Eroon epärei­luu­desta

Kun suoma­lai­sesta työelä­mästä etsii viime vuosien suurim­pia harmi­tuk­sen aiheita työn­te­ki­jöille, tarvetta hieno­syi­seen seulon­taan ei olé. Ilmi­selvä vastaus on kilpai­lu­ky­ky­so­pi­mus eli kiky ja sen mukai­nen 24 tunnin ylimää­räi­nen palka­ton työaika. Sellaista työpai­kalla käyn­tiä tai työn­te­ki­jöi­den yhtei­sissä tilai­suuk­sissa vierai­lua ei olé vastaan tullut, jossa ei vähin­tään jossain vaiheessa olisi noiduttu kikyä maanrakoon.

Viimei­sin vahvis­tus kikyn ennem­min haital­li­seksi kuin hyödyl­li­seksi koke­mi­sesta saatiin SAK:n elokuussa toteut­ta­masta luot­ta­mus­hen­ki­lö­ky­se­lystä. Enem­män kuin yhdek­sän kymme­nestä luot­ta­mus­hen­ki­löstä arvioi, että työajan palka­ton piden­nys oli työn­te­ki­jöi­den kannalta epäreilu ratkaisu. Sen rinnalla kuusi kymme­nestä luot­ta­mus­mie­hestä oli havain­nut kikyn vaikeut­ta­neen työn ja yksi­tyi­se­lä­män yhteen­so­vit­ta­mista. Noin kolman­nek­sessa työpai­koista työajan piden­tä­mi­nen oli lisän­nyt risti­rii­toja työnan­ta­jan ja työn­te­ki­jöi­den välillä. Myön­tei­siä vaiku­tuk­sia luot­ta­mus­hen­ki­löt eivät juuri raportoineet.

Yritys­ten pärjää­mi­nen ja kilpai­lu­ky­vyn vahvis­ta­mi­nen ovat tavoit­teita, joiden taakse moni mielel­lään aset­tuu. Hyvin­voin­tia halua­vat kaikki, mutta eri asia on, millä keinoilla sitä tavoi­tel­laan. Yksi seli­tys kikyn poik­keuk­sel­li­sen suureksi nous­seelle vastus­tuk­selle voikin olla siinä, että palkat­to­man lisä­työn raken­teel­li­sen pakon kautta toteu­tettu läpia­ja­mi­nen upposi liian syvälle sen kohteena ollei­den työn­te­ki­jöi­den henki­lö­koh­tai­sen kont­rol­lin aluee­seen. Kuusi minuut­tia päivässä ei enää ollut­kaan vain kuusi minuut­tia päivässä. Kysy­mys oli yksi­löi­den itse­mää­rää­mi­soi­keu­den loukkauksesta.

Edellä kuva­tun koke­muk­sen synty­mi­nen on ymmär­ret­tä­vää. Yksi arvok­kaim­mista asioista, jonka ihmi­nen elämänsä aikana omis­taa, on aika. Sen arvo on jaka­ma­ton ja kaikille sama. Siihen kytkey­tyy saumat­to­masti päätös­valta, kuinka aikansa käyt­tää. Myydäkö se esimer­kiksi palk­kaa vastaan työnan­ta­jalle vai käyt­tääkö jollain muulla tavalla?

Tätä valin­nan mahdol­li­suutta ei työajan palkat­to­man lisäyk­sen ylhäältä pako­te­tussa toteut­ta­mi­sessa ihmi­sille annettu. Kysy­mys siitä, onko ihmi­nen olemassa taloutta vai talous hyvin­voin­nin raken­ta­mista varten, piir­tyi vastak­kai­na­set­te­luna niin terä­västi esiin, että jännit­tei­den ja risti­rii­to­jen lisään­ty­mi­nen oli väistämätöntä.

Juuri siinä muodos­tui myös se perusta, jonka pohjalta epärei­luu­den koke­muk­sista rapor­toi­daan edel­leen. Palkat­to­man lisä­työn teke­mi­seen ei olé totuttu tai mukau­duttu. Se korven­taa tunteita yhä. Osansa kritii­kistä ovat saaneet myös ammat­ti­lii­tot, jotka nurk­kaan ajet­tuina päät­ti­vät karvain mielin hyväk­syä kikyn torjuak­seen siihen nähden maan edel­li­sen halli­tuk­sen kaavai­luissa olleet paljon suurem­mat uhat eli pakko­lait, irti­sa­no­mis­suo­jan heiken­tä­mi­sen ja vielä pidem­män ylimää­räi­sen palkat­to­man työajan.

Kun työn­te­ki­jöiltä kysy­tään, kikystä halu­taan päästä yksi­se­lit­tei­sesti eroon. Se on taus­ta­te­kijä, jonka huomioon otta­mista ei käyn­nissä olevalla neuvot­te­lu­kier­rok­sella voi sivuut­taa. Samalla se voi olla avain sen miet­ti­mi­seksi ja siitä sopi­mi­seksi, mitä reilu työelämä on.

PETTERI RAITO
Päätoi­mit­taja