Ihmisen pitää saada sellainen ihmisarvoinen elämä, että hän tulee palkallaan toimeen. Yhteiskunta voi tukea työnantajaa, mutta työstä pitää saada tessin mukainen palkka. Se aktivoi, ja silloin työssä on jotakin järkeä.

Suomea verrataan muihin maihin, kuten Tanskaan, joissa on hienoja systeemejä. Tarjottu koulutus ja tuki ovat niissä toisella tasolla kuin Suomessa. Meillä työttömiä vain rangaistaan, ja koko ajan keksitään uusia pirullisia kuvioita.

Jos työnväenliike menee kolmikantaisesti mukaan kehittämään järjestelmää, jossa ollaan sosiaaliturvalla töissä, niin siinä lyödään kirves kiveen. Vastikkeellista sosiaaliturvaa harrastettiin eri maissa 1940-luvulla aika paljon. Saksa oli melko tunnettu siitä, että siellä oli sosiaaliturvatyöntekijöitä, jotka leipäpalasella tekivät moottoriteitä. Sellaiseen ei pidä mennä.

Olen ollut Sievin Jalkineen pääluottamusmies parikymmentä vuotta. Porukkahenki on työpaikalla parasta antia. Tehdastyö on vähän yksitotista. Se olisi muuten aika rankkaa, jos ei olisi työkavereita, joiden kanssa heittää herjaa ja joiden kanssa kääntää elämän surut iloksi.”

PENTTI ISO-AHO

Teollisuusliiton hallituksen jäsen
Pääluottamusmies
Sievin Jalkine
Sievi

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVA ESKO KESKI-VÄHÄLÄ

HARRASTAJA: Liikunnan ilon löytänyt Raimo Paaso-Rantala: ”Aina onnistuu, kun aikansa yrittää”

Kun Raimo Paaso-Rantala vaihtoi kevyempiin töihin, paino alkoi nousta ja olo huonontua. Sitten hän löysi liikunnasta ilon ja hyvän olon.

Raimo Paaso-Rantala on tehnyt 16 vuotta töitä Outokumpu Stainless Oy:ssa Torniossa. Työtehtävät ovat vuosien varrella muuttuneet rasittavuudeltaan kevyempään suuntaan. Muutoksilla on ollut yhteys Paaso-Rantalan fysiikkaan ja jaksamiseen.

– Alkujaan työskentelin kontintuennassa. Se on ruumiillisesti rasittava työ. Siinä sahataan sähkömoottorisahalla parruista ja lankuista mittojen mukaan palasia kontteihin niin, että niillä tuetaan rullat ja levyt konttien sisään.

– Kontintuennasta siirryin lastaamaan terästä kontteihin, autoihin ja juniin. Vaikka siinäkin tulee trukkiin ja trukista pois hypittäessä liikuntaa, nousi painoni viidellä kilolla.

– Lastauksessa työskentelin eniten junamiehenä. Kun siitä työstä sitten siirryin nosturinkuljettajaksi välihalliin, keventyi työ huomattavasti. Nosturia ajetaan joko radio-ohjaimella tai istuallaan nosturin hytistä. Painoni nousi 12 kilolla.

Seurauksena oli jaksamisen heikentyminen. Paaso-Rantala tunsi olonsa huonoksi.

– En oikein jaksanut mitään tehdä. Jopa nosturityö tuntui rasittavalta. Hengästyin, kun kiipesin portaita pitkin ohjaamoon, Paaso-Rantala kertaa muutaman vuoden takaisia tapahtumia.

”Liikunta ei saa olla pakkopullaa. Jos tuntee olevansa rasittunut, niin ottaa kevyesti sitten. Pitää nauttia siitä, mitä tekee”, Raimo Paaso-Rantala sanoo. KUVA JUHA ÅMAN

AKTIIVISUUSRANNEKKEELLA ALKUUN

Paaso-Rantala oli tyytymätön olotilaansa ja päätti tehdä asialle jotain. Liikuntaharrastuksen käynnistys syksyä 2014 vasten lähti lupaavasti liikkeelle, mutta motivaatio alkoi vuoden vaihdetta kohden hiipua.

– Kaamosmasennus vai mikä lie siinä oli, mutta alkoi tuntua, että onko tässä mitään mieltä?

Liikunnan jatkuvuus keikkui jo vedenjakajalla, mutta sattuma puuttui peliin. Tornion Metallityöväen ammattiosasto tarjosi kumppaninaan toimineen vakuutusyhtiön tuella jäsenilleen mahdollisuuden ostaa aktiivisuusranneke puoleen hintaan. Paaso-Rantala tarttui tilaisuuteen.

– Kehkeytyi sellainen perusvire, että aloin seurata liikkumistani. Tuli halu saada päivän askelmäärä täyteen. Se motivoi hirveästi. Ohjasin nosturia mieluummin kauko-ohjaimen kanssa lattialla kävellen kuin ohjaamossa istuen. Siitäkin huolimatta, että ylhäälle sijoitetusta ohjaamosta näkee paremmin koko hallin ja lattiatason, joka yleensä on täynnä siirrettäviä teräsrullia.

”Sykevyö ja urheilukello ovat idioottivarma yhdistelmä. Siinä on valmentaja, harjoittelun suunnittelun ja kehittymisen seurannan työkalu sekä apuväline vaikkapa uusilla reiteillä suunnistettaessa samassa paketissa”, Raimo Paaso-Rantala kertoo. KUVA JUHA ÅMAN

SYKEVYÖLLÄ JA URHEILUKELLOLLA ETEENPÄIN

Liikunnan harrastaminen ja kuntoileminen juurtuivat osaksi Paaso-Rantalan arkea. Lajeiksi valikoituivat pyöräily, hiihto ja viimeisimpänä aluevaltauksena juoksu. Aktiivisuusranneke jäi ajan oloon pois käytöstä. Sen tilalle tulivat sykevyö ja urheilukello sekä harjoitteluohjelmien suunnitteleminen ja kunnon kehittymisen seuraaminen niihin liittyvän sovelluksen avulla.

– Aktiivisuusranneketta käytin puolentoista vuoden ajan. Sitä seurasi puolentoista vuoden jakso. jolloin kuntoilin, lenkkeilin ja hiihtelin enemmän tai vähemmän.

– Pyöräily alkoi oikeastaan tulla ensimmäisenä lajina kuvioihin. Siitä aloin hiihtohommaan ja innostuin, kun huomasin kehittyväni omasta mielestäni hyvin.

– Keväällä 2017 uskaltauduin Oulun Tervahiihtoon 55 kilometrin matkalle. Viime keväänä hiihdin samassa tapahtumassa 86 kilometriä. Hiihto on minulle rakkain laji. Upeimpia hetkiä olen liikunnan parissa kokenut säiden suosiessa hiihtolenkeillä meren jäällä. Oma aika, rauha, ei kiire mihinkään ja tunne siitä, että jaksaa väsymättä edetä pitkiäkin matkoja. Se tuntuu hienolta.

Viime kesänä Paaso-Rantala innostui juoksemisesta. Hän on siten laajentanut harrastamistaan kevyemmän rasituksen mahdollistavista lajeista kohti raskaampia.

– Tietysti pyöräily ja hiihtokin ovat raskaita, kun laittaa itsensä lujille, mutta juoksu on niihin nähden haasteellisempi laji. Se kutkuttaa kovastikin. Sitä yritän kehittää. Kaksi puolimaratonia olen juossut. Ensi vuonna tavoitteena on maraton. Toinen vielä ehkä enemmän haave kuin tavoite on 500 kilometrin mittaisen pyöräilymaratonin polkeminen Kilpisjärveltä Tornioon.

Paaso-Rantala on tyytyväinen nykyisiin teknisiin välineisiinsä.

– Sykevyö ja urheilukello ovat idioottivarma yhdistelmä. Siinä on valmentaja, harjoittelun suunnittelun ja kehittymisen seurannan työkalu sekä apuväline vaikkapa uusilla reiteillä suunnistettaessa samassa paketissa.

”Suurin osa liikunnasta pitää olla kevyttä harjoittelua. Siitä tulee peruskuntoa. Kävely ja kevyt hölkkä ovat erinomaista liikuntaa”, Raimo Paaso-Rantala sanoo. KUVA JUHA ÅMAN

ILOLLA, EI PAKOLLA

Paaso-Rantala harrastaa liikuntaa keskimäärin 4–5 kertaa viikossa. Kovia harjoituksia on maksimissaan viikkoa kohden kaksi. Muut harjoitukset asettuvat rasitukseltaan keskitasolle tai kevyiksi. Viime talvena hiihtoa kertyi 1 000 ja kesällä pyöräilyä 1 500 kilometriä. Paino on liikunnan myötä pudonnut 18 kiloa.

– Varsinkin tänä syksynä olen huomannut, että liikunnan pitää olla välillä kevyttä. Liian kovasti ei saa tehdä. Siitä seuraa väsymys. Jos rasittaa itseään liikaa, ei enää kehity. Siksi palautuminen on tärkeää. Oikeastaan suurin osa pitää olla kevyttä harjoittelua. Siitä tulee peruskuntoa. Kävely ja kevyt hölkkä ovat erinomaista liikuntaa.

Kaiken taustalla Paaso-Rantala on kehittänyt tuloksia tuottaneelle tavoitteelliselle liikunnalleen sitä harrastuksena eteenpäin vievän kahdesta perusosasta koostuvan asenteen. Ensimmäisen osan mukaan onnistumisista pitää palkita itseään.

– Juoksu- ja hiihtotapahtumien jälkeen ensimmäinen palkinto itselle on hyvä ruoka. Esimerkiksi Tervahiihdossa maaliin tulijoille tarjoiltava lihakeitto. Sitä kun lusikoi liikunnan tuottaman endorfiinin ollessa elimistöstä valloillaan, niin mielihyvän tunne nousee pintaan. Se on rauhoittava, palkitseva ja tyydyttävä olo.

– Kun sitten kotia tulee, niin saattaahan siinä takkatulen ääressä makkaran paistaa ja oluen tai limpparin siemailla samalla kun tutkii, miten korkealla syke kävi juuri ennen maalia. Sopivalla pikku porukalla jälkilöylyttely on vielä mukavampaa.

Asennoitumisen toinen osa keskittyy niihin hetkiin, kun asiat eivät etene suunnitelmien mukaan.

– Itselleen ei pidä olla liian ankara, vaikka jotain jää saavuttamatta. Pitää aina muistaa se, että aikansa kun yrittää, niin aina onnistuu.

RAIMO PAASO-RANTALA

Nosturinkuljettaja
Outokumpu Stainless Oy
Filpus

TEKSTI PETTERI RAITO
KUVAT JUHA ÅMAN