
Yli puolet seurattavista pörssiyhtiöistä on kasvattanut vuoden 2019 alkupuoliskolla liikevaihtoaan verrattuna vuotta aikaisempaan tilanteeseen. Samoin yli puolet on lisännyt henkilöstönsä määrää verrattaessa kesäkuun lopun tilannetta vuotta aiempaan. Aivan kaikkien toiminta ei ole ollut kannattavaa, ja osan nettotulos on jäänyt miinukselle. Jokaisella tilauskantansa ilmoittavalla yhtiöllä tilauskanta oli kesäkuun lopussa suurempi kuin vuotta aiemmin.