Jujutsusta se alkoi. Sen jälkeen Markku Suonsivu ehti harrastaa jalkapalloa, jääkiekkoa ja potkunyrkkeilyä, ennen kuin kehonrakennus vei mennessään.
MARKKU SUONSIVU
Palomies Neste Oyj Porvoo
Lippalakkipäinen Markku Suonsivu takoo nyrkkeilysäkkiä kuntosalilla. Lämmittelyn jälkeen hän aloittaa treeninsä vinopenkkipunnerruksilla.
– Ensimmäinen liike on usein sama, mutta muut liikkeet ja niiden paikat treeniohjelmassa vaihtelevat päivän ja tuntuman mukaan, Suonsivu kertoo.
Kehonrakennusta harrastava Suonsivu käy kuntosalilla 5–6 kertaa viikossa. Tavallisesti hän viipyy siellä noin kaksi tuntia.
– Teen liikkeet voimapainotteisina. Kolme kertaa kymmenen toistoa on aika vakio. Jos tuntuu, etten ole saanut itsestäni vielä kaikkea irti, teen lisää sarjoja.
Rintalihasten lisäksi Suonsivu vahvistaa nyt olkapäitä ja ojentajia. Seuraavan kerran ne ovat vuorossa viikon kuluttua, sillä Suonsivu treenaa aina yhtä lihasryhmää kerrallaan.
– Lihakset tarvitsevat aikaa palautuakseen. Jos tekisin koko kehon treenin, treeneistä tulisi liian raskaita ja pitkiä, hän selittää.
SEITSEMÄN ATERIAA
Suonsivu on liikkunut lapsesta asti. Hän on harrastanut jujutsua, jalkapalloa, jääkiekkoa ja potkunyrkkeilyä. Kehonrakennuksesta hän kiinnostui 12 vuotta sitten.
– Kävin silloin Jouni Tauriaisen salilla ja hän kysyi minulta, että oletko ajatellut kilpailla kehonrakennuksessa. Päätin kokeilla lajia muutaman vuoden.
Vuoden treenattuaan Suonsivu voitti kehonrakennuksen suomenmestaruuden ensikertalaisten raskaassa sarjassa ja jäi koukkuun.
– Tykkään tässä lajissa siitä, että pystyn sovittamaan sen hyvin yhteen perheen menojen kanssa. Voin itse määritellä, milloin tulen kuntosalille.
Parhaimmillaan Suonsivu on nostanut penkistä 240 kiloa rautaa. Maastavedossa hänen ennätyksensä on 325 kiloa.
Kova treeni vaatii paljon energiaa. Suonsivu kuluttaa päivässä noin 5 500 kilokaloria. Hän syö joka päivä seitsemän ateriaa ja juo viisi litraa vettä.
– Kisadieetillä minulla on tarkat ruokavalio-ohjeet ja niitä myös noudatan, mutta muuten syön perusruokaa, kuten riisiä, perunaa, kanaa ja jauhelihaa.
Karkit ja sipsit Suonsivu jättää väliin. Viljatuotteita hän syö harvakseltaan, mutta kahvilassa käydessään hän sentään ottaa leivoksen.
”YÖUNET OVAT TÄRKEÄT”
Kova treeni ja monipuolinen ravinto eivät yksin riitä. Kehonrakentajan on huolehdittava myös riittävästä levosta, Suonsivu sanoo.
– Yöunet ovat todella tärkeät. Minulle riittää seitsemän tuntia. Silloin herään itse aamulla ja tunnen oloni levänneeksi.
Suonsivun mukaan kehonrakennus on varsin kokonaisvaltainen laji, jossa henkisellä hyvinvoinnilla on iso merkitys.
– Jos stressaan, elimistöni erittää kortisolia ja stressitasoni nousevat ja se taas vaikuttaa kehoni palautumiseen, kehitykseeni ja motivaatiooni.
Parhaiten treeni kulkee Suonsivun mukaan silloin, kun hän ei stressaa mistään. Lasten kanssa touhuaminen on hänestä paras lääke stressiin.
– Voin hyvällä omallatunnolla treenata vähän vähemmän ja olla enemmän lasten kanssa. Se aika ei ole pois kehonrakennuksesta, päinvastoin.
LIIKUNTAA MONIPUOLISESTI
Kuntosalitreenien ohella Suonsivu ulkoilee sekä pelaa pallopelejä lastensa kanssa. Lisäksi hän juoksee harvakseltaan viiden kilometrin lenkkejä.
– Haluan pysyä myös hyvässä aerobisessa kunnossa. Kun sydän, verenkierto ja keuhkot toimivat mahdollisimman hyvin, on siitä apua lihasten kasvattamisessa.
Lisäksi Suonsivu käy juoksemassa portaita Porvoon Linnamäellä.
– Välillä on hauskaa haastaa itseään aikaa vastaan. Porrastreenit edistävät kehonrakennusta. Pitkän matkan juoksu tai pyöräily taas veisivät kehitystä toiseen suuntaan.
Raskas liikuntamuoto auttaa minua palautumaan töistä, sanoo kehonrakennusta harrastava Markku Suonsivu.
Liikuntaa Suonsivu harrastaa myös työajalla, sillä hän on palomies, ja työnantaja edellyttää häneltä hyvää kuntoa.
– Työvuoroissa pelaamme välillä sählyä. Se on mielekäs tapa tehdä aerobista treeniä. Pelatessa tulee juostua ihan huomaamatta.
Hyvästä lihaskunnosta on apua myös voimaa vaativissa työtehtävissä, Suonsivu kertoo.
– Harjoituksissa kannamme 90-kiloista nukkea palavasta rakennuksesta. Se onnistuu minulta kohtuu kevyesti, samoin auton leikkeleminen levitinleikkuusarjalla.
“KILPAILUT MOTIVOIVAT”
Suonsivu päättää treeninsä ojentajaliikkeisiin. Dippipunnerrusten jälkeen vuorossa on vielä ojennuksia taljalla.
– Venyttelen liikkeiden välissä, ja jos se ei riitä, venyttelen vielä kotona niitä lihaksia, joita treenasin. Mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän venyttelyn merkitys korostuu.
Ennen kuin Suonsivu lähtee suihkuun, työntää hän vielä tovin kelkkaa. Se kuormittaa monipuolisesti kaikkia lihaksia.
– Olen aina tykännyt kilpailemisesta. Kun pärjään kisoissa, se lisää motivaatiota ja tunnettavuutta kehonrakennuspiireissä, ja silloin sponsoritkin pysyvät mukana.
Viime vuonna Suonsivu voitti kehonrakennuksen suomenmestaruuden. Menestystä tuli myös Iso-Britannian Amateur Olympia -kilpailusta ja Pro Qualifier -kisoista Tanskasta.
– Se vuosi meni hyvin. Tänä vuonna otin aikaa itselleni ja perheelleni. Ensi vuonna olisi tarkoitus taas kilpailla, Suonsivu sanoo.
Juho Kallio ja Juhani Rinne perehtyivät työntekijän oikeuksiin, velvollisuuksiin ja vaikutusmahdollisuuksiin viiden päivän ajan Murikka-opistolla. Kurssiin kuului myös ohjattua liikuntaa ja asiaa hyvinvoinnista. Iltaisin miehet edistivät terveyttään lenkkeillen, kuntosalilla sekä kylpien ja saunoen.
KUVA YLLÄ: Juho Kallio ja Juhani Rinne saivat Murikassa tietoa sekä työelämän pelisäännöistä että hyvinvoinnista. Varalan urheiluopisto järjesti kurssilaisille ohjatun tutustumisen eri liikuntalajeihin joka päivä.
FIRST STEP – TYÖELÄMÄN PELISÄÄNNÖT JA LIIKUNNAN ILO
JUHO KALLIO
Huoltoasentaja UTU Oy Ulvilan Metallityöväen ao. 92
JUHANI RINNE
Koneenasentaja Sandvik Mining and Construction Oy, Tampere Tampereen Teollisuustyöväen ao. 7
Ensimmäinen kurssikokemus Murikasta oli antoisa. Kallio on tyytyväinen siitä, että työehtosopimus tuli tutuksi.
– Olen ollut töissä Utulla neljä vuotta, ja sinä aikana olisi ollut mahdollisuus lukea työehtosopimusta monta kertaa, mutta sitä ei ole vain tullut tehtyä.
Työntekijällä on mahdollisuus vaikuttaa, Kallio arvioi.
Vaikuttamisessa luottamusmiehellä on keskeinen asema.
– Työnantaja antaa luottamusmiehelle vaihtoehdon, että kokeillaanko jotain uutta vai ei. Luottamusmies taas kysyy meiltä työntekijöiltä, mitä tehdään.
Kallion työ on ajoittain reissupainotteista. Kun hotelliöitä ja autossa istumista kertyy viikko toisensa jälkeen, hän pitää itsestään huolta lähtemällä joka ilta kävelylle tai lenkille.
Ruokavalion merkitys hyvinvoinnille kirkastui Murikassa entisestään.
– Paras lopputulos seuraa kaikkien kolmen osa-alueen, liikunnan, palautumisen ja ruokavalion yhteistyöllä. Hotellielämää viettäessä kannattaa pitää huolta siitä, ettei herkuttele liikaa. Ulkoilu virkistää ja liikuntaa seuraa kokonaisvaltaisen hyvä olo.
Juhani Rinteen mielestä Murikan kurssi oli loistava etenkin liikuntapainotteisuuden takia.
– Meininki oli hyvä, ja aion mennä Murikkaan uudestaan. Liikuntahetket olivat keskellä päivää, ja niiden jälkeen jaksoi taas paremmin perehtyä asioihin luokkahuoneessa.
Frisbeegolf oli Rinteen suosikki ohjatusta liikunnasta. Sauvakävelyä hän kokeili Murikassa ensimmäistä kertaa.
– Sauvakävely on yllättävän miellyttävää, kokonaisvaltaista liikuntaa. Kuntonyrkkeily on ennestään tuttua. Se on hyvä laji, jossa saa hartiat liikkeelle ja veren kiertämään.
Liittoon kuuluminen on Rinteelle tärkeää, vaikkei hän itseään varsinaiseksi ay-aktiiviksi kutsukaan.
– Olot olisivat erilaiset ilman järjestäytyneisyyttä. Sitä olisi heikoilla, jos joutuisi yksin neuvottelemaan työsuhdeasioista. Ilman ammattiliittoja työelämä olisi työnantajan sanelua.
Rinteelle jäi kurssiviikolta mieleen varsinkin viimeisen päivän luento. Jos ihminen on joutunut ylikuormitustilaan, rasituksesta palautuminen voi kestää kauan. Rinteellä on omakohtaista kokemusta liian vähistä yöunista.
– Kyseessä oli itse aiheutettu univaje. Olin aktiivinen iltamyöhällä, touhusin ja tuijottelin näyttöjä. Vähitellen hyväksyin kantapään kautta, että kuuden tunnin yöuni ei riitä. Yritän rauhoittua ja tehdä ilta-askareet hyvissä ajoin, enkä enää mene täydestä vauhdista sänkyyn.
Koronakeskus Helsingistä etäyhteyksin johdettua Teollisuusliiton valtuuston kokousta puhututti eläkeputken poistoaie kiivaimmin. Samoin ruodittiin sitä, miten alttiisti media toistaa työnantajapuolen propagandaa paikallisen sopimisen kuvitelluista työllisyysvaikutuksista. Todellisuudessa työnantajat haluavat paikallista pakottamista.
KUVA YLLÄ: Puheenjohtajiston pöydän takana Helsingin Paasitornissa valtuuston puheenjohtaja Jarmo Markkanen ja liiton 1. varapuheenjohtaja Turja Lehtonen. Valtuuston jäsenet osallistuivat kokoukseen etäyhteyksin.
TEOLLISUUSLIITON VALTUUSTON SYYSKOKOUS 24.11.2020
Teknologiasektorin Antti Maijala Kylmäkoskelta ehdotti, että valtuusto tekisi julkilausuman, joka vaatii eläkeputken poistosuunnitelmista luopumista. Maijala tarkensi ehdotustaan todeten, että tavoitteena on työttömiksi jäävien, iäkkäiden työntekijöiden ansiotason turvaaminen, ei sinänsä jyrkkä vaatimus putkesta luopumisesta. Monen muun puhujan tavoin Maijala myös tähdensi, että ikääntyvien, kuluttavassa tehdastyössä olleiden etujen puolustaminen on liitolle tärkeää.
– Tällä Teollisuusliitto nostaisi profiiliaan, se olisi eräänlaista järjestämistyötä sekin, Maijala huomautti.
Moni puhuja viittasi siihen, että koronan kiihdyttämissä irtisanomisissa ja lomautuksissa eläkeputki on tuonut edes jonkinlaista turvaa ikääntyneille. Nykyinen työelämä on kuluttavaa ja kuormittavaa. Samalla eläkeputki voi tarjota mahdollisuuksia nuorille.
– Ikääntyneet eivät jaksa olla täysipainoisesti tehdä töitä, terveyskin on voitu menettää työssä. Ja palkintona on irtisanominen, teknologiasektorin Tarmo Lukkarinen Jyväskylästä kuvaili tämän päivän todellisuutta työpaikoilla.
– Iäkkäälle työntekijälle on oltava turva silloin, kun hän on loppu ja kulunut. Hänen on saatava elää säällisesti, vaikka hän ei enää kelpaisi työmarkkinoille, teknologiasektorin Janne Vainio Raisiosta alleviivasi.
– Pientä eläkettä ollaan nakertamassa. Päinvastoin, eläkkeitä pitäisi parantaa, jottei käy niin, että palaamme siihen vanhaan. Työnantaja heitti ikääntyneet ulos. Ja sitten vanhat työkaverit kävivät ostamassa ruokaa heille. Nytkin on niin, että jos on kulumia, moni yrittää sinnitellä telakalla töissä, koska eläkkeelle ei päästetä, teknologiasektorin Ilpo Haaja Helsingistä kertoi.
Juhani Jara teknologiasektorilta ja Viialasta kertoi olleensa monissa yt-neuvotteluissa mukana. Hän on niissä pitänyt parempana iäkkäimpien työntekijöiden siirtymisestä pois työelämästä silloin, kun heillä on elämä jo uomissaan.
– Nuorilla on vielä elämä edessään ja velat maksamatta, Jara totesi.
TYÖNANTAJA ON SE, JOKA EI SOVI
Ay-liike ja Teollisuusliitto ovat aina olleet valmiit neuvottelemaan paikallisesti, eli todellisuudessa vastaan hangoitteleva osapuoli on työnantaja. Työnantajaleiri on myös julkisesti tunnustanut, että sen tavoite on direktio-oikeuden vahvistaminen, suomeksi sanottuna saneluvalta.
– Paikallinen sopiminen ei ole sitä, että työnantaja sanelee ja uhkailee, että otamme jonkin vanhan hyvän edun pois, jollei tämä käy. Ei se ole enää mitään sopimista, Tarmo Lukkarinen alleviivasi.
Saman kaupungin erityisalojen valtuutettu Kimmo Sandelin puolestaan sanoitti monen muunkin valtuutetun kirpeät kokemukset konserniohjauksesta. Paikallisen johtajan kanssa sopiminen vielä onnistuisi, mutta ylhäältä päin, konsernin johdosta tulee kielto.
– Me olemme nyt Caverion. Meidän piti tehdä yhteen työpisteeseen paikallinen sopimus. Palaveriin kun mentiin, työnantaja oli kutsunut paikalle työsuhdejuristin pääkonttorilta. Luottamusmiehet ovat aika lujilla, kun pitäisi ymmärtää, mitä lakimiesten koukerot tarkoittavat.
– Ymmärtävätköhän kaikki, mitä paikallinen sopiminen tarkoittaa? Sillä haetaan tessien ja lakien alle meneviä työehtoja, Sandelin tiivisti työnantajapuolen todelliset tarkoitusperät.
Me olemme valmiit sopimiseen jatkossakin, mutta emme niin, että tavoitteena on perälaudan poistaminen.
Janne Vainio alleviivasi ammattiliittojen valmiutta aitoihin paikallisiin neuvotteluihin – vaan ei hinnalla millä hyvänsä.
– Vähän jokainen julkisuudessa oleva esiintyy kuin olisi suurikin paikallisen sopimisen asiantuntija. Mutta eivät he sitä ole. Me tunnemme käytännön. Me olemme valmiit sopimiseen jatkossakin, mutta emme niin, että tavoitteena on perälaudan (työn vähimmäisehtojen) poistaminen, Vainio totesi.
Teknologiasektorin Mauri Partanen Uudestakaupungista kehotti omien kokemustensa perusteella muistamaan, mitä aidot neuvottelut voivat tuoda mukanaan.
– Paikallisen sopimisen ja hyvän yhteistyön takia Uudenkaupungin autotehdas sai vuonna 2017 jatkoaikaa.
Sandvikin Turun tehdas saatiin puolestaan pelastettua sillä, että osakekokoukseen päästiin kertomaan, miksi tehdasta ei kannata lopettaa. Partanen muistutti vielä siitä, että työehtosopimus on tae työrauhalle ja vakaina pysyville kustannuslaskelmille.
Valtuuston syyskokouksen puheenjohtajisto työskenteli Helsingin Paasitornissa. Kuvassa vasemmalta liiton puheenjohtaja Riku Aalto, valtuuston 1. varapuheenjohtaja Jouni Larmi, järjestöasiantuntija ja tietosuojavastaava Ville-Petteri Risberg ja liiton 2. varapuheenjohtaja Jari Nilosaari.
MEDIA PALVELEE TYÖNANTAJAA
Pitkin koko yleiskeskustelun turhautumista aiheutti tiedotusvälineiden antautuminen oikeistopuolueiden ja työnantajaleirin äänitorviksi. Suurta paheksuntaa herätti myös se, että meidän verorahoillamme toimivan Yleisradion toimitusjohtaja Merja Yli-Anttila on pyydettäessä loikannut Elinkeinoelämän Keskusliiton EK:n hallitukseen. Yleisradion pitäisi toimia puolueettomasti. Mutta miten kukaan voisi enää uskoa puolueettomaan, kun EK hyökkää jatkuvasti erittäin voimakkaasti ja ideologisesti ammattiyhdistysliikettä vastaan?
– Työmiehen kannalta on huolestuttavaa, miten oikeistolaista media on. Esimerkiksi Ylen A-studiossa esitetään kysymyksiä, jotka ovat hyvin myötämielisiä oikeistolle, Ilpo Haaja havainnoi.
– Mediaan on saatava taas tasapuolisuutta, jos ei saada Yleisradioon niin sitten muulle sähköiselle puolelle. Mutta minusta ammattiyhdistysliikkeen pitäisi jatkaa myös paperille painettua tiedotusta, sitä voi jakaa työpaikoilla, Haaja vaati. Hänen kokemustensa mukaan oikeistopropagandan hallitseva asema on jo tehnyt tehtävänsä. Monet vanhoista, vasemmistopuolueita äänestäneistä tovereistakin, on siirtynyt nyt perussuomalaisten kannattajaksi.
Janne Vainionkin oli vaikea käsittää, miten asiantuntemattomia tahoja media jatkuvasti haastattelee. Vainio otti esimerkiksi työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskisen, joka oli sanomalehdessä anellut ay-liikkeen johtoa antamaan tilaa ammattiliittojen kentälle, jotta se voisi sopia paikallisesti.
– Tekikö Koskinen tämän tahallaan? Vai onko hän niin pihalla? Vainio kysyi todeten, että joka tapauksessa tällaisia professoreita käytetään, edelleenkin.
Teknologiasektorin Petri Partanen Kokkolasta muistutti, että todellisuudessa oikeistoleirin parjaama pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on nostettu malliksi kaikille muille EU-maille – näinhän työelämästä vastaava komissaari on juuri julkisesti todennut. Partanen alleviivasi, että EU:n tavoitteena on saada 70 prosenttia palkansaajista sellaisten työehtosopimusten piiriin, joita Suomessakin on.
Uskon, että levottomuuksia on tulossa.
Teknosektorin Arto Liikanen Muuramesta huomautti, että mediassa on oltu kovin hiljaa niistä syistä, joiden takia vaihdevalmistaja David Brown teki ison investoinnin Keski-Suomeen.
– Yritys ilmoitti syyksi sen, että täällä on Länsi-Euroopan joustavimmat työmarkkinat!
Jos muut seuraavat Metsäteollisuus ry:n esimerkkiä, edessä voi Liikasen mielestä olla vain ikäviä asioita.
– Uskon, että levottomuuksia on tulossa, Liikanen ennusti.
Suomen Yrittäjien ja EK:n propaganda paikallisen sopimisen työllistävästä vaikutuksesta menee mediassa läpi, vaikka väitteet tällaisesta automatiikasta eivät ole totta. Moni puhuja vaatikin, että media vetäisi nuo tahot oikeasti tilille siitä, mitä ne paikallisella sopimisella tarkoittavat.
Ay-liikkeen on osallistuttava tähän haastamiseen.
– Miten paikallinen sopiminen luo työpaikkoja? Kun mennään konkretiaan, se on vain sanojen paukuttelua. Meidän on otettava tämä esiin ja esitettävä teräviä kysymyksiä, Mauri Partanen vaati.
HARMAA TALOUS KURIIN
– Kuten kaikki tietävät, suomalaiset alihankkijat eivät enää pysty kilpailemaan, Ilpo Haaja kertoi telakoista, joilla harmaa talous on saanut jalansijaa.
Harmaa talous riistää Suomelta miljardeittain verovaroja, joita voitaisiin käyttää hyvinvointivaltion ylläpitoon. Mutta harmaa talous riistää yksittäisiä työntekijöitä suorastaan järjestäytyneen rikollisesti. Haaja vaati kaikkia muistamaan, että tänne alipalkattuina, usein suoraan rikollisjärjestöjen lähettäminä työtään tekevät itä-eurooppalaiset ovat aivan samanlaisia työläistovereita kuin suomalaisetkin. Erityisesti korona-aikoina jopa 20 hengen ”uskomattomiin murjuihin” asutetut työntekijät ovat tahtomattaan vaarassa sairastua.
– Teollisuusliiton on vahvistettava kansainvälistä toimintaansa, jotta tällaiset pakkoaltistukset (koronalle) saadaan loppumaan, Haaja sanoi.
– EU:ssa on vapaa työvoiman liikkuvuus, mutta koko ajan teetetään alipalkattua työtä. EU voisi tämän estää, jos haluaisi, mutta silloin on rikollisjärjestöille saatava sanktiot.
Anna Andersson kemian sektorilta Pohjankurusta yllytti kaikkia muistamaan solidaarisuuden, joka hyödyttää lopulta myös suomalaisia.
– Ulkomaalaisten työntekijöiden työoloista huolehtiminen on meidän työoloistamme huolehtimista.
Koronaepidemia on iskenyt eri puolilla maailmaa aaltoina, eikä epidemiaa ole vielä saatu kuriin rokotteella. Koronaepidemia onkin kuin ensimmäisen asteen hirmumyrsky, jonka ensimmäinen aalto on vain esinäytös tuleville, vielä korkeammille aalloille. Niitä nostattavat rajutuulet, jotka upottavat heikompien veneiden lisäksi myös isompiakin aluksia.
Koronaepidemiasta elpyminen on hidasta. Elpyminen ei myöskään kohtele kaikkia tasavertaisesti, totesivat amerikkalaiset taloustieteilijät. He ilmaisivat havaintonsa sangen runollisesti:
Nousuvesi ei kannattele kaikkia veneitä yhtäläisesti.
He kehittelivät K-mallin, joka kuvaa kahtiajakoa pinnalla pysyviin ja uppoaviin. Osa ei pysy pinnalla edes pahimman koronakriisin laannuttua.
Nousuvesi ei kannattele kaikkia veneitä voisi olla Samuel Taylor Coleridgen Vanhan merimiehen tarina -runosta (1797–1798). Tässä Coleridgen tarinarunossa merellä seilaavia pursia ja jumalattomia sieluja uhkaa kohtalo mitä hirmuisin.
Pitkällä merimatkalla rajumyrsky pakottaa aluksen etelänavan jäisille vesille. Laivan miehistöltä loppuu juomavesi, sillä merimies on ampunut onnea tuottavan albatrossin. Alkaa pudotustaistelu, jolloin miehistö hupenee mies mieheltä. Monien koettelemusten ja siunausten jälkeen ainoana henkiin jätetty merimies vapautuu kirouksesta – mutta vain jäädäkseen vaeltamaan ja kertomaan tarinaansa loputtomasti.
Juuri tällaista pudotustaistelua kuvaa taloustieteilijöiden laatima K-malli. Sen mukaisesti kahtiajako näkyy monilla tasoilla. Teollisuusliiton tutkimusyksikön lokakuussa 2020 toteuttaman suhdannekyselyn tulokset antavat viitteitä tällaisesta kehityksestä. Laivan miehistöön kuuluvat pääluottamusmiehet kertovat, että noin puolella työpaikkayrityksistä tilanne on pysynyt hallinnassa.
Uppoamiselta ja joutumiselta kadotukseen voi selvitä vain, jos on luojan suosiossa ja suoja, jonne voi veneensä vetää.
Jo ennen koronakriisiä pärjänneillä yrityksillä menee hyvin myrskystä riippumatta. Tällaisia paikoilleen hyvin ankkuroituja työpaikkayrityksiä on reilu kuudesosa. Epidemia ei ole hetkauttanut suuria, vakavaraisia yrityksiä eikä muita vakaita aluksia. Niiltä löytyy taloudellisia resursseja ja puskuria.
Hyvin pinnalla pysyviä löytyy etenkin kemianteollisuuden ja auto- ja rengasalojen yrityksistä. Näillä aloilla korona-aika on vaikuttanut suhteellisen vähän tekemisiin. Niissä ei meriselityksiä tarvitse sepittää, sillä näissä yrityksissä odotetaan myös myynnin kasvavan tai pysyvän ennallaan keskimääräistä useammin ja yrityskoosta riippumatta.
Merenpohja vetää puoleensa etenkin niitä, joiden pohja on ruostunut puhki tai moottori on rikki. Etenkin jo ennen korona-aikaa kompassinsa ja kurssinsa kanssa kamppailleet yritykset ovat vaarassa. Suhdannekyselyn mukaan peräti neljäsosa työpaikkayrityksistä on tällaisia. Kaikkein heikoimmin menee joillakin metalli- ja erityisalojen työpaikoilla. Niiden lähtötaso koronakriisin kohtaamiseen on ollut kehno.
Ikääntyneeseen työntekijään kohdistuva syrjintä korostuu uusia työntekijöitä rekrytoitaessa tai henkilökuntaa työpaikasta irtisanottaessa. Jos työttömyyseläkeputki poistetaan, irtisanottuja ikääntyneitä uhkaa putoaminen tyhjän päälle ja suistuminen köyhyyteen.
Tilastokeskuksen vuodenvaihteessa ilmestynyt työolotutkimus vuodelta 2018 osoittaa asenteiden työelämässä toimivia ikääntyneitä kohtaan muuttuneen 2000-luvulla myönteisemmiksi. Siitä huolimatta useampi kuin joka kymmenes yli 50-vuotias palkansaaja koki, että heidän työpaikallaan pyritään ikääntyvästä työvoimasta pikemminkin eroon kuin edistämään heidän työssä pysymistään.
– Kokemus oli yleisempi yksityissektorilla kuin valtion tai kuntasektorin palkansaajilla, täsmentää erikoistutkija Hanna Sutela Tilastokeskuksesta.
Työpaikoilla, joilla henkilöstöä oli vähennetty edellisten kolmen vuoden aikana, peräti 23 prosenttia yli 50-vuotiaista oli sitä mieltä, että ikääntyneitä savustetaan ulos. Niillä työpaikoilla, joilla tämän henkilöstön vähentämisen koettiin liittyvän ainakin osittain digitalisaatioon tai robotisaatioon, näin ajatteli joka toinen.
Ongelma ei ole merkityksetön, koska ikääntyneitä on työelämässä yhä enemmän. Melkein viidesosa palkansaajista on yli 55-vuotiaita. Myös eläkkeellä olevien työssäkäynti ja erityisesti yrittäjyys ovat yleistyneet.
Työolotutkimuksesta käy ilmi, että iäkkäimmät 55–64-vuotiaat näkivät mahdollisuutensa uuden työn saamiseen kaikkein heikoimmiksi. Tähän asti turvaa työmarkkinoilla on tarjonnut mahdollisuus päästä työttömyyseläkeputkeen, millä tarkoitetaan ikääntyneen pitkäaikaistyöttömän eläköitymistä työttömyysturvan lisäpäivien kautta. Järjestelmän kohtalosta päätetään lähikuukausina työmarkkinajärjestöjen neuvotteluissa.
– Tiedän yrityksiä, joissa saneeraustilanteessa on menty ikääntyneiden irtisanomiseen siitä syystä, että tuon turvaverkon ansiosta työpaikan menettämisen on katsottu osuvan heihin pehmeämmin, toteaa SAK:n kehittämispäällikkö Juha Antila.
– On kuitenkin tutkimusnäyttöä siitä, ettei ikääntyneitä ole suhteellisesti ottaen irtisanottu sen enempää kuin nuorempiakaan. Mutta heidän työllistymisensä uudelleen on paljon vaikeampaa.
Tilastokeskuksen tuoreen työvoimatutkimuksen mukaan työllistymisen todennäköisyys laskee yli 50-vuotiailla. Selkeimmin ikä alkaa vaikuttaa henkilön työmarkkina-asemaan 60 ikävuoden jälkeen. Eläkeputken poistaminen ei Antilan mielestä millään tavalla helpottaisi tämän ikäluokan työllistymistä.
– Voi olla, ettei heitä irtisanota niin helposti kuin nyt. Mutta niin tapahtuessa he putoavat aiempaa useammin peruspäivärahan tai toimeentulotuen varaan viimeisinä vuosinaan ennen eläkettä. Pomminvarmaa on, että ikääntyneiden köyhyys tulee sen jälkeen lisääntymään.
Työsyrjintää on vaikea todentaa
Yhdenvertaisuuslaissa kielletään syrjintä muun muassa iän perusteella. Laissa tarkoitettua syrjintää ovat välittömän ja välillisen syrjinnän lisäksi häirintä, kohtuullisten mukautusten epääminen sekä ohje tai käsky syrjiä.
Työturvallisuuskeskus ohjeistaa keskustelemaan epäillystä työsyrjinnästä vastuussa olevan tahon kanssa. Työpaikalla voi kääntyä esimiehen, luottamusmiehen tai työsuojeluvaltuutetun puoleen. Mikäli perustelut tapahtuneesta eivät ole riittäviä, voi ottaa yhteyttä työsuojeluviranomaiseen tai ammattiliittoon.
– Syrjintätapaukset eivät usein ole räikeitä. Sinut on voitu jättää päätöksenteon ulkopuolelle. Et pääse vaikuttamaan työsi sisältöön, työjärjestykseen, työvuoroihin tai lomiin. Tällaisen osoittaminen syrjinnäksi on vaikeaa, SAK:n Antila selittää.
Ikääntyneen riski joutua syrjityksi kasvaa hänen tehdessään fyysisesti kuluttavaa työtä.
Työkyky ei ehkä ole kymmenien vuosien uurastuksen jälkeen enää aiemmalla tasollaan.
– Pitkän työhistorian vuoksi hänen ansionsa ovat kuitenkin palkkahierarkian yläpäässä. Palkan voidaan sanoa olevan ylisuuri hänen olemassa olevaan työkykyynsä nähden.
– Jos uhkana on vielä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen, työnantaja voi nähdä tarvetta hankkiutua työntekijästä eroon. Mutta löytyy myös esimerkillisiä työpaikkoja, joissa työn sisältöä koetetaan mukauttaa työkyvyn mukaiseksi.
Helsingin yliopiston tutkijatohtori Tytti Steel osallistui kolme vuotta sitten Kotkassa ikääntyneiden, työttömien työnhakijoiden toimintatutkimuksen tekemiseen. Tutkimuksessa oli mukana yhteensä 60 yli 50-vuotiasta työnhakijaa, joista haastateltiin 30. Ikäsyrjinnästä puhuttiin paljon.
– Yhden osallistujan työnantaja oli tuomittu oikeudessa sakkoihin, kun hän oli pystynyt osoittamaan irtisanomisensa olleen ikäsyrjintää. Hänen tilalleen oli palkattu nuorempi henkilö pienemmällä palkalla, Steel kertoo.
Osallistujat valittivat myös TE-toimistoissa saamastaan kohtelusta. Ikääntyneen pitkäaikaistyöttömän tilanteeseen ei useinkaan ehditty paneutua riittävästi. Oli jopa sanottu, että kun meillä ei ole nuoremmillekaan töitä, niin miten teille sitten olisi.
– Viranomainen ei voi sanoa sellaista. Palvelun pitää olla kaikille tasapuolinen. Resurssit ovat toki vähäiset, mutta on hyvä ymmärtää, että monet näistä työnhakijoista ovat tosi tunnollisia. Ei ole oikein joutua odottamaan koko päivää virkailijan lupaamaa puhelua.
NUORTEN KUNTO ON HÄLYTTÄVÄN HUONO
Digitalisaation voidaan sanoa läpäisevän koko työelämän. Digitaidoissa osaavimmiksi ilmoittautuivat työolotutkimuksessa 25–34-vuotiaat. Ikääntyneistä, 55–67-vuotiaista, vajaa puolet olivat mielestään digitaitoisia eksperttejä tai osaajia.
– Tuen tarvetta olisi hyvä kartoittaa. Ainahan ei ole kyse isoista tai monimutkaisista asioista, Tilastokeskuksen Sutela toteaa.
Steel muistuttaa siitä, että nuorten digitaidoilla viitataan usein sosiaaliseen mediaan ja teknologian viihdekäyttöön. Kyseiset taidot tarkoittavat muutakin. Ikääntyneet työntekijät ovat esimerkiksi teollisuudessa nähneet automaation ja tietokonetekniikan läpimurron.
– Heillä voi olla työnsä kautta syvällistä asiantuntemusta monimutkaisista ohjelmistoista ja sovelluksista, Steel painottaa.
Työolotutkimuksen mukaan yleisin työsyrjinnän syy liittyy suosikkijärjestelmiin, ”pärstäkertoimeen”.
Seuraavaksi yleisimmiksi ilmoitettiin työsuhteen tilapäisyys tai osa-aikaisuus, terveydentila, ikä ja naisiin kohdistuva sukupuolinen syrjintä. Kun havainnot korkeaan ikään perustuvasta syrjinnästä näyttävät vähentyneen tasaisesti 1990-luvun lopulta lähtien, nuoriin kohdistuvan syrjinnän osalta vastaavaa ei ole tapahtunut.
Antila uskoo, että nuorten kokemusten taustalta voi löytyä työsuhteiden määräaikaisuuksia. Kun työkokemusta on vähemmän, eivät nuoret pääse nauttimaan samalla tavalla työsuhde-eduista. Heille voivat osua ikävimmät työvuorot ja tylsimmät lomakuukaudet.
Työolotutkimuksen hätkähdyttävin tieto löytyy kuitenkin oireita ja sairastavuutta käsittelevästä osiosta. Nuorilla aikuisilla, erityisesti kolmikymppisillä naisilla, ovat yleistyneet jaksamiseen ja henkiseen tasapainoon liittyvät ongelmat. Ikäryhmällä on eniten muistamis- ja keskittymiskyvyn ongelmia. Iäkkäämmillä niitä on paljon vähemmän. Niska- ja hartiasäryt tai selkäkivut ovat yhtä yleisiä kolme- ja yli viisikymppisillä.
Yli 55-vuotialla palkansaajilla koettu terveys näyttää olevan nyt paremmalla tolalla kuin parikymmentä vuotta sitten. Nuorten miesten surkea tilanne oli esillä viimeksi syyskuussa, kun julkistettiin tieto varusmiesten romahtaneista kuntotestituloksista. Sutelan mielestä nämä tiedot ovat hälyttäviä.
– Miten ihmeessä he pystyvät jatkamaan vielä 30–40 vuotta työelämässä? Kyllä keskustelu pitäisi nyt suunnata ikääntyneiden työkyvyttömyysriskistä suurempaan huolenaiheeseen, nuorten jaksamiseen.
VÄHENTÄISIKÖ ANONYYMI TYÖNHAKU IKÄSYRJINTÄÄ?
Ikääntyneiden mahdollisuudet saada täydennyskoulutusta, olivat he sitten edelleen työssä tai työttöminä, voivat olla vähäiset. Joillakin Steelin haastattelemilla työttömillä ammatti oli saattanut kadota alta tai sen kysyntä oli vähentynyt.
– Yli viisikymppisten elämäntilanteet vaihtelivat. Ikäryhmän nuorimmilla saattoi olla teini-ikäisiä lapsia, kun taas kuusikymppisillä hoivavastuut vaikuttivat paljon siihen, millaisiin toimiin he olisivat kyenneet oman asemansa kohentamiseksi ryhtymään.
– Voiko vaikka Kotkasta käydä pääkaupunkiseudulla töissä, jos täytyy päivittäin käydä hoitamassa omaa ikääntynyttä vanhempaansa?
Ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömyydessä nähtävä leimautuminen vaikeuttaa uuden työpaikan löytämistä. Steelin mielestä maahanmuuttajakeskustelusta tuttu anonyymi rekrytointi, jossa ikä kyettäisiin salaamaan, saattaisi helpottaa tilannetta. Tutkimukseen osallistuneet työttömät mainitsivat esimerkin musiikkimaailmasta.
– Kun orkesteriin rekrytoidaan soittajaa, koesoitot tehdään verhon takana, jolloin soittajan ikä, sukupuoli tai muut näkyvät ominaisuudet eivät pääse vaikuttamaan rekrytointiin.
Kotkassa työttömät kokeilivat myös työnhakuvideoiden tekemistä. Osa osallistujista teki niitä innoissaan, mutta jotkut eivät halunneet edes kokeilla. Esiin nousivat sukupolvien väliset erot. Erityisesti iäkkäämpiä naisia on kasvatettu välttämään itsensä korostamista.
– Työnhakijan mielestä ei voinut kehua katteettomasti itseään, vaikka kyse olisikin ollut vain siitä, että hän olisi kertonut rekrytoijalle omasta osaamisestaan.
IKÄÄNTYNEIDEN TYÖLLISYYS NOUSSUT
Tilastokeskuksen työolotutkimuksen mukaan ansiotyössä käyvien lukumäärä on vuodesta 1977 kasvanut 1,8 miljoonasta 2,2 miljoonaan. Näistä 15–74-vuotiaista palkansaajista naisia oli 50,4 ja miehiä 49,6 prosenttia.
Hyvinvointivaltion laajeneminen kasvatti naisten työllisyyttä. Vuonna 1990 naispalkansaajien määrä ohitti miesten lukumäärän. Teollisuustyön osuus puolittui ajanjaksolla 29 prosentista 14 prosenttiin. Teollisuuden ammateissa työskentelevien miesten osuus väheni 40 prosentista 25 prosenttiin. Naisten osuus ryhmässä romahti 18 prosentista 4 prosenttiin.
Vaikka osa suurista ikäluokista poistui pysyvästi työmarkkinoilta jo 1990-luvun lamassa, osa jatkoi työelämässä vielä 2000-luvulle. Ikääntyneiden työllisyysasteet ovat nousseet selvästi. Vuonna 1977 oli 65–74-vuotiaiden osuus kaikista 15–74-vuotiaista palkansaajista 0,1 prosenttia, mutta vuonna 2018 jo 1,8 prosenttia.
Vid årsskiftet stänger SSAB:s stålrörsfabrik i Lappvik i Hangö för gott. ”Det var verkligen inte så här det skulle gå”, säger arbetarskyddsfullmäktige Ulf Heimberg om att en fabrik som nyss firade 50-årsjubileum nu läggs ner.
HUVUDBILD. Arbetarskyddsfullmäktige Ulf Heimberg och huvudförtroendeman Timo Jansson har tillsammans 60 år bakom sig på fabriken.
18.11.2020
Solen skiner och höstens färger sprakar i rött och gult. Det är en av de där vackra dagarna som får en att komma ihåg att hösten inte är enbart eländig. Det blåser ändå kallt på Ekösundet utanför Lappvik. Man fryser om öronen men usikten är det minsann inget fel på.
– Inte skulle man ju idag få lov att sätta upp en fabrik på det här stället, säger en man i vit hjälm. Bakom näs- och munskyddet döljer sig Ulf Heimberg, arbetarskyddsfullmäktige vid SSAB:s stålrörfabrik i Lappvik. En man som tillbringat lejonparten av sin yrkeskarriär här.
Det var en reporter från lokalradion och frågade vad jag tyckte om att fabriken ska läggas ner.
Ute på gården står grova pålningsrör, som tål att lagras utomhus. Smårörsproduktionen flyttade till SSAB:s enhet i Tavastehus i augusti.
– Nu är vi på slutrakan. Det gamla bibliska uttrycket om att ”allt har sin tid” har verkligen besannats, säger Heimberg, där han står vid porten till fabriken som varit hans arbetsplats i drygt 33 år.
En väldigt säker sådan, som han säger sig själv. Fram tills den dagen 2018, då han stod och tankade bilen och fick ett samtal.
– Det var en reporter från lokalradion och frågade vad jag tyckte om att fabriken ska läggas ner. Det var så jag fick veta om beslutet, säger Heimberg.
Det är fortfarande oklart vad som kommer att hända med själva fabriksfastigheten efter att produktionen avslutas.
Huvudförtroendeman Timo Jansson gör också oss sällskap. 115 personer arbetade här då beslutet om nedläggningen kom för drygt två år sedan, berättar han.
Nu är antalet betydligt lägre då knappt 50 anställda är kvar. Uppsägningsbeskeden har delats ut och arbetsplikten av tar slut vid årsskiftet för de flesta. I dagsläget kör man fyra rörlinjer och i början av hösten gick man över från två skift till ett.
”RIKTIGT GODA ÅR”
Men, låt oss ta det hela från början.
På 1960-talet ökade befolkningsmängden efter ett industriellt uppsving på Hangöudden. Rörfabriken i Lappvik grundades 1969 som Etna rör. Företagets rötter går att finna i Hangö Svetsning Ab, grundat strax efter kriget.
År 1975 tog statsägda ståljätten Rautaruukki över fabriken. Och visst är det ”Rautaruukkis fabrik” det verkar heta i folkmun.
– Det var riktigt goda år på 1980-talet och speciellt i slutet av 1990-talet och i början av 2000-talet kan man nästan tala om galna år, säger Heimberg.
Bland kunderna fanns bland annat byggnadsindustrin och transportindustrin.
Den första tiden var riktigt bra. Men det är historia nu.
2014 blev året då svenska SSAB tog över Rautaruukki, en utveckling som inledningsvis togs emot väl i Lappvik. Här spelade tankar om ett svenskt lyssnande ledarskap och representation i styrande organ på svenskt vis en roll.
– Produktionsmängden ökade klart eftersom SSAB inte då hade egen rörproduktion, säger Jansson.
– Ja, den första tiden var riktigt bra. Men det är historia nu, säger Heimberg.
Strejk inom teknologiindustrin 2011 på dåvarande Rautaruukki i Lappvik. Strejkvakterna från vänster Timo Jansson, Kalevi Heikkinen och Risto Tuppurainen.
Så här i efterhand anser de ändå att det befarade beslutet hängde i luften från start.
– Det hette ju då redan då att SSAB har två primärenheter i Finland, Brahestad och Tavastehus – och sen kanske något litet vid sidan om, säger Jansson.
Det som kanske grämer mest efter beslutet är den dåliga kommunikationen från koncernsledningshåll i Sverige.
Det hette ju då redan att SSAB har två primärenheter i Finland, Brahestad och Tavastehus – och sen kanske något litet vid sidan om.
– Jag hade väntat mig lite mer solidaritet, lite mer diskussion, speciellt som vi ju långt pratar samma språk, men det har varit plus minus noll. Inte ett piss därifrån, säger Heimberg.
De galna åren vid millenieskiftet var kanske över men fabriken i Lappvik hade goda år bakom sig då beslutet kom.
Fabriken hade också fått utmärkelser för hur arbetarskyddet utvecklats på fabriken. Det arbete fortsätter förövrigt in i det sista. På fabriken har man satt ihop en arbetsgrupp för att motarbeta coronariskerna.
INGET EXTRA FRÅN ARBETSGIVAREN
De förtroendevalda har fört diskussioner och förhandlingar med ledningen minst en gång i månaden sedan nedläggningsbeslutet för över två år sedan.
– Inte är det så väldigt mycket extra arbetsgivaren kommit med i förhandlingarna. För det mesta handlar det om lagstadgade rättigheter för dem som blivit uppsagda. Arbetsgivaren har slagit in de lagstadgade rättigheterna i ett vackert paket. Något generöst har det inte varit frågan om, säger Jansson.
Ursprungligen hette det att det råder arbetsplikt under hela uppsägningstiden, men det ändrades senare. Sådana personer som har en eller två månaders uppsägningstid har ännu inte fått besked om uppsägning.
Lina Forsberg arbetade tre år som truckförare på fabriken i Lappvik.
– Personalens förtroendevalda har kunnat förutspå förtvivlan, ilskan, hoppet och maktlösheten. Alla de här faserna har vi gått igenom. Jag talar också med folk som varit med och byggt upp den här fabriken, pensionerade sedan länge. Tänk att det finns en bitterhet trots att det inte längre berör dem på något sätt, säger Heimberg.
Nu återstår acceptansen.
Omkring hälften av arbetstagarna har lämnat företaget efter nedläggningsbeslutet. Hela ledningsgruppen sökte sig rätt fort efter beslutet bort från fabriken. Det har väckt en del funderingar på fabriksgolvet.
– Det blir en hel del problem med informationsgången. Om inte arbetstagarna skulle veta vad de gör, så skulle fabriken stå, säger Jansson bestämt.
ENSTAKA LJUSGLIMTAR
På Hangöudden har industrierna av tradition sysselsatt människor sedan 1960-talet. Inte långt från SSAB:s fabrik ligger Koverhar, där FN-steels stålverk låg. Företagets konkurs och nedläggningen av fabriken 2012 ligger här i färskt minne.
Då förlorade fler än 400 personer jobbet och nedläggningen påverkade naturligtvis också kringnäringarna. Också på SSAB:s fabrik finns det anställda som för andra gången fick se sin arbetsplats läggas ner.
Sammanlagt runt 15 av dem som blivit uppsagda från Lappviksfabriken har börjat jobba på SSAB:s övriga enheter i landet.
Läget är ändå inte fullt så dystert och speciellt hangöborna har hittat jobb, berättar Jansson.
Filterpak, som tillverkar munskydd i Hangö, har anställt dussintals människor under den senaste tiden. Cykel- och kabeltillverkaren Helkama går också bra och har gjort flera nyanställningar.
Och visst finns det av dem som tagit emot jobb på SSAB:s andra enheter i landet och främst fabriken i Tavastehus. Sammanlagt rör det sig om runt 15 personer.
De har kanske fem-sex år kvar innan pensionen. De blir med bostad och familj här i nejden.
– De flesta som åker dit ser det som ett sista krafttag. Vi kallar dem ”besökare”. De har kanske fem-sex år kvar innan pensionen. De blir med bostad och familj här i nejden, säger Jansson.
Det finns också någon enstaka anställd som jobbar på SSAB:s fabrik i Toijala.
– Folks livssituationer är förstås olika. Rörtillverkningen är också en väldigt specialbransch och det kan vara svårt att överföra kunnande till annan tillverkning, förutom då att man har erfarenhet av fabriksarbete. Men sen vaknar ju frågan om vem som anställer en 55-åring som tillverkat rör i 35 år.
En flytt till finskspråkiga Tavastehus var aldrig ett alternativ för Lina Forsberg. Så gott som hela den tid hon jobbat som truckoperatör på fabriken har präglats av stämningarna efter beslutet om nedläggning.
– För min del blir det sannolikt någon typ av utbildning, men jag vet inte ännu vad det skulle vara, säger hon.
Var jag är om ett år och och vad jag gör, det vet jag inte, säger Tenalabon Lina Forsberg.
Hon poängterar att det inte enbart är anställda som befinner sig nära pensionsåldern som får se sig om efter nya jobb.
– Jag trodde ju nog att jag skulle ha fått stanna längre, säger Forsberg.
Huvudförtroedeman Jansson berättar att det också finns vissa hinder då det gäller utbildnig för de uppsagda från SSAB i Lappvik.
– TE-centralerna har flera kurser och utbildningar och en del skulle säkert, men som en av omställningsskyddet har vi fått en liten bonus för att vi ska jobba kvar här. Det betyder att vi har runt tre månader efter att vi blivit arbetslösa då vi inte får inkomstrelaterad dagpenning. Då får du inget stöd under de tre första månaderna om du bestämmer dig för att börja studera. Det sparkar åt fel håll, säger Jansson.
För både Heimberg och Jansson väntar pensionen i en inte allt för avlägsen framtid.
– Jag skulle få gå i pension i februari, men jag har inte ännu beslutat mig ännu. Något kommer jag att göra, det är säkert. Om det blir på heltid eller deltid, det återstår att se, säger Heimberg.
VAD HÄNDER MED FABRIKEN?
– Spekulationer och rykten finns det gott om, men något konkret som personalen skulle fått ta del av, det finns det helt enkelt inte i det här skedet, säger Heimberg.
– De grupper som besökt oss här har snarast varit intresserade av vad som finns att ta, inte nödvändigtvis av att utveckla området säger Jansson.
Hamn, järnvägsförbindelse, riksvägar, allt ligger nära.
De gamla produktionslinjerna ska plockas bort efter årsskiftet.
– En del tar man till vara och använder som reservdelar, men en hel del hamnar väl i masugnen på SSAB i Brahestad, säger Jansson.
En sak är säker och det är att byn Lappvik blir tystare än tidigare. Bybutiken stängde redan för något år sedan.
Runt 50 personer arbetar i produktionen fram tills årsskiftet. Tidtabellen har ruckats framåt flera gånger under nedläggningsprocessen.
Både Jansson och Heimberg vill föra fram att infrastrukturen är i skick med tanke på någon typ av industriell produktion. Hamn, järnvägsförbindelse, riksvägar, allt ligger nära.
– Det var inte så här det skulle gå. Det är inte fel att göra dåliga beslut, men SSAB:s beslut att lägga ner fabriken var inte genomtänkt. Flummigt från början till slut. Det har inte varit frågan om att vi inte varit lönsamma eller att leveranstiderna inte skulle ha hållit. Och om deras ursprungliga planer skulle ha hållit, så skulle vi vara borta härifrån sedan länge, men det blev inte så, säger Heimberg.
– På fabriksgolvet har det blivit tydligt att nedläggningsprocessen inte haft en tydlig ledare i något skede, olika personer har ansvarat för sina ansvarsområden. Först meddelar man om nedstängning, efter det gör man beslut om investeringar i Tavastehus. Det handlar inte om att de inte skulle klara av det i Tavastehus, det finns helt enkelt inte tid, säger Jansson.
Sammanlagt har nedläggningsprocessen tagit nästan tre år. Lagen skulle ha godkänt ett där och sen i det skedet skulle. Ur Lappviks synvinkel skulle det hela ha tagit ett havt år, anser huvudförtroendemannen.
I oktober slutfördes samarbetsförhandlingarna på SSAB:s enheter i Finland. 35 årsverken ska bort, löd slutresultatet. Samarbetsförhandlingarna berörde inte fabrken i Lappvik.
Inga fall av coronasmitta har upptäckts på Lappviksfabriken, berättar arbetarskyddsfullmäktige Ulf Heimberg.
Specialgrupp mot covid-19
Förutom den stress som nedläggningsbeslutet orsakat och den utdragna ovetskapen som personalen på SSAB:s rörfabrik i Lappvik fått tampas, med har den sista tiden också präglats av coronapandemin.
En skild covidgrupp, bestående av förtroendemän, arbetarskyddet och ledning började träffas regelbundet. Gruppen sammanträder två gånger i veckan.
– Vi går bland annat igenom smittläget i landet och här i närområdet, så att vi kan reagera vid behov, säger arbetarskyddsfullmäktige Ulf Heimberg.
Man har också sett över rutinerna när det kommer till att hämta och föra varor i produktion. Gäster och deras värdar bär ansiktsmasker, medan de inte är obligatoriska för personalen.
– I matsalen har vi infört matturer och hälften av stolarna är bortplockade, så det är lättare att hålla säkerhetsavstånd.
Utomstående chaufförer som kommer och hämtar rören ska bära ansiktsmask då de befinner sig på fabriksområdet. Skydden står SSAB för.
– Sjukfrånvaron överlag har varit låg. Man skulle ju kunna tro att arbetsmoralen inte är på topp efter att folk blir uppsagda, men visst är den det. Det här har vi varit stolta över, säger Heimberg.
Väite, jonka mukaan Suomessa ei pystytä harjoittamaan paikallista sopimista työpaikoilla, on väärä.
SAK:n luottamushenkilöille syyskuussa tekemän kyselyn mukaan paikallisia sopimuksia on viimeisen kahden vuoden aikana tehty 59 prosentilla työpaikoista. Toimialoja vertailtaessa paikallisten sopijoiden osuus on korkein teollisuudessa, jossa lukema on 67 prosenttia yrityksistä. Paikallista sopimista tapahtuu vähiten kuljetusaloilla, mutta sielläkin sopimuksia on tehty joka toisella työpaikalla.
Yleisintä paikallinen sopiminen on ollut isoilla yli 250 henkilön työpaikoilla ja määrällisesti vähäisintä pienillä alle kymmenen henkilön työpaikoilla. Vaihteluväli on melko laaja, sillä suurten työpaikkojen ryhmässä paikallisten sopijoiden osuus on 75 prosenttia ja pienten työpaikkojen ryhmässä 39 prosenttia yrityksistä.
Paikallisia sopimuksia on tehty esimerkiksi palkkausjärjestelmistä, työajan tasoittumisesta, tulospalkkauksesta ja kannustimista, työaikapankeista, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmista sekä luottamushenkilöiden ajankäytöstä ja korvauksista. Luottamushenkilöiden arvioiden mukaan paikallinen sopiminen on sujunut työpaikoilla pääsääntöisesti onnistuneesti. Esimerkiksi teollisuudessa sopimisen arvioidaan sujuneen hyvin 45 prosentilla työpaikoista. Toisinaan hyvin ja toisinaan huonosti se on toteutunut niin ikään 45 prosentilla työpaikoista. Sopimisen arvioidaan luonnistuneen yksinomaan huonosti vain joka kymmenennellä työpaikalla.
Keskeisimmät syyt paikallisen sopimisen epäonnistumiseen ovat työnantajan pyrkimys sanella sopimuksia, työnantajan työntekijöihin kohdistama painostus tai haluttomuus ylipäätään sopia asioista. Sopimisen onnistumisen taustalla ovat työpaikalla vallitseva luottamuksen ilmapiiri, henkilöstön edustus työpaikan päättävissä elimissä, henkilöstön tuki luottamusmiehille sekä ammattiliiton tai ammattiosaston antama tuki paikalliselle sopimiselle.
Kun julkisuudessa käydyn keskustelun paikallisen sopimisen lisäämisen tarpeesta peilaa edellä kuvattuihin tuloksiin, voidaan vetää johtopäätös, jonka mukaan kysymys ei niinkään ole paikallisen sopimisen yleisyydestä vaan siitä, millä tavalla sopimustoiminta halutaan järjestää. Ammattiliittojen ja niiden edustamien työntekijöiden tavoitteena on turvata mahdollisimman tasavertainen neuvotteluasema työnantajan kanssa. Työmarkkinoiden jäykkyyksistä meteliä pitävien työnantajien ja heitä edustavien tahojen tavoitteena on ottaa valta omiin käsiin ja jättää työntekijät annettujen ohjeiden vastaanottajan ja toteuttajan asemaan.
Käsitteen paikallinen sopiminen takana piilee kaksi toisilleen vastakkaista näkemystä. Työntekijäpuolen kanta tarkoittaa neuvottelemista ja sopimista. Edellä kuvattu työnantajapuolen kanta tarkoittaa sanelemista ilman neuvotteluja ja sopimista. Se ei kuitenkaan ole kaikkien työnantajien toimintamalli, mihin SAK:n luottamushenkilöille tekemän kyselynkin tulokset laajasti viittaavat.
Paikallisesta sopimisesta käytävään keskusteluun kannattaa suhtautua kriittisesti. Aito sopiminen edellyttää tasavertaiset neuvotteluosapuolet. Se ei rationaalisuuden tai oikeudenmukaisuuden kaapuun puetuista kauniista sanamuodoista huolimatta ole kaikkien puheenvuorojen tavoite.
Ilman työehtosopimuksia sairauslomalle joutunut työntekijä putoaisi Kelan päivärahalle kahden viikon jälkeen. Ei olisi oikeutta hoitaa palkalla sairasta lasta. Ei taitaisi terveys kestää sopimuksetonta tilaa.
AVAAJA kysyy ajankohtaisesta tai muuten tärkeästä aiheesta asiaa tuntevilta ihmisiltä. Mitä mieltä sinä olet aiheesta? Kommentoi juttua julkaisussa Teollisuusliiton Facebookissa tai Twitterissä (18.11. alkaen). Ehdota palstalle aihetta tai haastateltavaa sähköpostilla.
– Työehtosopimuksia todellakin tarvitaan, sanoo sopimusasiantuntija Eero Juhonen Teollisuusliiton puutuotesektorilta. Työsopimuslaissa palkanmaksu on turvattu vain sairastumispäivänä ja 9 arkipäivänä sen jälkeen.
– Onhan se nyt ihan eri juttu, että saa keskituntiansion mukaista palkkaa, kuin että saisi Kelan sairauspäivärahaa, Juhonen alleviivaa.
Palkallisen sairausloman pituus riippuu työsuhteen kestosta, mikä on normaali käytäntö yleissitovissa työehtosopimuksissa. Puutuotesektorilla palkallinen sairausloma on pisimmillään 56 arkipäivää, kun työsuhdetta on kestänyt 10 vuotta.
”Yleensä tämä merkitsee lääkärintodistuksen hankkimista lapsen sairaudesta.” Puusepänteollisuuden tes kyllä huomauttaa, että yrityksessä voidaan sopia sairausajan omailmoitus-käytännöstä, ja sama pätee silloin myös lapsen äkillisesti sairastuessa.
Eero Juhonen
Omailmoitus onkin varsin yleinen käytäntö, sillä se leikkaa työnantajan kustannuksia. Lyhyet sairauslomat vähenevät ja työterveyshuollon maksut kutistuvat.
– Mutta aina on joitain jääräpäitä työnantajia, joille ei esimerkiksi terveydenhoitajan todistus lapsen sairaudesta kelpaa, Juhonen toteaa tuohtuneena.
Miksi kuumeinen lapsi pitäisi retuuttaa terveyskeskukseen? Vai vaatiiko osinkojen ja tulojen kasvattaminen miljoonien eurojen jussipesosille sitä, että äidin tai isän on kannettava pikku pilttinsä kilpailukyvyn alttarille? Eivätkö edes pikkulapset saisi toipua rauhassa kotonaan?
Juhosen on vaikea ymmärtää sitäkään, että kahden vuorotyöläisen perheessä yövuorosta tulleen vanhemman oletetaan hoitavan sairasta lasta, kun toinen vanhemmista lähtee omaan vuoroonsa.
LAKI ON HÄILYVÄINEN
– Me tarvitsemme työehtosopimusten alakohtaisia määräyksiä, ei vain lakeja. Eduskunnan voimasuhteet voivat muuttua nopeastikin, samaten lait, toteaa sopimusasiantuntija Mirja Suhonen erityisalojen sektorilta.
Jos sopimisen kulttuuri murtuu, voi murtua myös työrauha. Suhonen huomauttaa, että Suomessa on kansainvälisesti vertaillen vähän lakkoja, eikä työnantajapuolen propaganda tätä tosiasiaa muuksi muuta.
Työrauha on edellytys toimitusvarmuudelle, mikä on Suhosen mukaan ollut suomalaisen vientiteollisuuden valtti. Yleissitovien sopimusten piirissä on yksityisellä sektorilla 85 prosenttia kaikista työntekijöistä.
Mirja Suhonen
Työrauha on edellytys toimitusvarmuudelle, mikä on Suhosen mukaan ollut suomalaisen vientiteollisuuden valtti. Yleissitovien sopimusten piirissä on yksityisellä sektorilla 85 prosenttia kaikista työntekijöistä.
– Kyllä suomalaisetkin barrikadeille lähtevät, jos työehdot riittävästi huononevat, kuvaa Suhonen polkua kohti levottomuuksia, jos asioista ei neuvotella ja sovita.
– Kun työntekijään luotetaan, hän on luottamuksen arvoinen, Suhonen alleviivaa.
UPM:n tehtailla jo viime vuosikymmenellä kokeiltiin luottamusta ottamalla käyttöön omailmoitus lyhyissä sairauspoissaoloissa. Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan työnantaja säästi näin miljoona euroa vuodessa.
Tutkimus toteaa: ”Mitä myönteisemmäksi esimiehen suhtautuminen (sairauslomiin) koettiin, sitä vähemmän sairauspoissaolopäiviä oli. Tämä tulos voi liittyä hyvän johtamisen, oikeudenmukaisuuden ja osaavan esimiestyön myönteiseen vaikutukseen.”
KOODI EI RATKAISE
– Tesseissä ei ole rajattu yhtäkään tautiluokkaa palkanmaksuvelvollisuuden ulkopuolelle. Kyllä lääkärintodistusta työkyvyttömyydestä pitää kunnioittaa, Teollisuusliiton sosiaali- ja työympäristöasiantuntija Marjut Lumijärvi toteaa. Hän viittaa kansainväliseen ICD-10-tautiluokitukseen.
Tautiluokituksen F-koodistosta, eli mielenterveyteen ja käyttäytymiseen liittyvistä sairauksista, kysytään liitosta eniten, mutta korona-aikana työnantajat yrittävät laistaa palkanmaksusta muistakin syistä.
– Liitto lähtee siitä, että työnantaja maksaa aina, jos se estää tervettä työntekijää tulemasta työpaikalle.
Marjut Lumijärvi
Asennus- tai huoltotöihin pitää tosin lähteä, jos työnantaja niin määrää, vaikka kohde olisikin koronakartalla punaisella merkityssä maassa.
– Mutta silloin työnantajan on huolehdittava turvallisesta työskentelystä!
Lumijärvi ei hänkään arvosta Metsäteollisuus ry:n ilmoitusta työehtosopimusten torjumisesta.
– Vähän pelkään, että vaikeaa on paikallisesti sopia esimerkiksi 56 päivän sairausloman palkanmaksusta. Joissain isoissa yrityksissä ehkä onnistuu. Mutta pienissä?
”Työnantajalla ei ole velvollisuutta maksaa työntekijälle palkkaa tässä luvussa tarkoitettujen perhevapaiden ajalta.” Näin tylysti työsopimuslaki paaluttaa esimerkiksi äitiyslomalaisen olemattomat oikeudet.
– Eihän tilapäisestä hoitovapaastakaan säädetä laissa muuta kuin se, että on oikeus olla poissa. Palkan maksamisesta ei määräyksiä ole kuin tesseissä.
TEKSTI SUVI SAJANIEMI GRAFIIKKA EMILIE UGGLA KUVAT KITI HAILA
