Graafisella alalla jaetaan potkuja Pohjanmaalla

I-Mediat Oy:llä vuosi alkoi synkillä irtisanomisuutisilla. Keski-Pohjanmaan Kirjapainossa taas väkeä vähennetään tukipakettien kera.

Kustannusyhtiö I-Mediat Oy:n viime marraskuun alussa käynnistyneet yt-neuvottelut saatiin päätökseen ja neuvotteluiden lopputuloksena yhtiö irtisanoo 17 henkilöä eri toiminnoista. Irtisanottavista kuusi on Teollisuusliiton jäseniä. Lisäksi kolmen henkilön työsuhde muutetaan osa-aikaiseksi.

Neuvottelujen perusteena oli toiminnan uudelleenjärjestely ja tehostaminen. Niiden piirissä oli koko I-Mediat oy:n henkilöstö, yhteensä 200 henkilöä.

Yhtiö hakee vähennyksillä kahden miljoonan euron säästöjä. Alun perin työnantaja ilmoitti vähennystarpeeksi enintään 35 henkilötyövuotta. Työnantajan arvion mukaan henkilöstövähennysten yhteenlaskettu vaikutus on noin 34 henkilötyövuotta.

Kustannusyhtiön julkaiseman sanomalehti Pohjalaisen pääluottamusmies Timo Krankkala luonnehtii neuvottelujen kulkua erikoiseksi. Työnantaja ei missään vaiheessa ilmoittanut esimerkiksi sitä, mihin vähennykset kohdistuisivat. Sen vuoksi henkilöstö ei myöskään päässyt esittämään omia ehdotuksiaan säästöjen aikaansaamiseksi.

– Nämä olivat kyllä omituisimmat yt-neuvottelut minun aikanani. Neuvotteluja ei käyty missään nimessä aidosti yt-lain hengessä, hän kuvaa.

Krankkala ihmettelee sitä, että vain irtisanotuille kirjatyöntekijöille jäi työvelvoite ja muut siivosivat työpisteensä välittömästi.

– Eikö se osoita, että töitä olisi, hän pohtii.

VÄEN VÄHYYS HUOLESTUTTAA

Marraskuussa käynnistyivät yt-neuvottelut myös Keski-Pohjanmaan Kirjapainossa. Neuvottelut koskivat mediakonsernin julkaisuliiketoimintaa ja niiden piirissä oli noin sata työntekijää, joista yli kymmenen Teollisuusliiton jäseniä.

Alun perin työnantaja arvioi vähennystarpeeksi noin yhdeksän henkilötyövuotta. Kalajokilaakson toimipisteen kirjatyöntekijöiden pääluottamusmies Olli Salo kertoo, että vähennyksistä selvittiin järjestelyin, joihin kuuluu työnantajan tarjoama tukipaketti. Käytännössä väkimäärä vähenee kuitenkin neljällätoista. Salon mukaan se on vielä ratkaisematta, miten varsinkin eri toimipisteissä ja etenkin pienemmissä toimipisteissä tullaan selviämään työmäärästä.

Vähennykset koettelevat erityisen rajusti Kalajokilaakso-lehteä. Työntekijöitä on toistakymmentä ja heistä peräti viisi kuuluu lähtijöihin.

– Sinänsä neuvottelut sujuivat ihan hyvässä hengessä, mutta se, miten työt jatkossa järjestetään, tulee olemaan työnjohdollekin kova pähkinä, hän sanoo.

Keski-Pohjanmaan Kirjapainon yt-neuvotteluiden perusteena oli se, että julkaisuliiketoiminnan kannattavuus ei ole kehittynyt tavoitteiden mukaisesti, eikä nähtävissä ole, että taloustilanteen yleinen piristyminen vaikuttaisi nopeasti tulokseen. Tavoitteena on 500 000 euron säästöt vuositasolla. Työnantajan mukaan säästötavoite tullaan saavuttamaan.

Viimeksi konsernissa käytiin irtisanomisiin johtaneita yt-neuvotteluita vajaat kaksi vuotta sitten.

– Tilanne on vaikea, kun toisaalta pitää säästää, ja toisaalta pitää yhä tehdä hyvää jälkeä ja hyvää journalismia, Salo sanoo.

TEKSTI SIRPA TASKINEN