Moottorisahauksen SM-kisat: Karsimalla löytyy voittaja

Tässä se sitten ratkeaa, moottorisahauksen Suomen mestaruus vuonna 2018. Sahojen moottorit pärähtävät käyntiin ja visiirit laskeutuvat. Kaksi eniten pisteitä kerryttänyttä miestä hyökkää karsimaan sorvaamalla rakennettuja puunrunkoja.

 

Heikki Lehtonen mittaa rungon sileyttä karsintasuorituksen jälkeen. Tuomarityöskentelyn pitää olla äärimmäisen tarkkaa, jotta pisteet saadaan laskettua oikein.

Aurinko on päättänyt korventaa hellittämättömin hellelukemin Luston metsämuseon kisakenttää koko päivän. Moottorisahauksen SM-kilpailut ovat keränneet kesäkuisena lauantaina Punkaharjulle 15 suomalaista ja kutsuttuina vierailijoina viisi virolaista kisaajaa.

Lajit ovat puun kaato, oksien karsinta, teräketjun vaihto, runkojen alta-päältäsahaus ja tarkkuuskatkaisu. Lajit ja säännöt ovat samat sekä suomalaisissa että kansainvälisissä kisoissa.

– Tänään täällä ratkeaa Suomen edustus maailmanmestaruuskisoihin, jotka pidetään elokuussa Norjan Lillehammerissa. Toivon, että voittaja saisi yli 1 600 pistettä, mikä olisi kansainvälisestikin kova tulos, toteaa Ari Rautio.

Rautio on järjestävän seuran, Suomen moottorisahauskilpailijat SUMOKI ry:n kilpailutoiminnan johtaja. Suomi on aina taistellut ihan kärkisijoista myös maailmannäyttämöllä. Viimeksi Suomen joukkue toi kirkkaimmat mitalit kotiin Valko-Venäjältä vuonna 2012, muunkin värisiä joukkueet ovat voittaneet, ja henkilökohtaisia mitaleita on tullut vuosikymmenien varrella aivan tavan takaa eri osatehtävistä.

NOPEUS EI YKSIN RIITÄ

Viron pojat lähtevät puun kaatotehtävään, mutta muiden ensimmäisenä kilpailulajina on teräketjun vaihto eli laipan kääntö. Teollisuusliiton Jari Sirviö tuomaroi tätä lajia, sillä liitto on tiiviisti mukana kisajärjestelyissä. Kilpailuillahan saadaan koko alalle näkyvyyttä ja kehitetään metsureiden taitoja.

Sirviö katsastaa tarkkaan kilpailijan kädet ja sahan ennen lähtömerkkiä. Salamannopea pitäisi olla, mutta kiire ei saisi johtaa tuhraamiseen tai tunarointiin; jos suorituksen aikana saa ketjusta haavoja käsiinsä, rapsahtaa kisaajalle miinuspisteitä.

Teräketjun vaihdossa kilpailija painaa itse suorituksen jälkeen ajanlaskunappulaa.
Nopeus ei pelkästään ratkaise teräketjun vaihdon pisteitä. Käsiin ei saa tulla haavoja, sillä niistä rapsahtaa miinuspisteitä.

Asialleen vihkiytyneet kilpailijat kantavat moottorisahansa asuntoonkin.

– Minä hirmun tarkkaan puhistelen bensat ja tuon sahan eteiseen, siinä pystyy hyvin harjoittelemaan, paljastaa SM-kisojen yksi menestyjä ja konkari, Vesa Kurki.

Kurki oli mukana Valko-Venäjän kisojen voittajajoukkueessa. Mutta lopputulosta ei voi taata edes maailmanmestareille. Kaikissa osatehtävissä pitäisi onnistua, vaikka osatehtävien enimmäispistemäärät vaihtelevatkin puun kaadon 600 pisteestä teräketjun vaihdon 130 pisteeseen.

– Eihän tuo oma suoritus tyydytä, pieniä takerruksia tuli. Teräketjun vaihdossa menetin pari sekuntia, sahan osat jumittivat, Kurki toteaa.

Alta-päältäsahauksessa tukista irrotetaan puukiekko ensin alhaalta päin aloittaen, toisessa tukissa taas ylhäältä päin aloittaen, eikä kynnystä saa tulla. Ja kulman pitäisi olla suora.

Alta-päältäsahauksessa puupölkkyjen raidat määrittelevät osaltaan suoritustarkkuuden onnistumista.
Alta-päältäsahauksen pisteisiin vaikuttaa myös nopeus, tahtia näyttämässä Juho Paananen.

Toinen konkari, Jarmo Laatikainen, on hänkin esimerkki, että metsurien taitokisassa vaaditaan paljon joka lajissa. Myös varusteet ratkaisevat.

– Kynnystä jäi, sanomista tuli. Aika ei ratkaise niin paljon. Ei ollut oikein teräketjua, joka olisi käynyt tuohon puuhun. Puuta on monenlaista, ja tänään oli hirmun sitkeetä kuusta. Tämä on vähän välineurheilua, Laatikainen toteaa.

Alta-päältäsahauksessa lienee Kurjella ollut jonkinlaista ramppikuumetta.

– Kun olin vielä ykkösenä, oli siinä suorituspaineita. Herkkä laji on tuo alta-päältäsahaus.

HARJOITUS TEKEE MESTARIN

Mikä tuo Virosta kilpailijoita Suomeen?

– Kova taso. Maailman kärkeä on Suomen joukkue, kehuu Anto Laas.

– Enemmän pitäisi harjoitella. Nyt kun istutuskausi on menossa, en ole oikein kerennyt. Tähtäilen ensi vuoteen, kun uusi MM-kausi on alkanut. Harjoittelua pitää tehdä vuoden ympäri, samoja kuin täälläkin.

Anto Laas kertoo vaihtaneensa metsäkonepuolelta takaisin metsuriksi kilpasahauksen takia. ”Urheilu voitti”. Lustolla miestä kannustavat puoliso Triin Vares ja perheen nuorin lapsi, 2,5-vuotias Mikk.

Orivedellä asuva, erinomaista suomea puhuva ja siksi virolaisjoukkueen edusmiehenä toimiva Laas vilkaisee yllämme porottavaa aurinkoa ja lohkaisee, että uimarannallekin pitää olla moottorisaha mukaan harjoittelemista varten, jopa sitä kaikista yksinkertaisinta osatehtävää eli laipan kääntöä ajatellen.

– Pöytä siihen vaan rantaan pystyyn ja harjoittelemaan. Ja tietysti turvavarusteet päällä, kuten kuuluukin, mies virnistää.

Jukka Kylliäinen arvelee, että hänellä on takana jo ainakin 30 SM-kisat. Veri vetää kisoihin edelleen, sillä kilpailuista on muodostunut tärkeä sosiaalinen tapahtuma. Samalla pystyy näkemään, missä alan kehitys menee ja miten omat taidot vertautuvat muihin. Jotain helpotusta konkarius tuo.

– Silloin kun laji oli pinnalla omassa elämässä, harjoittelin monta kertaa viikossa. Nyt saattaa olla, että kisojen alla käydään muutama kierros läpi. Nythän ei tarvitse enää opetella mitään uusia, toistetaan vaan kilpailusuoritusta. Se on sitä kokemuksen tuomaa etua.

Ihan perinteistä vaivannäköäkin kilpasahauksen harjoittelu vaatii. Jostain täytyy hankkia ne sorvatut puunrungot, joihin kiinnitetään sorvattuja puupulikoita, ja sen karsintakentän pitää olla talvellakin puhtaana lumesta. Samaten tarkkuuskatkaisun ja alta-päältäsahauksen pölkyt pitää sorvauttaa ja tuoda johonkin halliin katon alle. Ellei kilpailija sitten halaja hoitaa harjoittelua ihan luomuna lumisessa metsässä, joka kipristelee tuimassa pakkasessa.

Kaatotehtävää suorittamassa Juho Tähkänen. Pisteisiin vaikuttaa myös se, miten hyvin jäljelle jäävä kanto täyttää vaatimukset.
Aiemmin kaatotehtävä suoritettiin metsässä. Nyt se tapahtuu useimmiten mastokaatona kilpakentällä, jotta yleisö pääsee helposti näkemään suoritukset.

LAJIN TULEVAISUUS?

Hämeen ammatti-instituutista Hamista eli tuttavallisesti Evolta oli saapunut neljän nuoren miehen intoutunut joukkue. Muutamien vuosien notkahduksen jälkeen lajilla taitaa olla Suomessakin tulevaisuutta.

Jukka Kylliäinen tietää, että nuorten ei tarvitse enää lähteä aivan tyhjästä. Taitojen salailua ei Kylliäisen mukaan enää ole – kuten kisailijoiden keskuudessa vielä männävuosina oli tapana – ja nuorilla evolaisillakin oli erittäin hyvät sahat ja varusteet. Kylliäinen on itsekin käynyt Evon opiskelijoille kilpasahauksen jaloja taitoja neuvomassa.

Metsuriopiskelijat Eemil Mäkelä (vas.), Lasse Nikkilä, Ilmari Aho ja Kasimir Kannisto saapuivat Evolta osallistuakseen ensimmäistä kertaa moottorisahauksen SM-kilpailuihin.

Lajin harjoittelua helpottamaan on kehitetty myös niin sanottu laserkaato. Tavanomaisesti puun kaatotehtävässä oikea puunrunko pitää yrittää kaataa mahdollisimman tarkkaan 15 metrin etäisyydellä olevaan paaluun. Nopeus, osuman tarkkuus ja jäljelle jäävän kannon laatu ratkaisevat pisteet. Laserkaadossa matalaan pölkkyyn tehdyt kaatosahaukset ja osuman tarkkuus merkkipaaluun mitataan laserilla.

Ja mitä tuumaa Evon joukkueen 16-vuotias Kasimir Kannisto, miltä kilpaileminen maistuu?

– Minusta tuntuu, että jatkan koulun loputtuakin tätä kisatoimintaa. Laitan oman sahan, koska olen innostunut ja tämä tuntuu omalta jutulta.

Kasimir Kannisto on erikoisen tyytyväinen kaatotehtävän onnistumiseen, sillä Evon metsuriopiskelija ei ollut aiemmin suorittanut tehtävää mastokaatona. Laserkaatoa hän on päässyt Evolla harjoittelemaan.

Koko metsurin ammatti lienee Kannistolle oma juttu.

– Yläasteella kasiluokalla suunnittelin, että mihinkähän sitä lähtisi opiskelemaan. Opinto-ohjaaja heitti ilmoille, että minä en ole mikään toimistoihminen, koska tykkään olla luonnossa ja ulkona. Kävin sitten Evolla tutustumassa ja tykkäsin tosi paljon. Olen viihtynyt enkä yhtään ole katunut.

– Minusta tuntuu, että tulevaisuudessa pihapuun kaadot ja erikoiskohteet ovat enemmän minun juttuani. Kiinnostaa noi pahat paikat, kiipeily ja arboristihommat.

Entäs se koko kilpailun viimeinen laji, se mies miestä vastaan karsinta? Kukas sen voitti?

– Hyvältähän voittaminen aina tuntuu, tämä oli minun 11 mestaruuteni, toteaa Jukka Perämäki.

Kisan voittaja Jukka Perämäki kertoo, että hän harjoittelee tiiviisti myös talvisin. Mitalisaumat ovat Suomen joukkeella hyvät, kunhan kaikki onnistuu, uskoo MM-kisoihin Norjaan elokuussa lähtevä Perämäki.

MOOTTORISAHAUKSEN SM-KISAT

Mitalistit:

  1. Jukka Perämäki (1 656 pistettä)
  2. Juho Paananen (1 625)
  3. Juho Tähkänen (1 611)
Helteinen päivä on ohi. Voittajakolmikko on saanut mitalit kaulaansa: Juho Paananen (vas.), Jukka Perämäki ja Juho Tähkänen.

Norjan maailmanmestaruuskisojen Pro-sarjan kolmihenkiseen joukkueeseen valittiin myös SM-kisojen nelonen Esa Tumelius, sillä Tähkänen saa vielä kilpailla juniori- eli alle 24-vuotiaiden sarjassa.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT JA VIDEO MARKKU TISSARINEN

MAAILMA: Ammattiliitot nousevat Etelä-Koreassa

Presidentin vaihdos Etelä-Koreassa toi ammattiliitoille uusia toimintavapauksia. Maa arvioitiin viime vuonna työntekijöiden oikeuksien kannalta maailman kymmenen huonoimman maan joukkoon.

Näkyvä parannus oli ammattiliittojen keskusjärjestö KCTU:n puheenjohtaja Han Sang-gyunin armahdus vankeudesta toukokuussa. Hänet pidätettiin joulukuussa 2015 näyttävästi buddhalaistemppelistä. Vankeustuomio tuli mielenosoituksesta, jossa ammattiliitot vastustivat hallituksen työreformia.

Liittojen toimintamahdollisuudet ajettiin Etelä-Koreassa hyvin vähäisiksi. Niiden johtoa pidätettiin, lakkoja sekä liittoja kiellettiin ja työehtosopimuksiin ei suostuttu. Julkisen alan järjestäytymisen valtio kielsi ja julisti liittoja laittomiksi. Niiden aktiiveja pidätettiin.

Vuosi sitten virkaan astunut uusi presidentti Moon Jae-in toimii ainakin osin toisin. Hän käy maan taloutta ja pitkälti politiikkaakin perinteisesti hallinneiden jättiyritysten eli chaebolien läpinäkymätöntä valtaa vastaan.

Edellinen presidentti Park Geun-hye tuomittiin 24 vuoden vankeuteen laajan lahjontaskandaalin vuoksi. Yksi lahjojista oli Samsung, jonka omistajaperheen poika Lee Jae-yong sai viiden vuoden vankeustuomion.

Edistysaskeleet ovat toistaiseksi pieniä, mutta oikean suuntaisia. Presidentti Moon luo nyt yhteyksiä ammattiliittoihin. Hän tapasi keskusjärjestöt ja kutsui ne mukaan neuvoa-antaviin valtion elimiin. Lisäksi Moon tapasi maan oloja rankasti arvostelleen ay-liikkeen maailmanjärjestö ITUC:n pääsihteerin Sharan Burrowin.

Samsung on vastustanut pitkään ja laittominkin keinoin työntekijöidensä järjestäytymistä. Se on voinut toimia näin, koska maan lahjottu johto suojeli sitä.

Tänä keväänä pääkaupunki Soulin syyttäjä teetti ratsian Samsung Electronics Service -yritykseen. Yhtiötä epäillään pitkäaikaisesta ja suunnitelmallisesta työntekijöiden järjestäytymisen sabotoinnista ja estämisestä.

Kolme johtajaa pidätettiin ja todistusaineistoa takavarikoitiin laatikkokaupalla. Syyttäjän mukaan aineisto osoittaa yhtiöllä olleen kattavat suunnitelmat järjestäytymisen estämiseen. Ne sisältävät hyvin yksityiskohtaisia toimintaohjeita.

Ensimmäisen vankeustuomion järjestäytymisen estämisestä sai viime vuonna Hyundain alihankkijan Yoosung Enterprisen hallituksen puheenjohtaja. Yhtiö toimi seitsemän vuotta laittomin keinoin liittoa vastaan.

Korean metallityöväen liitto KMWU pyrkii nyt saamaan yhtiöön työehtosopimuksen.

TEKSTI HEIKKI JOKINEN
KUVA KCTU / KMWU

Sivun yäreunan kuva: Etelä-Korean ammattiliittojen keskusjärjestö KCTU:n puheenjohtaja Han Sang-gyun vapautui vankilasta 21. toukokuuta. Hän ehti istua vankilassa vajaat kaksi ja puoli vuotta viiden vuoden tuomiostaan ennen armahdusta. Vankeustuomio tuli mielenosoituksesta, jossa ammattiliitot vastustivat hallituksen työreformia.

TYÖYMPÄRISTÖ: Mikä Työturvallisuuskeskus?

Työturvallisuuskeskus TTK tekee töitä paremman ja turvallisemman työelämän puolesta. Teollisuusliiton edustajat istuvat keskuksen työalatoimikunnissa, mutta vieläkään keskuksen työtä ei tunneta liitossa riittävän hyvin, sanoo Teollisuusliiton työympäristöasiantuntija Pentti Hartikainen.

– Olemme Teollisuusliiton työympäristöyksikössä tiedostaneet, että työpaikoilla ei riittävästi tunneta Työturvallisuuskeskuksen työtä. Työturvallisuuskeskus tarjoaa kuitenkin mahdollisuuksia kehittää työelämää turvallisemmaksi ja laadukkaammaksi, työympäristöasiantuntija Pentti Hartikainen painottaa.

TTK on puolueeton asiantuntijaorganisaatio. Se keskittyy työsuojeluun, työhyvinvointiin, työterveyteen ja työturvallisuuteen. TTK järjestää koulutuksia, tuottaa painettuja ja sähköisiä oppaita ja tarjoaa muitakin käytännöllisiä työkaluja työpaikkojen kehittämiseen yhteistyössä. TTK hallinnoi virallisia Työturvallisuus- ja Työhyvinvointikortteja ja ylläpitää työsuojeluhenkilörekisteriä.

Keskuksen rahoitus tulee muun muassa tapaturmavakuutuslaitoksilta. Keskuksen työtä johtaa hallitus, jossa istuu edustus niin työntekijä- kuin työnantajajärjestöistäkin.

Toiminnan tärkein ydin suunnitellaan toimialaryhmissä ja työalatoimikunnissa. Toimialaryhmiä on neljä; teollisuusryhmä, palveluryhmä, kuntaryhmä ja kuljetus- ja logistiikkaryhmä. Teollisuudessa ja kuljetusalalla on lisäksi 20 erillistä työalatoimikuntaa.

Työalatoimikunnat toteuttavat erilaisia hankkeita, julkaisevat oppaita ja esitteitä, järjestävät koulutusta ja tekevät yhteistyötä sidosryhmien kanssa, joista tärkeimpiin kuuluvat alan oppilaitokset.

Kunkin työalan toimikunta kokoontuu kolme-neljä kertaa vuodessa, ja yhden kokouksen yhteydessä on käynti työpaikalla tai vierailu sidosryhmän luona. Sihteerinä toimii TTK:n asiantuntija, mutta puheenjohtajuus kiertää. Toimikunnan päätösten on oltava aina yksimielisiä.

Teollisuusliiton toimitsijat ja Teollisuusliiton aktiivit luottamusmiehet istuvat edustamassa liittoa seuraavissa työalatoimikunnissa; kemianteollisuus, graafinen teollisuus, puutuoteteollisuus, metsäalat, maatalousalat, tekstiili- ja kenkäteollisuus, autoala, kumiteollisuus- ja autorengasala ja teknologia-ala. Teollisuusryhmä koordinoi koko alaa koskevia hankkeita ja koulutuksia, ja Teollisuusliitolla on edustus myös tässä ryhmässä.

– Haluamme kehittää omaakin toimintaamme niin, että työpaikkojen ja Työturvallisuuskeskuksen välinen tietojen vaihto tiivistyy ja saamme vaikutettua keskuksen toimintaan, Hartikainen toteaa.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVA KITI HAILA

OIVALTAJA: Ari Bäckman: Työsuojelua teoriassa ja käytännössä

Yaran fosfaattikaivosta Siilinjärvellä ei autoilija huomaamattaan ohita. Kyseessä on Suomen suurin avolouhos, ja tehdasalueella on pinta-alaa lähes 40 neliökilometriä.

– Meillä on henkilöstöä noin 400, joista työntekijöitä 260. Minulla tuli vappuna kymmenen vuotta täyteen, kertoo yövuoroaan aloitteleva Ari Bäckman.

Vuoden alussa Bäckman valittiin ensimmäiseksi varatyösuojeluvaltuutetuksi. Aiemmissa työpaikoissaan hän oli ollut luottamusmiehenä, mutta takana oli usean vuoden tauko luottamustehtävistä.

– Kun kysyttiin että lähtisinkö, niin sanoin, että totta kai.

Lisätietoa hän päätyi etsimään työsuojelun peruskurssille Helsinkiin. Kurssi pidettiin Hakaniemessä maaliskuussa, ja opiskelijajoukko kuvasti Teollisuusliiton monimuotoisuutta.

– Meitä tuli ympäri Suomen, Oulusta Helsinkiin. Autopuolelta, muoviteollisuudesta, ovitehtaalta, Bäckman muistelee.

Vaikka väkeä oli monelta alalta, isoista ja pienistä yrityksistä, niin yhtäläisyyksiä oli enemmän kuin eroja.

– Keskusteluyhteys oli hyvä. Sekä kurssilla että iltaisin, kun oltiin vapaa-ajalla. Kun ihmiset ovat samassa toimessa, niin samanlaisia ajatuksia pyöritellään.

”Opettajilla oli kokemusta käytännön töistä, ja he pystyivät kertomaan myös omasta työhistoriastaan ja kokemuksistaan.”

Myös opetus oli Bäckmanin mukaan laadukasta.

– Opettajilla oli kokemusta käytännön töistä, ja he pystyivät kertomaan myös omasta työhistoriastaan ja kokemuksistaan. Tämä oli selvä vahvuus verrattuna siihen, että työsuojeluasiat olisi opiskeltu vain teoriassa.

Vaikka Bäckman on varatyösuojeluvaltuutettu, hän on kuitenkin alkuvuoden ajan hoitanut työsuojeluasioita päätoimisesti, koska varsinainen valtuutettu on ollut estynyt hoitamasta tehtävää. Kemian tehtaat ja kaivos on ympäristö, jossa työsuojelua ei voi ottaa kevyesti.

– Yaran työsuojelusäännöt ovat tiukemmat kuin Suomen laki vaatii, sanoo Bäckman.

– Meillä työskentelee noin 350 urakoitsijan työntekijää. Haaste on saada kaikki noudattamaan Yaran käytäntöjä. Turvallisuuskoulutuksen lisäksi heidän kanssaan käydään säännöllisiä keskusteluja, ja jos todetaan, että vaikka jossain suojakaiteessa on puute, niin työ keskeytetään, asiasta tehdään dokumentti, viestitään eteenpäin ja tehdään korjaustoimet.

Omankin henkilökunnan kanssa tavoitteena on saada turvallisuusajattelu selkäytimeen. Yksi käytännön keino on ollut turvallisuusteot.

– Joka työntekijä tekee 11 turvallisuustekoa vuodessa. Ne ovat konkreettisia pieniä asioita kuten vaaralliseen toimintaan puuttumista, aluerajauksien korjaamisia tai turvallisen liikkumisen esteiden poistamista kulkuväyliltä. Tämä on otettu yllättävän hyvin vastaan, kertoo Bäckman.

TYÖSUOJELUN PERUSKURSSI

ARI BÄCKMAN

Prosessinhoitaja
I varatyösuojeluvaltuutettu, ammattiosaston hallituksen jäsen
Yara Suomi Oy
Siilinjärven kemiantyöntekijät ao. 559

TEKSTI MIKKO NIKULA
KUVA PENTTI VÄNSKÄ

Lue lisää Teollisuusliiton koulutustoiminnasta ja hae kurssille

HARRASTAJA: Pasi Åman: Virta vei virvelimiehen

Pasi Åman kalastaa 150–200 päivänä vuodessa. Nimensä mukaisesti hän on todellinen ”jokimies”. Ammattikin on vaihtunut sorvaajasta koskenkunnostajaksi. Nurmi Hydraulicsilta työttömäksi vuonna 2015 jäänyt Åman aloitti uudessa ammatissaan vuoden alussa.

Pasi Åman on intohimoinen kalamies. Hänen nimensä oli enne. Nimi tarkoittaa suomeksi ”jokimiestä”. Sitä hän todella on. Entinen metallimies vaihtoi työttömyyden jälkeen ammattia, ja on nykyisin ammattinimikkeeltään koskenkunnostaja – mutta kuuluu edelleen Teollisuusliittoon.

– Vuodesta 2004 vuoden 2015 elokuulle asti tein leipätyönäni metallialan hommia. Sitä ennen olin myös kesätöissä ja lyhyemmissä työsuhteissa metallialalla. Ennen irtisanomista olin Nurmi Hydraulicsilla sorvaajana, Åman kertoo.

– Joulukuussa 2014 minut lomautettiin ja elokuussa 2015 tuli irtisanominen. Se oli totaalinen syöksykierre. Samalla tuli avioero. Silloin sukelsin syvemmälle kuin yhdessäkään uppopallo-ottelussani sitä ennen, Åman kertoo.

Kalastuksen ohella toinen hänen rakas harrastuksensa on ollut uppopallo. Hän pelasi lajia maajoukkuetasolla, mutta laji piti lopettaa korvan tasapainoelimen sairauden takia.

– Pystyn kyllä sukeltamaan, mutta sukeltamisen jälkeen en enää pysy pystyssä, Åman sanoo.

Tämän vuoden alussa Åman heittäytyi kokonaan jokimieheksi, kun hän sai parin vuoden työttömyyden jälkeen työpaikan Virtavesien hoitoyhdistys ry:n koskenkunnostajana.

Kalastaminen vaatii Pasi Åmanin mukaan ”kalastuskiimaa”. KUVA PEKKA ELOMAA

AINA KALASSA

Åman käy kalassa 150–200 päivänä vuodessa.

– Nämä ovat toki joskus väin käyntejä kalassa. Saatan olla kalassa vaikka vain 20 minuuttia, Karkkilassa asuva Åman kertoo.

Karkkilassa on useita kalastukseen hyvin soveltuvia virtavesiä. Näiltä Åmanin yleensä löytää joko kalastamassa tai kunnostamassa vesistöä. Joskus hän kulkee ja tarkkailee muita kalastajia.

– Jos olen saanut täyteen päivän kiintiöni kalaa, saatan kuljeskella kosken rantoja ja tarkkailla, miten muut kalastavat. Siitä oppii aina paljon, Åman sanoo.

Kipinä kalastamiseen tuli kymmenvuotiaana. Hän lähti kaverinsa innoittamana onkikilpailuihin.

– Huomasin, että minulla oli aivan väärät välineet. Lähdin seuraaviin kilpailuihin paremmilla välineillä ja voitin sen kilpailun nuorten sarjan tolkuttoman kokoisella lahnalla. Siitä se innostus sitten lähti.

JÄIDEN TULO ALOITTAA KAUDEN

Åmanin kalavuosi alkaa ja päättyy jäiden tuloon.

– Jos jäät tulevat marras–joulukuussa, niin ensijäille haluan päästä välittömästi. Sydäntalvella käyn pilkkikilpailuissa lähes joka viikonloppu ja mieluummin viikonlopun molempina päivinä. Ja sitten teen yksittäisiä pilkkireissuja ilman kilpailua eli lähden ”siviilipilkille”. Samalla tutkailen jäiden kehittymistä ja kalan käyttäytymistä.

Pilkkikausi huipentuu kevättalveen, jolloin Åmanin tähtäimessä on iso ahven.

– Helmi–maaliskuussa alkaa fileahvenen pyydystys. Siihen minulla on ihan sellainen kalastuskiima. Se into on niin tolkuton, kun sitä odottaa niin paljon, että saa ruokakalaksi filekokoista ahventa.

Åmanilla on tiukka periaate, että syömäkokoiset kalat otetaan ylös, perataan ja valmistetaan ruoaksi. Yleensä pannulla. Viime vuosikymmeninä yleistynyttä ”catch-and-release” -kalastusta syyskuussa 38 vuotta täyttävä Åman ei ymmärrä. Kalastustapa on yleinen etenkin nuorempien kalastuksen harrastajien parissa. Siinä ylös otettu kala lasketaan takaisin veteen.

Åman huomauttaa, että takaisin päästetyt kalat eivät aina virkoa ja niitä löytyy kuolleena virran alajuoksulla.

– Minä en leiki ruoalla, Åman sanoo.

Kun hän on saanut kalastettua kalastuslupaan kuuluvan kiintiön tai muutoin riittävästi, hän lopettaa kalastamisen siltä päivältä.

”Porraslappuisella” kelluvalla uistimella (kädessä) Åman pystyy uittamaan vaivihkaa uistimen virtaavassa joessa kiven taakse kalan luokse. KUVA PEKKA ELOMAA

KEVÄT HUIPENTUU LAPPIIN

Åmanin kevätkauden paras hetki on vuotuinen kalastusretki Lappiin.

– Kun tullaan huhtikuulle ja vedet aukeaa, niin lähden siikaongelle. Sitten teen Lapin reissun, ja kalastan harjusta ja siikaa. Tämä on vuoden kohokohta minulle.

Puroissa ja koskissa kalastaminen on Åmanin mielestä kaikkein parasta.

– Kun on pitkään kalastanut jäiltä, niin ensimmäinen purosta saatu kala on hieno kokemus. Kun kala tulee ensimmäisellä heitolla, siitä tuleva polte on voimakas. Polte on vielä rajumpi, jos kala ensin karkaa. Sitten tulee sellainen polte, että se kala on saatava. Se saalisvietti on tolkuton.

Toukokuussa Åman onkii meressä vielä silakkaa ”litkalla” eli pitkällä siimalla, jossa on pieniä koukkuja. Toukokuu on myös siianpyydystämisen aikaa. Silloin siikaa saa onkimalla tai pohjaongilla rannoilta. Väliin Åman piipahtaa kirjolohia pyytämään kotikuntansa koskilla.

– Kirjolohta en oikein pidä edes kalana. Se on kalamiehelle vähän niin kuin broileri. Se on istutettu ihmisen ravinnoksi. Kun kalamiehet kysyvät toisiltaan, että onko tullut kalaa, yleensä kirjolohia ei edes lasketa.

– Kesäkuussa kalastan kirjolohta ja käyn onkikilpailuissa. Sitten kun tullaan heinäkuulle, niin edelleen jatkan kirjolohella ja onkikilpailuilla. Heinäkuussa teen yleensä myös Lappiin ja Kainuuseen kalareissuja.

Åmanin mielestä heinäkuu eli pahin hyttyskausi on parasta aikaa Lapissa.

– Silloin ei harrastelijat pyöri jaloissa, koska he pelkäävät itikoita. Kun on itikkaa mahdollisimman paljon, lohikalat ovat syönnillä. Eli ne syövät itikkaa pinnasta. Silloin kala ottaa hyvin perhoon.

Kesällä Åman myös uistelee.

– Se on laiskan miehen hommaa, mutta mukavaa vastapainoa rannoilta heittelylle. Siinä on hyvin aikaa syödä eväitä ja nauttia kesästä.

”ISO MÖRKÖ” LIIKKUU ELOKUUSSA

Elokuun hämärät illat ja pimeät yöt ovat Åmanin mielestä hyvää aikaa kalastaa koskissa.

– Kun illat alkavat elokuussa pimetä, alkaa ”iso mörkö” eli taimen taas liikkua. Sitä kalastetaan pimeässä, sysimustilla hahmoilla. Ihan ääni- ja käsituntumalla. Se on kalastuksen kuningasmuoto itselleni. Kalapaikkoja ei näe, vaan ne pitää tietää. Päivällä täytyy käydä ensin treenaamassa, ja sitten mennään samalle paikalle yöllä.

Syyskuussa Åman kalastaa isoa ahventa rannoilta ja veneestä pilkillä.

– Sitten kun tullaan marraskuulle, niin mietin, että vieläkö pääsisi joelle yksittäisille kokeiluille. Käyn katsomassa viimeisen paikat. Sitten tuleekin uudet jäät ja uusi kierto.

”On saamamiehiä ja pyyntimiehiä”, Pasi Åman sanoo. Saamamieheksi pääsee Pasi Åmanin mukaan vain, jos tietää, mitä tekee. KUVA PEKKA ELOMAA

PASI ÅMAN

Karkkila
Virtavesien hoitoyhdistys ry
Koskenkunnostaja

Katso videolta Pasi Åmanin vinkit virrassa kalastukseen.

TEKSTI ALEKSI VIENONEN
KUVAT JA VIDEO PEKKA ELOMAA

KATSAUS: Kaivostoiminta törmää luontoarvoihin

Kaivosteollisuuden edut ja luontoarvot joutuvat vastakkain, kun Suomesta tehdään Euroopan kaivosteollisuuden mallimaa.

Maailmantalouden hyvä vire ja metallin hintojen nousu ovat nostaneet Suomen malmivarat kansainvälisten kaivosyhtiöiden kasvavan kiinnostuksen kohteeksi. Ei siis ihme, että suomalaiskaivoksista louhittiin viime vuonna yli 20 kertaa enemmän kiveä kuin alan matalasuhdanteessa vuosina 2004–2005.

Kaivostoiminta sai vauhtia myös malminetsinnän ja kairausten lisääntymisen sekä lupahakemusten määrän kasvusta. Suomen pinta-alasta on noin seitsemäsosa tavalla tai toisella kaivosyhtiöiden varaamaa. Varaus tarkoittaa lievemmillään etuoikeutta hakea myöhemmin malminetsintälupaa ja vahvimmillaan Turvatekniikankeskus Tukesin myöntämää kaivoslupaa.

– Kaivosinvestoinnit lähtevät juuri nyt liikkeelle. Ne ovat olemassa olevien kaivosten eliniän pidentämistä tai tuotannon nostamista, Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomela sanoo.

Suurinvestointeja on liuta: Outokummun Kemin kaivokseen 250 miljoonaa, Agnico Eagle Finlandin Kittilän kaivokseen 160 miljoonaa, Bolidenin Kevitsan kaivoksen kapasiteetin nostoon 80 miljoonaa sekä Terrafamen Talvivaaran jalostuslaitoksen akkukemikaalien tuotantoon 150 miljoonaa euroa.

KAUKANA VAATIMUKSISTA

Alan vahva nousu on nostanut lähes jokaisella paikkakunnalla kysymykset kaivosyhtiöiden vastuullisuudesta ja luontoarvojen suojaamisesta.

– Kaikki osapuolet tietävät, että erilaiset intressit pitää jollakin tavalla sovittaa yhteen. Siihen ei ole mitään oikopolkua, eikä vahvemman etuoikeutta. Yhteistyötä tehdään kaivosyhtiöiden, useiden viranomaistahojen ja Metsähallituksen kanssa, Suomela vakuuttaa.

Kaivosala on Suomen luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntijan Otto Bruunin mukaan vielä kaukana niistä vaatimuksista, joita yhteiskunnassa tulisi asettaa vastuulliselle toiminnalle.

– Suurin osa Suomessa toimivista kaivoksista rikkoo ympäristölupiaan tai toimii harmaalla vyöhykkeellä. Yritykset eivät pääse edes nykyisiin vaatimustasoihin. Toisaalta meillä on luonnon kantokyvyn kannalta tarve jopa kiristää nykyisiä vaatimuksia, Bruun sanoo.

HANKALAT OLOSUHTEET

Kaivostoiminnalle on tyypillistä, että siinä käsitellään isoja kivimassoja, jotta toiminta saadaan kannattavaksi. Toinen erityispiirre erityisesti sulfidimalmikaivoksilla on kaivannaisjätteen eli sivukiven ja rikastushiekan reaktiivisuus ja se, kuinka se hallitaan pilaamatta ympäristöä. Kolmas ongelmia aiheuttava asia Suomessa on se, että sadetta tulee enemmän kuin vettä haihtuu.

– Tiivistetysti voisi sanoa, että suomalaisten kaivosten ominaispiirre ympäristöasioissa on suurten mittakaavojen prosessien hallinta kosteassa ympäristössä, kertoo Geologisen tutkimuskeskuksen (GTK) kaivosympäristöasioiden tutkimusprofessori Tommi Kauppila. Hän vastaa GTK:ssa tieteellisestä tutkimuksesta, joka liittyy kaivosten ympäristövaikutuksiin ja siihen, miten kaivostoiminnan vastuullista ympäristötoimintaa voidaan kehittää.

Kaivosten käyttöaika tunnetaan ennakkoon suunnilleen samaan tapaan kuin ydinvoimaloiden. Samalla tavalla myös kaivoksen sulkemiseen liittyy oma problematiikkansa.

Kun kaivos perustetaan, sen kannattavuuslaskelmiin pitää sisällyttää myös sulkemiskustannukset sekä ne kustannukset, jotka tulevat vielä sulkemisen jälkeen.

– Nykyisin toimitaan niin, että kaivosta suljetaan samalla kun se on toiminnassa. Sulkemiskustannuksia voidaan kattaa samalla kun kaivos vielä tuottaa rahaa. Näin vähennetään lopullisia sulkemisvastuita, Kauppila sanoo.

Kun kaivoksen toiminta loppuu, on kaivosyhtiö velvollinen huolehtimaan sekä kaivoksen että sen jätekasojen siivouksesta. Alalle on tullut uusia vakuusvaatimuksia ja olemassa olevia vakuusvaatimuksia on korotettu.

Kaivoksiin liittyy GTK:n Kauppilan mukaan nykyään ylläpitosuunnitelma eli care and maintenance plan, jolla varaudutaan siihen, että laskusuhdanteessa kaivos voidaan ajaa alas, mutta samalla sen toimintaa ylläpidetään niin, että se voidaan käynnistää helposti uudelleen.

Kaivosten sulkeminen ei aina onnistu suunnitelmien mukaan. Nivalassa sijaitseva Hituran kaivos on varoittava esimerkki. Sen kanadalaisomistaja Belvedere Mining meni konkurssiin, ja kaivos ajautui Suomen valtion haltuun. Sulkemiseen oli varattu kaksi miljoonaa euroa, mikä ei riittänyt. Nyt sulkemiseen palaa verovaroja jopa 20 miljoonaa euroa.

VUOSIKYMMENTEN VALUMAT

Suomalaisten kaivosten suurimmat ongelmat liittyvät ympäristöön kulkeutuviin haitta-aineisiin. Tämä on ongelma sekä kaivosten toiminnan aikana, että niiden sulkemisen jälkeen, jolloin kaivosten jätekasoilta saattaa vuotaa haitta-aineita vuosikymmeniä ympäristöön.

– Teknisiä ratkaisumalleja on olemassa, mutta niitä ei haluta ottaa käyttöön, koska ne maksavat, Bruun sanoo.

Suomessa olevat reilut kymmenen metallimalmikaivosta tuottavat Bruunin mukaan kolme neljännestä koko Suomen jätemäärästä.

– Kiertotalouden näkökulmasta tällainen jätetuotanto, joka on lisäksi pitkäaikainen ympäristöhaitta, ei ole millään tavalla kestävällä pohjalla. Jätevuorten peittämät maa-alueet ovat pois muulta järkevältä maankäytöltä. Tämä on merkittävää energian ja resurssien tuhlausta.

Sulfidisten kaivosten happamat valumavedet ovat suomalaiskaivosten tyypillinen ongelma. Kun rikkipitoinen sivukivi joutuu kosketuksiin ilman ja veden kanssa, se rapautuu ja rikki hapettuu rikkihapoksi. Se liuottaa vaarallisia raskasmetalleja, jotka vaarantavat sekä pinta- että pohjavesiä.

– Happamien valumavesien aiheuttamat haitat ovat Ruotsin valtion tilintarkastusviranomaisten mukaan tuhatvuotinen rasite, jota kaivosyhtiöt eivät ole ottaneet millään tavalla huomioon omissa laskelmissaan. Tätä asiaa ei ole Suomessakaan hoidettu millään tavalla, Bruun sanoo.

KANSALAISMIELIPIDE HUOLENAIHEENA

Kaivostoiminnan tyypillinen piirre on sen herkkyys maailmantalouden vaihteluille. Pienikin taloudellinen tai poliittinen epävarmuus heijastuu välittömästi metallien hintoihin, sitä kautta kaivosyhtiöiden kannattavuuteen ja edelleen keskusteluihin kaivosten sulkemisesta.

– Suhdannesykli on nopeutunut. Se vaikeuttaa yritysten toimintaa. Erityisesti uusien kaivosten perustaminen on riskialtista. Jos kaivoksen aloitus sattuu siihen kohtaa, kun hinnat syöksyvät, voi käydä huonosti, Suomela sanoo.

Kansalaisten suhtautuminen kaivoksiin on alalle toinen huolenaihe.

– Jos haluamme käyttää yhä enemmän sähköä ja akkukäyttöisiä laitteita, pitää meidän hyväksyä se, että laitteisiin tarvittavia raaka-aineita myös tuotetaan. Luonnonsuojelun ja kaivosteollisuuden edut on punnittava ja sovitettava yhteen, Suomela sanoo.

13 000 työpaikkaa

Kaivosalalla ja malminetsinnässä työskentelee suoranaisesti noin 6 500 työtekijää ja saman verran välillisissä tehtävissä. Työntekijämäärä on nyt suunnilleen sama kuin 1980-luvulla, jolloin Outokummun kaivokset työllistivät leijonanosan suomalaisista mainareista.

Alalla ei ole ollut toistaiseksi samanlaista pulaa työvoimasta kuin muilla aloilla. Ala on kouluttanut itse työvoimaa juuri niihin tehtäviin, joihin on ollut tarve. Nyt tilanne on muuttumassa erityisesti erikoisaloilla. Esimerkiksi kaivoskoneiden tekniikan hallitsevista sähköautomaatioasentajista alkaa olla pula.

– Nyt kun investoidaan yli puolella miljardilla, herää kysymys löytyykö rakentajia. Kun kaivokset valmistuvat, voi olla että spesialisteista tulee pula, Kaivosteollisuus ry:n Suomela sanoo.

Alan edelläkävijäyritykset ovat kokeilleet erilaisia robottiratkaisuja ja kauko-ohjattavia laitteita, mutta niillä ei ole ratkaisevaa merkitystä työllisyydelle lähivuosina. Automatiikka lisääntyy ja monipuolistuu, mikä parantaa osaltaan kaivosten tuottavuutta.

– Kaivoksemme ovat jo nyt erittäin tehokkaita, kun töitä tehdään 24 tuntia vuorokaudessa, Suomela sanoo.

 

Suomesta uusi Kongo?

Suomi on valittu toimialaa seuraavan Fraser-instituutin listassa viime vuosina maailman houkuttelevimmaksi maaksi kaivosyhtiöille. Onko lainsäädäntömme niin löysä, että Suomi on houkuttelevampi kuin esimerkiksi Kongo?

– Fraserin listan kärjessä ei ole löysän lainsäädännön maita vaan päinvastoin kehittyneet teollisuusmaat. Kaivosyhtiöt haluavat kunnollisen ympäristölainsäädännön ja viranomaiset, joilla on kyky valvoa lakien noudattamista. Kaivosyhtiön omistajat vaativat yhtiöiden johdolta, että toiminta on vastuullista. Se on osa kaivosyhtiöiden riskienhallintaa, Geologisen tutkimuskeskuksen Kauppila sanoo.

Lainsäädännön ja tunnollisten virkamiesten lisäksi Suomen houkuttelevuutta lisää poliittinen vakaus ja se, että meillä on kattavat tiedot maamme geologiasta. Yli vuosisadan jatkunut laaja malminetsintä on tuottanut valtavan datavarannon kallioperästä.

Suomen luonnonsuojeluliiton Bruunin mukaan Suomesta on tehty tietoisesti houkutteleva kohde kaivosinvestoinneille. Tämä johtaa siihen, että Suomeen avataan helposti suhdannekaivoksia, joiden kannattavuus ei kanna laskusuhdanteen yli.

– Suomeen on halpaa ja helppoa investoida, eikä se ole sattumaa. Säätely on suosiollista ja kaivosyhtiöitä koskevat vaatimukset ovat vähäisiä. Niinpä kaivosalan ei tarvitse kantaa ”saastuttaja maksaa” -periaatetta. Meillä on myös kehittymätön kaivosverotus, Bruun sanoo.

Seuraukset on nähty useampina konkurssikaivoksina, kun riskit ovat realisoituneet. Talvivaaran lisäksi muun muassa Ylläksen alueella sijaitseva Hannukaisen esiintymä on konkurssin kautta vaihtanut omistajaa ja Sodankylän Pahtavaaran kaivos on kaatunut useamman kerran uusien omistajien syliin.

 

Kaivoksia suunnitellaan Natura-alueille

Viiankiaapa. KUVA TIMO LINDHOLM

Parin viime vuoden aikana malminetsintää ja kairauksia on tehty luonnonsuojelu- ja jopa EU:n määrittelemillä Natura-alueilla. Tunnetuin kohde on Sodankylän Viiankiaavan alueelle kaavailtu Sakatin nikkeli-kuparikaivos.

– Lainsäädäntöä pitäisi ehdottomasti vahvistaa niin, etteivät nämä alueet jäisi peruuttamattomasti kaivostoiminnan jalkoihin. Kaivostoiminnasta seuraavat maankäytön muutokset ja vesistövaikutukset aiheuttavat globaalisti luonnossa esiintyvien lajien katoa ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä. Suomessa tämä voitaisiin estää, Suomen luonnonsuojeluliiton Bruun sanoo.

Toimialan etujärjestön näkökulmasta kaivostoiminta Natura-alueilla tai niiden välittömässä läheisyydessä vaatii jo nyt runsaasti lupia. Kaivostoimintaan luvan antavan Turvatekniikankeskus Tukesin lisäksi vaaditaan luonnonsuojelulainmukainen lupa ely-keskukselta sekä Metsähallitukselta alueen haltijan lupa.

– Lupaprosessit vaativat paljon aikaa, rahaa ja viitseliäisyyttä. Tarvitaan hyvin paljon töitä ennen kuin kaivostoiminta voidaan Natura-alueilla aloittaa, Kaivosteollisuus ry:n Suomela sanoo.

Vaikka kaivostoiminnalla on luonnonsuojelun näkökulmasta paljon kielteisiä vaikutuksia, ei Bruun anna lähtöpasseja kaivosyhtiöille.

– Jos toimintaa halutaan Suomessa jatkaa ja kehittää, lainsäädännön pitää olla korkeammalla tasolla ja kaivosverotuksella pitäisi huolehtia siitä, että investoinnit ovat kestävän kehityksen mukaisia. Toiminnan jälkihoidolle asetettavat vakuudet pitäisi olla nykyistä suuremmat, Bruun sanoo.

 

Ulkomaisia pääomia tarvitaan

Kaivoslaki määrää, että malmiesiintymän löytäjällä on oikeus esiintymään. Siitä on kuitenkin vielä pitkä matka kaivostoimintaan. Jos kunta päättää, että alue sopiikin paremmin muuhun käyttöön, ei kaivostoimintaa kovin helposti voida käynnistää.

– Ei pidä enää paikkansa, että iso paha kaivosyhtiö vie metsäsi. Pitkät lupaprosessit ovat maanomistajille isompi ongelma. Voi mennä kymmenenkin vuotta, ennen kuin saadaan varmuus, tuleeko kaivos lopulta vai ei, Kaivosteollisuus ry:n Suomela sanoo.

Suomalaista kallioperää kaivaa joukko isoja kansainvälisiä kaivosyhtiöitä suomalaisten Outokummun, Terrafamen, Nordkalkin ja litiumkaivosta Kaustisille perustavan Keliberin rinnalla. Herää kysymys, miksi arvokkaan uusiutumattoman kansallisvarallisuuden ja siitä saatavan hyödyn annetaan valua ulos maasta.

Perussyynä on raha: Uuden kaivoksen perustamiseen vaaditaan useiden satojen miljoonien eurojen riskisijoitukset, eikä Suomesta niitä hevin löydy.

– Ala on hyvin riskialtista: kun menee hyvin, rahaa löytyy malminetsintään, mutta kun suhdanteet vaihtuvat, rahahanat menevät nopeasti kiinni. Tällöin pitää olla mahdollisuus jättää hanke lepäämään pitkäksikin aikaa odottamaan parempia aikoja, Suomela sanoo.

 

TEKSTI JUKKA NORTIO

Se tavallisen terveellinen elämä

Terveellinen elämä on ihmisen kokoinen ja arjen tasoinen juttu. Se ei edellytä ihmetekoja, vaan pienten asioiden säännönmukaista toistamista. Avainasemassa ovat uni, liikunta ja ravitsemus. Kun iso kuva on kunnossa, voi silloin tällöin vaihtaa huoletta vapaalle.

 

Jatkuvaa työtä työssä jaksamisen eteen

Marilla Hokkanen aloitti kolmivuorotyöt nykyisellä Metsä-Woodin Suolahden vaneritehtaalla 23 vuotta sitten. Nuoruuden vuosiinsa hän liittää melko huolettoman asenteen.

– Silloin vaan mentiin töihin ja ruvettiin tekemään sillä ajatuksella, että kunhan tästä selviää. Välillä olin väsynyt, mutta palautuminen onnistui, kun pystyi nukkumaan 12 tuntia putkeen. Enää se ei onnistu. Toisaalta nuorena ja hurjana se oli kivaa varsinkin, jos oli yökukkuja. Yövuorojen suhteen naureskeltiin, että mitäs tässä, päivällä ei tarvitse tehdä töitä ja yöllä ei tarvitse nukkua.

Työn rasitusten huomioimiseen Hokkanen alkoi varsinaisesti kiinnittää huomiota, kun omat lapset syntyivät. Arjen rytmiä ei voinut enää määritellä itse.

– Ei nukuttukaan silloin kun itse haluaa, vaan silloin kun lapset nukkuvat. Vanhat tavat piti laittaa uusiksi.

Hokkanen on työskennellyt useissa eri vuorojärjestelmissä. Viime vuodet ovat vierineet 3/5:ssä, jossa töitä tehdään viitenä päivänä viikossa ja viikonvaihteet ovat vapaat. Työviikot vuorottelevat ilta-, aamu- ja yövuoroina. Hokkasella suurimmat ongelmat liittyvät vuorojen välisiin rytminvaihdoksiin.

– Minulle yövuoro on aina ollut suht helppo. Aamuvuoro on se hankalampi, mikä korostuu yövuoron jälkeen. Pahimmillaan en saa nukuttua maanantain aamuvuoroa edeltävänä yönä ollenkaan.

– Jos niin käy, on maanantai rankka. Se voi mennä sumussa. Myös torstai on vaikea, jos nukkumiset eivät onnistu. Perjantait menevät, kun tietää, että kysymyksessä on viikon viimeinen työpäivä.

KUN BETONI PEHMENEE

Saitko nukuttua? Se on Hokkasen mukaan yleinen kysymys työkavereiden kesken yövuorojen alkajaisiksi.

– Jutut pyörivät aika paljon nukkumisen ympärillä, mutta se on ymmärrettävää. Tuemme toisiamme. Tauot ovat tärkeitä. Ne ovat myös sosiaalisia tapahtumia.

Väsymys on huono työkaveri, ja voimakas väsymys suoranainen riski.

– Jos aamuyöstä töissä väsyttää kauheasti ja on pakko pysyä hereillä, tulee huono olo. Yksi työkaveri sanoo, että hänellä pehmenee betoni. Hän viittaa siihen, miltä tehtaan lattia tuntuu jalkojen alla.

– Onneksi se kuitenkin on aika harvinainen olotila. Vuosien varrella minulle on kerran käynyt niin, että työterveyshoitaja lähetti kotiin siksi, että en väsymyksen takia ollut työkykyinen. Oikein teki.

TIEDON SOVELTAMISTA OMIIN TARPEISIIN

Hokkanen on kehittänyt omat konstinsa unirytmistä huolehtimiseksi. Tavoitteena on riittävän unen kerryttäminen, vaikka se ei ihan oppikirjojen mukaan tapahtuisikaan.

– Yövuorojen jälkeen nukun aamulla niin pitkään kuin voin. Illalla nukun vielä jonkun tunnin ja menen siitä melkein suoraan töihin. Olen opetellut nukkumaan ennakkoon ennen maanantain yövuoron alkua.

– Päivä- ja iltavuorossa olen antanut itselleni päiväunet anteeksi. Vastaan on tullut sellainenkin ohje, että univelkoja ei saisi nukkua viikonvaihteessa pois. Olen sitä mieltä, että kyllä saa.

– Iltavuoro on periaatteessa sellainen, että saa nukkua tarpeeksi. Paitsi, että lapset pitää viedä kouluun.

Tietoa Hokkanen on hankkinut työkavereiden kanssa kokemuksia ja tapoja vertailemalla, työnantajan tarjoamien palvelujen kautta ja internetistä. Kokeilemalla oppii uusia keinoja.

– Ennen valvoin sen välin, kun tulin yövuorosta kotiin ja vein lapset kahdeksaksi kouluun. Väsytti ja olin pahalla päällä. Työkaveri sanoi, että hän nukkuu sen välin. Kokeilin. Pahin väsymys menee tunnissa parissa pois. Kun lasten kouluun viemisen jälkeen rupeaa nukkumaan uudestaan, niin se on rentoa unta.

Marilla Hokkanen on tehnyt teollisia vuorotöitä yli 20 vuoden ajan. Jaksaminen on löytynyt arjen perusasioista. KUVA HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN

VANERITYÖNTEKIJÄT VAUHDISSA

Nukkumisen lisäksi Hokkanen on ruvennut kiinnittämään huomiota ruokavalioon ja liikuntaan. Työnantaja tarjoaa terveydenhoitajan, fysioterapeutin ja ravintoterapeutin palveluja ja tukee työntekijöiden liikuntaa ohjatuilla taukojumpilla ja liikuntaseteleillä. Myös työpaikalla järjestetty kampanja Vanerityöntekijä vauhdissa tarjosi tietoa ja vinkkejä.

– Ei riitä, että sanotaan, että liikunta on hyvästä. Jos ei löydä itselleen mieleistä lajia, niin liikunta jää pois. Siksi oli mukavaa, että meille esiteltiin eri lajeja. Toisaalta kysyttiin, onko jokin harrastamasi laji jäänyt pois.

– No, kyllä oli. Kävin ostamassa virvelin. Liikuntahan voi olla sitä, että menee luontoon ja ottaa kalastusvehkeet mukaan. Sen lisäksi olen tykännyt käydä kuntosalilla ja tehdä palauttavia harjoitteita, joilla saa kireydet kropasta pois. Välillä hurahdan johonkin zumbaan.

– Suhteutan liikunnan työn aiheuttamiin rasituksiin ja mietin palauttavat elementit sen mukaan. Liikun vähintään 2,5 tuntia viikossa. Se sisältää kuntosalin, lenkkeilyn sekä lämmittelyt, jäähdyttelyt ja venyttelyt.

Vapaa-ajan liikunnan rinnalla tärkeä seikka on myös se, kuinka ergonomisesti itse työnteko tapahtuu.

– Opiskelen levyalan ammattitutkintoa, mihin sisältyi ergonomiapäivä. Esimerkiksi oikeat nostotekniikat ovat tärkeitä asioita työssä huomioon otettavaksi.

KUNNON ATERIA JOKA PÄIVÄ

Kun tekee fyysisesti rasittavaa vuorotyötä, pyörittää perhettä ja harrastaa vapaa-ajalla liikuntaa, kuluttaa se runsaasti energiaa. Siihen pitäisi hyvin voidakseen pystyä ravitsemuksellisesti vastaamaan.

– Kävin ravintoterapeutilla juuri jaksamiseen liittyen. Kyllä siitä apua oli. Rupesin syömään kunnon aterioita ja välipaloja joka päivä työvuorosta riippumatta. Samalla rupesin katsomaan, että ateriavälit eivät veny liian pitkiksi. Minulla on töissä ruokaa mukana kahden tunnin välein syötäväksi.

Aterioinnin kannalta yövuoro on haastavin rupeama. Ruokahalua ei silloin välttämättä löydy. Duunarin tyypillinen kattaus tahtookin typistyä jogurttiin ja leipään, mihin nähden Hokkasen evästys on selvästi runsaampana aiheuttanut työkavereissa myös ihmetystä.

– Minulla on mukana pastaa, nuudeleita, keittoja ja pirtelöitä, joihin olen laittanut marjoja ja suolaista ja makeaa sekaisin, että ne ovat ruokaisia. Niitä pystyn syömään väsyneenäkin. Ne eivät ole raskaita, eivätkä aiheuta yöelämää viettävälle vatsalle närästystä. Toisaalta tuollaiset eväät ehtii lämmittää ja syödä kymmenessä minuutissa.

– Yövuorossa pyrin syömään ison aterian kello yhden aikoihin ja viimeisen välipalan kello neljältä. Toinen puoli jaksamista on riittävä nesteen juominen. Vaneritehtaalla lämpötila nousee välillä korkeaksi ja nestettä kuluu. Pelkkä vesi ei riitä. Viimeisen kahvin juon 2–3 aikaan yöllä.

VUOROTYÖT JATKUVAT

Vaikka kolmivuorotyö on rasittavaa, aikoo Hokkanen jatkaa töitä vaneritehtaalla.

– En ole töitäni mihinkään vaihtamassa. Vuorotöissä on myös hyvät puolensa. Olemme esimerkiksi pystyneet hoitamaan lapset kotona, kun olemme samalla tehtaalla työskentelevän aviomieheni Markon kanssa tehneet eri vuoroja. Myös virallisten asioiden hoitaminen on ollut helpompaa kuin päivätyöläisillä.

 

Uni valaa hyvinvoinnin perustan

Unen tarve on yksilöllistä. Peukalosääntö on se, että nukkua pitää niin paljon, että tuntee olonsa virkeäksi. KUVA HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN

Uni on palautumisen kulmakivi, puhutaan sitten fyysisistä tai ajatteluun liittyvistä ponnistuksista.

– Unen tarve on yksilöllistä. Ihmiset nukkuvat keskimäärin 7,5 tuntia, mutta vaihteluväli on kuudesta jopa kymmeneen tuntiin. Palautumisen kannalta keskeistä on, että nukkuu niin paljon, että kokee itsensä virkeäksi, Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Mikko Härmä sanoo.

Vuorotöissä unirytmin löytäminen vaikeutuu. Etenkin yötyö on kehveli sotkemaan riittävän unen saantia. Myös aikaiset aamuvuorot on todettu haastaviksi.

Hankaluudet aiheutuvat siitä, että elimistön rytmi joutuu ristiriitaan valorytmin ja vuorokauden ajankohdan kanssa. Yöllä tehdään töitä, kun elimistö mieluiten olisi lepotilassa ja päivällä yritetään nukkua, mutta elimistön mielestä valveillaolo olisi suotavampaa. Vuorojärjestelmillä on havaittu olevan jaksamisen kannalta huomattavia eroja.

– Nopea kierto, jossa kaksi kahdeksan tunnin aamu, ilta- ja yövuoroa seuraavat toisiaan ja niiden jälkeen tulee neljä vapaata, tukee unta ja vireyttä paremmin kuin hitaat kierrot, joissa on kolme tai neljä yövuoroa peräkkäin. Nopeassa kierrossa yötyörytmi ei ehdi jäädä päälle.

– Kilpailevaksi malliksi ovat tulleet 12 tunnin vuorot. Silloinkin on tärkeä miettiä, että vuorokierto tukee unta ja vireyttä. Olennaista on, että kierto tapahtuu myötäpäivään. Se luo enemmän palautumista työvuorojen väliin.

– Toinen tärkeä seikka on tapaturmariskin huomioon ottaminen, minkä kohoamisen on havaittu liittyvän etenkin pitkiin työvuoroihin. 12 tunnin vuoron lopussa se on noin kaksinkertainen ja 16 tunnin vuoron lopussa kolminkertainen.

Härmä korostaa palautumisajan merkitystä työvuorosuunnittelussa.

– Jos työvuorojen väli jää alle 11 tuntiin, ei vuorokausilepo toteudu, ja jos niin käy, lisää se väsymystä, unettomuutta ja sairauspoissaoloja.

YÖTYÖ ON TERVEYSHAITTA

Yötyö ja yötyötä sisältävä vuorotyö ovat terveyshaitta. Nykytiedon mukaan ne kohottavat rintasyöpäriskiä ja mahdollisesti myös paksusuolen- ja eturauhassyövän riskiä. Niiden lisäksi kohoaa myös sepelvaltimotaudin, diabeteksen, reuman ja tapaturmien riski.

– Yksilötasolla riskitasot ovat vähäisempiä kuin esimerkiksi tupakoinnista ja ylipainosta johtuvat riskit, mutta kun kysymys on yleisistä sairauksista ja suuri joukko ihmisiä tekee vuorotöitä, niin asialla on kansanterveyden ja kansantalouden kannalta suuri merkitys.

– Myös näitä sairauksia voidaan ennalta ehkäistä.

Hyvällä vuoroergonomialla voidaan parantaa työhyvinvointia. Sillä on myös ehkäisevä vaikutus sairauspoissaoloihin ja työkyvyttömyyseläkkeisiin. Pitkät työajat ja pitkät työmatkat ovat jo itsessään huono yhdistelmä. Niiden jälkeen tapahtuu enemmän liikenneonnettomuuksia.

Hyvinvointi ja tuottavuus ovat Härmän mukaan suoranaisesti yhteydessä siihen, millä tavalla työvuorot ja työajat toteutetaan.

– Työnantajalla on vastuu työolosuhteista. Vuorojärjestelmien parantaminen on aina syytä tehdä. Kun perusta on kunnossa, voidaan sen jälkeen tehdä paljon myös omilla elintavoilla eli unirytmillä, ravitsemuksella ja liikunnalla.

KUINKA UNI MAISTUU

UNIRYTMIN hallinnassa keskeisintä on olla luontaisesti väsynyt nukkumaan mennessä.

RENTOUTUMINEN JA STRESSIN HOITAMINEN POIS edistävät nukahtamista.

RIITTÄVÄN PIMEÄ JA ÄÄNETÖN YMPÄRISTÖ edistävät myös nukahtamista ja ehkäisevät heräilyä.

HYVÄ FYYSINEN KUNTO parantaa unen syviä vaiheita ja helpottaa nukahtamista.

YÖVUORON jälkeen kannattaa pääsääntöisesti mennä pian nukkumaan. Viimeisen yövuoron jälkeen kannattaa nukkua päivällä vain vähän. 3–4 neljä tuntia riittää, jotta voisi jo heti seuraavana yönä palata tavalliseen päivärytmiin. Aamuvalolle kannattaa altistua myös viimeisen yövuoron jälkeen. Se auttaa pitämään rytmin normaaliksi tahdistuneena. Aikaisissa aamuvuoroissa puolestaan kannattaa pitää nukahtaminen alkuillassa. Ennen yövuoroa otetut nokoset auttavat väsymyksen vähentämiseen töissä.

RESEPTIUNILÄÄKKEEN voi ottaa joskus esimerkiksi hankalan vuoron vaihtumisen yhteydessä, mutta niitä ei pidä käyttää jatkuvasti. Vaikuttavuus heikentyy ja ne aiheuttavat riippuvuutta. Melatoniinia ei suositella vuorotyöhön. Se ei ole unilääke, mutta voi auttaa siirtämään unirytmiä esimerkiksi aikaerolentojen yhteydessä.

SINISELLE VALOLLE altistuminen eli tietokoneiden ja vastaavien näyttöjen katsominen ennen nukkumaan menoa voi heikentää nukahtamista.

VIRKISTÄVÄT JUOMAT vaikeuttavat nukahtamista. Runsas nesteiden juominen ennen nukkumaanmenoa herättää kesken unien, minkä jälkeen uudelleen nukahtaminen voi olla vaikeaa.

ALKOHOLI ei käy unilääkkeeksi. 1–2 annosta voi auttaa rentoutumista ja nukahtamista, mutta siihen tulee riippuvuus. Vähänkin isommat annokset taas heikentävät unen laatua.

KESÄLOMALLA kannattaa pitää unirytmistä kiinni. Rytmirikon oikaiseminen voi loman lopussa tai loputtua olla kovan työn takana.

 

Liikunta mieltymysten mukaan

Liikunnalliset tavoitteet on hyvä asettaa mieltymysten ja kuntotason mukaan. Liian ylös asetettu tavoite ei motivoi. KUVA HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN

Terveyttä edistävän liikunnan peruskattaus sisältää nykyisen suosituksen mukaan 2,5 tuntia reipasta tai tunnin ja 15 minuuttia rasittavampaa liikuntaa viikossa. Niiden lisäksi tarvitaan vielä pari lihaskuntoa tuottavaa tuokiota. Niitä voi tehdä lyhyissä 10 minuutin jaksoissakin.

Reippaalla liikunnalla tarkoitetaan arki-, hyöty- ja työmatkaliikuntaa, marjastusta, kalastusta tai puutarhatöitä, joissa syke hieman nousee. Rasittava liikunta pitää sisällään pyöräilyn, sauvakävelyn, juoksun, hiihdon ja uinnin kaltaiset sydän- ja verenkiertoelimistöä tehokkaammin kuormittavat lajit.

– Liikunnalla on elinikää pidentävä ja esimerkiksi aivotoimintaa tehostava vaikutus. Se on ennalta ehkäisevä hoitokeino moneen sairauteen. Ei pelkästään fyysisiin vaivoihin vaan myös esimerkiksi masennukseen.

– Harva kuitenkaan intoutuu tällaisilla perusteilla liikkumaan. Motivaatio löytyy parhaiten siitä, mikä on itselle tärkeää ja omista mieltymyksistä eli esimerkiksi hakeeko harrastukselta sosiaalista kanssakäymistä vai liikkuuko mieluummin yksin. Vaihtoehtoja on paljon ja niitä kannattaa kokeilla, Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Sirpa Lusa sanoo.

TAVOITTEET KUNNON MUKAAN

Liikkeelle pitää Lusan mukaan lähteä omaa kehoa kuunnellen.

– Liian korkealle asetettu tavoite ei motivoi. Sen sijaan pitää lähteä omasta tilanteesta. Jos esimerkiksi on ylipainoa, sairauksia tai sukurasitusta sydän- ja verenkiertosairauksien suhteen, voi käydä lääkärissä tarkastamassa, että terveydellistä estettä rasittavaan liikuntaan ei ole.

– Jos täysin liikkumaton ihminen aloittaa liikunnan, niin se 2,5 tuntiakin viikossa voi aluksi olla liian kova tavoite. Silloin jonkin verran liikuntaa on parempi tilanne kuin ei liikuntaa lainkaan.

Liikuntakokemus ei ensi alkuun välttämättä ole miellyttävä.

– Ei kannata masentua. Kun jaksaa jatkaa niin, että se muuttuu tavaksi, niin elimistö ja aivot alkavat reagoida mielihyvää tuottavalla tavalla. Silloin terveyttä edistävän välineellisen hyödyn rinnalle nousee liikunnan tuottama mielihyvä.

Yksi tapa liikunnan mielekkyyden lisäämiseksi on verryttely ja venyttely.

– Elimistön valmistaminen harjoitteluun on kaiken a ja o. Iän myötä lihakset vaativat huoltoa enemmän. Sillä voidaan ehkäistä kremppoja ja niiden kanssa voidaan tulla toimeen. Myös jäähdyttely pitää muistaa.

– Toisaalta liikunnasta voi hakea vastapainoa työn rasituksille. Jos työssä ollaan koko ajan jalkojen päällä, voi käydä uimassa tai pyöräilemässä, jolloin nivelten rasitus ei tule kovaksi.

LIIKUNTA OSAKSI TYÖPAIKAN TOIMINTAA

Fyysisesti rasittava työ ei Lusan mukaan välttämättä kohota kuntoa niin, että se auttaisi työssä selviytymisessä, vaikka terveysliikuntasuositukset määrällisesti saavutettaisiinkin.

– Vaikka työ olisi rasittavaa, ei se ole sillä tavalla rasittavaa, eikä työkuormituksen suositusten mukaisesti saakaan olla, kuin esimerkiksi hapenottokyvyn kehittämisen kannalta pitäisi olla. Kuitenkin keskisyke voi olla työvuoron ajan koholla, ja jäädä koholle työvuoron jälkeen. Pitkällinen kohonnut syke on riskitekijä sydänsairauksille. Samoin nosto-, kanto- ja siirtotyöt voivat aiheuttaa verenpaineen nousua ja tuki- ja liikuntaelinten ongelmia.

Näidenkin seikkojen takia töissä tarvitaan taukoja. Palautumista pitää tapahtua myös työpäivän aikana.

– Taukojumppa ja kehonhuoltohetket ovat suositeltavia. Elimistö ja mieli rentoutuvat.

Lusan mukaan työpaikkoja hyödynnetään liikunnan kannalta liian vähän sosiaalisena ympäristönä.

– Liikunnan edistämiseen kannattaa liittää suunnitelmallisuus, seuranta ja vaikuttavuuden arviointi osana työpaikan toimintaa. Se pitäisi kytkeä osaksi riskinarviointia ja työterveyshuollon toimintaa kuten terveystarkastuksia, jolloin työpaikan tarjoamaa liikuntaa voitaisiin suunnata ja perustaa tarpeen mukaan esimerkiksi selkäryhmiä tai nivelongelmaisten artroosiryhmiä. Yhdessä liikkuminen lisää yhteisöllisyyttä, työn tuloksellisuutta ja sitoutumista työpaikan terveyttä edistäviin toimenpiteisiin.

– Ne ovat aika pieniä rahoja loppujen lopuksi, mitä näihin tarvitsee laittaa, mutta tuotto voi olla aika hyväkin, jos sairauspoissaolopäiviä pystytään ehkäisemään.

LIIKUNTA LISÄÄ JAKSAMISTA

VAPAA-AJAN LIIKUNTA kannattaa työvuorosta riippumatta sijoittaa päiväsaikaan. Valolla on vuorokausirytmiä ohjaava vaikutus. Verrattain pitkäaikainen 1–2 tunnin aerobinen liikunta vähintään 3–4 tuntia ennen nukkumaan menoa auttaa unen laatuun. Jos työ on rasittavaa tai kuormittavaa, niin ennen vuoroa ei kannata harjoittaa raskasta liikuntaa. Työn vaatimukset eli kuinka paljon se vaatii vireyttä, tarkkaavaisuutta, voimankäyttöä tai kestävyyttä, pitää ottaa huomioon.

RIITTÄVÄ PERUSKUNTO tukee työssä pärjäämistä monin tavoin. Palomiehiä tutkittaessa esimerkiksi on havaittu, että hyvä hapenottokyky on yhteydessä alhaiseen tapaturmariskiin. Hyvä lihaskunto puolestaan ehkäisee tuki- ja liikuntaelinvaivoja ja auttaa jaksamaan fyysisesti rasittavissa töissä.

KOKONAISRASITUSTA kannattaa tarkkailla. Se kertyy samanaikaisesti töistä ja yksityiselämästä ja voi huomaamatta johtaa ylirasitukseen. Jos elämäntilanne on kiireinen tai koetteleva, on muiden rasitustekijöiden vähentäminen hyvä ratkaisu, kunnes kuormittavampi vaihe on ohitettu.

KESÄ on mitä mainiointa aikaa kokeilla uusia lajeja, rakentaa peruskuntoa ja vetreyttää kroppaa.

 

Ateriarytmi ja lautasmalli jääkaappia myöten

Rasittava työ vaatii vastapainoksi riittävän energian tarjoavan ravitsemuksen. Etenkin yövuoroissa on tyypillistä, että työntekijät syövät liian vähän. KUVA HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN

Säännöllinen ateriarytmi auttaa jaksamaan fyysisiä ponnistuksia sekä keskittymistä ja tarkkuutta vaativien tehtävien hoitamisessa. Rytmi sisältää aamiaisen, lounaan, päivällisen, iltapalan ja riittävästi välipaloja. Aterioiden sopiva väli on noin kolme tuntia.

Ateriarytmistä huolehtimisen rinnalla pitäisi ruoan laatua ohjaavaa lautasmallia toteuttaa kaikilla aterioilla ja välipaloilla.

– Lautasmallissa ateriasta puolet on vihanneksia. Sitten on viljatuotteita, perunaa sekä neljäsosa lihaa, kalaa tai kanaa sekä leipäsiivu ja sipaisu pehmeää rasvaa sen päällä. Lopuksi marjoja tai vastaava jälkiruoka ja maitotuotteita.

– Kasviksia, vihanneksia ja hedelmiä pitäisi saada puoli kiloa eli kuusi omaa kourallista päivässä. Myös kuituja sisältävä ruoka eli tumma leipää ja vilja kuuluvat joka päivään. Kuitu pitää kylläisenä ja veren sokerin alhaisena, Työterveyslaitoksen erikoistutkija Eveliina Korkiakangas sanoo.

Annoskoot puolestaan on hyödyllistä pitää kohtuullisina.

– Raskaat ateriat, jotka ovat kooltaan isoja, rasvaisia tai sokerisia, saavat meidät väsähtämään. Ne nostavat veren sokeria nopeasti, mutta uupumus tulee hetken päästä.

TUUMAUSTAUKO PAIKALLAAN

Itse kunkin jääkaapin ja ruokaostoskärryjen pitäisi näyttää lautasmallin mukaiselta kokonaisuudelta. Pikatestin voi tehdä esimerkiksi ottamalla kuvan omasta tavallisesta ruoka-annoksestaan ja vertaamalla sitä lautasmalliin.

– Monesti sanotaan, että syön säännöllisesti ja terveellisesti, mutta kun pysähtyy miettimään, voi ehkä huomata, että tottumukset eivät ole niin hyvät kuin arveli.

– Toinen lähestymistapa on miettiä jaksamista. Jotain on pielessä, jos ei tahdo jaksaa työpäivää tai sen jälkeen yhtään mitään. Työn kuormittavuuden ja sen tarjoamien voimavarojen rinnalla voi silloin tarkastella elintapoja, missä ravitsemus on yksi tärkeä osa. Ohjaavia kysymyksiä ovat esimerkiksi syönkö kasviksia tarpeeksi, syönkö 5–6 viipaletta tummaa leipää päivittäin ja käytänkö hyviä pehmeitä rasvoja leivän päällä.

Korkiakangas korostaa ison kuvan merkitystä.

– Mitään ei tarvitse jättää kokonaan pois. Lautasmallissakin on aina jälkiruoka, ja herkut mahtuvat silloin tällöin mukaan, kun kokonaisuus ja iso kuva ovat järjestyksessä.

MUUTOS PALA KERRALLAAN

Jos tottumusten arviointi johtaa ajatukseen muutoksen tarpeellisuudesta, on Korkiakankaan mukaan järkevintä asettaa tavoitteet realistisesti ja ryhtyä toteuttamaan niitä asteittain.

– Moni näkee helposti pitkän aikavälin tavoitteen, mutta uusia tottumuksia pitää harjoitella kauan ja monta kertaa, mitä varten tarvitaan lyhyen aikavälin tavoitteita. Esimerkiksi, että lisää puuttuneen aamupalan tai hedelmän jokaiseen päivään. Sitten huomaa, että piristää kummasti tuo aamupuuro tykötarpeineen tai tuo omena tuossa iltapäivällä. Siitä syntyy motivaatiota, minkä kanssa voi lähteä kohti seuraavaa tavoitetta.

– Sitä vastoin, jos arvelee muuttavansa omat ja perheen ruokatottumukset kertaheitolla, voi se olla iso tavoite sitoutua. Jos toteutuksessa tulee takapakkeja, nakertaa se motivaatiota.

Korkiakangas muistuttaa, että epäonnistumiset ovat tavallinen osa muutosprosesseja.

– Harva onnistuu kerralla. Jos repsahtaa, niin toteaa vaan, että näin kävi ja sitten uutta yritystä päälle. Sitten kun muutoksen on toteuttanut, kannattaa aika ajoin pysähtyä miettimään, että onko tilanteeni hyvä? Jos on, niin jatkaa samaan malliin. Ei kannata tehdä ongelmia, jos niitä ei ole.

LÄHTÖKOHDAKSI TYÖN VAATIMUKSET

Terveellinen ravitsemus samoin kuin liikunta ja uni ovat hyvinvoinnin ja perinteisten sairauksien ehkäisemisen kannalta avaintekijöitä.

– Tärkeä kysymys siinä suhteessa on, mikä on työnantajan ja työntekijän rooli ja mahdollisuus terveyden edistämiseen työn näkökulmasta. Arvioinnin pitäisi lähteä työn vaatimuksista ja vaikutuksista ja edetä sitten työntekijöiden omiin mahdollisuuksiin terveytensä edistämisessä.

– Jos työ vaatii liikaa, ei asetelma pysy tasapainossa, vaikka nukkuisi, söisi ja liikkuisi terveellisesti. Toisaalta jos työntekijä ei huolehdi, että kunto on riittävä työn normaaleiksi katsottaviin vaatimuksiin nähden, alkaa kuormitus myös silloin kasautua. Jos ylikuormitus jatkuu pitkään, alkaa sairastumisen riski kasvaa. Fyysisesti rasittavassa työssä tyyppiesimerkki ovat tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Kun työstä ei palaudu, rupeaa tulemaan erilaista kremppaa. Se on yhteydessä sairauslomiin ja ennenaikaisiin eläkkeelle siirtymisiin.

– Vaikka terveyden edistämisen hyötyjä voi työnantajan näkökulmasta olla vaikea todentaa, ovat hyödyt todelliset muutenkin kuin työturvallisuuden kannalta.

RUOASTA RIITTÄVÄ ENERGIA

ATERIARYTMI JA LAUTASMALLI ovat keskeiset terveellisen ravitsemuksen ajurit vuorotöissäkin. Erityinen haaste on yövuoro, jolloin moni syö ja juo liian vähän. Toisaalta elimistö ja ruoansulatuskanava ovat yövuorojen aikana levossa. Vatsavaivoja voi tulla tavallista herkemmin, etenkin jos ateriat ovat raskaita.

YÖVUOROON ei pidä lähteä vajaalla energialla. Sopiva päivällisaika on noin kello 16 ja ensimmäisen välipalan aika hieman ennen yövuoron alkua. Pääateria olisi hyvä nauttia kello yhdeltä yöllä. Aamuyölle on hyvä sijoittaa välipala samoin kuin iltayölle ennen pääateriaa. Aamupala nautitaan yövuoron jälkeen kotona ennen nukkumaanmenoa. Liian vähäisen syömisen voi tunnistaa energiavajeen tunteesta.

PERUSKOTIRUOKA on sopivaa syötävää yövuorossa. Keitot, laatikot, kiisselit, puurot, vihannekset ja hedelmät, tumma leipä, leikkeleet juustot ja hyvät pehmeät rasvat. Nesteitä tarvitaan 1,5 litraa päivän aikana. Tarve on sama yötöissä. Kuormittavassa työssä tai kuumissa olosuhteissa tarve nousee helposti 2–2,5 litraan. Liian vähäisen nesteiden nauttimisen voi huomata nuutuneesta olosta tai päänsärystä. Paras janojuoma on vesi.

KOFEIINIPITOISIA JUOMIA ei yövuorossa kannata käyttää enää aamuyön tunteina. Ne ovat piristeitä ja vaikeuttavat yövuoron jälkeistä nukkumista.

KESÄLOMALLAKIN ateriarytmistä kannattaa pitää kiinni. Toisaalta suvi on suotuisaa aikaa kasvisten ja vihannesten nauttimiselle. Myös kalatarjonta on monipuolinen.

Katso videolta, miten syntyy Marillan välipalapirtelö!

TEKSTI PETTERI RAITO
KUVAT JA VIDEO HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN

Hyvinvointi on perusasioista huolehtimista

Terveydestä ja hyvinvoinnista on kehkeytynyt iso bisnes. Bisneslogiikassa yksilön hyvinvointi on pilkottu pieniin osiin niin, että jokaiseen osaan on tarjolla tehokkaaksi mainostettu hoito, tuote tai rohto. Markkinointi toteutetaan lääketieteellistä asiantuntijakieltä jäljitellen, mutta se on vain muoto usein ohuen sisällön verhoamiseen. Perusviestit kiteytyvät pariin päälinjaan. Ne ovat huolen aiheuttaminen tai paratiisilla houkutteleminen.

Näin on erityisesti itsehoitoon liittyvien palveluiden ja tuotteiden kanssa. Kun ostat ”salsasalvan” ja hierot sitä ohjeiden mukaan kolottaviin niveliisi, tanssahtelet kepeästi vaikka läpi yön. ”Puristepilleri onnenkantamoinen” puolestaan lataa kroppasi täyteen sieltä muutoin niin tyypillisesti puutteenalaisiksi jääviä vitamiineja, minkä kautta ovelasti vaikuttamalla se tuottaa kaupan päälle vielä iloista mieltäkin.

Kun edellä kuvatun kaltaisia viestejä tulee toistuvasti vastaan kaikista kanavista sosiaalinen media mukaan lukien, ei ole ihme, että tavallinen kansalainen saattaa alkaa tunnistaa itsessään niissä kuvattuja oireita tai riskialttiita ominaisuuksia ja miettiä, voisiko omaa olotilaa jotenkin kohentaa? Olisihan se mukavaa, jos purkista popsimalla saisi lisää fyysistä ja älyllistä suorituskykyä sekä tasapainoisia tunnelmia, tai jos tv-kaupan wow-efektiivisen treenihärpöttimen avulla voisi kalkkiksenakin kirmailla kuin kasvuikäinen.

Näköala on houkutteleva, mutta ongelmana vain on se, että terveys ja hyvinvointi ovat kokonaisuus, minkä sisällä yksittäiset tekijät ovat monin tavoin yhteydessä toisiinsa. Niinpä täsmätoimenpiteinä kaupatut erilliskonstit kuten esimerkiksi erinäiset ihmedieetit johtavat ennemmin epätasapainotiloihin kuin tuloksiin. Toisaalta jos rikkumattoman terveyden ja hyvinvoinnin tavoittelu asetetaan arvoksi korkeimmaksi, painuu unohduksiin se, että osa elämää ovat myös ne vaiheet, jolloin kaikki ei ole niin hyvin, tai asiat ovat jopa huonolla mallilla. Ja silti elämänsä voi kokea antoisaksi ja mielekkääksi.

Kun asiantuntijoiden kanssa puhuu terveydestä ja hyvinvoinnista, nousee keskeiseksi teemaksi perusasioista kuten unesta, ravitsemuksesta, liikunnasta ja sosiaalisista suhteista huolehtiminen. Niiden terveyttä ja hyvinvointia edistävä toteuttaminen ei vaadi ihmetekoja. Liikkeelle on hyvä lähteä omien mieltymysten pohjalla. Toteuttamisessa puolestaan tarvitaan realistisia tavoitteita, pitkäjänteisyyttä ja tekoja, mutta myös ymmärrystä itseä kohtaan, jos kaikki ei suju suunnitelmien mukaan.

Edellisen rinnalla on hyvä tarkastella, että ympäristö, kuten esimerkiksi työpaikka, ei aseta kohtuuttomia vaatimuksia. Jos niin on, ei tilanne korjaudu, vaikka nukkuisi, aterioisi ja liikkuisi terveellisesti. Mikäli ongelmia esiintyisi, kannattaa niiden ratkomisessa kääntyä oikeiden asiantuntijoiden puoleen. Keinoja ja ratkaisuja löytyy, kunhan ongelma osataan ensin tunnistaa.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja